Näytetään tekstit, joissa on tunniste Battle Beast. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Battle Beast. Näytä kaikki tekstit

maanantai 28. maaliskuuta 2022

Arion ja Battle Beast Logomossa 5.12.2021

 No kappas, vihdoinkin useita kertoja koronarajoitusten tieltä siirretty keikka, joka a) toteutui, b) ei osunut päällekkäin jonkun toisen useita kertoja siirretyn tapahtuman kanssa, c) eikä osunut myöskään päällekkäin työvuoron kanssa. (Ja hyvä huomata taas muutamaa kuukautta myöhemmin, että tähän se raportointi sitten tuoreeltaan jäikin. Mitäs ne muistiinpanot sanoo?)

Arionia esittävät mollamaijat olen joskus nähnyt Musiikkimuseo Famen näyttelyssä, mutta musiikkinsa oli tähän mennessä jäänyt vieraaksi. Enpä varsinaisesti keikan jälkeenkään osaa sijoittaa sitä genreen tai tyylilliseen jatkumoon. Kuulemma se on luokiteltu "melodiseksi metalliksi", mutta se on helposti termi, joka ei oikeastaan kerro musiikin tunnelmista tai muista ominaisuuksista mitään, vähän niin kuin "nestemäinen juoma" ei vielä kerro, onko juoma lämmintä vai kylmää, prosenteilla vai ilman. Muistiinpanojen mukaan tarjolla oli ainakin "euroviisukertosäkeitä, tykitysrumpuja ja tiluttelua kieli- ja kosketinsoittimilla". Euroviisukertosäkeitä olin vielä selventänyt itselleni luonnehdinnalla "kuulostaa siltä, että jonkun pitäisi luistella takaperin ja tehdä samalla tulitaidetta tämän tahtiin". Vai niin!

Arion, 5.12.2021


Kosketinsoittajan paidan epäsymmetrisesti sijoitellut kurkistusluukut herättivät myös hämmennystä ja hilpeyttä keikan aikana. Myös laulajan asusteissa näytti olevan kurkistusluukkuja, joskin repaleisempia. Semmoinen fashion statement.

Arion, 5.12.2021

Muistiinpanot kertovat myös, että tällä kertaa kukaan Battle Beastista ei ollut kipeänä (mikä taisi olla pandemian ajan striimikeikoilla toistuva teema). Keikka oli viihdyttävä, kuten yleensäkin, vaikka liekehtivien pyrojen äärellä salissa tuntuikin varsin voimakas palaneiden hiusten katku. Showssa on edelleen hassutteluelementtinsä, mutta niiden pöljimmät puolet on hiottu  sulavasti showmaisemmiksi - jopa baarirollaattori rullasi kuin teatteriesitys. Alkaa jo Battle Beastkin herätellä samanlaisia tunteita kuin Turisas, että täällä minä katselen areenabändiä areenoita pienemmissä tiloissa ihan etuoikeutettuna.

Battle Beast 5.12.2021


Battle Beast 5.12.2021


Battle Beast 5.12.2021


Pari populaarikulttuuriviitettä tuli mieleen vasta tällä keikalla, vaikkakin niin ilmeisiä, että yhtäläisyyksiä olisi voinut havaita aiemminkin. Nooran kuningattaren haarniskasta tuli mieleen hiukan Madonnan Blonde Ambition-imago, ja joululauluna esitellyn Endless Summerin taustalla taitaa kummitella Skid Rown I Remember You - vaikka tähän mennessä olenkin verrannut sitä mielessäni aina Kissin Foreveriin...

Battle Beast 5.12.2021

Battle Beast 5.12.2021

Battle Beast 5.12.2021

maanantai 14. joulukuuta 2020

Koronasyksy vie keikat taas striimeiksi, marraskuu

 Keväällä muodostuneet hyvät rutiinit striimikeikkojen seuraamiseksi ehtivät jo unohtua, kun välillä pääsi oikeillekin keikoille.

Hyvien rutiinien puuttuessa ehdin muun muassa sekoittaa ajatuksissani pari peräkkäin mainostettua eri keikkaa eri alustoilla toisiinsa, ja missata yli puolet Paradise Lostin striimikeikasta, josta ei ollutkaan samaan hintaan katsottavissa tallennetta. Asiaan liittyi toki vahvasti myös työvuoron venyminen sellaisena iltana, jolloin normaalimittainen työvuoro olisi tarkoittanut sitä, että missaisin ehkä pari biisiä. Kannatti silti vissiin ostaa se kalliimpi lippu, jolla sai pari ekstrabiisiä, että ehti edes muutaman nähdä. Ja kuuluihan siihen myös kerrassaan lystikäs haastatteluosuus. Ja voi että, Paradise Lost kuulosti hyvältä keikallaan. Selvästi se on nykykunnossa kovassa vedossa.


No, Tuska Utopian jaksot olivat sentään katsottavissa ja kuultavissa hiukan pidempään kuin esityshetkensä. Päätin sitten ostaa katseluoikeuden niihin kaikkiin, vaikka bändivalikoima ei ehkä ollutkaan sellainen, joiden yksittäisille keikoille lähtisin välttämättä varta vasten. Erikoiset esiintymispaikat ja miten niissä keikat toteutettaisiin, kiinnostivat. Tuska Utopian Euroviisupostikorteista muistuttava matkailuohjelma-osuus ei kuitenkaan ollut niin kiinnostava, vaikka tietysti sillä oli osittain tarkoituksena avata soittopaikkojen erikoisuutta - ja houkutella maahan metallituristeja, kunhan matkustelu on taas mahdollista. Samy Elbanna on tietysti ilo silmälle, mutta ehti silti käväistä mielessä, että voisi sitä vaikka kuunnella yhden biisin lisää näiden matkailuohjelmajaaritusten sijaan. Ja sama koski haastatteluja - ehkä niillä oli jotain lisäarvoa yhtyeiden faneille, mutta muuten katko keikkaan ei oikein lämmittänyt. Jaa-a, saapa nähdä jos tulee toista tuotantokautta, menisikö siinä matkailuohjelma enemmän kahvimainoksen suuntaan ja nostaisi esiin vaikka kädentaitoja? Niiden katsominen saattaisi olla kiinnostavaakin.

Turmion Kätilöt teki aikanaan debyyttilevyllään sellaisen vaikutelman jonkunlaisena huumoribändinä ja rankistelu-Raptorina, että sen keikkojen aikana festareilla on ollut sopiva aika lähteä syömään tai katsomaan mitä muilla lavoilla soittaa. Ehkä sille on syytä antaa toinenkin mahdollisuus - ja kyllä, onhan se kehittynyt vuosien aikana aika tavalla. Ensimmäisen levyn hitti Teurastaja on keikan heikointa antia, uudempi materiaali kuulostaa täyteläisemmältä, monipuolisemmalta tanssittavuudesta tinkimättä, ja onneksi vähemmän huumoripopilta. Keikka on kuvattu Tuskan festarialueella sijaitsevan kaasukellon sisällä. Esiintyjiin keskittyvä kuvaus ei tuo niin hyvin esille keikkapaikan erityisyyttä, joten juuri tällä keikalla visuaalisesti parasta antia ovat ilmakuvat. Ja kuten niin usein striimikeikoissa, rumpukameran anti on kiehtovaa, koska rumpalin työskentelyä pääsee perinteisemmillä keikoilla harvoin yleisöstä käsin katsomaan. (Myöhempiin jaksoihin verrattuna esiintyjiä kiertävä kamera oli kuitenkin asettelultaan erikoisempi ratkaisu, johon ei ensimmäiseksi niin osannut vielä kiinnittää huomioita.)

No, seuraavaa bändiä on kyllä tullut käytyä katsomassa muutaman kerran ihan omillakin keikoillaan eikä pelkillä festareilla. Battle Beastin keikkapaikkana on kivilinna - tai jonkun taiteilijan elämäntyö. Tässä tallenteessa myös esiintymispaikka saa kuvauksessa isomman roolin, vaikka poikkeuksellisessakin miljöössä asettelu onkin perinteisempi "kuvataan bändiä lavalla edestä päin". Kirkasvärisissä valoissa loistavat laastittomat muurit ja niiden juurelta jo korkeiksi kasvavat koivut näyttävät yhtä fantastisilta ja anakronistisilta kun bändi esiintymisasuissaan. Onnistunut valinta. Musiikki yhdistettynä ulkoisiin puitteisiin tuo mieleen 80-luvun fantasiaelokuvat, vaikkei niissäkään aivan vastaavaa yhdistelmää nähdä ja kuulla. Vihreät lehdet koivuissa saavat kyllä miettimään, kuinka varhain syksyllä tämä onkaan kuvattu - no, ainakaan kukaan ei ole tällä kertaa kipeä. Tällä kertaa ei möskään punnerreta, vaan soitetaan ihan koko keikan mitassa. Lisäksi Nooralla on niittikoristeiset kynnet. Striimikeikoissa on kyllä se ilo, että silmään osuu välillä yksityiskohtia, joita ei tavallisella keikalla minnekään piippuhyllylle edes näkisi.

Apocalyptica päätti sarjan soittamalla rauniokirkossa heinien ja pujojen ympäröiminä. Valaistuksen lisäksi on myös heijasteltu logoa ja muuta seinille, enkä ole aivan varma, onko se juuri tähän paikkaan toimiva ratkaisu vai muuttaako se ympäristöä tavanomaisemmaksi. No, olen nähnyt Apocalypticaa livenä sen verran harvemmin, etten tiedä oliko spesiaaliympäristöön valkattu jotain spesiaaliheijasteltavaakin. Jostain syystä ilmakuvat punaisessa valaistuksessa saivat keskiaikaisen kirkon rauniot muistuttamaan American Mc Gee's Alicen tiettyjä pelikenttiä, eikä siitä mielikuvasta päässyt enää eroon sen kerran synnyttyä! Sähäkästi soivat sellot ja rummut. Metallicaa ei tällä keikalla kuultu, mutta Sepulturaa ja omaa materiaalia kylläkin.

Njihe soitti tahollaan striimikeikan samaan aikaan kuin Apocalyptica, ja sen ehti sitten onneksi katsoa myöhemminkin - sillä tokihan "muurahaiset syövät lihan ja valkaisevat kaikki luut" soi päänsisäisessä jukeboksissa useamman päivän siitä lähtien kun ilmoitus keikasta pisti ensi kerran silmään. Tämänkertaiseen keikkaan kuului myös videotaideinstallaatiota, kuvaheijastuksia ja muuta visualiikkaa. Settilistan teemana oli ruumis, ja siltä se myös kuulosti. Njihe on jotenkin hiipinyt koronavuoden soundtrackiksi tavoitettavilla striimikeikoillaan, ja kappaleillaan joissa tarkkaillaan asioita jotka tuntuvat olevan tavalla tai toisella hallinnan ulkopuolella tai jotenkin vinossa. Luultavasti joskus myöhemmin näitä kappaleita kuunnellessa tulen muistamaan tätä vuotta.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2020

Koronakevät kääntyy kesäksi, striimit jatkuu.

Kesäkuun aloitti Amorphis kahdella keikalla. Bändin 30-vuotisjuhlavuodesta on jo tullut ikimuistoinen, joskin vähän eri tavalla kuin kukaan olisi odottanut ja toivonut! Toinen kahdesta saman vuorokauden sisään striimatusta keikasta oli suunnattu erityisesti Amerikan ja toinen Euroopan aikavyöhykkeille katsojien kannalta mukavaan aikaan, mutta molemmat pystyi lipun maksaneena katsomaan pari päivää jälkikäteen. Työpäivän aamuna kolmelta livenä pyörineen ensimmäisen keikan katsoin ihan suosiolla vasta iltapäivällä tallenteena, seuraavaa vetoa odotellessa. Ei kesää ilman Amorphista, joten nyt voi kesä virallisesti tulla! Keikkojen tunnelma yleisesti oli varsin kohottava, ja muistui mieleen, miten on niitä useinkin nähtyjä artisteja ehtinyt tulla ikävä kun ei ole paikan päällä pidettäville keikoille päässyt.

Keikat oli ilmeisesti kuvattu Kaapelitehtaalla, ja kokoonpano aseteltu ympyrään, jota kamera kiersi, tavallisten keikkojen rivistä poiketen. Oli ilahduttavaa saada tämän asetelman kautta parempi näkymä rumpalin työskentelyyn, siinä missä tavallisella keikalla tämä jää yleisöstä katsottuna taka-alalle. Toisaalta kahdesta keikasta ensimmäisellä kameran liike tuntui vähän turhankin itsetarkoitukselliselta, varsinkin kun paikallaankin pysyvät kamerat kuvasivat pyörivien valojen takaa, jotka saivat kuvakenttään vilistämään palkkeja. (Harvemmin tulee matkapahoinvointia kotona oman koneen ääressä istuessa, joten välillä parempi vaihtoehto oli vain kuunnella ja puuhastella muuta toisessa välilehdessä). Ensimmäisellä keikalla ei myöskään zoomattu nimeltä esiteltyihin soittajiin ajallaan, vaan piti odottaa että kiertävä kamera pääsee oikeaan soittajaan asti käytyään ensin kaikki muut läpi, millä välin soolo oli tietysti jo loppunut. Toinen keikka vaikutti visuaalisesti rauhallisemmalta ja harkitummalta, joten voi olla, että ensimmäinen meni kuvauksen osalta vähän harjoittelun tai aamun pikkutuntien piikkiin.

Settilista oli kahdella keikalla puoliksi sama ja puoliksi eri - mikä kokemukseni mukaan vastaan aika pitkälti sitä, minkä verran settilista on vaihdellut myös perinteisemmillä keikoilla. Tietyt hitit soitetaan aina, mutta niiden järjestys setissä voi vaihdella, ja niiden lisäksi soitetaan sitten vaihtelevasti muuta. Esimerkiksi Elegyltä soitettiin toisella keikalla On Rich And Poor ja toisella Against Widows. Tietystä 30-vuotisjuhlaleimasta huolimatta molemmat keikat olivat bändiltä enemmän sellaisia peruskeikkoja, jollaisen voisi kuulla vaikka festareilla - ja varsinaiset erikoisuudet on sitten varmaankin säästetty niille tuleville vuosikymmenkohtaisille spesiaalikeikoille, joiden ajankohtaa on jouduttu koronatilanteen takia siirtämään useampaan otteeseen. Tietysti bändi joutuu mahdollisimman laajalle yleisölle suunnattuja settilistoja miettiessään tasapainoilemaan sen kanssa, että (ilmeisesti kasvava) osa uudempaa fanipohjaa ei tunne vanhempaa materiaalia kuin keikoilta, siinä missä vanhat fanit tuppaavat toivomaan jotain oman nuoruutensa suosikkeja joka tapauksessa. Euroopan settilista tuntui jakaantuvan tasaisemmin useamman levyn kesken, siinä missä Amerikan settilista painottui uusimman ja Talesin puoleen.

Koska katsoin ensimmäisen keikan tallenteena, en tiedä oliko lähetyksessä ollut häiriöitä. Toinen livenä katsottu ilmeisesti jumitti useammalla katsojalla - mikä voi tietysti johtua näiden yhteyksistäkin, koska valokuitua pitkin keikka pelitti koko ajan vallan mainiosti ja viiveettä, kunnes katkesi äkkiä Death Of A Kingin kohdalla, ja yhteys lähetykseen palautui vasta biisin jo vaihduttua. Ajattelin, että täytyy katsoa sitten uusinta jossain välissä, mutta kompastuskiveksi muodostuikin se, että tallenne oli katsottavissa vain kaksi päivää ja olisin ehtinyt palata sen pariin vasta kolmantena. Täytyy sanoa, että viikon tallenne-ajat ovat olleet sopivampia varsinkin näin loppukeväästä/alkukesästä kun on ollut muutakin tekemistä, vaikka kahden päivän tallenneaika olisikin ollut alkukeväästä riittävä kun sitä muuta tekemistä ei liiemmälti ollut. Ja vaikken tiedäkään, mistä lähetyksen kyykkääminen johtui, muistuu silti mieleen että esimerkiksi Lordin striimikeikan kerrottiin kyykänneen alustan tarjoajaan kohdistuneen palvelunestohyökkäyksen takia. Miten rajoittuneita ja ilkeitä ovat ihmiset, jotka tekevät palvelunestohyökkäyksiä keikkastriimeihin tai yrittävät kalastella toisten luottokorttitietoja valestriimisivuilla? Meinaan noita jälkimmäisiä näkyy kuhisemalla joka ikisen nettikeikan mainoksissa, myös ilmaisten keikkojen. Soittaisivat itse, niin joku voisi heidänkin striimejään vapaaehtoisesti katsoa tai niistä jopa joitain roposia maksaa - mutta kun sen eteen täytyisi nähdä enemmän vaivaa! Olisi semmoinen vaiva kyllä huomattavasti paremmin käytettyä aikaa.

Vastavirran striimitkin on edelleen kohdillaan, vaikka niissä on nyttemmin yleisöä myös paikan päällä. Punk Lurexin olen muistaakseni nähnyt livenä S-Osiksella joskus... nolkytluvun alkupuolella? (Vai olikohan se Punk Lurex O.K?) Muistojen verestäminen oli siis paikallaan. No mutta tämähän oli lysti. Tarttuvaa rallia toisen perään. Ja niin on saman kokonaisuuden toisellakin bändillä - Pojat. Punk Lurexilla tosin taisi olla kantaaottavampia sanoituksia. Entuudestaan tunsin Pojilta Ramo-cover Lemmikkihautuumaan, jota tietysti pantattiin keikan viimeisimpien biisien joukkoon, joskin muutama muukin sitä taisi livechatin mukaan odotella. No, olipa varsin aiheellista tutustua sitten muuhunkin materiaaliin keikan myötä, sillä tarttuvia ralleja ja lystejä sanoituksia riitti täälläkin.

Suden Aika oli esiintynyt jo ennen noita punkkikeikkoja, mutta muistin vasta niiden jälkeen sen jääneen ajallaan kuuntelematta, enkä ollut ihan varma kuinka kauan se olisi vielä netissä katsottavissa, joten laitoin sen tietenkin soimaan heti perään. Että kerrankos sitä hyppää sieltä ramopunkista moniääniseen lauluun ja perinnesoittimien soitantaan! Muistelin yhtyeen olleen tuttu vain nimeltä, mutta yllättäen tuttuja kappaleitakin oli useampia. Täytynee nostaa Vejen Vasara taas omille soittolistoille.

Erja Lyytinen äänestettiin tässä taannoin maailman toiseksi parhaaksi kitaristiksi ja varsin pian sen päälle hän bändeineen striimasi keikan Kuopiosta Novapoliksen katolta. Kyllä se on aina komiaa kun striimikeikalla tarjotaan vielä jotain sellaista, mitä olisi vaikeampaa toteuttaa klubikeikoilla. (Tai areenakeikoillakaan sen puoleen.) Kauniit maisemat, hyvä svengi, karkkiväriset kitarat ja silminnähtävä helle yhdistyivät mitä kesäisimmäksi kokonaisuudeksi. Ja kyllähän se kitara komeasti soi. Alkaa kuulostaa siltä, että täytyy joskus tulevaisuudessa käydä Erja Lyytistä kuuntelemassa myös paikan päällä keikalla - siis livenä, ei vasiten katolla. Keikkaan kuului myös mainoskatko ja nauhoitettu haastattelu. Tosin tietysti myöhemmin uudestaan tsekkaillessa, että mitä jäikään tuoreeltaan väliin kun pamahdin linjoille kesken keikan, oli kätevää myös hypätä yli mainokset.

Kappas keppis, Battle Beastkin striimasi taas, ja tällä kertaa koko keikka kuului samaan hintaan ilman vaihtoja ilmaisen ja maksullisen kanavan välillä. Selvästi on tekeillä joku sarja, jossa bändin jäsenistä joku on vuoron perään kipeänä, koska edellisen kerran jälkeen toipunut basisti oli nyt pirteänä menossa mukana, mutta kitaristi istui tuolissa umpisuolileikkauksesta toipumassa ja näytti illan mittaan varsin voipuneelta. Muuten oli taas muiltakin keikoilta tutut elementit mukana showssa, ja yhtä hömelöt jutut välispiikeissä kuin aina ennenkin. Jälkikäteen katsottuna jäi näkemättä, oliko faneilla chatissa yhtä hömelöt jutut, vaikka ehkä juontaja tähän suuntaan välillä vihjailikin. Se kieltämättä on ollut striimikeikoissa hauskaa, että fanit eri puolilta maailmaa pääsevät yhtä aikaa saman keikan ääreen. Kunkin bändin yleisöllä on hiukan omanlaistaan yhteisöllisyyttä, mikä usein kukkii siellä chatti-ikkunoissa.

Nyt kun heinäkuun ja höllentyvien rajoitusten myötä alkaa taas elävä musiikki siirtyä klubeille (ja joku kiintoisalta vaikuttava kööri jää katsastamatta ihan siitä syystä, että ne eivät striimaakaan keikkaansa vaan pelkästään soittavat paikan päällä jossain toisella puolella Suomea, jonne ei nyt päivän varoitusajalla pääse ja liputkin on myyneet loppuun), sitä huomaa toivovansa, että striimikeikat säilyisivät silti osana  repertuaaria, tavallisten keikkojen rinnalla.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Koronakevät 2020 - Toukokuu striimien varassa

Toukokuussa alkoi sitten olla striimiä tarjolla enemmänkin.

Flat Earth
iakin päädyin katsomaan keikkamainoksen nähtyäni. Tämähän oli se tunnettujen muusikoitten yhteenlyöttymä, jossa oli siis... ainakin Amorphiksessa ja Kyyriassa soittanut basisti, ja näköjään myös HIMissä ja Kyyriassa soittanut rumpali, ja katsos perhanaa, oli se kitaristikin HIMistä. Laulaja oli kyllä itselleni tuntematon suuruus, vaikka joku tekijämies lienee sekin. No, tietenkin keikkamainoksen näkemisen ja keikan katsomisen välillä olin ehtinyt sekoittaa kellonajat, ja ehdin nähdä keikasta kolme viimeistä biisiä. (Joskin striimi löytyi sitten myöhemmin vielä YouTubesta uudelleenkatsottavaksi. Ihan heti alkuunsa ei löytynyt.) Jostain syystä tästäkin tuli mieleen isojen kesäfestareiden sunnuntaibändit. Ensiviakutelma oli kyllä, että Niclas Etelävuoren basso pääsi enemmän esille kuin Amo-aikoina ikinä.


Uusi tuttavuus Rahko löytyi Turku Rock Academyn striimisarjasta. Onkohan tämä se Rahkoi, joka kuun mustaksi jakoi? Arch Enemy, Jinjer ja kumppanit lienevät innoittaneet tätä bändiä, vaikka hetkittäin juurikin vokalistin ulosannista tulee mieleen myös Silmäosasto. Ehkä siksi, että suomen kieli vie huomion ensimmäiseksi ulkoisten seikkojen jälkeen. Lyriikoiden tarinoiden lisäksi korvaan pistää kyllä myös hauskoja kitarakoukkuja - voisin mennä katsomaan tätä bändiä joskus myös ihan paikan päällekin tämän striimin innoittamana.


Ensimmäinen maksullinen striimikeikka, jolle ostin ennakkolipun, oli jo monesti paikan päälläkin livenä nähty Swallow the Sun, akustisena ja koronarajoitusten mukaisessa kokoonpanossa, jossa rumpali hoiti basistin tehtäviä ja kosketinsoittaja lukuisia eri instrumentteja kielisoittimista perkussioihin. Kannatti maksaa. Äänentoisto ja kuvanlaatu olivat priimaa, ja sisältö kaunista. Olen edelleen itseni kanssa samaa mieltä siitä, että Songs from the North II:n biisit saavuttavat todellisen olomuotonsa livenä, ja levytetyt versiot olivat vasta matkalla sinne. Vaikka tokihan tämä keikka sisälsi muutakin - uudempaa ja vanhempaa materiaalia, ynnä coverit Alice In Chainsilta ja Anathemalta. Välissä oli myös jutustelutuokioita kysymyksiin vastaten, mutta näitä sijoiteltiin harvempaan ja kysymyksetkin vaikuttivat olevan tolkullisempia kuin Imperial Agella, joten eivät niin häirinneet tunnelmointia. Oli myös miellyttävää huomata, että jotain siitä Swallow the Suniin kuuluvasta fyysisyydestä välittyy myös etäisyyksien päästä ja nettikaapeleita pitkin. Biisit pyörivät keikan jälkeen päässä monta päivää.


Seuraavana striiminä tulikin hypättyä varsin toisenlaisiin tunnelmiin, kun Vastavirralta striimattiin punkkia. Aloittanut Bad Jesus Experience kuulosti hyökkäävältä ja kaoottiselta. Räyhäinen vokalisointi tuntui enemmän rytmiseltä kuin sanoja välittävältä elementiltä.

Aivolävistys kuulosti perään jotenkin rokimmalta... tai perinteisemmältä. Tai ehkä olen nuorempana kuunnellut jotain enemmän sen tyyppistä punkkia, ja siitä on sitten muodostunut mielessä joku punkin arkkityyppi... No, keikalla oli joka tapauksessa reipas ja lysti meininki.


Ja seuraavana iltana oli luvassa taas sukellus toisenlaisiin tunnelmiin, kun Hexvessel konsertoi metsässä Näsijärven (Epäpyhäjärven) rannalla laskevan auringon edessä. Tässä oli tosiaan hyödynnetty mahdollisuutta tarjota striimin välityksellä musiikin lisäksi jotain erityistä, jota ei välttämättä tavallisella keikalla pystyisi samoin katsojille näyttämään. Kaunista, kaunista. Lähetys tosin pätki välillä harmillisesti. Onneksi niin päin, että ääni pysyi tasaisena silloinkin kun kuva nyki kuin nolkytluvun alun TV-chatissa, vaikka loppua kohti äänikin katkesi muutamaan otteeseen.


Vastavirran striimeistä piti tsekata myös Fosforos, jonka tiesin entuudestaan lähinnä siltä pohjalta, että Infernon ruokapalstalla oli joku näiden ruokaohje, ja havainnoin sen kuvista basistin soittaneen myös Hexvesselissä. No, ehkä sitä on tyhmempiäkin syitä tsekata bändien keikkoja, varsinkin jos lopputulos on silti korvaa miellyttävä. Karskia korinaa ja kalman katkua! Pyroja ja saippuakuplia!


Jostain syystä olen missannut Oranssi Pazuzun livenä useita kertoja erinäisistä tyhmistä syistä (kuten esimerkiksi siksi, että yhden päivän täsmäiskut useamman päivän festareille osuivat juuri eri päivään). Nyt tuli tilaisuus paikata sitä aukkoa, mutta kylläpä striimin aikana tuli useaan otteeseen toivottua, että olisi sittenkin oikealla keikalla äänenpaineen puristuksessa. Se kun on osa tällaiseen äänitaiteiluun liittyvää elämystä. Vahvojen kontrastien valot, videoprojisoinnit ja usean kameran levoton kuvaus tukivat saumattomasti musiikin tajunnan pirstaloivaa ja uhkaavaa tunnelmaa. Ja mikä karmea antikliimaksi, kun keikka loppui ja YouTube tuuttasi heti perään jonkun Prisman kalatiskin mainoksen!


Njihe on ehtinyt tässä välissä toteuttaa useammankin striimin, mutta kerrankos sitä hyppää suoraan uusimpaan, joka on juuri menossa livenä. Njihe kuulostaa edelleen joka kerta jotenkin hämmentävältä, ja silti oudon kiehtovalta koska siitä hämmennyksestä tekee mieli ottaa selvää. (Ja sitten soi taas seuraavalla viikolla töissä päässä, kuinka muurahaiset syövät lihan ja valkaisevat luut.) Ei tullut tälläkään kertaa suosikkiani Ristikkoaarretta.


Gladenfold oli toistaiseksi ensimmäinen noista Turku Rock Academyn striimeistä, jonka tiesin entuudestaan ja olen nähnytkin joskus. Muistelen, että bändi olisi joskus ollut melodeathia ja mennyt siitä powerimpaan suuntaan - melko muhevat melodiamatot oli joka tapauksessa, ja ääntelyssä sekä puhdasta laulua että rähinähetkiä.


Joku taisi povailla jo viime kuussa, että jossain vaiheessa striimikeikkojakin aletaan tarjoilla eksklusiivisesti jossain tietyssä palvelussa, siinä missä elokuvat tai tv-sarjat voidaan julkaista ensimmäiseksi tai kokonaan vain jossain  tietyssä suoratoistopalvelussa (ja katsoja joutuu hankkimaan sitten koko palvelun voidakseen katsoa jonkun tietyn sisällön). Eipä siinä sitten kovin pitkään mennyt, kun Battle Beastin striimiä sai katsella puoli tuntia ilmaiseksi Ilta-Sanomien sivuilta ja puolen tunnin jälkeen striimi siirtyi  Ruutuplussan puolelle, joka olisi vaatinut ainakin rekisteröitymistä. Ehdittiinpä siinä puolessa tunnissakin jokunen hitti soittaa, vaikka eksklusiivisen lähetyksen puolelle lupailtiin sitten jotain ennennäkemätöntä. Ainakaan basistia ei taidettu siellä juottaa, koska tämä puuttui kokoonpanosta - kuulemma noron eikä koronan takia. Nooran sarvikruunusta erottui lähikuvissa paljon yksityiskohtia, jotka yllättäen eivät ole ihan keikkapaikoilla salin perille asti erottuneet.

Merkillisesti muuten striimikeikatkin pakkaavat painottumaan viikonloppuihin, vaikka sinänsähän sitä voisi striimata koska vaan, varsinkin jos keikka on vielä tallenteena katsottavissa jonkun aikaa. Ja sinänsä sitä luulisi ihmisillä olevan aikaa katsella keikkoja keskellä viikkoakin, jos ja kun paljoa muuta vapaa-ajan tekemistä ei ole. Ilmeisesti kaikki ovat kuitenkin olleet koronankin aikaan oikeasti töissä ja niiden jälkeen päreinä, vaikka julkisuudesta voisi päätellä kaikkien olevan kotona aamusta iltaan ja illasta aamuun.

Striimeihin on viritelty kokonaisia festareitakin, Off Stage Festivalissa soitti useampi bändi kahtena päivänä. Ja kuten perinteisempiin paikan päällä pidettäviin festareihin, tähänkin tuli tehtyä ensin yhden päivän täsmäisku, koska ensimmäinen päivä oli täynnä ihan vierasta tavaraa ja toisen päivän kattaukseen kuului muun muassa jonkun toisen bändin lämmittelytehtävistä missattu Tyrantti "jonka joskus vois kattoo",  ja vanha kunnon Swallow the Sun akustisessa koronakokoonpanossaan. En nyt muista, onko perinteisten festareitten kohdalla päässyt käymään niin, että sosiaalinen elämä ja yleinen hengailu venähtää sen verran että aiottuja artisteja jää näkemättä (kuulemma joskus on joillekin käynyt), mutta niinhän se jäi suorana aiemmat bändit näkemättä ja Swallow the Sunkin ehti aloittaa ennen kuin sitä pääsi katsomaan. Onneksi oli tapahtuman tallenne katsottavissa samaan hintaan jälkikäteen.

Niinpä pääsi jälkikäteen yllättämään, että illan ensimmäinen bändi ja entuudestaan vieras nimi Feastemhan oli vallan grindcorea. Kieltämättä jotain huvittavaa on siinä kombossa, että päättää kuunnella vielä uudestaan sitä edellisenä iltana kuunneltua akustista herkistelyä ja ehkä myöhemmin kelailla houkuttelevia hetkiä muista esiintyjistä - ja päätyy sittenkin kuuntelemaan luurit päässä setillisen grindcorea, että täähän on muuten aikas hyvä! Kun ei alun jälkeen keskenkään malta jättää. Vaan missä muualla olen joskus mahtanut nähdä tuon rumpalin, vai keneltä muulta se näyttää?

Tyrantti puolestaan nyt lopulta nähtynä muistutti perusheavyn ja logofontin puolesta RAMia. Valkoisista varsilenkkareista tulee kyllä edelleen kauheat teinimuistot mieleen! Encoreksi riisutaan liivi ja henkselit (tällä vissiin piti paikata sitä, että päällekkäisyyksien takia jäi joku burleskistriimi katsomatta), mutta lenkkarit eivät silti lähde. Musiikillisesti varsin menevää, mutta voi olla, että tulee silti edelleen nautittua festarin osana tai lämppärinä, eikä vielä ostettua lippua erityisesti tämän bändin takia. Aika näyttää miten kehitys kehittyy.

Swallow the Sun taas puolestaan edusti jälleen tasoa, jota siltä on lupakin odottaa. Asetelma tietysti oli aika sama kuin edellisessäkin akustisessa keikassa ja varsin nopeasti sen jälkeen. Setin runko oli toki edelleen Songs from the North II:n kappaleissa muutamin uudemmin ja vanhemmin lisin. Vanhempia biisejä oli New Moonin lisäksi tuotu saman levyn Falling World ja covereihin Nick Cavea. Hetkittäin harmittaa, ettei Jaani Peuhun instrumenttivalikoimaa kuvattu enemmän - edelliseltä keikalta tuttu kantelekin siellä vilahti, ja xylofoni toi todella aavemaista soundia biiseihin joissa sitä käytettiin.

Off Stage Festivaliin kuului myös haastatteluosuuksia - fiksusti kokonaisten settien jälkeen, eikä keskellä settiä. Haastattelut olivat myös letkeämpää turinointia kuin aiemmin nähdyt kysymys-vastaus-hetket keskellä keikkoja, ja sellaisina kovasti viihdyttävämpiä. (Nyt täytyy kyllä todeta, että Vastavirrankin striimeissä on ollut haastatteluja, jotka tosin olen usein skipannut jos olen ollut samalla tekemässä jotain muuta.)

Toukokuun viimeisenä päivänä striimasi Kaunis Kuolematon, jonka striimin alku livahti sekin jotenkin ohi, ja piti sitten katsoa myöhemmin. (Eli ensin itse valitan siitä, että kaikki keikat on perjantaisin ja lauantaisin ja päällekkäin, enkä sitten muista kun joku keikka on sunnuntaina.) Bändi oli entuudestaan tuntematon ja lähinnä valikoitui katsottavaksi kaverisuositusten perusteella. (Ja olihan se myös kiehtovaa, että tilaisuuden sponsorina toimi "unelmatulevaisuus Metsäkylässä"). Tyylillisesti kynnetään hiukan samoissa vesissä kuin Paara, mutta tarttuvuus ei ole ihan samaa luokkaa - tästä olisi saanut varmasti enemmän irti, jos materiaali olisi ollut entuudestaan tuttua.

maanantai 9. syyskuuta 2019

Tuska 28.6. 2019



Taas oli vuorossa yhden päivän täsmäisku Tuskaan. Pitkälle tienvierustaa ylettyneistä rannekejonoista huolimatta yhden päivän lippujen portista pääsi jokseenkin saman tien sisään, ja sopivasti Battle Beastiksi paikalle saapuneena sain myös narikkaan jätettävät tavarat narikkaan ilman ongelmia. Näin aurinkoisestihan ei kaikille myöhemmin saapuneille festarivieraille käynyt, kuten saimme myöhemmin sosiaalisesta mediasta lukea... Kasvanut väkimäärä myös näkyi ja tuntui - kun bändien välissäkin lavalta toiselle sai uida hitaasti vastavirtaan ihmismeressä, eikä mitään lavaa päässyt kovin lähelle, tuli mieleen Tuskan viimeiset ajat Kaisaniemessä ja heräsi kysymys, onko Suvilahden aluekin jo nykyisin Tuskalle liian pieni.

Battle Beastilla oli showssaan samat elkeet kuin Logomossa, baarirollaattoria ja punnerrusnäytöstä myöten. Tanssijat tosin oli jätetty kotiin. Ja tällä kertaa kosketinsoittaja räimi punnertajaa rumpupalikalla persuksille. (Niin, kai sitä täytyy Tuskan showssa vähän tuskaa olla.)

Battle Beast, 28.6.2019
Ehkä se on tietty hyväntuulinen röyhkeys, mikä Battle Beastissa vetoaa. Ulkomusiikillisesti yhdistellään näyttäviä puitteita ja kotikutoista pöljäilyä, ja musiikillisesti lähdetään vetämään asioita tappiin ja sen yli, mutta anteeksi ei matkalla pyydellä.
Battle Beast, 28.6.2019
Oli muuten hupaisaa nähdä, miten ylettömän juustoinen AOR-hitti Endless Summer aiheutti yleisössä kuhinaa - iso joukko ihmisiä ryntäsi jostain takavasemmalta lavan eteen nyrkit pystyssä selvästi juuri sen takia, ja yhtä lailla suuri joukko ihmisiä ryntäsi pöyristyneen näköisinä pois lavan edestä sen lähtiessä käyntiin.
Battle Beast, 28.6.2019
Seuraavaksi päädyin kaverin houkuttelemana katsastamaan Wheeliä, joka kuulosti hyvin voimakkaasti 90-luvulta nykivine rytmeineen ja grungevivahteisine lauluineen - tai toisaalta vuosituhannen taitteelta. Kyseessä kuitenkin ilmeisesti tuore bändi eikä takavuosien tallaaja. Onpa niistäkin ajoista kulunut jo niin kauan, että uudelleentulkinnoille nostalgisella otteella on tilausta.

Wheel, 28.6.2019
Anthrax on tullut aikaisemminkin todettua hauskaksi, ja sitä se totisesti oli myös tällä kertaa. Näköjään on myös perinne, että Anthraxin keikalla Tuskassa sataa, koska jostain purjehti festarialueen ylle pieni pilvenlonka ja sihautti muutaman pisaran alas tälläkin kertaa!
Anthrax, 28.6.2019
Minkähän ikäistä porukkaa Anthraxissa soittaa, kun bändi on ollut olemassa jostain maailman alusta saakka. Ikääntyminen ei nimittäin näy juuri muusta kuin naamojen rypistymisestä ja partojen harmaantumisesta, mutta liikehdintä on sen verran vetreää että selvästikään ei olla mitään nivelrikkoisia gubbeja, vaan yhtä hyvin lavalla voisi olla nuorempiakin kolleja.

Anthrax, 28.6.2019 
Pitti pyörii, ja jossain vaiheessa pitin yllä heilutellaan kenkien lisäksi myös pyörätuolia. Näistä näytöistä päätellen pernarutolla onkin ilmeisen tervehdyttävä vaikutus joihinkin...

Anthrax, 28.6.2019 
Anthrax, 28.6.2019 



Seuraavaksi toisella lavalla soittanut Cult of Luna oli varsinainen Anthraxin antiteesi murheellisine vyörytyksineen. Bändi ei ollut entuudestaan tuttu muuten kuin nimenä, joten hiukan pääsi yllättämään se, että kokoonpanoon kuuluu kaksi rumpalia ja kolme kitaraa.
Cult of Luna, 28.6.2019
Basisteja oli vain yksi, mutta silhuettinsa näytti sen verran ohkaiselta taustalta tulevaa valoa vasten, että silmäniloakin oli. Ja valot olivat hienot.
Cult of Luna, 28.6.2019
Kaikkinensa kuulosti siltä, että biiseihin paremmin tutustumalla niistä löytyisi vähän vaikka ja mitä jännittävää yksityiskohtaa, mutta pitihän tuo otteessaan näinkin.
Cult of Luna, 28.6.2019
Cult of Lunan vyörytyksen päälle Anneke Van Giersbergenin soolosetistä sisälavalla ehti todistaa peräti viimeisen kappaleen, akustiselle kitaralle varsin kantrihenkiseksi sovitetun Iron Maiden-coverin Wasted Years. Käväisi kyllä mielessä, että yleisön määrästä päätellen samaan aikaan soittaneiden Cult of Lunan ja Anneken lavat olisi voinut vaihtaa päikseen, vaikka tietenkin akustiselle soolokeikalle oli varmaan ajateltu sisähallin tuovan intiimimmän tunnelman.
Anneke van Giersbergen, 28.6.2019
Dimmu Borgirin showmeininkiä oli seuraavaksi tarjolla päälavalla. Jotenkin teatraalisen näyttävästä menosta tuli mieleen muutaman vuoden takainen Ghost - joskin Ghost luultavasti olisi poiminut Dimmun yhdenkin biisin kosketinosuuksista ainekset ainakin viiteen eri biisiin. Kovin kaukana lavasta ei tosin katsottavan paljoudesta erottanut juuri muuta kuin taustakankaan ja ajoittaiset soihdut. Laulajan yrittäessä houkutella yleisöä vastaamaan "Borgir" kun tämä huusi "Dimmu", takanani seisoneet tyypit karjaisivat riemukkaasti "Timmy!" vallan South Park-sarjan tyyliin.
Dimmu Borgir, 28.6.2019
 Swallow the Sun on nähtynä useasti, mutta edelleen maistuu. Setti on sekoitus uusimman levyn materiaalia ja vanhoja klassikkoja.  Pari kertaa biisi ehti vaihtua toiseksi täpärästi juuri ennen kuin tuli itku, kun tunnelmat osuivat niin kauniisti kohdalleen.
Swallow the Sun, 28.6.2019


Valot pääsivät taas oikeuksiinsa tällä lavalla. Enimmäkseen valaistus jätti varjoonsa taustakankaan, joten tuoreimman levyn kannen kalmohahmon ilmestyessä äkkiä näkyviin valojen katveesta, ilmavirran vielä heilutellessa kaapua, vaikutelma oli tehokas. Vaikka siellä se oli odottanut koko ajan...

Swallow the Sun, 28.6.2019 
Esiintymisessä ilahduttaa edelleen se, että se on samaan aikaan erittäin fyysistä ja erittäin vähäeleistä.

Swallow the Sun, 28.6.2019 
 Koska Amorphis ja Swallow the Sun oli aseteltu soittamaan ihan peräkkäin eri lavoilla, ei juuri eturiveihin ollut mahdollisuutta päästä ellei jättänyt tarkoituksella edellistä väliin. Kyllä sitä kuitenkin lähemmäs pääsi katsomaan kuin Anthraxia, ja taas oli pienen nostalgiahetken paikka muistellessa matkaa sivulavoilta ja iltapäiväsloteista Tuskan pääesiintyjäksi.
Amorphis, 28.6.2019 
Nyt vuorossa oli spesiaalikeikka, jolla soitettiin viimeisin Queen of Time kokonaisuudessaan, ja Annekekin tuli laulamaan osuutensa Amongst Stars-duetosta. Kauniisti soi bändi ja vierailija pimenevässä illassa. Tälläkin kertaa lavalla nähtiin myös sanoittaja-shamaani.

Amorphis, 28.6.2019
Amorphis, 28.6.2019
Valitettavasti viimeistään tässä vaiheessa kävi myös selväksi yksi festarialueen kaljakarsinoitten poiston suurimpia haittapuolia - aikaisemmin pahimmat jaarittelijat pysyivät aitojen sisäpuolella eivätkä änkeneet lavan eteen huutamaan kilpaa päälavan äänentoiston kanssa. Kun tarjolla on spesiaalikeikka, jollaiselle ei syystä tai toisesta pääse matkustamaan Helsinkiä kauemmas, niin kiinnostaakin niin saatanasti jonkun täysin random-jäbän kurkku suorana karjuen esitetyt vuolaat selvitykset siitä, mitä hänen perhe-elämässään on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana ja millaisia arvosanoja penskat saa koulussa. Tavatkaa niitä kavereitanne myös festareitten ja keikkojen ulkopuolella! (Ja näin jälkeenpäin miettien, jos se hiljaisempi kaveri jolle koko selvitys esitettiin, olisi myös halunnut kuunnella keikkaa jaarittelun sijaan, niin kannattaako sitten enää miettiä miksei ne kaverit halua tavata, vaan niihin törmää pelkästään vahingossa kymmenen vuoden välein paikoissa, joissa kukaan ei pääse liikkumaan kunnolla eteen eikä taakse...)

