Loppukesästä katseltuja striimejä

 Elokuussa tuli käännyttyä taas myöskin verkon kautta nautittavan viihteen puoleen.  Skyforger soitti Laivā-festareilla, jotka striimasi usealla kameralla ja monesta eri suunnasta kuvattuna sikäläinen matkapuhelinoperaattori. Ihmettelin festarin nimeä etukäteen (kääntäen sen "veneessä" tai "laivalla") ja mietin, onko se joku risteilykeikka. Filmatisoinnista se sitten selvisi - sen sijaan että esiintyjät olisivat soittaneet laivalla, esiintymislava oli rannassa, katettu mutta avoin neljään suuntaan ja yleisöä oli niin maalla kuin veneillä merellä! Hauskan näköinen esillepano, eikä veneiden keikkuminen nähtävästi hillinnyt riekkumista sikäli kun yleisöllä alkoi menojalka vipattaa. Hyvin näytti myös bändi ottavan kontaktia yleisön kanssa kaikkiin ilmansuuntiin, vaikka mikrofonien ja esimerkiksi rumpusetin sijoittelu hiukan rajoittikin. Kotikentällä laulaja tuntui myös tarinoivan kapåpaleiden taustoista enemmän kuin vieraalla kielellä - mutta mitä, esiintyikö basisti tavallista rauhallisemmin, vai osuiko kamera tallentamaan vain rauhallisia hetkiä? Skyforgerin jälkeen esiintyi selloja, perkussioita ja syntetisaattoreita yhdistellyt DaGamba. Varsin viihteellistä settiä (joskin myönnän, että ensin skippasin, ja palasin vasta myöhemmin kuuntelemaan lisää). Lopuksi DaGamba kutsui vielä Skyforgerin takaisin, ja yhtyeet soittivat yhdessä Kad Usins Jaj'n - peräti kahdesti yleisön riemuksi.  Kyllähän se komealta soundasikin sellojen hoidellessa perinteisesti pillein soitetut melodiat!

Toinen koronakevät ja toukokuun striimit.

 Toukokuun korkkasi ihanasti Slowenya ja Sunniva. Toki vellovien äänimassojen tunnelmamaalailut sopivat parhaiten ihan paikan päällä koettaviksi, koska pelkkä kuunteleminen ja katsominen leikkaa aina osan pois siitä elämyksestä, johon sekoittuvat muutkin aistit.  (Huh huh, edelleen sitä viimekesäistä Sunnivan keikkaa muistellen...) Siksi näitä striimejä tulee pakostakin mietittyä lähinnä jonkinlaisina ohkaisiksi viipaloituina maistiaispaloina siitä, mitä on luvassa sitten joskus kun pääsee taas kuuntelemaan livenä samaan tilaan, missä soitetaan. On kyllä pelkässä kuuntelemisessakin oma viehätyksensä, heittäytyä Slowenyan aaltojen vietäväksi ja päätyä sitten Sunnivan kuljettamana johonkin rosoisempaan ja synkempään paikkaan. En kestä kun on niin kaunista ja niin musertavaa samaan aikaan. En kestä kun pitää vieläkin livekeikkoja odottaa.

Myrkur oli ilmeisesti striimannut useammankin (maksullisen) keikan toukokuun aikana, mutta osuin katsastamaan niistä  kuun päättäneen Nature Reclaims-keikan. Ainakin tällä keikalla hyödynnettiin taas striimien mahdollisuutta näyttää yleisölle jotain, mihin ei kovin moni bändin mukaan pääsisi livenä paikan päälle - keikka oli kuvattu vedestä tyhjennetyn uima-altaan pohjalla. Tyhjähän uima-allas ei sinänsä ollut, vaan bändin lisäksi se oli täynnä kasveja, jotka lähikuvissa erottuvasta muovisuudesta päätellen oli aseteltu sinne keikkarekvisiitaksi eivätkä kasvaneet itsellään. Jos muistan lukemani speksit oikein, uima-allas sijaitsi (entisessä?) sotilastukikohdassa. Kun tässä ympäristössä esitettiin kansanmusiikista koostuva setti pääasiassa akustisin soittimin, jo pelkkään konseptiin liittyvä merkitysten ja viittausten verkosto oli tiheä ja kommentoi esimerkiksi aitouden ja keinotekoisuuden teemoja monin mahdollisin tulkinnoin. Dramaattisuutta ei taas puutu esityksestäkään. Ehkä vähän kaivelee, että missasin tätä edeltäneet striimit.

Toinen koronakevät ja huhtikuun striimit

 Saapa nähdä, onko huhtikuussa tarjolla striimejä pidemmäksi postaukseksi, mutta ainakin sen korkkaava Helsinki Death Festin tapahtuma Total Death - Total Live tarjosi niin monta bändiä, että eiköhän. 
Illan starttasi ennakkoon tallennettu Omnivortexin keikka kirkkaasti valaistusta varastossa (treenikämpällä?). Onpas kivaa, että tallenteissa on laitettu biisien nimetkin näkyville. 
Seuraavaksi striimasi suorana ja vähän perinteisemmältä ja perinteisemmin valaistulta esiintymislavalta Azatoth, joista ensiksi kiinnittyi huomio ulkomusiikillisiin seikkoihin, nimittäin siihen että soittajat näyttivät kovin nuorilta. Vähän kiinnittyi huomio kanssa kivoihin kynsilakkoihin. Mutta kyllähän se kuulostikin varsin murealta (mitä nyt laulu oli varsin hiljaisella), joten eiköhän se ole metallin tulevaisuus ja jatkuvuus ja mitä vielä, ihan lupaavalla tolalla.
Seuraavana oli luvassa taas tallennetta, nimittäin Macabre Decay Ruotsista, kuvattuna jossain pimennetyssä kopissa missä kuvaaja heilui kameransa kanssa holtittomasti. Sinänsä kai haptinen kuvailmaisu simuloi livenä tukanheilutuksen seasta ohitse viuhuvia näkymiä, mutta tietokoneen ruudulta katsottuna simulaatio ei ehkä ollut ihan niin onnistunut.  Muutenkin taisivat Ruotsin sedät hävitä nuorelle  edeltäjälleen, sillä eventin chatti-ikkunassa jauhettiin vielä Azatothista keikan loppuun saakka.
Sitten, pienen välaikatauon jälkeen striimasi taas suorana tuomiokuoloisasti lanaava God Disease. Viikset vain vipattavat! (Postauksen tageja kohdalleen laittaessa huomasin, että tämän olenkin joskus nähnyt myös oikeasti livenä ja suunnitellut silloin tsekkaavani paremmalla ajalla uudestaan.) Mystisten välihuminoiden aikaan olisi tosin voinut olla tarjolla vaikka jotain taustavisuaaleja pelkän seisoskelun sijaan. Seuraavana oli vuorssa taas tallenne, jossa rässäili Fatal Effect. Näitten kirkkaasti valaistujen treenistallenteiden ilo on kyllä taas rumpaloinnin kuvaus näkyvästi. Tosin harmillisesti basistia ei kuvattu tarpeeksi silloin kun kuulosti olevan kuvattavaa. Sitten vuorostaan suorana Cryptic Hatred. Kylläpä taas puraisee murhaavampi murina äskeisen päälle, ja taas on nuorissa tulevaisuus! Tosin taas käy mielessä, että olisipa kiva nauttia tästäkin paikan päällä fyysisen äänivallin kera eikä pelkästään verkon välityksellä. Tallennekeikkavuorossa seuraavana Dispyt ja taas on anteliaat rumpukamerat. Svengaava ote on kyllä joo. Seuraavana striimausvuorossa Galvanizer hyökki ja kyökki ja varsin tasaista tahtia turpiin mätti. (Alkaa vaikuttaa siltä, että oma kunto alkaa taas hyytyä kesken pitkän tapahtuman). Viimeisenä tallennevuorossa on jenkkibändi Deviant Burial, jotka on tallennettu keikkamaisemmin valaistuna kuin muutama edellinen tallenne. Kalju basisti, jolla on mustat käsivarret on suorastaan pelottavan näköinen.

Seuraavaksi osui suorana silmien eteen Apocalyptican striimi keilahallista. Oppia tauotukseen ja haastattattelupätkien ripotteluun oli varmaan haettu Imperial Agelta. Tämän keikan erikoistarjontana oli erikoisemman keikkapaikan lisäksi myös laulaja tulkitsemassa joitain kappaleita. Tosin näin satunnaisena Apocalyptican kuuntelijana instrumentaalit viehättivät enemmän. 

Sitten olikin luvassa Roadburn Reduxia, jonka tarjonnasta ensimmäiseksi kuuntelin Svart Sessions-osion Kairon; IRSE! -keikkaa. Nimenomaan kuuntelin, katsomisen jäädessä vähemmälle. Epätodellisuuden tuntu on edelleen vahvasti Kairon; IRSE!n musiikin luomassa tunnelmassa läsnä.
Seuraavaksi päädyin kuuntelemaan The Devil's Traden keikkaa. Mies ja sähkökitara, jotka kuulostivat isommaltakin kokoonpanolta, ja hyvin tunteikkaalta. Tämä varmaan toimisi myös samassa tilassa artistin kanssa! Jo Quailin esitys efektoidulla ja luupatulla sellolla koostui kahdesta kappaleesta, joista varsinkin jälkimmäisessä oli varsin aavemainen tunnelma. Tilaisuutta katsastaa Iterum Nataa on tullut jo vähän odoteltuakin ilahduttaneiden levyjen jälkeen. Tunteikas ja tunnelmallinen setti oli sekin, kynttilöistä muodostetussa kehässä.  Käväisi myös mielessä, että osuiko nämä yhden hengen tunteikkaat ja tunnelmalliset esitykset katsomis- ja kuuntelulistalleni sattumalta, vai oliko kyseessä suorastaan vuoteen sopiva teema. Kiitos oman sähläykseni olin vähällä missata muut ennen kuin ne poistuivat katsottavista. Hexvesselin soittamassa debyyttialbuminsa juhlavuosikeikkaa ehdin sentään katsastaa! No, tunteikas ja tunnelmallinen sekin.  Osa soittajista ja laulajista osallistui ilmeisesti etäyhteyden päästä, vaikka isompi joukko olikin samassa tilassa. Jouhikoineen, kanteleineen, balalaikkoineen, äänimaljoineen, jousella (?) soitettavine naamioineen ynnä muineen samassa tilassa oli myös jännittäviä soittimia enemmän kuin  vaikka sillä lähiaikoina nähdyllä Wardrunalla. Toiveikkaana ehdin luulla myös yhtä valaistusrekvisiittana ollutta kynttiläkippoa soittimeksi, vaikka juuri siitä ei taidettu tällä kertaa ääniä loihtiakaan ilmoille. Kiireesti yritin myös ehtiä katsoa ja kuunnella Haunted Plasman, koska tietysti mainosten superkokoonpano-namedroppailu herätti uteliaisuuden. En silti odottanut kuulevani jotain näin...retrofuturistisen toiveikkaan kuuloista synthwavea!

Huhtikuu olikin sitten kaikkineen niin täynnä striimejä, että postauksesta tuli tagien merkkimäärä täyteen jo ennen kuin kuu oli ohi, ja osa myös jäi ihan suosiolla katsottavaksi myöhempänä ajankohtana, koska jostain syystä myös striimikeikkoja tykätään järjestää paitsi kaikkia samassa kuussa, usein myös vuorokaudenajoista aamuvuoroa edeltävänä yönä. Miksei talvella, kun oli tylsää, striimannut  juuri kukaan...

Cruachan soitteli taas duona pubiralleja, jotka irkkustandardien lisäksi painottuivat tällä kerralla erityisesti Johnny Cash-tulkintoihin. Tällä kertaa kuulin itsekin sen kepeän ja mukanalaulettavan pubirallin kaavaan tehdyn kappaleen nunnien tappamista lapsista, jonka ensiesitys oli ilmeisesti edellisessä striimissä, mutta missasin sen silloin.  Kuulemma Irlannissa on rajoitukset sen verran hellittämässä, että seuraavilla striimauskerroilla mukana voi olla enemmän jäseniäkin!

Toinen koronavuosi alkaa, keikat katsotaan etänä koneelta

 Edelleen eetteriin paukkuu etäkeikkaa vähemmän kuin viime keväänä, tai sitten seuraan ihan vääriä medioita kuullakseni etukäteen minkä ääreen kannattaa hakeutua.

