sunnuntai 13. marraskuuta 2022

Blowup vol 6 avajaisseremonia Tenalji von Fersenissä 13.10.2022

 Holvit Suomenlinnassa taitaa olla keikkapaikaksi hiukan erikoisempi ratkaisu. Toisaalta juuri tässä yhteydessä se toimi aivan erinomaisesti - se, että keikan kuullakseen piti siirtyä pimenevässä illassa veden yli ja hämäriä polkuja pitkin  tuntui lopulta valmistelevan vastaanottamaan sitä, mitä tenaljin holveissa oli tarjolla, irti arkitodellisuudesta.

Illan ensimmäinen esitys oli Hail Conjurer ja Metsäkirkko-yhteiskeikka. Hyvä katsella jälkeenpäin netistä, että jaa nää on tehneet yhteistyöjuttuja aikaisemminkin - kun ensin on mennyt keikalle tietämättä etukäteen oikeastaan yhtään, mitä odottaa. Toisaalta osa esityksen tehosta syntyy juuri siitä jännitteestä, joka väreilee tuntemattoman ja kokemuksen hetkellä ilmi tulevan välillä.

Metsäkirkko & Hail Conjurer, 13.10.2022

 
Vaikka esiintyjät lähtevätkin välillä lavalta kiertelemään yleisön joukossa soitellen samalla kelloja ja puhaltimia, olen silti liian kaukana lavasta nähdäkseni millä kaikella ääntä tuotetaan ja muokataan. Arvaan, että ainakin akustisesti tuotettujen elementtien sähköinen luuppaus on käytössä äänikollaaseja rakentaessa. Jotain vilauksia näkyy kanteleesta ja haitarista. Osa perkussiivisista elementeistä tuotetaan taittelemalla ja ravistelemalla äänekästä levyä (ja vahvistamalla sen ääntä sähköisesti), mutta rapisevan levyn materiaalista en ota kauempaa tähyilemällä tolkkua - ohutta metallia? Kartonkia? Mysteeriksi jää myös iso torvi, joka on hiukan sarvimaisen värinen, mutta voisi olla tuohtakin. Toisaalta, yleisön joukossa kiertely paljastaa lähempää nähtynä osan äänenlähteistä niistä lähtevää ääntä arkisemmiksi. Tai kelle nyt on aisakello arkinen ja kelle ei, mutta hyvinkin erikoiselta kuulostanut puhallin näyttikin lähempää katsottuna varsin tavalliselta nokkahuilulta, jonka äänen erikoisuus näytti olevan lähtöisin tavallisesta poikkeavasta sormituksesta.

Metsäkirkko & Hail Conjurer, 13.10.2022

Äänikollaasien ohessa tarjolla on myös runonlausuntaa, ja toisaalta myös hiukan selkeämpiä biisejä, joiden jälkeen siirtymä kolisteluun tuntuu jyrkemmältä kuin siirtymä kolistelusta kitaravetoisiin biiseihin. Myös näihin on rakennettu draaman kaari, joka alkaa läheltä neofolkia ja päätyy kohti kaaosta. Efektoidusta (puoli)akustisesta kitarasta lähtee varsin häijyn kuuloisia ääniä.

Metsäkirkko & Hail Conjurer, 13.10.2022


Holvien hämäryydessä (ja edelleen varsin kaukana lavasta) on kyllä vaikeaa saada kuvia - yritän kuvata yleisössä kulkevaa kellojen soittajaa, koska kellot nauhassa näyttävät esteettisesti miellyttäviltä, eikä millään meinaa onnistua. Ja kun käännän katseen takaisin lavaa kohti, siellä onkin vaatteet lähteneet päältä - herranen aika! Mitä täällä oikein tapahtuu! (Selkeyden vuoksi on todettava, että ilmeisesti kyseessä ei ollut kuitenkaan ihan niin dramaattinen käänne ja ihon ilojen julkituonti miltä ensin näytti, vaan Hail Conjurer oli riisunut takkinsa, siinä missä Metsäkirkko oli edelleen täysissä pukeissa. Jostain syystä se oli kuitenkin hyvin odottamatonta juuri sillä hetkellä.) 

Metsäkirkko & Hail Conjurer, 13.10.2022


Illan toinen esiintyjä Vesperith tarjoili niin ikään mystisiä tunnelmia tuntemattoman ja ilmi tulevan väliltä. Kasvava humina alkaa sillä, kun gongin ympäri liikutetaan topattua kapulaa - ja vähitellen huminan joukkoon kasvaa sävyjä ja muita ääniä. Avaruusääniä vai meren kohinaa? Mahdollisesti avaruusääniä, sillä efektoidun ärinän joukosta erottuu sana "maailmankaikkeus." Taas saa ihmetellä, miten äänellisen matkan äänet on tuotettu ja miten niitä on muokattu - olen kuulevinani joukossa ebown, ja toisaalta ääni jota olisin pelkästään kuunneltuna veikannut efektoiduksi viuluksi näyttäisikin olevan ihmisääni, mahdollisesti jollain kurkkulaulutekniikalla toteutettu (ja efektillä muokattu).  Tosin ehdin myös miettiä, vaikuttaako mielenkiintoni siihen, miten joitain ääniä tuotetaan, jo kykyyn nauttia niiden luomasta kokonaisuudesta. Ainahan se tosin on kiinnostanut... Sininen valaistus sopii tähän äänikudelmaan todella hienosti.

Vesperith, 13.10.2022


Vesperith, 13.10.2022

Vesperith, 13.10.2022

Keikan jälkeen koittaa paluumatka mantereelle, entisestään pimenneen veden yli ja itsekin nähdyn ja kuullun muuttamana. Laituriin saapuvan lautan nostattamat aallot kuulostavat rantaan lyödessään jatkavan keikan äänimaisemia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti