Blowup vol 6 Ääniwallissa, 15.10. 2022

 Toinen festaripäivä koitti sateisena. Päivämatinea jäi välistä univelkojen vuoksi, vaikka epäilemättä sielläkin olisi ollut tarjolla kaikkea kiinnostavaa.

Varsinaisen festari-illan Ääniwallilla korkkasi viikset vipattaen svengaava instrumentaalibändi Aluk Todolo. Kovasti meni jalan alle. Kuulokuvista tuli mieleen  kumman peilin kautta heijastuen milloin Circle, milloin rautalanka - ja loppuhidastuksista suorastaan Kiss! Tunnelmissa kuulostivat hyökyvän hiukan enemmän hiekkamyrskyt kuin avaruuden aallot. Olipa hauska kokonaisuus! 

Aluk Todolo, 15. 10. 2022

Toisessa salissa lauloi tuokiokuvia akustisen kitaran säestyksellä Sami Kukka. Monien muiden esiintyjien sähköiseen tulivoimaan verrattuna tässä minimalismissa oli jotain liikuttavan haurasta ja herkkää. Myös siinä hankalassa mielessä, että hiljaisemmat kohdat pakkasivat hautautumaan baarin puolelta kaikuvan älämölön alle. Lisäksi jälkikäteen jäi mietityttämään, oliko joissain lyriikoissa näennäisen yksinkertaisen tuokiokuvan lisäksi voimakkaan symbolistinen taso.

Sami Kukka, 15. 10. 2022

Seuraavaksi oli vuorossa Atlantean Kodex, jota onkin odotettu pitkään ja hartaasti. (Atlantean Kodex ehti killua "bändejä, jotka haluaisin nähdä myös livenä"-listoillani useamman vuoden - ei sentään tarvinnut lähteä ulkomaille asti katsomaan niin kuin Battleroaria, ja sen lisäksi että Atlantean Kodex tuli soittamaan ihan Suomeen, saivat täällä myös pidemmän soittoajan kuin Battleroar Dublinissa. Kyllä kelpasi.) Kun näitä festareita pääasiassa tuli hyödynnettyä uuteen musiikkiin tutustumiseen, tuntui hetkittäin jopa hämmentävältä kuunnella vaihteeksi tuttuja biisejä. Tuttuuden lisäksi Atlantean Kodex erottui muusta tarjonnasta myös perinteisempää heavy metallia syleilevällä musiikkityylillään  (jollain tavalla tästä erottuvaisuudesta tuli myös mieleen jossain takavuosien Blowupissa soittanut St. Vitus). Laulajan äänessä oli kyllä livenä vielä enemmän power metalliin taittavaa klangia kuin levyllä... Lavan eteen jo hyvissä ajoin ennen keikan alkua kerääntynyt uskollisten joukko riehui mukana riemukkaasti koko keikan - tosin pitkissä ja eeppisissä biiseissä oli sen verran käänteitä, että  ajoittain yleisö riehaantui väliosaan vievistä valelopuista kuin kappaleiden vaihtumisesta konsanaan. Bändi vähän vihjaili, että esimerkiksi melodisia kitaraosuuksia sopii laulaa mukana, esimerkiksi Twelwe Stars And Azure Gownin liidejä, mutta ihan moiseen laulusuoritukseen ei kuulostanut suomalainen yleisö taipuvan.

Atlantean Kodex, 15.10. 2022

Atlantean Kodex, 15.10. 2022

Atlantean Kodex, 15.10. 2022

Toisessa salissa Ana Fosca soitteli synkkää ja uhkaavaa melua äänipöydällä. Visuaalinen mielikuva oli käänteinen Samara, kun kasvoilla roikkuivat vaaleat suortuvat mutta asu oli musta. Äskeisen hyvän keikan jälkeen keskittymisen suuntaaminen johonkin ihan toiseen tyylisuuntaan ei kuitenkaan onnistunut tuosta vaan, joten jätin tähän perehtymisen ensivaikutelman tasolle.

Ana Fosca, 15.10. 2022

Seuraava bändi, josta sain jotain otetta, oli Rope Sect, jota olin ennakkokuvien ja bändin lavalle astuessaan vaatteisiinsa virittelemien hirttosilmukoiden johdosta kuvitellut joksikin itsetuhonysväykseksi, mutta sepä olikin varsin reipasta ja heliseväistä kitararokkia, josta tuli mieleen erityisesti Beastmilk ja Rob Coffinshaker's Underground Fire. Keikka tosin katkesi hetkeksi teknisiin ongelmiin, nimittäin katkenneisiin kieliin, mutta niin vain saatiin kielet vaihdettua ja keikka jatkumaan! Myös stemmalaulut toimivat maininnan arvoisesti.  Jokseenkin hilpeänä yksityiskohtana kiinnitin huomiota siihen, että yleisön joukkoon ilmestyi porukkaa, joilla oli samanlaiset kengät kuin bändillä - olivat ilmeisesti tulleet juuri tätä bändiä katsomaan. 

Rope Sect, 15. 10. 2022

Rope Sect, 15. 10. 2022

Päälavan viimeisenä esiintyjänä kuultiin auto-onnettomuuteen joutunutta Messaa paikkaamaan tullut Telepathy. Jo toinen instrumentaalibändi tälle päivälle! Näillä oli hyvin haikeita säveliä ja hyvin eläväinen esiintyminen - musiikki kuulosti kyntävän mystisenä vellovia pimeitä meriä.  Basisti puolestaan loikki tasajalkaa lavan laidasta toiseen ja sinkoili arvaamattomiin suuntiin.

Telepathy, 15. 10. 2022

Telepathy, 15. 10. 2022

Kun Telepathy näytti lopettavan, piti tsekata toisen lavan Kallio Underground, joka osoittautui hiphopiksi. Tausta jyrisi melko industrialiin malliin, ja lyriikkapuoli vaikutti varsin kantaaottavalta. Hotellivuoteen kutsu alkoi tässä vaiheessa myös soida sen verran houkuttelevasti, että lähtö alkoi houkuttaa sekin, ja narikalle suunnatessa selvisi, että Telepathy olikin palannut soittamaan encoren. No voi töhö! Olisi sitä voinut sen encorenkin kuunnella ennen kuin meni Kallio Undergorundia tsekkaamaan!

Kallio Underground 15. 10. 2022

Tämä kuulemma jää viimeiseksi Blowupiksi. Haikeaa. Toivottavasti tilalle löytyy jotain yhtä hyvillä kattauksilla varustettua, josta löytää niin uutta musiikkia kuin nähdä vanhoja suosikkeja.

Blowup vol 6 Ääniwallissa, 14.10. 2022

 Blowup on entuudestaan ollut se festari, jonne voi ostaa liput sokkona ja luottaa silti siihen, että siellä tulee soittamaan kiinnostavia bändejä, joista ainakin osaa huomaa tarvitsevansa elämäänsä juuri tällä hetkellä, vaikka nimet olisivat entuudestaan vieraita. Ja onhan siellä täkynä usein ollut myös entuudestaan tuttuja ja kiinnostavia nimiä.

Festarin perjantaipäivän aloittaa hiljaisen haikea 40 Watt Sun, jonka musiikki kuulostaa siltä kuin kelluisit aaltojen ajeltavana aurinkoisena syyspäivänä.  Vaikka auringon kilo vielä heijastuu aalloista, kesä on selvästi jo mennyt, rantojen ruoho kellastunut ja pimeys odottaa nurkan takana.  Rumpalin peltityöskentelyä on taas ilo kuunnella, ja basistilla on aimo annos hopeanhohtavaa luomiväriä, josta voisi saada paremmalla kameralla oikein hauskan kuvan. Kännykällä kuvaaminen on taas vaihteeksi ihan viheliäistä puuhaa, kun nähtävästi sillä saa kuvia vain maisemista ja luurangoista, jotka pysyvät paikallaan.

40 Watt Sun, 14.10. 2022

Toisen lavan setti ehti alkaa jo ennen kuin 40 Watt Sun oli päässyt omansa loppuun. Siellä Jozef van Wissem soitti sankan savun keskellä hiukan erikoisempaa kielisoitinta, jonka arvioin paikan päällä barokkiluutuksi. Semmoinen se taisi ollakin, jälkikäteen etsityn tiedon perusteella. Setin loppupuolella oli  instrumentaalien lisäksi myös laulettuja kappaleita, jotka kuulostivat jossain määrin postpunkilta rytmillisesti ja kaiutettuine lauluineen. Siis postpunkia barokkiluutulla. Ei hassumpaa. 

Jozef van Wissem, 14.10.2022

Toisella lavalla oli tämän jälkeen aloittelemassa Sum of R, joka oli entuudestaan nimenä vieras, mutta teki vaikutuksen, eli kuului selvästi niihin bändeihin, joita huomaa tarvitsevansa juuri nyt. Laulaja oli tunnistettavissa Dark Buddha Risingin laulajaksi jo äänestä ennen näköhavaintoa, ja lavan kirkkaassa valossa corpsepainteissaan tämä näytti jotenkin Monotheistin aikaiselta Martin Eric Ainilta. Lopputulos on toista bändiä letkeämpi, kappalerakenteet ovat riffivetoisempia - ja silti kaaos astuu huoneeseen erityisesti laulajan kautta. Kuin samasta suusta laulaisi useampi ääni. Ja kyllä, osaltaan tähän illuusioon vaikuttaa useampi mikrofoni eri efekteillä, mutta aivan varmasti myös se, millaista ääntä niillä lähdetään käsittelemään. 

Sum of R, 14.10. 2022

Toisessa salissa meno on puolestaan suoraviivaisempaa, Doodswens kuulostaa suorastaan punkilta äskeisen päälle, vaikka ehdin juuri epäillä että pitäisikö referenssin kuulostaa blackilta, kun bändi poistuukin jo lavalta.

Doodswens, 14.10. 2022

Isommalla lavalla seuraavaksi soittava Skepticism onkin vanha tuttu - joskin nykyisellään kuulostaa jollain eri tavalla rivakammalta ja rytmikkäämmältä kuin joskus aikaisemmin. Eikäpä myöskään koskaan aikaisemmin ole Skepticismin koskettimista tullut mieleen Summoning, mutta tällä kertaa useampana ohikiitävänä väläyksenä tuli.  Valkoisten ruusujen estetiikka oli edelleen osa esiintymistä. Yleisö sai näistä ruusuista osansa, osa ruusuista taas päätyi dramaattiseksi terälehtisateeksi laulajan ylle. Laulajan äänen eläimelliset sävyt ovat entisellään.

Skepticism, 14.10.2022

Skepticism, 14.10.2022

Toisessa salissa kitaravallittelee Dödsrit, johon on hivenen vaikeaa keskittyä suoraan Skepticismin jälkeen, joten tutustuminen tähän jäi pintapuoliseksi. Paljon muuta yleisöä näytti kuitenkin olevan.

Dödsrit, 14.10. 2022

Seuraavana isommalla lavalla iloisesti teutaroitsee Demonic Death Judge, joka tuli paikkaamaan viimetipassa perunutta Conania. Paikkauspaikasta johtuen soittoslotti on myös varsin pitkä, ja salissa on toisaalta väljää, mutta toisaalta paikalla viihtyvillä näyttää olevan huomattavan korkea viihtymisen aste. "Bassosooloa seuraava rautalankakitarasoolo on erityishilpeä, ja vielä ollaan vasta ensimmäisessä kappaleessa", kertovat muistiinpanot. Oma turnauskestävyys alkaa kuitenkin illan osalta olla koetuksella, eikä hilpeys jaksa tarttua koko setin mittaa.

Demonic Death Judge, 14.10. 2022

On aika katsastaa pienemmän lavan seuraava esiintyjä Hide, joka tuo sinne murhaavan teollisuussoundin ja performanssia ja tanssiteatteria lähestyvän lavashown. Jo pelkkä nauru välkkyvien strobojen keskellä kuulostaa todella uhkaavalta, ja ahdistavuuden ruuvi kiristyy yhä kireämmälle konesoundin myötä.  Hide myös ottaa lavalla kantaa Iranin naisten puolesta (olen kuullut joidenkin muidenkin bändien näin tehneen, mutta Hide taisi olla ensimmäinen jonka näin itse). Oma turnauskestävyys ei kuitenkaan tunnu paranevan siitä, että kiinnostaisi tietää mitä lavalla seuraavaksi tapahtuu, vaan ennen pitkää on lähdettävä päästäkseen vaakatasoon - melkoisen fear of missing outin saattelemana. Melkein olisin nähnyt mieluummin ensiksi Hiden kokonaan, ja Demonic Death Judgen hilpeys olisi voinut sitten toimia leppoisana pehmeänä laskuna yöhön.

Hide, 14.10. 2022

Blowup vol 6 avajaisseremonia Tenalji von Fersenissä 13.10.2022

 Holvit Suomenlinnassa taitaa olla keikkapaikaksi hiukan erikoisempi ratkaisu. Toisaalta juuri tässä yhteydessä se toimi aivan erinomaisesti - se, että keikan kuullakseen piti siirtyä pimenevässä illassa veden yli ja hämäriä polkuja pitkin  tuntui lopulta valmistelevan vastaanottamaan sitä, mitä tenaljin holveissa oli tarjolla, irti arkitodellisuudesta.

Illan ensimmäinen esitys oli Hail Conjurer ja Metsäkirkko-yhteiskeikka. Hyvä katsella jälkeenpäin netistä, että jaa nää on tehneet yhteistyöjuttuja aikaisemminkin - kun ensin on mennyt keikalle tietämättä etukäteen oikeastaan yhtään, mitä odottaa. Toisaalta osa esityksen tehosta syntyy juuri siitä jännitteestä, joka väreilee tuntemattoman ja kokemuksen hetkellä ilmi tulevan välillä.

Metsäkirkko & Hail Conjurer, 13.10.2022

 
Vaikka esiintyjät lähtevätkin välillä lavalta kiertelemään yleisön joukossa soitellen samalla kelloja ja puhaltimia, olen silti liian kaukana lavasta nähdäkseni millä kaikella ääntä tuotetaan ja muokataan. Arvaan, että ainakin akustisesti tuotettujen elementtien sähköinen luuppaus on käytössä äänikollaaseja rakentaessa. Jotain vilauksia näkyy kanteleesta ja haitarista. Osa perkussiivisista elementeistä tuotetaan taittelemalla ja ravistelemalla äänekästä levyä (ja vahvistamalla sen ääntä sähköisesti), mutta rapisevan levyn materiaalista en ota kauempaa tähyilemällä tolkkua - ohutta metallia? Kartonkia? Mysteeriksi jää myös iso torvi, joka on hiukan sarvimaisen värinen, mutta voisi olla tuohtakin. Toisaalta, yleisön joukossa kiertely paljastaa lähempää nähtynä osan äänenlähteistä niistä lähtevää ääntä arkisemmiksi. Tai kelle nyt on aisakello arkinen ja kelle ei, mutta hyvinkin erikoiselta kuulostanut puhallin näyttikin lähempää katsottuna varsin tavalliselta nokkahuilulta, jonka äänen erikoisuus näytti olevan lähtöisin tavallisesta poikkeavasta sormituksesta.

Metsäkirkko & Hail Conjurer, 13.10.2022

Äänikollaasien ohessa tarjolla on myös runonlausuntaa, ja toisaalta myös hiukan selkeämpiä biisejä, joiden jälkeen siirtymä kolisteluun tuntuu jyrkemmältä kuin siirtymä kolistelusta kitaravetoisiin biiseihin. Myös näihin on rakennettu draaman kaari, joka alkaa läheltä neofolkia ja päätyy kohti kaaosta. Efektoidusta (puoli)akustisesta kitarasta lähtee varsin häijyn kuuloisia ääniä.

Metsäkirkko & Hail Conjurer, 13.10.2022

Holvien hämäryydessä (ja edelleen varsin kaukana lavasta) on kyllä vaikeaa saada kuvia - yritän kuvata yleisössä kulkevaa kellojen soittajaa, koska kellot nauhassa näyttävät esteettisesti miellyttäviltä, eikä millään meinaa onnistua. Ja kun käännän katseen takaisin lavaa kohti, siellä onkin vaatteet lähteneet päältä - herranen aika! Mitä täällä oikein tapahtuu! (Selkeyden vuoksi on todettava, että ilmeisesti kyseessä ei ollut kuitenkaan ihan niin dramaattinen käänne ja ihon ilojen julkituonti miltä ensin näytti, vaan Hail Conjurer oli riisunut takkinsa, siinä missä Metsäkirkko oli edelleen täysissä pukeissa. Jostain syystä se oli kuitenkin hyvin odottamatonta juuri sillä hetkellä.) 

Metsäkirkko & Hail Conjurer, 13.10.2022

Illan toinen esiintyjä Vesperith tarjoili niin ikään mystisiä tunnelmia tuntemattoman ja ilmi tulevan väliltä. Kasvava humina alkaa sillä, kun gongin ympäri liikutetaan topattua kapulaa - ja vähitellen huminan joukkoon kasvaa sävyjä ja muita ääniä. Avaruusääniä vai meren kohinaa? Mahdollisesti avaruusääniä, sillä efektoidun ärinän joukosta erottuu sana "maailmankaikkeus." Taas saa ihmetellä, miten äänellisen matkan äänet on tuotettu ja miten niitä on muokattu - olen kuulevinani joukossa ebown, ja toisaalta ääni jota olisin pelkästään kuunneltuna veikannut efektoiduksi viuluksi näyttäisikin olevan ihmisääni, mahdollisesti jollain kurkkulaulutekniikalla toteutettu (ja efektillä muokattu).  Tosin ehdin myös miettiä, vaikuttaako mielenkiintoni siihen, miten joitain ääniä tuotetaan, jo kykyyn nauttia niiden luomasta kokonaisuudesta. Ainahan se tosin on kiinnostanut... Sininen valaistus sopii tähän äänikudelmaan todella hienosti.

Vesperith, 13.10.2022

Vesperith, 13.10.2022

Vesperith, 13.10.2022

Keikan jälkeen koittaa paluumatka mantereelle, entisestään pimenneen veden yli ja itsekin nähdyn ja kuullun muuttamana. Laituriin saapuvan lautan nostattamat aallot kuulostavat rantaan lyödessään jatkavan keikan äänimaisemia.

Blowup vol 5 Korjaamolla, 12.10.2019

Koska Blogger rajoittaa tägien määrää per postaus, kolmen päivän festarit on  syytä raportoida kolmena eri postauksena. Nyt luet niistä kolmatta, joko alaspäin selaamalla tai järjestyksessä linkeistä löydät ensimmäisen ja toisen.

Nykypost 12.10.2019

Lauantain ja viimeisen festaripäivän korkkaa vinttilavalla Nykypost, joka yhdistelee äijä ja äänipöytä-meininkiä tunnustukselliseen runouteen ja videotaiteeseen, jossa sämplätään pätkiä musiikkivideoista ja telkkariohjelmista, jotka runoista päätellen aikanaan kuvittivat niin artistien kuin yleisönkin nuoruutta. Puhelaulu ei tunnu varsinaisesti hakevan yhteistä rytmiä konemusiikin kanssa, vaan keskittyy tekstiin. Ehkä juuri videomateriaali tuo mieleen, että Nykypost olisi jonkunlainen arkisen ankea peilikuva Möyhy-veikoista, vähemmällä kierteellä ja kielellä poskessa, vaikka lavalle onkin viritelty Pahkasian alttari. Musiikillisesti yhtymäkohdat jäävät vähäisemmiksi. Mieleen muistuu myös jonkun luonnehdinta postmodernista kerronnasta, jossa "kaikki osapuolet puhuvat toistensa ohi kohtaamatta". Voi sen kieltämättä näinkin esittää. Kuolema-duon rekvisiitaksi luulemani oksat paljastuvatkin kiinteäksi osaksi salin sisustusta, samoin kuin wickermanin mieleen tuovat lamput.

Nykypost, 12.10.2019

Äijä ja äänipöytä on seuraava kokoonpano myös päälavalla, jossa esiintyy Lustmord. Komeat visualisoinnit valkokankaalla savukiehkuroista liekkien ja kiviseinien kautta nebuloihin täyttävät lavan kyllä siinä määrin, ettei sinne fyysisempää showta kaipaakaan. Musiikin pitkäkestoiset matalat taajuudet kimpoilevat taas seinistä siinä määrin, että paikat jatsaavat hampaissa ja herää taas kysymys, onko vaunusali sittenkään juuri dronelle sopiva ympäristö, vaikka perinteisemmät bändisoittimet eivät siellä ihan kauheilta kuulostakaan. Murskaava drone ei sentään jää ainoaksi ulottuvuudeksi, vaan mukana on myös kuoroelementtejä ja rytmistä vaihtelua. Lopputulema on kaikkineen vaikuttava esitys.

Lustmord, 12.10.2019

Ahab seilaa vyöryviltä vuorenkorkuisilta aalloilta auringonkiloisiin suvantoihin ja takaisin, kuulostaen matkan varrella välillä hämäävästi Swallow the Sunilta ja toisaalta kuitenkin lähinnä itseltään. Kitaramelodiat ovat hyvin kauniita ja murinat tuntuvat lähtevän todella syvältä syöveristä. Kun tyvenen jälkeen myrsky räjähtää taas päälle, se todella räjähtää. Tunnelmakohdissa tosin tulee taas esiin se syöpä, että osa yleisöstä kuvittelee, että jokainen haluaa kuunnella heidän huudettuja kuulumisiaan niiden musiikin herkistelyhetkien sijaan.  Korjaamolla tapahtuma on vielä useamman rakennuksen alueella, niin että juorukerhoille riittäisi tilaa temmeltää muuallakin kuin soittavien bändien välittömässä läheisyydessä.

Ahab, 12.10.2019

Ahab, 12.10.2019

Rippikoulu on sillä välin sahannut ja laahannut menemään pienemmällä lavalla jo hyvän aikaa. Kolhoa ja kulmikasta on vanhan liiton kuolon meno, vaikka väliin varsin vauhdikasta.

Rippikoulu 12.10.2019

Vinttilavalla äänipöytää ja ääntä käyttää Lana del Rabies, jonka meno on päivän paria edellistä koneosaston esiintyjää rytmikkäämpää. Rytmikkyyden lisäksi meno on myös kaikkineen fyysisempää industrialia kalistimineen ja yleisön seassa liikkumisineen. Ranteiden viiltäminen ja yleisöön ryntääminen pääsi hätkähdyttämään kunnolla, vaikka ainahan sitä kaikenlaista ajattelee jo keikoilla nähneensä.

Lana del Rabies, 12.10.2019

Eyehategod kuulostaa tänään hiukan painavammalta kuin eilen, mutta edelleen yhtä hilpeältä. Jo kertaalleen nähtynä sen showsta tulee kuitenkin melkoinen osa uhrattua väsyneiden jalkojen alttarille. Enkä jaksanut edes käydä lähempänä lavaa katsomassa, onko laulaja oikeasti niin paljon Pate Mustajärven näköinen kuin eilispäivänä kaukaa näytti...

Eyehategod, 12.10. 2019

LLNN se painavalta ja ruhjovalta kuulostaakin, yhdistellen konesoundia ja perinteisempiä bändisoittimia. Tässä vaiheessa iltamaa alkaa kuitenkin väsyneiden jalkojen alttari vaatia lisää uhrauksia, kuten esimerkiksi paluuta Turkuun, joten hyvästi jää.

LLNN, 12.10.2019

LLNN, 12.10.2019

Blowup vol 5 Korjaamolla, 11.10. 2019

Bloggerin tägirajoitusten vuoksi kolmen päivän festarit raportoidaan nyt kolmessa erässä. Tässä (juuri menossa) on niistä toinen, ensimmäisen löydät täältä ja viimeisen täältä.

Perjantai-illan alkajaisiksi kuullaan uudella kolmoslavalla vintissä Kuolema-duon synkkiä säveliä.  Kaksiääninen laulu soi hivelevän kauniisti, vaikka toisaalta kauneutta särjetään myös kirskahtavin riitasoinnuin, joiden tuottamiseen käytetty instrumentti jää jousta lukuun ottamatta salin hämärän peittoon. Harmooni ja akustinen kitara on helpompi tunnistaa. Jälkeenpäin Kuolema-duo on se, jonka musiikki jää päähän pyörimään.

Kuolema-duo 11.10. 2019

Siihen päälle Demonic Death Judge kuulostaa ihan verrattoman hilpeältä, ja svengaa stellerinmerilehmän sukkeludella. Painavaa ja hidasta! Osansa hilpeydestä tuottaa taas erinäiset väärinkuulemiset, joku kappaleista alkaa selvästi karjaisulla "vaatteet pois, saatana!" Kukaan ei ota vaatteita pois.

Demonic Death Judge, 11.10.2019

Cirith Ungol soittaa seuraavaksi kulmikasta vanhan liiton tuomiota, ja sekin on iloinen asia se. Laulaja kuulostaa livenä normaalimmalta raspilta kovaa ja korkealta kuin levyiltä tutut tavaramerkkikiekaisut. Ikämiessarjalaiset ovat kuitenkin oikein vetreässä vedossa. Chaos Descends!

Cirith Ungol, 11.10.2019

Cirith Ungol, 11.10.2019

Cirith Ungol, 11.10.2019

Seuraavaksi saakin juosta jokseenkin suoraan taas pienemmän salin puolelle nähdäkseen edes loput Arktau Eosin setistä. Salissa leijuu sankka suitsukkeensauhu, jossa on häivähdys piparkakkua ja toinen santelipuuta. Matalampien, konepohjaisten ääniaaltojen vyörytyksessä on kosminen tunnelma, ja niitä kirjavoivat luuhuilut kuulostavat aavemaisilta. Keikan loppua kohti esiintyjien säkkinaamiot alkavat näyttää naamion sijaan yhä enemmän ilmeikkäiltä, epäinhimillisiltä kasvoilta. Kun elämys oli näin vahva tässäkin mitassa, mihinkähän tajunnan tuolle puolen olisi kokonaisen keikan kautta päätynyt?

Arktau Eos, 11.10.2019

Isossakin salissa tuntuu Arktau Eosin suitsukkeiden haju, vaikka se on viereisessä rakennuksessa - haju on ilmeisesti seurannut ihmisten vaatteissa ja hiuksissa - ja leijuu siellä koko lopun iltaa. Bölzer paljastuu duoksi, vaikka kuulostaa jossain määrin massiivisemmalta kokoonpanolta, mutta ei siellä sen enempää soittajia näytä lavan hämärissä nurkissa piileskelevän. Muutama ennakkoon kuunneltu näyte oli jostain syystä tuonut mieleen vanhan Sólstafirin ja se tunne senkun vahvistuu keikalla, vaikka eihän nää kuulosta yhtään samalta. Mutta ehkä tempoilevien rytmien, kuohuvien kielisoitinosuuksien ja raa'an ääntelyn yhdistelmä soittaa sitten mielen pohjilla jotain samoja kieliä. Noin muuten Bölzer onnistuu  kuvaamaan äänellisesti, miltä tuntuu adrenaliinin purskahdus. Tähän täytyy ehkä tutustua myöhemmin lisää.

Bölzer 11.10. 2019

Pienemmässä salissa tällä välin alkanut A Road To The Stars paljastuu elokuvaksi livesäestyksellä. Neuvostoliittolaiseksi elokuvaksi avaruuden valloituksesta. Aikataulussa oli elokuvan nimi, ja tieto säestäjistä täytyy onkia jälkikäteen netistä - nähtävästi teemaan soveltuvia avaruusääniä efektoiduilla kitaroilla tuotti Ydinontelo.

A Road to the Stars/ Ydinontelo 11.10.2019

Päälavalla meuhkaa seuraavaksi Eyehategod, joka kuulostaa samansuuntaisesti hilpeältä kuin Demonic Death Judge aiemmin illalla, ja jossain määrin punkilta.

Eyehategod, 11.10. 2019

Hilpeyden kyllästämänä tekee mieli kurkistaa, mitä siellä pienemmässä salissa olikaan samaan aikaan tarjolla. Celeste soittaa pimeässä salissa punaiset otsalamput päässä, kuulostaen väkivaltaiselta ja sahaavalta. Rauhallisempikin materiaali velloo levottomasti. Lamppujen kanssa ei ilmeisesti ole suunniteltu sen kummempaa koreograafista valoshowta, sillä synkassa liikutaan vain satunnaisesti.

Celeste, 11.10.2019

Celeste, 11. 10. 2019

Taas täytyy toistaa itseään ja lähteä nukkumaan, että jaksaa huomenna lisää.

Blowup vol 5 Korjaamolla, 10.10.2019

Blowup on sitten viime vuoden laajentunut kolmipäiväiseksi ja kolmeen saliin. Myös blogipostaus on syytä jakaa kolmeen osaan (tämän perään luettavissa siis toinen ja kolmas päivä), koska blogialusta sallii vain jonkun tietyn määrän tägejä per postaus, eikä kaikkia kolmen päivän bändejä pysty tägäämään samaan postaukseen. (Ja mitäs kirjanpitoa nähdyistä bändeistä se muka on, jos puolet joutuisi jättämään pois? ) Oheisohjelmaa ja erilaisia etkoja ja jatkoja riittäisi ilmeisesti jo koko viikoksi, mutta tällä kertaa nyt tuli priorisoitua varsinaista festarikattausta. Blowup on myös yksi niistä festareista, joille voi ostaa sokkona koko viikonlopun lipun varmana siitä, että jotain kiinnostavaa kuulee joka tapauksessa.

Kælan Mikla, 10.10.2019

Torstai-illan korkkaa päälavalla Kælan Mikla, joka kuulostaa suorastaan synkiödiskolta kylmine konepulsseineen, sykkivine bassoineen ja leijuvine synasävelineen. Darkwave lienee se virallisempi genrenimitys... Bändi joraa ankarasti sykkeensä tahtiin. Islanti laulukielenä kuulostaa aina yhtä jännittävältä, mutta laulajan kiukkuiselta piirroshahmolta kuulostava naukuminen käy vähän työlääksi kuunneltavaksi koko keikan mittaisena annoksena. Vaikka se kuinka kuuluisi asiaan, ja vaikka se synkiöitten diskossa yksittäisessä biisissä olisikin piristävä yksityiskohta. Laajempaa äänialaa ja muita äänenkäytön tapoja väläyttelevät pätkät kuulostavat heti kiehtovammilta.

Kælan Mikla, 10.10.2019

Kælan Mikla, 10.10.2019

Seuraavaksi kuullaan Mornen groovaavaa jurnutusta, joka tuo mieleen hiukan Conanin, paitsi rokkaavammin. Salin hämärässä saa hetken pällistellä että onko siellä oikeasti kolme kitaraa, jotka kuulostavat bassoilta kaikki, mutta taitaa siellä silti olla kitarat ja bassot erikseen. Riffit toistuvat, toistuvat ja toistuvat. Tämähän on hauskaa - mutta yllättäen toimii rivakammassa tempossa paremmin. Mitäs doomia se semmoinen on, jonka kanssa ei parane liikoja hidastella!

Morne, 10.10.2019

Pienemmässä salissa on käynnissä toinen varsinainen synkiödisko JK Fleshin sykkivän avaruusromun tahtiin  - tai enemmän siellä on sykkimistä ja vähemmän avaruusromua. Eturivissä on näköjään käynnissä haltioitunut joraus.

JK Flesh, 10.10.2019

Ved Buens Ende kuulostaa kitarapainotteisemmalta, metallisemmalta ja vaihtelevammalta kuin sitä samalla lavalla edeltäneet. Jonkun kappaleen rumpaloinneista ja sahaavista riffeistä tulee hetkittäin mieleen vanha Primordial, joka kuitenkin jää ennen pitkää taakse osasten nykiessä omille tahoilleen eri suuntiin. Kovin pintaan miksattu paasauslaulu alkaa kuulostaa ennen pitkää väärällä tavalla kummalliselta, ja jälkikäteinen ääninäytteiden tsekkaus paljastikin, että levytettynä ei kailotus ole ihan samaa luokkaa. Olisi tietysti tästäkin saanut enemmän irti, jos olisi malttanut katsastaa niitä näytteitä myös etukäteen eikä vasta jälkeenpäin.

Ved Buens Ende, 10.10.2019

Ved Buens Ende, 10.10.2019

Ensivaikutelma Louise Lemónista kallistuu vahvasti Sabbath Assemblyn ja Avatariumin suuntaan - tosin viimeksi mainittuun tuntuu viittaavan myös taustakankaalle heijastettu logografiikka lintuineen. Laulaja on todella taitava, basso juureva ja pianosta tulee hyvä säväys. Bluesahtavan retrorockin lisäksi biiseistä, etenkin balladeista, tulee kuitenkin mieleen myös euroviisut. Ehkä pikku euroviisuilu on ruotsalaisten helmasynti.

Louise Lemón, 10.10.2019

Sitten jyskyttää Godflesh luihin ja ytimiin Streetcleaner-albuminsa lanaavalla ja ruhjovalla livetulkinnalla. Tätä on odotettu, mutta silti kokemus jää jotenkin viime vuotisesta jälkeen. Ehkä juuri siksi, että on odotettu, ja odotukset päässeet paisumaan erilaisiin sfääreihin kuin viime vuoden puskista jyräys. Ja jumaliste, tälläkin kertaa iskee tekniset ongelmat kesken setin. Ei yhtä pitkällisesti kuin viimeksi, mutta kuitenkin. Keikan loppua kohti alkaa hotellihuoneen punkan kutsu jyskyttää ohimoita yhtä kovaa kuin konebiitti.

Godflesh, 10.10.2019

Godflesh, 10.10.2019