No, helmikuussa sentään joku mainosti niin että katsomaankin ehti! (Ja ehtii näköjään katsomaan myös tallennetta jälkikäteen.)
Illan avannut StoneGazer ehti ensivaikutelmallaan muistutella Black Sabbathin hilpeämmästä svengistä ja seuraavaksi riffeistä tuli mieleen Spiritus Mortis. Laulajan vahvasti raspisesta vibraatosta tuli myös mieleen jotain ennenkin kuultua (ehkä taas Spiritus Mortis, nimittäin se aikaisempi laulaja). Urheilujuomaa siemailtiin lavalla, ja taustavisuaalejakin tarjoiltiin, joskaan niitä ei suunnattu niinkään striimin seuraajille kuin paikan päälle. Melko pieneltä putkalta näytti keikkapaikka.
Roudaustauko ennen pääesiintyjä Sapataa kesti yllättävän pitkään. Ehkä oli tulukset jääneet kotiin ja piti lavarekvisiittaan saada tulta hankaamalla keppejä vastakkain. Vertailukohdista tulee hakematta mieleen Mansion, vaikkakaan ainakaan striimin kautta ei välity yhtä pelottavan läsnäolon tuntu. Ja lopulta vaaka taitaa kallistua enemmän kohti Covenia. Tunnelmalliseksi leijunnaksihan se sitten menee, alataajuuksien kyntäessä silti tukevasti kamaraa. (Tosin taustavisuaalien traktorikuvat jäävät silti vähän irrallisiksi...)  Mutta meneehän tämä niin että heilahtaa listalle niistä bändeistä, jotka täytyy tsekata joskus paikan päälläkin livenä.  Striimikeikka on vähän niin kuin traileri, ja kokonaisuudesta muodostuu käsitys vasta sitten kun on kokemus myös keikasta paikan päällä. 

Maaliskuussa ryömivät taas artistit koloistaan. Esimerkiksi Cruachan striimasi pubitrubaduurihenkisen  pyhän Patrickin päivän keikan, jossa pari partapotsoista bändin jäsentä soitteli ja rallatteli akustisesti - ainakin alkusetistä sellaisia irkkustandardeja kuin Wild Rover ja Dirty Old Town, ja välissä luki ääneen terveisiä, joita heille oli välitetty lähetettäväksi. Koska korona-ajasta huolimatta työ pakkaa häiritsemään harrastuksia, en sitten juuri alkua pidemmälle suorana päässytkään. Kovasti oli ennakkoon mainostettu jotain uutta biisiä, joten kaiketi unten maille poistumiseni jälkeen soittelivat omiaankin - siis striimissä, eivät unissani.

Sitten vuorossa oli perusheavya tai jotain power metallia soittava Mob Rules. Laulajan silinteri, röyhelöhihat ja hullunkiilto silmissä  tarjosivat kohtalaisesti viihdettä. Lähikuvissa näytti kaikilla paitsi rumpalilla olevan saksalaisen runsaasti koristetta vaatteissaan, vaikka kauempaa kuvattuna näyttivätkin hillitymmiltä. Rumpukameroista on kyllä paljon iloa striimikeikoilla! Ja olihan tuo ihan lystiä seurata lähikuvissa välillä myös kosketinsoittajan työskentelyä. My Kingdom Comella taustalaulut toimivat komeammin kuin edeltävissä ja seuranneissa ralleissa, rytmittäen kertosäkeen paremmin mieleenjääväksi.

Kansanmusiikkipohjalta ponnistavan Slack Birdin letkeä Pyllytä peto-hitti päätyi somessa lukemattomien jakojen kohteeksi jonkin aikaa sitten, ja näköjään sen verran laajalle, että levynjulkaisukeikan Facebook-tapahtuma oli täynnä huijauslinkkejä. Tai ehkä Slack Birdin kansainvälinen suosio on ollut  huijauslinkkisen suurta jo aikaisemmin, mutta itse pääsin mukaan kärryille vasta nyt.  Oikea keikkahan oli samalla Virta.live-alustalla kuin esimerkiksi tuo aiempi Sapata, ja nähtävästi omituiset taustavisuaalit (tällä kertaa muun muassa joku ruutuahyppäävä hyypiö) kuuluvat keikkapaikan estetiikkaan. Uuden levyn sinkkulohkaisujen, muutaman muun viisun ja banjonvirityksen lisäksi saimme kuulla muun muassa, että pyllytys on oikea sana, butting ei ole. Vai niin! Kokoonpano näyttää vaihtelevan enemmän tai vähemmän biisien välillä. Pyllyttely rajoittui tällä kertaa musiikilliseen antiin.

Koska kotoa käsin on kätevämpi laajentaa musiikillisia horisontteja kuin paikasta toiseen reissaamista vaativat tavat, aina ajoittain kannattaa tarttua esimerkiksi Facebookissa vastaan tuleviin entuudestaan tuntemattomiin mutta jollain tavalla uteloittaviin suosituksiin. Niinpä päädyin katsomaan ja kuuntelemaan myös Finnish Baroque Orchestran Maailman synty-konserttia Pukkilan kirkosta striimattuna. Konsertin virtuaalisen käsiohjelman lupaamista osapuolista kansanmusiikki on ehkä hivenen tutumpaa kuin varhaisbarokki (enkä siten tiedä, miten tavallista on säestää oopperalaulua sahansoitolla), mutta kokonaisuus oli silti yllätyksiä täynnä. Ja voi miten lystikkään näköisiä instrumentteja - olikohan se jännittävin niistä käsiohjelmassa mainittu arkkiluuttu?

Hyppäys edellisestä kansanmusiikkivaikutteitaan nykypäivän otteella elokuvamaisiin tunnelmiin sovittelevaan Wardrunaan ei ehkä ollut ihan niin suuri kuin joidenkin muiden striimanneiden esiintyjien välillä, vaikka...no, oli se kuitenkin taas hyppäys. Wardrunan striimasi jostain konserttihallista dramaattisessa ja mystiikkaa uhkuvassa valaistuksessa uiden. Vaikka valaistus loikin tunnelmaa, sen johdosta soittimia ei oikein päässyt pällistelemään niin antaumuksella kuin tähän mennessä striimeistä on ollut tapana. Moraharppua kuvattiin melko kiitettävästi, mutta perkussiot ja puhaltimet jäivät kovin varjoon. Samoin toinen naislaulajista jäi enimmäkseen kuva-alan ulkopuolelle - tällä saattoi olla vähemmän laulettavia osuuksia, tai sitten rajaukseen oli joku muu syy.

Koronavuosi kääntyy kohti loppuaan - joulukuun striimit

 Eipä ehtinyt muodostua uusia hyviä rutiineja striimikeikkojen seuraamiseen vielä marraskuunkaan aikana. Eräänä iltana etsin tiettyä jumppavideota ja havahduin suositusalgoritmin ohjaamana siihen, että Rahko striimasi parhaillaan, ja samassa Turku Rock Academyn striimissä olisi soittanut toinenkin bändi, jonka olin jo missannut. No, musiikki pelasti minut tälläkin kertaa urheilulta ja katsoin sitten keikkaa! Jälkikäteen huomasin, että rutiinit on päässeet rupsahtamaan muiltakin, koskapa Turku Rock Academy ei ole enää listannut tulevia striimikeikkoja esimerkiksi Facebookiin tapahtumiksi, että niistä tietäisi etukäteen mitä on tulossa ja koska, vaan striimailee niitä eetteriin vallan mainostamatta. Tai ehkä mainostus on siirtynyt johonkin nuorten suosimaan mediaan, kun alkoi tulla vääränikäistä väkeä keikkoja katsomaan. Tällä kertaa ei Rahkokaan jättänyt niin energistä vaikutelmaa kuin parilla aikaisemmalla keikalla, vaikka edelleen oli viihdyttävä.

Seuraavaksi kaverit vinkkasivat, että Oulusta käsin striimaisi Kuritus. Ei kun katsomaan sitäkin - tänä vuonna olenkin sitten kuunnellut punkkia enemmän kuin aikoihin sitten teinivuosien...  Erittäin minimalistisesti valaistun Kurituksen kokoonpanoon näytti kuuluvan Jay ja Silent Bob, joskaan tämä Bob ei ollut ihan Silent, vaan lauloi taustoja ja jutteli biisien väleissä. Rumpalilla oli tuulikone, mutta vaatteet eivät vaihtuneet kesken shown euroviisutyyliin. Reilun tunnin keikka entuudestaan tuntemattomalta bändiltä tuntui hiukan pitkän puoleiselta, mutta striimin vieressä pyörineestä chatista päätellen materiaalin tuntevia faneja riittää.




(Havainto Helmikuussa: Luulin postanneeni tämän joulukuussa, mutta olinkin vain tallentanut luonnoksena. Sori siitä. Menköön eetteriin siinä muodossa kuin se oli tallennettu, tätä kommenttia lukuunottamatta.)

Koronakesä - heinäkuun striimit

Kun Suomessa alkoivat rajoitukset vapautua, artistit ja toivottavasti kansakin ryntäsivät keikoille klubeille ja ulkoilmaan. Äkkiä piti tottua taas siihen, että kiinnostavia keikkoja ei voinutkaan vain naksauttaa näytölle pyörimään mistä tahansa, vaan toiselle puolen Suomea johonkin baarinnurkkaan ei niin vaan lähdettykään ja niinpä jäivät siellä soittavat yhtyeet näkemättä.

Ehkä nyt on aika kääntää katsetta kauemmas, koska aika kotimaispainotteisiahan nuo tähän asti katsotut striimit ovat olleet. Candlemass soitti striimikeikkansa heinäkuun alussa. Kyseessä oli studiolive, studio koristeltuna ylenpalttisesti styroksisin hautakivin, kukkapuskin ja kyntteliköin, taustakankaille heijastettuja kuvia ja valoshowta unohtamatta. Mitään välispiikkejä ei silti harrastettu, vaan pelkästään soitettiin biisejä ja musiikki puhui puolestaan.  Laulaja katsoi kameraan, mutta muita näytettiin kuvatun hieman salaa. Sitähän voisi melkein kuvitella, että gubbet pynttäävät rumpusetin kukkapuskilla ja virittelevät kyntteliköt ja valopatsaat treeneihinkin. (Etenkin kun ruotsalaisista ei koskaan tiedä, mitä kaikkea ne pynttäävät kukkapuskin.) Soitto soi painavasti ja tiukasti. Tämänhetkinen laulaja kuulostaa vaivattomimmalta omalle äänelleen tuoreeltaan tehtyä Astorolusta tulkitessaan, monen vanhemman kappaleen kohdalla kuulostaa siltä, että välillä pusketaan pyytämättä ja yllättäen vastaan tulevia rajoja vastaan. Ja siitä vanhasta materiaalistahan keikka enimmäkseen koostuu.

Encoreksi tarjoillaan vielä mustavalkoisena kuvattu Demon's Gate samasta tilasta ilman kynttilöitä lippikset ja silmälasit päässä - ilmeisesti ennen keikkaa valmiiksi kuvattu jälkiruoka?

The Hu oli ehtinyt striimata jo kesäkuussa, mutta linkki keikkaan tuli sattumalta vastaan vasta noin kuukautta myöhemmin. Onneksi löytyi ja on vielä katsottavissa. The Hu on aiemmin kiertänyt Keski-Eurooppaa ja kerännyt kovasti kehuja sikäläisiltä kavereilta, muttei poikennut Suomessa, joten nytpä oli sopiva hetki katsastaa hittivideoiden lisäksi keikkameininkiä. The Hu ei ole "hunnirockillaan" ainoa mongolialaisia perinnemusiikin soittimia ja kurkkulaulua  tietynlaiseen estetiikkaan ja sähköisiin bändisoittimiin yhdistävä yhtye, vaan mieleen tulee tietysti myös etenkin ovelista cover-sovituksistaan tunnettu Tengger Cavalry ja Yat-Kha jenisei-punkillaan, jotka kaikki kuulostavat jännittäviltä ja kiehtovilta läntisiinkin korviin. Osa eksotiikkaa on varmasti myös laulukieli, joka ainakin the Hun tapauksessa näyttelee osaansa myös kappaleiden rytmisyydessä.  Mittatilaussoittimia ja niiden soittamista katselee mielikseen, ja esityksen intensiteetti on sekin mukaansatempaavaa.

Heinäkuussa ilmeisesti muun maailman isommatkin artistit innostuivat striimaamaan, koska sosiaalisessa mediassa näkyi jälkikäteisilkamointia muun muassa Nick Caven ja Björkin striimikeikoista, jotka tietenkin missasin niiden tapahtuessa, vaikka olisinkin voinut kohdalle osuessa vilkaista. Heinäkuussa pandemiaolot olivat myös kestäneet niin kauan, etteivät ihmiset ehkä enää olleet yhtä innokkaita vinkkailemaan toisilleen tulevista striimikeikoista kuin siinä vaiheessa kun kaikki oli uutta.  Toisaalta heinäkuussa oli myös kotimaassa kovin turistisesonki ja työ haittasi harrastuksia, joten ehkä siksikin striimauksia tuli seurattua vähemmän.

Koronakevät 2020 - Toukokuu striimien varassa

Toukokuussa alkoi sitten olla striimiä tarjolla enemmänkin.

Flat Earthiakin päädyin katsomaan keikkamainoksen nähtyäni. Tämähän oli se tunnettujen muusikoitten yhteenlyöttymä, jossa oli siis... ainakin Amorphiksessa ja Kyyriassa soittanut basisti, ja näköjään myös HIMissä ja Kyyriassa soittanut rumpali, ja katsos perhanaa, oli se kitaristikin HIMistä. Laulaja oli kyllä itselleni tuntematon suuruus, vaikka joku tekijämies lienee sekin. No, tietenkin keikkamainoksen näkemisen ja keikan katsomisen välillä olin ehtinyt sekoittaa kellonajat, ja ehdin nähdä keikasta kolme viimeistä biisiä. (Joskin striimi löytyi sitten myöhemmin vielä YouTubesta uudelleenkatsottavaksi. Ihan heti alkuunsa ei löytynyt.) Jostain syystä tästäkin tuli mieleen isojen kesäfestareiden sunnuntaibändit. Ensiviakutelma oli kyllä, että Niclas Etelävuoren basso pääsi enemmän esille kuin Amo-aikoina ikinä.


Uusi tuttavuus Rahko löytyi Turku Rock Academyn striimisarjasta. Onkohan tämä se Rahkoi, joka kuun mustaksi jakoi? Arch Enemy, Jinjer ja kumppanit lienevät innoittaneet tätä bändiä, vaikka hetkittäin juurikin vokalistin ulosannista tulee mieleen myös Silmäosasto. Ehkä siksi, että suomen kieli vie huomion ensimmäiseksi ulkoisten seikkojen jälkeen. Lyriikoiden tarinoiden lisäksi korvaan pistää kyllä myös hauskoja kitarakoukkuja - voisin mennä katsomaan tätä bändiä joskus myös ihan paikan päällekin tämän striimin innoittamana.


Ensimmäinen maksullinen striimikeikka, jolle ostin ennakkolipun, oli jo monesti paikan päälläkin livenä nähty Swallow the Sun, akustisena ja koronarajoitusten mukaisessa kokoonpanossa, jossa rumpali hoiti basistin tehtäviä ja kosketinsoittaja lukuisia eri instrumentteja kielisoittimista perkussioihin. Kannatti maksaa. Äänentoisto ja kuvanlaatu olivat priimaa, ja sisältö kaunista. Olen edelleen itseni kanssa samaa mieltä siitä, että Songs from the North II:n biisit saavuttavat todellisen olomuotonsa livenä, ja levytetyt versiot olivat vasta matkalla sinne. Vaikka tokihan tämä keikka sisälsi muutakin - uudempaa ja vanhempaa materiaalia, ynnä coverit Alice In Chainsilta ja Anathemalta. Välissä oli myös jutustelutuokioita kysymyksiin vastaten, mutta näitä sijoiteltiin harvempaan ja kysymyksetkin vaikuttivat olevan tolkullisempia kuin Imperial Agella, joten eivät niin häirinneet tunnelmointia. Oli myös miellyttävää huomata, että jotain siitä Swallow the Suniin kuuluvasta fyysisyydestä välittyy myös etäisyyksien päästä ja nettikaapeleita pitkin. Biisit pyörivät keikan jälkeen päässä monta päivää.


Seuraavana striiminä tulikin hypättyä varsin toisenlaisiin tunnelmiin, kun Vastavirralta striimattiin punkkia. Aloittanut Bad Jesus Experience kuulosti hyökkäävältä ja kaoottiselta. Räyhäinen vokalisointi tuntui enemmän rytmiseltä kuin sanoja välittävältä elementiltä.

Aivolävistys kuulosti perään jotenkin rokimmalta... tai perinteisemmältä. Tai ehkä olen nuorempana kuunnellut jotain enemmän sen tyyppistä punkkia, ja siitä on sitten muodostunut mielessä joku punkin arkkityyppi... No, keikalla oli joka tapauksessa reipas ja lysti meininki.


Ja seuraavana iltana oli luvassa taas sukellus toisenlaisiin tunnelmiin, kun Hexvessel konsertoi metsässä Näsijärven (Epäpyhäjärven) rannalla laskevan auringon edessä. Tässä oli tosiaan hyödynnetty mahdollisuutta tarjota striimin välityksellä musiikin lisäksi jotain erityistä, jota ei välttämättä tavallisella keikalla pystyisi samoin katsojille näyttämään. Kaunista, kaunista. Lähetys tosin pätki välillä harmillisesti. Onneksi niin päin, että ääni pysyi tasaisena silloinkin kun kuva nyki kuin nolkytluvun alun TV-chatissa, vaikka loppua kohti äänikin katkesi muutamaan otteeseen.


Vastavirran striimeistä piti tsekata myös Fosforos, jonka tiesin entuudestaan lähinnä siltä pohjalta, että Infernon ruokapalstalla oli joku näiden ruokaohje, ja havainnoin sen kuvista basistin soittaneen myös Hexvesselissä. No, ehkä sitä on tyhmempiäkin syitä tsekata bändien keikkoja, varsinkin jos lopputulos on silti korvaa miellyttävä. Karskia korinaa ja kalman katkua! Pyroja ja saippuakuplia!


