lauantai 2. lokakuuta 2021

Loppukesästä katseltuja striimejä

 Elokuussa tuli käännyttyä taas myöskin verkon kautta nautittavan viihteen puoleen.  Skyforger soitti Laivā-festareilla, jotka striimasi usealla kameralla ja monesta eri suunnasta kuvattuna sikäläinen matkapuhelinoperaattori. Ihmettelin festarin nimeä etukäteen (kääntäen sen "veneessä" tai "laivalla") ja mietin, onko se joku risteilykeikka. Filmatisoinnista se sitten selvisi - sen sijaan että esiintyjät olisivat soittaneet laivalla, esiintymislava oli rannassa, katettu mutta avoin neljään suuntaan ja yleisöä oli niin maalla kuin veneillä merellä! Hauskan näköinen esillepano, eikä veneiden keikkuminen nähtävästi hillinnyt riekkumista sikäli kun yleisöllä alkoi menojalka vipattaa. Hyvin näytti myös bändi ottavan kontaktia yleisön kanssa kaikkiin ilmansuuntiin, vaikka mikrofonien ja esimerkiksi rumpusetin sijoittelu hiukan rajoittikin. Kotikentällä laulaja tuntui myös tarinoivan kapåpaleiden taustoista enemmän kuin vieraalla kielellä - mutta mitä, esiintyikö basisti tavallista rauhallisemmin, vai osuiko kamera tallentamaan vain rauhallisia hetkiä? Skyforgerin jälkeen esiintyi selloja, perkussioita ja syntetisaattoreita yhdistellyt DaGamba. Varsin viihteellistä settiä (joskin myönnän, että ensin skippasin, ja palasin vasta myöhemmin kuuntelemaan lisää). Lopuksi DaGamba kutsui vielä Skyforgerin takaisin, ja yhtyeet soittivat yhdessä Kad Usins Jaj'n - peräti kahdesti yleisön riemuksi.  Kyllähän se komealta soundasikin sellojen hoidellessa perinteisesti pillein soitetut melodiat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti