Brymir ja Battle Beast Turun Klubilla 11.1. 2014

Seuraavalla keikalla ollaan taas Klubin isommalla puolella. Illan avaa Brymir, jolla nimestä ja logosta päätellen on viikinkisympatioita, mutta ainakin etnomelodiaosastoa on musiikissa käytetty hyvin säästeliäästi ja sen sijaan tilutetaan ja ryöpytetään. Kai tästä pitäisi tulla mieleen Ensiferum (ainakin noetuista naamoista päätellen), mutta oikeastaan tuleekin mieleen Bodom ja mitä näitä nyt on. Vuorostaan se puoli 90-luvusta, joka on elettynä läpi, mutta jäi sittenkin emotionaalisesti etäiseksi. Brymirillä on kuitenkin ihan hyvä meininki ja keikkakunto, joten kyllähän näille yleisönsä suo. Ja on se vaan aina iloinen asia, kun bassoa tilutellaan uhokkaasti jalka monitorilla...

Brymir, 11.1.2014

Brymir, 11.1.2014

Brymir, 11.1.2014

Brymir, 11.1.2014

Battle Beastin keikan ajaksi 80-luku tuli takaisin, mukanaan kaikki sen viattomuus, voiman tunto ja optimismi.   (Vai mahtoiko todellisuus olla silloinkaan ihan niin kultaista kuin miltä se jälkikäteen puetuilla nostalgialaseilla on näyttänyt? Ehkä ei, mutta semmoista soraa ei keikassa ollut, vaan se oli silkkaa hauskanpitoa!)

Battle Beast, 11. 1. 2014

Battle Beast, 11. 1. 2014

Battle Beastin uudella laulajalla oli tarvittavan voimakas ääni - eri tavalla kuin entisellä laulajalla, mutta voimakas yhtä kaikki. Varsin näyttävä peto on myös kyseessä. Ja näyttävästä puheen ollen, myös rumpali näyttää olevan paitsi instrumentalisti paikallaan, myös melkoinen lavan koriste. Huh!

Battle Beast, 11. 1. 2014

Savuavan kameraparkani (ja mahdollisten lukijoiden sielut?) pelastaa enemmiltä tärähtäneiltä räpsyiltä kaukainen sijaintini lavasta. Sitten viime näkemän Battle Beastin nauttima suosio on kasvanut kovasti (ja ansaitusti!), joten täyttähän siellä tuvassa on.

Battle Beast, 11. 1. 2014

Battle Beast, 11. 1. 2014

Concrete Icon, Cataleptic ja Solothus Turun Klubilla 3. 1. 2014

Etukäteen näytebiisejä netistä kuunnellessa kaikista illan bändeistä tuli jollain tavalla mieleen 90-luvun paremmat puolet, kylmyys ja murskaavuus. Sellainen rouhinta ja raskaus, joita on ollut suorastaan ikävä. Kyllä siis kelpasi keikalle mennä. Soundit Klubin Ilta-puolella olivat myös tällä kertaa huomattavasti paremmat kuin edellisen kerran siellä ihmetellessäni (mikä oli siis Mansionin ja Lord Vicarin keikalla lokakuussa).

Concrete Icon suorastaan svengasi. Välispiikkihohottelut olivat vähän kummia, mutta muu jyrinä pelasti tunnelman. Viimeinen biisi louhi sen verran hyvin, että melkein aloin suunnitella levynkin hankkimista. Levyä kuulemma sai bändiltä myyntitiskin sijaan, ja niinpä taas mahtava kykyni olla muistamatta enää hetkeä myöhemmin minkä näköisiä hyypiöitä olen juuri katsellut lavalla esti ostokset. Nyt ei kyllä ollut kamerastakaan apua. Seuraavat esitykset puolestaan pyyhkivät mennessään ne kuulokuvat, joiden perässä hankinta-aikeet alunperin syntyivät. Ei siis mennyt niin kuin Strömsössä.