Jostain syystä olen missannut Oranssi Pazuzun livenä useita kertoja erinäisistä tyhmistä syistä (kuten esimerkiksi siksi, että yhden päivän täsmäiskut useamman päivän festareille osuivat juuri eri päivään). Nyt tuli tilaisuus paikata sitä aukkoa, mutta kylläpä striimin aikana tuli useaan otteeseen toivottua, että olisi sittenkin oikealla keikalla äänenpaineen puristuksessa. Se kun on osa tällaiseen äänitaiteiluun liittyvää elämystä. Vahvojen kontrastien valot, videoprojisoinnit ja usean kameran levoton kuvaus tukivat saumattomasti musiikin tajunnan pirstaloivaa ja uhkaavaa tunnelmaa. Ja mikä karmea antikliimaksi, kun keikka loppui ja YouTube tuuttasi heti perään jonkun Prisman kalatiskin mainoksen!


Njihe on ehtinyt tässä välissä toteuttaa useammankin striimin, mutta kerrankos sitä hyppää suoraan uusimpaan, joka on juuri menossa livenä. Njihe kuulostaa edelleen joka kerta jotenkin hämmentävältä, ja silti oudon kiehtovalta koska siitä hämmennyksestä tekee mieli ottaa selvää. (Ja sitten soi taas seuraavalla viikolla töissä päässä, kuinka muurahaiset syövät lihan ja valkaisevat luut.) Ei tullut tälläkään kertaa suosikkiani Ristikkoaarretta.


Gladenfold oli toistaiseksi ensimmäinen noista Turku Rock Academyn striimeistä, jonka tiesin entuudestaan ja olen nähnytkin joskus. Muistelen, että bändi olisi joskus ollut melodeathia ja mennyt siitä powerimpaan suuntaan - melko muhevat melodiamatot oli joka tapauksessa, ja ääntelyssä sekä puhdasta laulua että rähinähetkiä.


Joku taisi povailla jo viime kuussa, että jossain vaiheessa striimikeikkojakin aletaan tarjoilla eksklusiivisesti jossain tietyssä palvelussa, siinä missä elokuvat tai tv-sarjat voidaan julkaista ensimmäiseksi tai kokonaan vain jossain  tietyssä suoratoistopalvelussa (ja katsoja joutuu hankkimaan sitten koko palvelun voidakseen katsoa jonkun tietyn sisällön). Eipä siinä sitten kovin pitkään mennyt, kun Battle Beastin striimiä sai katsella puoli tuntia ilmaiseksi Ilta-Sanomien sivuilta ja puolen tunnin jälkeen striimi siirtyi  Ruutuplussan puolelle, joka olisi vaatinut ainakin rekisteröitymistä. Ehdittiinpä siinä puolessa tunnissakin jokunen hitti soittaa, vaikka eksklusiivisen lähetyksen puolelle lupailtiin sitten jotain ennennäkemätöntä. Ainakaan basistia ei taidettu siellä juottaa, koska tämä puuttui kokoonpanosta - kuulemma noron eikä koronan takia. Nooran sarvikruunusta erottui lähikuvissa paljon yksityiskohtia, jotka yllättäen eivät ole ihan keikkapaikoilla salin perille asti erottuneet.

Merkillisesti muuten striimikeikatkin pakkaavat painottumaan viikonloppuihin, vaikka sinänsähän sitä voisi striimata koska vaan, varsinkin jos keikka on vielä tallenteena katsottavissa jonkun aikaa. Ja sinänsä sitä luulisi ihmisillä olevan aikaa katsella keikkoja keskellä viikkoakin, jos ja kun paljoa muuta vapaa-ajan tekemistä ei ole. Ilmeisesti kaikki ovat kuitenkin olleet koronankin aikaan oikeasti töissä ja niiden jälkeen päreinä, vaikka julkisuudesta voisi päätellä kaikkien olevan kotona aamusta iltaan ja illasta aamuun.

Striimeihin on viritelty kokonaisia festareitakin, Off Stage Festivalissa soitti useampi bändi kahtena päivänä. Ja kuten perinteisempiin paikan päällä pidettäviin festareihin, tähänkin tuli tehtyä ensin yhden päivän täsmäisku, koska ensimmäinen päivä oli täynnä ihan vierasta tavaraa ja toisen päivän kattaukseen kuului muun muassa jonkun toisen bändin lämmittelytehtävistä missattu Tyrantti "jonka joskus vois kattoo",  ja vanha kunnon Swallow the Sun akustisessa koronakokoonpanossaan. En nyt muista, onko perinteisten festareitten kohdalla päässyt käymään niin, että sosiaalinen elämä ja yleinen hengailu venähtää sen verran että aiottuja artisteja jää näkemättä (kuulemma joskus on joillekin käynyt), mutta niinhän se jäi suorana aiemmat bändit näkemättä ja Swallow the Sunkin ehti aloittaa ennen kuin sitä pääsi katsomaan. Onneksi oli tapahtuman tallenne katsottavissa samaan hintaan jälkikäteen.

Niinpä pääsi jälkikäteen yllättämään, että illan ensimmäinen bändi ja entuudestaan vieras nimi Feastemhan oli vallan grindcorea. Kieltämättä jotain huvittavaa on siinä kombossa, että päättää kuunnella vielä uudestaan sitä edellisenä iltana kuunneltua akustista herkistelyä ja ehkä myöhemmin kelailla houkuttelevia hetkiä muista esiintyjistä - ja päätyy sittenkin kuuntelemaan luurit päässä setillisen grindcorea, että täähän on muuten aikas hyvä! Kun ei alun jälkeen keskenkään malta jättää. Vaan missä muualla olen joskus mahtanut nähdä tuon rumpalin, vai keneltä muulta se näyttää?

Tyrantti puolestaan nyt lopulta nähtynä muistutti perusheavyn ja logofontin puolesta RAMia. Valkoisista varsilenkkareista tulee kyllä edelleen kauheat teinimuistot mieleen! Encoreksi riisutaan liivi ja henkselit (tällä vissiin piti paikata sitä, että päällekkäisyyksien takia jäi joku burleskistriimi katsomatta), mutta lenkkarit eivät silti lähde. Musiikillisesti varsin menevää, mutta voi olla, että tulee silti edelleen nautittua festarin osana tai lämppärinä, eikä vielä ostettua lippua erityisesti tämän bändin takia. Aika näyttää miten kehitys kehittyy.

