Sepulchral Curse, Perdition Winds ja Gorephilia TVO:lla 16.12.2017

 Niin, mitäs tässä tulikaan viimeksi todettua - Sepulchral Curse on tullut nähtyä jo kerran jos toisenkin, ja tulee varmaan nähtyä vastakin. Toimii.

Sepulchral Curse 16. 12. 2017

Sepulchral Curse 16. 12. 2017

 

Sepulchral Curse 16. 12. 2017

 

Tosin tällä kertaa ei groove ollut yhtä törkeä kuin viimeksi, eikä maanalaisten matojen möyrintä tuntunut samalla tavalla. Sen sijaan meno oli oikein pirteää, ja virkeältä kuulosti uudeksikin esitelty biisi.

Sepulchral Curse 16. 12. 2017

 

Sepulchral Curse 16. 12. 2017

 

 Lavalla menossa mukana oli peräti nimikkojuomaa, joka tosin ei tallentunut yhteenkään kuvaan. (Mutta vilahtaa ainakin tässä keikalta kuvatussa videossa.)
Setin päätteeksi lavalta sinkoili rummut ja pallit (eikun...). Hurja meno.

Sepulchral Curse 16. 12. 2017

 

Sepulchral Curse 16. 12. 2017

 

 Seuraavana vuorossa oli itselleni entuudestaan tuntematon Perdition Winds. Bändillä oli näyttävästi tarjolla maalia, verta ja naularannekkeita. Minullapa oli puolestaan karkkia eväänä ja se oli hyvää. (Noh, takaisin aiheeseen.)

Perdition Winds 16.12.2017

Perdition Winds 16.12.2017

 

Perdition Winds 16.12.2017

 

Musiikillisesti Perdition Winds yllätti miellyttävästi, sillä se ei ollut ainakaan tympeintä ysärin syleilyä. Sahauksen lomassa oli miellyttäviä hidastuksia, joissa kitarat valittivat kerrassaan oivallisesti. Välissä oli myös yllättävä rokkenrollipätkä, joka kuulosti suorastaan Barathrumilta, vaikkei muu anti niinkään.

Perdition Winds 16.12.2017

 

Perdition Winds 16.12.2017

 

Perdition Winds 16.12.2017

 

Laulajan psykoottisen oloinen lavapresenssi teki myös vaikutuksen.

Perdition Winds 16.12.2017

 

Perdition Winds 16.12.2017

 

Olipa kyllä myös seuraavaksi soittaneen Gorephilian laulaja toinen varsinainen shoumiäs, joka näytti Cthulhulta (!) ja sai aikaan varsin riemukkaan kokoelman hyvässä mielessä kuvottavia ääniä.
 

Gorephilia 16.12.2017

Gorephilia 16.12.2017

 

Gorephilia 16.12.2017

 

Bändi ei harmillisesti meinannut millään aloittaa, kunhan vehtasi lavalla. Keikan lopulta aljettua kappaleiden välissäkin oli kummallista tyhjäkäyntiä, kunnes lopulta saatiin oikea vaihde silmään. Se toimi siinä määrin, että olisi saanut alkaa heti alusta.

Gorephilia 16.12.2017

 

Gorephilia 16.12.2017

 

Julmettua sahausta kirjavoitiin miellyttävästi rytmisillä koukuilla. Lopputulos oli varsin niskaa ja muutakin ruhoa liikuttavaa laatua!

Gorephilia 16.12.2017

 

Gorephilia 16.12.2017

 

Gorephilia 16.12.2017

 

Tilaisuudessa olisi soittanut myös Malum, joka jäi taas kerran välistä, koska taas kerran piti ehtiä bussiin. (On se kumma, että ne soittoajat osuu aina vuodenaikaan, jolloin joutuu käyttämään bussia, ja kellonaikaan, jolloin on ehdittävä bussiin.)

Lord Vicar TVO:lla 1.12.2017

 Sattuneesta syystä tuli lämppärit missattua, ja ajoitus oli jokseenkin täydellinen Lord Vicarin saapuessa lavalle samaan aikaan kun puuskutimme ovesta sisään ja jokseenkin suoraan eturiviin, pois alta risut ja männynkävyt. Hetki tosin kesti vielä, ennen kuin keikka pääsi kunnolla alkamaan mikrofonien toimivuusongelman takia, joten kävihän se mielessä, olisiko Gongissa ehtinyt sittenkin katsoa viimeisen biisin loppuun asti. Tosin hiukankin myöhemmin saapuessa ei olisi voinut tietää, onko jo ehtinyt menettää jotain vai ei. Siispä täydellinen ajoitus.

Lord Vicar 1.12.2017

Lord Vicar 1.12.2017

Lord Vicarin setti oli melkoista murhaa, ja aivan hillitön hittiparaati. Kyllä voi olla doom metal energistä. Swallow the Sunin sopivasti vetristämällä selkärangalla sopi riehua mukana niin että seuraavina päivinä sai miettiä, oliko pakko. Oli!

Lord Vicar 1.12.2017

 

Lord Vicar 1.12.2017

 

Uusi basistikin kuulosti varsin kelpoiselta - ja bassosoundinsa kiemurtavalta käärmeeltä. (Tolpan taakse basso kuuluu aina hyvin, mutta kuvakulmia se hivenen rajaa.)

Lord Vicar 1.12.2017

 

Lord Vicar 1.12.2017

 

Leper, Leper sai nieleskelemään palaa kurkusta siihen malliin, että ehdin jo miettiä itkenkö taas räkä roiskuen vähintään puoli keikkaa niin kuin viimeksi, kun tolkuttoman fyysisen lisäksi kaikki on myös niin KAUNISTA ja murheellista. Ei sentään, sillä heti perään soitettiin the Green Man, jota kuunnellessaan ei voi vaeltaa murheen laaksossa! Seuraava liikutusansa oli tietenkin Funeral Pyre, johon perinteisesti keikat loppuvat, mutta tällä kertaa sitäkin seurasi vielä yksi.

Lord Vicar 1.12.2017

 

Lord Vicar 1.12.2017

 

Lord Vicar 1.12.2017

 

Mikä mahtava keikkailta kaikkinensa. Mikä ilo ja onni soittoajat, jotka eivät menneet päällekkäin.

Red Moon Architect, Sleep of Monsters ja Swallow the Sun Gongissa 1.12.2017

 Swallow the Sunin Turun keikalle tuli taas hommattua lippu jo hyvissä ajoin syksyllä - ja voi sitä tyrmistystä, kun niin ikään hartaasti odottamani Lord Vicarin Turun keikka julkistettiin sitten samalle päivälle. Että voiko tämä olla edes totta ja mitähän pahaa olen tehnyt, kun aina osuu nämä bändit päällekkäin. Onneksi keikkaviikon koittaessa jo soittoaikojen julkaisu vaihtoi tyrmistyksen ihastukseen: Oli kuin olikin mahdollista nähdä molemmat bändit samana päivänä! Lämppäreiden tsekkaamisessa Gongin tarjonta veti tällä kertaa pidemmän korren - Sleep of Monstersinhan olin aikonut katsoa paremmalla ajalla uudestaan joka tapauksessa.



Gongissa illan avasi Red Moon Architect, jonka funeral doomiakin liippaavista painavista tunnelmoinneista tuli hakematta mieleen Shape of Despair useammin kuin kerran. Rummut kumisivat kuin Morian kaivoksissa.

Red Moon Architect 1.12. 2017

Red Moon Architect 1.12. 2017

Red Moon Architect 1.12. 2017

  Naislaulajan äänenkäytössä oli tatsia, joka yleensä yhdistyy mielessä ennemmin kelttipoppiin kuin kalmankatkuiseen hautajaisdoomiin - tai edes sitä liippaavaan tunnelmointiin. Jännittävä yhdistelmä.

Red Moon Architect 1.12. 2017

Red Moon Architect 1.12. 2017

Sleep of Monstersin kokoonpano näytti kutistuneen siitä, mitä se oli Tuskassa, ja silti väkeä oli kuin pienessä kylässä. Kaikki eivät mahtuneet samaan kuvaan.

Sleep of Monsters 1. 12. 2017

Sleep of Monsters 1. 12. 2017

Harmillisesti taustalaulajien hunajaisuus pakkasi hautautumaan välillä bändisoiton ja päälaulajan maneerien alle. Taisi miksaus tehdä tepposet.

Sleep of Monsters 1. 12. 2017

Sleep of Monsters 1. 12. 2017

Verrattuna edeltävään ja seuraavaan bändiin, musiikilliselta anniltaan Sleep of Monsters oli samaan aikaan rock ja isosti viihteellinen. Ja siinä missä rokkiosaston tahtiin oli lystiä laittaa jalalla koreasti, jotenkin tuntui että vasta siinä vaiheessa saatiin todella isoa vaihdetta silmään, kun suuren kokoonpanon mahdollisuuksia hyödynnettiin jopa musiikkiteatteria syleilevin viihteen keinoin.

Sleep of Monsters 1. 12. 2017

Sleep of Monsters 1. 12. 2017

Eritoten Murder She Wrote jäi mieleen nimen omaan teatraalisessa toimivuudessaan, siinä missä Nihil Nihil Nihil puolestaan toi esiin goottirockista sen rokkaavimman puolen.

Sleep of Monsters 1. 12. 2017

Sleep of Monsters 1. 12. 2017

Swallow the Sun juhlisti Hope-albuminsa 10-vuotispäiviä, ja niin muodoin alkusetti koostuikin tästä levystä.

Swallow the Sun 1.12.2017

Swallow the Sun 1.12.2017

Sitten viime näkemän kosketinsoittaja on lähtenyt kokoonpanosta, mutta bändi asettuu lavalla edelleen muodostelmaan, johon jää koskettimien ja niitten soittajan kokoinen kolo.  Taustanauhalta soivat kosketinosuudet eivät vihmoneet jääpuikkoja päin näköä samoin kuin livekoskettimet joskus aiemmin, vaan pääsivät hiukan hautautumaan muiden soitinten alle. (Jo kahdelta bändiltä peräkkäin ei kaikki nyanssit erotu kristallinkirkkaina - mitäs peliä se tämmöinen on?)

Swallow the Sun 1.12.2017

Swallow the Sun 1.12.2017

Eipä sitä toisaalta ehdi juuri murehtia, kun samaan aikaan pitää iloita erityisesti siitä, miten bassosoundi saa samaan aikaan sisuskalut sykkyrälle ja niskakarvat pystyyn, ja kitaran soinnissa lämmittää se tuulen tuoma hauras muisto tai haavekuva tulesta, jonka ääressä ei istu. Hyvältä kuulostamisen lisäksi Swallow the Sun myös tuntuu kokonaisvaltaisen fyysisesti, ja saa selkärangan notkeaksi kuin alienin häntä.

Swallow the Sun 1.12.2017

Swallow the Sun 1.12.2017

Hopen jälkeen encore oli muusta materiaalista koostuva melkein täysimittainen keikka sekin. Kello tosin alkoi näyttää semmoisia, että täytyi lähteä kiitämään kohti TVO:ta kesken sen, minkä Kotamäki spiikkasi viimeiseksi biisiksi. Varsin kohtuullinen ajoitus.