Concrete Icon, 3.1.2014

Cataleptic on tsekattu aikaisemminkin eri yhteyksissä. Muistikuvat bändistä ovat liittyneet aina hitauteen ja raskauteen, mutta nytpä se jyrääkin alkuun niin vauhdikkaasti, ettei meinaa kameralle tarttua. Tempo kuitenkin hidastuu pikkuhiljaa, ja setin päättävä Secluded Path hidastuu hidastumistaan ääriraskaaseen ja huumaavaan crescendoon. Levyltä kuunnellessa juuri se kappale ei ole niin paljoa puraissut, mutta livenä se on melkoista herkuttelua, ja aukenee jatkossa kotikuuntelussakin uudella tavalla. Ja mitä tulee niihin 90-luvun parhaisiin puoliin - Gothicin aikainen ja sitä vanhempi Paradise Lost on tuntuvasti läsnä koko ajan (eikä vähiten kitarasoundin ansiosta), ja kaikuina hetkittäin kuuluu myös varhaisen My Dying Briden vaikutus - ja hetkinen, ikään kuin johonkin kitaravalliin olisi lainattu jotain myös the Gatheringilta? On tietysti mukavaa, kun uutta musiikkia kuunnellessa tulee nostalginen olo, eikä mitään kuitenkaan ripata suoraan, vaan nostalgian kohteet kuuluvat enemmän tosiaan kaikuina.

Cataleptic, 3.1.2014

Cataleptic, 3.1.2014

Cataleptic, 3.1.2014

Cataleptic, 3.1.2014

Solothus on kahta aikaisempaa bändiä selvästi äkkiväärempää tavaraa ja vaikeammin hahmotettavissa. Monenkin biisin rakenteista jää sellainen vaikutelma, kuin niihin rakennettaisiin perustuksia kliimaksille, jota ei kuitenkaan tulekaan. Päällimmäiseksi muistikuvaksi jää silti riemastuttavat viemärinpohjamurinat, joita lisäksi komppaa kahden kielisoittajan huutokuoro - ja se, että yht'äkkiä jossain biisissä siteerattiin perverssisti Born To Be Wildia kesken kaiken.

Solothus, 3.1.2014

Solothus, 3. 1. 2014

Alakerrassa oli ollut ilmeisesti samaan aikaan jotkut burleskishowt käynnissä, ja Solothuksessa oli heti otettu vaikutteita, kun joku kielisoittajista kekkaloi ilman paitaa.

Solothus, 3. 1. 2014

Beastmilk ja Sólstafir Turun Klubilla 23.10.2013

Beastmilkistä minulla ei ollut minkäänlaista ennakkokäsitystä, mutta yllätyin iloisesti. Musiikki oli viehättävän epäkeskistä ja kuulosti ajoittain siltä, että kielisoittimet komppasivat rumpuja eikä toisin päin. Laulajalla oli persoonallinen ääni ja vielä persoonallisemmat tanssimuuvit. Oletan, että tyylisuunta oli post-jotain, muttei hajuakaan, mitä. Kylläpäs tulee turkasen vanha olo, kun en osaa enää edes genrettää! (Ei sillä, että olisin aiemminkaan osannut.) Mieli tekee kuitenkin tutustua keikan perusteella bändin tallennettuunkin tuotantoon paremmin.

Beastmilk, 23. 10. 2013

Beastmilk, 23. 10. 2013

(Lisäys jälkikäteen: Vasta myöhemmin selvisi, että vaikutuksen tehnyt laulajahan on tuttu muistakin, yhtä lailla vaikutuksen tehneistä yhteyksistä. Kuten vaikka Hexvesselistä. Mitä, pitäisikö minun muka muistaa miltä livenä näkemieni bändien jäsenet näyttävät, jos satun näkemään heitä uudestaan muissa yhteyksissä?)

Beastmilk, 23. 10. 2013

Jo monesti nähty ja aina yhtä odotettu Sólstafir täytti taas odotukset.

Sólstafir, 23. 10. 2013

Jollain tavalla bändin musiikista tulee mieleen joku western - no, ehkä siihen mielikuvaan vaikuttaa myös bändin esiintymisasut ja hatut - toisaalta jokin rapaisempi, toisaalta vaikkapa Huuliharppukostaja, jossa jokaisella yksityiskohdalla on tarkkaan hiottu paikkansa.

Sólstafir, 23. 10. 2013

Sólstafir muistuttaa myös jollain tavalla Primordialia. Ei suoraan musiikillisesti, mutta jollain tavalla joiltain tunnelmiltaan, ja sikäli, että kumpikin kuulostaa ja on kuulostanut aina omalta itseltään, mutta vasta myöhemmin on ilmestynyt seuraajia, jotka tavoittelevat samankuuloisuutta.

