Blowup vol 5 Korjaamolla, 10.10.2019

Blowup on sitten viime vuoden laajentunut kolmipäiväiseksi ja kolmeen saliin. Myös blogipostaus on syytä jakaa kolmeen osaan (tämän perään luettavissa siis toinen ja kolmas päivä), koska blogialusta sallii vain jonkun tietyn määrän tägejä per postaus, eikä kaikkia kolmen päivän bändejä pysty tägäämään samaan postaukseen. (Ja mitäs kirjanpitoa nähdyistä bändeistä se muka on, jos puolet joutuisi jättämään pois? ) Oheisohjelmaa ja erilaisia etkoja ja jatkoja riittäisi ilmeisesti jo koko viikoksi, mutta tällä kertaa nyt tuli priorisoitua varsinaista festarikattausta. Blowup on myös yksi niistä festareista, joille voi ostaa sokkona koko viikonlopun lipun varmana siitä, että jotain kiinnostavaa kuulee joka tapauksessa.

Kælan Mikla, 10.10.2019

Torstai-illan korkkaa päälavalla Kælan Mikla, joka kuulostaa suorastaan synkiödiskolta kylmine konepulsseineen, sykkivine bassoineen ja leijuvine synasävelineen. Darkwave lienee se virallisempi genrenimitys... Bändi joraa ankarasti sykkeensä tahtiin. Islanti laulukielenä kuulostaa aina yhtä jännittävältä, mutta laulajan kiukkuiselta piirroshahmolta kuulostava naukuminen käy vähän työlääksi kuunneltavaksi koko keikan mittaisena annoksena. Vaikka se kuinka kuuluisi asiaan, ja vaikka se synkiöitten diskossa yksittäisessä biisissä olisikin piristävä yksityiskohta. Laajempaa äänialaa ja muita äänenkäytön tapoja väläyttelevät pätkät kuulostavat heti kiehtovammilta.

Kælan Mikla, 10.10.2019

Kælan Mikla, 10.10.2019

Seuraavaksi kuullaan Mornen groovaavaa jurnutusta, joka tuo mieleen hiukan Conanin, paitsi rokkaavammin. Salin hämärässä saa hetken pällistellä että onko siellä oikeasti kolme kitaraa, jotka kuulostavat bassoilta kaikki, mutta taitaa siellä silti olla kitarat ja bassot erikseen. Riffit toistuvat, toistuvat ja toistuvat. Tämähän on hauskaa - mutta yllättäen toimii rivakammassa tempossa paremmin. Mitäs doomia se semmoinen on, jonka kanssa ei parane liikoja hidastella!

Morne, 10.10.2019

Pienemmässä salissa on käynnissä toinen varsinainen synkiödisko JK Fleshin sykkivän avaruusromun tahtiin  - tai enemmän siellä on sykkimistä ja vähemmän avaruusromua. Eturivissä on näköjään käynnissä haltioitunut joraus.

JK Flesh, 10.10.2019

Ved Buens Ende kuulostaa kitarapainotteisemmalta, metallisemmalta ja vaihtelevammalta kuin sitä samalla lavalla edeltäneet. Jonkun kappaleen rumpaloinneista ja sahaavista riffeistä tulee hetkittäin mieleen vanha Primordial, joka kuitenkin jää ennen pitkää taakse osasten nykiessä omille tahoilleen eri suuntiin. Kovin pintaan miksattu paasauslaulu alkaa kuulostaa ennen pitkää väärällä tavalla kummalliselta, ja jälkikäteinen ääninäytteiden tsekkaus paljastikin, että levytettynä ei kailotus ole ihan samaa luokkaa. Olisi tietysti tästäkin saanut enemmän irti, jos olisi malttanut katsastaa niitä näytteitä myös etukäteen eikä vasta jälkeenpäin.

Ved Buens Ende, 10.10.2019

Ved Buens Ende, 10.10.2019

Ensivaikutelma Louise Lemónista kallistuu vahvasti Sabbath Assemblyn ja Avatariumin suuntaan - tosin viimeksi mainittuun tuntuu viittaavan myös taustakankaalle heijastettu logografiikka lintuineen. Laulaja on todella taitava, basso juureva ja pianosta tulee hyvä säväys. Bluesahtavan retrorockin lisäksi biiseistä, etenkin balladeista, tulee kuitenkin mieleen myös euroviisut. Ehkä pikku euroviisuilu on ruotsalaisten helmasynti.

Louise Lemón, 10.10.2019

Sitten jyskyttää Godflesh luihin ja ytimiin Streetcleaner-albuminsa lanaavalla ja ruhjovalla livetulkinnalla. Tätä on odotettu, mutta silti kokemus jää jotenkin viime vuotisesta jälkeen. Ehkä juuri siksi, että on odotettu, ja odotukset päässeet paisumaan erilaisiin sfääreihin kuin viime vuoden puskista jyräys. Ja jumaliste, tälläkin kertaa iskee tekniset ongelmat kesken setin. Ei yhtä pitkällisesti kuin viimeksi, mutta kuitenkin. Keikan loppua kohti alkaa hotellihuoneen punkan kutsu jyskyttää ohimoita yhtä kovaa kuin konebiitti.

Godflesh, 10.10.2019

Godflesh, 10.10.2019