Swallow the Sun taas puolestaan edusti jälleen tasoa, jota siltä on lupakin odottaa. Asetelma tietysti oli aika sama kuin edellisessäkin akustisessa keikassa ja varsin nopeasti sen jälkeen. Setin runko oli toki edelleen Songs from the North II:n kappaleissa muutamin uudemmin ja vanhemmin lisin. Vanhempia biisejä oli New Moonin lisäksi tuotu saman levyn Falling World ja covereihin Nick Cavea. Hetkittäin harmittaa, ettei Jaani Peuhun instrumenttivalikoimaa kuvattu enemmän - edelliseltä keikalta tuttu kantelekin siellä vilahti, ja xylofoni toi todella aavemaista soundia biiseihin joissa sitä käytettiin.

Off Stage Festivaliin kuului myös haastatteluosuuksia - fiksusti kokonaisten settien jälkeen, eikä keskellä settiä. Haastattelut olivat myös letkeämpää turinointia kuin aiemmin nähdyt kysymys-vastaus-hetket keskellä keikkoja, ja sellaisina kovasti viihdyttävämpiä. (Nyt täytyy kyllä todeta, että Vastavirrankin striimeissä on ollut haastatteluja, jotka tosin olen usein skipannut jos olen ollut samalla tekemässä jotain muuta.)

Toukokuun viimeisenä päivänä striimasi Kaunis Kuolematon, jonka striimin alku livahti sekin jotenkin ohi, ja piti sitten katsoa myöhemmin. (Eli ensin itse valitan siitä, että kaikki keikat on perjantaisin ja lauantaisin ja päällekkäin, enkä sitten muista kun joku keikka on sunnuntaina.) Bändi oli entuudestaan tuntematon ja lähinnä valikoitui katsottavaksi kaverisuositusten perusteella. (Ja olihan se myös kiehtovaa, että tilaisuuden sponsorina toimi "unelmatulevaisuus Metsäkylässä"). Tyylillisesti kynnetään hiukan samoissa vesissä kuin Paara, mutta tarttuvuus ei ole ihan samaa luokkaa - tästä olisi saanut varmasti enemmän irti, jos materiaali olisi ollut entuudestaan tuttua.

Koronakevät 2020 - Maalis- ja huhtikuu striimien varassa

Etukäteen näytti siltä, että tästä on tulossa kerrassaan oivallinen keikkakevät. Oli lippuja buukattuna yhteen jos toiseenkin tapahtumaan, joita kannatti odottaa. Sen sijaan tulikin maailmanlaajuinen pandemia ja yksi toisensa jälkeen odotetut tapahtumat siirrettiin syksymmälle, ensi vuoteen tai peräti peruutettiin. Tilalle tuli kotona kökkiminen ja striimattujen keikkojen katsastaminen netistä.

Alkuun ajattelin skipata striimikeikoista kirjoittamisen - enhän yleensä ole kirjoittanut siitäkään, jos olen vaikka katsellut Wackenin striimejä, tai keikkatallenteita DVD:ltä. Ennen pitkää alkoi kuitenkin näyttää siltä, että alkuun oudolta ja väliaikaiselta vaikuttanut tilanne onkin uusi normaali, ja siitä saattaa poikia jotain uutta kulttuuriin jatkossakin. Olihan striimikeikkoja ollut aiemminkin - isossa mittakaavassa esimerkiksi juuri nuo Wackenin jokakesäiset striimaukset, ja pienemmässä skaalassa esimerkiksi erilaiset "treenikämppäkeikat".

Tietysti erilaisilla esiintyjillä on hyvin erilaiset mahdollisuudetkin tehdä striimejä. Siinä missä sooloartistin tai hyvin pienimuotoisen kokoonpanon on mahdollista polkaista keikka pystyyn vaikka kännykän kameran edessä kotisohvalta, isommat kokoonpanot tarvitsevat isompia puitteitakin. Varsinkin jos haluavat välittää katsojilleen kauemmaskin myös tavallisilta keikoilta tuttuja show-elementtejä, kuten valoja ja koreografioita. Ja isompien juttujen toteuttaminen tietysti tulee myös kalliimmaksi. Toki äänentoisto ja kuvaus vaikuttavat myös siihen, miltä se sooloartistikin kuulostaa. Joidenkin on helpompi toteuttaa kotikutoisempia juttuja nopealla aikataululla kuin joidenkin toisten. Toisaalta striimikeikat voisivat antaa myös mahdollisuuden toteuttaa yleisön nähtäväksi musiikkivideon ja keikan välimaastossa juttuja, joita olisi hankala viedä klubikeikoille tai kiertueelle. Vaikka soittaa pehmoleluilla täytetystä kylpyammeesta käsin, jos niikseen tulee.

Kun paikan päälle keikalle meno ei enää ollut vaihtoehto, vaan kaikki tarjonta oli striimejä netissä, tuli pikkuhiljaa havainnoitua myös muutoksia omassa keikkakäyttäytymisessä. Voi johtua siitä fyysisen osallistumisen tarpeesta, että jossain vaiheessa tuli seurattua melkein enemmän erilaisia jumppaohjausstriimejä ja liikuttua niiden tahtiin, kuin varsinaisia keikkoja. Samoin kun osa esiintyjistä tarjosi keikkansa katsottavaksi myöhemminkin kuin juuri siinä hetkessä, joitain erityisen korvanmukaisia keikkoja tuli kuunneltua useita kertoja, vaikkei niinkään katsottua kuin sen ensimmäisen kerran. Keikka pyörimään yhteen selaimen välilehteen ja puuhaamaan jotain muuta samaan aikaan toisella välilehdellä! Jollain tavalla tästä tuli mieleen jopa se teoretisoitu ero (leffateatterissa katsotun) elokuvan ja television välillä, jos elokuvaa katsotaan keskittyneesti ja televisiota silmäillään muiden puuhien ohessa.
Samoin oikeilla keikoilla harvemmin tulee juteltua kavereiden kanssa samaan aikaan kun bändi soittaa, mutta striimien kohdalla se on jo pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Ehkä siksi, että tekstipohjainen jutustelu ei sotke kuuntelemista siinä missä ämyreiden vieressä kilpaa karjuminen. Ja onhan siinä tiettyä hohtoa kommentoida kaukana asuvien kavereiden kanssa reaaliaikaisesti kerrankin samaa keikkaa, siinä missä yleensä päästään korkeintaan vertailemaan saman kiertueen keikkoja eri kaupungeissa.