Sólstafir, 23. 10. 2013

Neon Light Safari - Turku Burlesque Weekend Klubilla 5. 10. 2013

Luulin, että palmupuutkin näyttävät paljasta
pintaa, mutta tarkemmin katsottuna ne
olivatkin päivänvarjoja...
Turku Burlesque Weekend - Neon Light Safari 5. 10. 2013

Muiden sitoumusten ja seurattavien johdosta en tänä vuonna ehtinyt kuin yhden Turku Burlesque Weekendin klubi-illan tarjontaa seuraamaan, ja siksi valikoitui Neon Light Safari. Klubin Live-puoli tapahtumapaikkana oli sikäli mukava, että esiintymislava oli tarpeeksi korkealla ja esityksistä näkikin jotain (esimerkiksi edellisvuoden vastaavilla kinkereillä Vegasissa esiintymisalue oli ilmeisesti lattiatasossa ja täyteen nuijitussa paikassa näki vain ylimmät haivenet pisimpien esiintyjien tukkalaitteista, muttei juuri muuta). Löysin myös mainion paikan lavan vierestä, josta näkyvyys oli hyvä ja kuvaaminenkin olisi teoriassa onnistunut. Salamaa ei kuvatessa saanut käyttää, joten muinaispokkari taltioi käytännössä lähinnä hyvin viitteellisiä kuvia.



MC Leila Halkeamalla oli niin hyvät jutut, että niitä nauraessani missasin ja kuulin väärin useimpien esiintyjien nimet, ja yritin sitten jälkikäteen arpoa mahdollisia oikeita muotoja mainosjulisteista ja Facebook-tapahtumakuvauksesta. Esimerkiksi muistiinpanoistani löytyvä mystinen "Fish Cairo" oli luultavasti sittenkin MISS Cairo, jonka Jessica Rabbit-esitys päättyi häkellyttävästi heppiin ja porkkanaan. Mutta kukahan mahtoi olla muistiinpanoista löytyvä mysteerimerkintä "kumimiestyttö"?

Jessica Rabbit, tai siis Miss Cairo
Turku Burlesque Weekend - Neon Light Safari 5. 10. 2013

Myönnän, että edellisen illan pitkälle aamuyöhön kestänyt doom-tunnelmointi viereisessä luukussa samassa osoitteessa vaati veronsa ja lähdin kotiin nukkumaan jo toisen väliajan koittaessa puolilta öin, vaikka burleski-ilakointi olisi kuulemma jatkunut sekin pitkälle aamuyöhön.

Ehkä värikylläisimmästä esityksestä vastasi Hedolux, joka ei erkaantunut hopeisesta puvustaan ja painovoimaa uhmaavista kengistään, mutta taikoi esiin yhä uusia ja uusia värikkäitä yksityiskohtia. Mitä taikaa!

Hedolux
Turku Burlesque Weekend - Neon Light Safari 5. 10. 2013

Yhdeksi suosikikseni nousi kokonaisen sirkuksen lavalle tuonut Candy Carousel Company. Ehkä syvimmän vaikutuksen seurueesta teki lumoava käärmeenlumoojatar ja käärme, joka vieläpä yllättäen loi nahkansa paljastaen pakaratasselit, mutta kaikkien esiintyjien numerot olivat näkemisen arvoisia ja kokonaisuus oli erinomaisen viihdyttävä.

Candy Carousel Company
Turku Burlesque Weekend - Neon Light Safari 5. 10. 2013

Vai olikohan suosikkini sittenkin Luminous Pariah, jolla oli illan säteilevin hymy ja yleisön joukosta vaateripustimeksi poimittu, raipalla ojennuksessa pysyvä avustaja? Hymy oli sen verran valovoimainen, että havainnoin vasta jälkeenpäin että sen alapuoleltahan lähti vaatteet...

Luminous Pariah
Turku Burlesque Weekend - Neon Light Safari 5. 10. 2013

Miss Charming Daisyn työhaastattelukin on aina yhtä elähdyttävä esitys. Kyllä moisella pitäisi työpaikka irrota, tai vaikka kaksi!

Monta hienoa ja hauskaa esitystä jäi vielä kokonaan kommentoimatta, koska muistiinpanoni illasta olivat vielä kuviakin viitteellisempiä. Eiköhän jokainen kuitenkin halutessaan löydä parempia kuvia ja asiantuntevampia kommentteja tästäkin tapahtumasta.

Mystinen "kumimiestyttö"
Turku Burlesque Weekend - Neon Light Safari 5. 10. 2013

Viihdyttävä Valentino Sisters
Turku Burlesque Weekend - Neon Light Safari 5. 10. 2013

Hunajainen Femmes Furiosos
Turku Burlesque Weekend - Neon Light Safari 5. 10. 2013