Amorphis, 28.6.2019
Queen of Timen lisäksi tarjolla oli muutama kappale sekalaisia vanhemmasta tuotannosta, Anneken palatessa duetoimaan Her Aloneen.
Amorphis, 28.6.2019
Viimeiseksi soitettiin Black Winter Day, ja aina on yhtä hupaisaa nähdä miten huuli pyöreänä on Radio Rock-sukupolvi vanhemman materiaalin edessä. Aivan varmasti yleisössä oli silti mukana myös pidemmän matkan faneja, joille tuulahdus menneisyydestä oli kädenojennus.
Amorphis, 28.6.2019

maanantai 13. toukokuuta 2019

Battle Beast Logomossa 23. 3. 2019

Viimeksi Battle Beast tuli nähtyä tuskaisen ahtaassa loppuunmyydyssä Gongissa, ja silloin oli jo aika selvää, että seuraava Turun keikka olisi luultavasti Logomossa. No niin oli, ja lopppuunmyyty oli Logomokin. Onneksi siellä kuitenkin mahtui hengittämään väkimäärästä huolimatta, ja lattiakin oli tasainen, ettei joutunut vahtimaan massan puristuksessa syvennykseen putoamista tai portaita vasten rusentumista, vaan saattoi keskittyä keikkaan. Enemmän keikan fiilistelyä ja vähemmän örveltämistä näytti olevan liikkeellä koko yleisössäkin... Tällä keikalla oli myös runsaasti lämppäreitä, jotka kaikki missasin kiitos työvuoron. En tiedä moniko mahtoi olla liikkeellä festarimielellä ja tsekata ne kaikki.
Battle Beast, 23.3.2019
Battle Beast, 23.3.2019 
Battle Beast, 23.3.2019 
Ison lavan showssakin oli näyttävyyttä. Valaistukset olivat tietysti viimeisen päälle niin kuin tämän kokoisella lavalla on syytäkin olla. Noora Louhimon mustahopeisista, niitein kirjailluista fantasiahenkisistä esiintymisasuista sarvikruunuineen päivineen tuli mieleen jollain tavalla maskikauden Kiss, jollain tavalla teatteri ja varietee, Xenaa ja lumikuningatarta unohtamatta. Jo ensi hetkistä oli selvää, että tässä fantasiamaailmassa hallitsee kuningatar.
Battle Beast, 23.3.2019 
Battle Beast, 23.3.2019 
Kesti jonkun aikaa ennen kuin raksutti, että noillahan on soittajilla myös jotkut yksilöllisesti koristellut erityiset esiintymisasut, joskin hillitympää sorttia. Nähtävästi teeman mukaiset asut ulottuivat myös roudareihin!
Battle Beast, 23.3.2019 
Battle Beast, 23.3.2019 
Battle Beast, 23.3.2019 
Ja nyt kun ulkoisten seikkojen puintiin päästiin,  rumpali ilmestyi lavalle paita päällä. Mitäs peliä se tämmöinen oikein on? Ennen kekkaloi rumpali lavalla ilman paitaa. Ennen oli kunnollista! (No, lähtihän ne ylimääräiset tekstiilit yltä ennen keikan loppua, mutta silti.)
Battle Beast, 23.3.2019 
Battle Beast, 23.3.2019 
Musiikillisesti uudemmassa materiaalissa kasaria on syleilty jo suoranaisesta AOR-suunnasta, koska joistain uudemmista kappaleista tulee mieleen Bon Jovi ja Bonnie Tyler, ja etenkin Endless Summer-ralli on ihan Brother Firetribeä. Toisaalta joissain vedoissa on myös entistä powermetallimaisempaa tatsia, joka jää tässä vaiheessa määrittelemättä sen kummemmin.

Battle Beast, 23.3.2019 
Battle Beast, 23.3.2019 
Settiin peräkkäin asetellut Touch In The Night ja Bastard Sons Of Odin tosin kuulostivat jo vitsikkäältä kannanotolta siihen keskusteluun, kumman petoinkarnaation sävellyksissä syleiltiin discoa ja kumman heviä. Vaikka väliäkö tuolla kunhan lystiä riittää!

Battle Beast, 23.3.2019 
Battle Beast, 23.3.2019 
"Baarirollaattori", jossa on itsevalaisevia lyömäsoittimia, oli sekin mieleenjäävä show-elementti.


Battle Beast, 23.3.2019 
Battle Beast, 23.3.2019 
Mutta yllättävin mieleenjäävä show-elementti oli yhden kappaleen ajaksi No More Hollywood Endingsiin videon hengessä tuotu tanssiryhmä - nyt oli jo suoranainen musikaalimeininki kohdillaan! Melko vähän raskaamman rokin ja metallin eri tyylisuuntauksiin yhdistellään tanssia tai vaikka sirkusta, vaikka fyysisen kuuloisiin musiikin lajeihin myös fyysinen visuaalinen anti voisi sopia. No, Battle Beast ei tunnu muutenkaan suhtautuvan erilaisiin tyylikarsinoihin kovinkaan ryppyotsaisesti, joten päänavaus tällaiseen suuntaan sopii sekaan vallan mainiosti. Viehättävä ratkaisu sekin, että tanssijoissa on sekä miehiä että naisia samanlaisissa asuissa ja meikeissä, jolloin eron korostamisen sijaan liikekieli ja ilmaisuvoima vie huomion. Shown ehkä vähän varasti se jätkä, joka voguesi menemään aivan hillittömällä tunteella.

Battle Beast, 23.3.2019 
Battle Beast, 23.3.2019 
Toisaalta osa show-elementeistä oli tuttuun tapaan riemastuttavan hölmöjä ja kotikutoisia suuren lavan viihteen vastapainoksi.  Jo perinteisen basistin juottamisen lisäksi lavalla nähtiin myös punnerruskilpailu.
Battle Beast, 23.3.2019 
Battle Beast, 23.3.2019 
Kyllähän tässä taas viihdettä riitti koko rahan edestä ja tilan täydeltä.