Kun kokoontumisrajoitukset sulkivat keikkapaikat maaliskuussa, Anniina Auf ehti ensimmäisten joukossa striimaamaan intiimin keikan kotisohvalta. Ja hiukan myöhemmin toisen, jossa oltiin jo liikkuvaisempia. Rajatusta biisimateriaalista huolimatta keikoilla esitettiin keskenään eri versio samastakin biisistä, joten yllätyksellisyyttäkin oli. Tunnelma keikoilla oli lämmin ja läheinen, ja kappaleet yhtä merkillisellä tavalla koskettavia kuin aiemminkin, joten ensi kokemusten perusteella livestriimit vaikuttivat joltain kerrassaan lupaavalta.

Varsin alkuvaiheessa päädyin myös katselemaan striimiä, jossa Galderian laulaja soitteli pianoa ja lauloi toivebiisejä (sikäli kun ne olivat pianon ja laulun voimin toteutettavissa) ja jutusteli webbikameralle näyttäen jokseenkin humalaiselta, vaikka ahkerasti siemaillussa lasissa vaikuttikin olevan vettä.  Ilmeisesti osa esimerkiksi läppäreiden kiinteistä kameroista saa niiden ääressä istuvat ihmiset näyttämään vähintään oudolta, ja äkilliset kumartumiset lähemmäs näyttöä lukemaan tekstejä vielä lisäävät humalaista vaikutelmaa. Koska en varsinaisesti voi väittää tuntevani Galderian materiaalia ja striimin jutustelukin tapahtui pääosin oudolla kielellä, en tainnut saada siitä irti ihan sitä mitä bändin fanit. Varsin mukava kädenojennus kuitenkin faneille tilanteessa, jossa ei tiedetä koska on taas mahdollisuus nähdä fyysisesti samassa tilassa.

Varsin alkuun striimeissä pisti myös silmään ahkera siemailu ihan eri tavalla kuin livekeikoilla. Mitä sitten itse kunkin lasissa olikaan. Siinä missä Anniina Aufin jäsenillä oli soreat viinilasit ja Galderian laulajalla tavallinen juomalasi, Njihe siemaili Jaloviinaa suoraan pullosta. Kappaleiden nyrjähtänyt tunnelma oli edelleen kohdillaan, ja tähän esitykseen kuulunut jatkokertomus uutisesta sopi sekin settiin mainiosti. Aiemmalla livekeikalla vaikutuksen tehnyt Silmälasit oli mukana, mutta vähän petyin, kun toinen suosikkini Ristikkoaarre puuttui.  Myöhemmin palattuani etsimään linkkiä katsomaani keikkaan, huomasin että niitähän on tullut sivulle lisää. Täytynee jälkikäteisesti katsoa nekin!

Metsatöll puolestaan toimitti monella kameralla kuvatun näyttävän shown, jossa oli useita vierailijoita. Keikka oli katsottavissa ilmaiseksi "maksa jos jaksat"-periaatteella, ja ilmeisesti monet myös maksoivat. Kommenteista päätellen monet myös tutustuivat bändiin ensi kertaa striimikeikan välityksellä - Metsatöll saattoi olla pandemian aikaan ensimmäisten metallibändien joukossa, jotka ehtivät tarjoamaan oikeaa kokonaista keikkaa koteihinsa jumittuneille katsottavaksi. Tosin, jos en nyt ihan läpiä päähäni puhu, kyseinen keikka saattoi olla jo valmiiksi sovittu ja suunniteltu, ja päätettiin sitten muuttuneessa tilanteessa soittaa joka tapauksessa kameroille ilman paikan päällä olevaa yleisöä.  Vaan saattoipa se olla joku muukin keikka jolle kävi niin. Metsatöllin meininki oli kuitenkin reipasta ja hauskaa, kuten yleensä paikan päälläkin. Metsavihan muistan kuulleeni myös ihan ensimmäisellä näkemälläni Metsatöllin keikalla - tai ainakin se avasi hetkeksi portaalin vuosien takaisiin tunnelmiin.

Awake Againin striimikeikkamainos tuli vastaan Facebookissa. Entuudestaan tuntematon bändi - pitääpä tsekata millainen on meininki. No, meininki oli hilpeä - tuli mieleen jotenkin isojen (yleis)kesäfestareiden sunnuntaibändit. Värikästä pukeutumista ja maskottipehmopossu. Musiikillisesti tunnuttiiin kurottelevan nolkytluvun alun, ehkä jopa 90-luvun suuntaan. Ehkä vähän pomppumeiningillä. (Tätä keikkaa en ainakaan löytänyt enää myöhemmin katsottavaksi, vaikka se ilmeisesti oli jonkun aikaa suorana striimauksen jälkeen ollutkin katsottavissa.)

Myöhemmin luin lehdestä, että näitä Turku Rock Academyn striimikeikkoja olisi ollut enemmänkin, ja ajattelin vilkaista niitä lisää sitten myöhemmin. Josko tulisi välillä kuultua enemmänkin uutta musiikkia, eikä vain koluttua vanhojen tuttujen tekemisiä. Mutta ties kuinka monta ehdin missata välistä! Tässä vaiheessa alkoi myös tulla mieleen, että kannattaisi sittenkin kirjoittaa postauksia myös striimikeikoista, ennen kuin unohdan kokonaan mitä kaikkea kevään aikana on tullut nähtyä ja kuultua.

(Nytkin vaanii epäilys, että olen unohtanut jotain välistä. Saatoin muuten kuunnella jossain välissä myös Juha-Matti Rautiaisen keikan, mutta visuaalit näyttävät täysin vierailta, joten se on varmasti pyörinyt kuulokkeissa samalla kun olen tehnyt jotain muuta.)

Imperial Age veti tietenkin tapansa mukaan kaiken tappiin asti ja vähän yli kolmetuntisella striimishowllaan, jossa kappaleiden välissä oli juontajan houstaamia talk show-osuuksia, joissa oli tarkoitus vastailla yleisön kysymyksiin ja päästää laulajien lisäksi myös muita soittajia ääneen. Aina kappaleen tai parin välein toistuneet talk show-osuudet olivat kyllä keikan tylsintä antia, ehkä vuorottelu olisi toiminut paremmin, jos soittopätkät olisivat olleet useamman kappaleen mittaisia. Suurimmat hitit oli säästetty viimeisiksi, mutta toisaalta niissä kuului myös jo väsymys laulajien äänestä. Tämä keikka pelkästään striimattiin suorana, eli sitä ei ollut katsottavissa enää myöhemmin.