tiistai 30. lokakuuta 2018

Blowup vol. 4, 12. - 13.10. 2018

 Vihdoinkin, tänä vuonna pääsin lyhyempien pätkien sijaan nauttimaan kahden päivän festariohjelmasta. Toki festariohjelma on paisunut kahdesta päivästä etkoilun ja jatkoilun suuntaan, ja ohjelman poikkitaiteellisempaan puoleen kuuluneet elokuvat jäivät näkemättä siksi, että niitä esitettiin bändien kanssa päällekkäin. Nyt kahdelle lavalle jaetussa ohjelmassa bänditkin menivät osittain päällekkäin ja joitain valintoja oli pakko tehdä, kun ei voinut olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Toisaalta ohjelma oli tänä vuonna miellyttävän dynaaminen ja peräkkäin kuullut bändit keskenään sangen erilaisia. Blowup on myös yksi niitä festareita, joille voi ostaa lipun ennakkoon bändejä tietämättä,  ja voi silti olla varma, että saa kuulla ja nähdä kaikkea kiinnostavaa koko rahan edestä.

Dark Buddha Rising, 12.10.2018
Jo entuudestaan hyväksi havaittu Dark Buddha Rising kuulosti ensin suorastaan muistikuvia groovemmalta ja jumittelevammalta, mutta letkeämmän sisäänheittoalun jälkeen nyrjähdettiin taas tähtien välisille kylmille etäisyyksille.
Ja sieltä johonkin, missä suonissa sykkii antrasiittia ja alhaalta ylöspäin satava lumi polttaa iholla.
Dark Buddha Rising, 12.10.2018 
Dark Buddha Rising, 12.10.2018 
 Edelliseltä kokemaltani keikalta on jäänyt myös mieleen se, miten laulajasta oli vaikea saada kuvaa, koska lähes joka yrityksessä tämän kohdalla kuvassa näkyi pelkkää sumua, vaikka silmin nähden siinä kohdassa lavaa oli joku. Tällä kertaa kameran kanssa ei ollut ihan sen sortin ongelmaa, mutta merkillisesti laulajan piirteet pakenivat silti aistihavaintoa, ajoittain esiin välähtäviä hampaita lukuunottamatta. Järjellä ajatellen tällä kertaa kyseessä taisi olla ihomaalin ja valaistuksen avulla luotu illuusio. Järjen tuolla puolen ajatellen laulaja voisi yhtä hyvin olla kummitus, joka materialisoituu keikka keikalta enemmän.

Dark Buddha Rising, 12.10.2018 
Dark Buddha Rising, 12.10.2018 
Olipa joka tapauksessa festarille melkoinen avaus, josta olisi vaikea paremmaksi pistää!

Dark Buddha Rising, 12.10.2018 
Acid King ainakin kuulosti äskeistä minimalistisemmalta, jumitellen laajalla tilantunnulla. Taustavideolla pyöri kuvia muun muassa ahtojäistä, vaikka musiikin luomat tunnelmat kuulostivat kuumemmilta.
Acid King, 12. 10. 2018
Oikeastaan Acid King kuulosti siltä, kuin Arrakisin hiekkamato olisi ryhtynyt kanavoimaan sisäistä jättiläisetanaansa!
Acid King, 12. 10. 2018 
Acid King, 12. 10. 2018 
Lisäksi alkoi epäilyttää, että ensin värivaloissa tarkoituksella värjätyltä näyttänyt basistin parta oli sittenkin luontaisesti harmaantunut, koska ei jäsenistä kukaan ihan eilen syntyneeltä näyttänyt.
Acid King, 12. 10. 2018 
Seuraavaksi olikin aika lähteä vilkaisemaan toisella lavalla viereisessä rakennuksessa aloittanutta King Dudea. Ja se ei sujunut ihan niin helposti, koska sali oli täynnä, jono sinne pitkä ja kaikki salista ulos tulevat virtasivat hikeä, joten tunnelma taisi olla sangen tiivis. Ovelle kuului paitsi jonottajien ankaraa pölinää, myös suorastaan kantrilta kuulostavaa singer-songwriter-settiä.

King Dude, 12.10.2018
Kun saliin lopulta pääsi, siellä tuntui olevan käynnissä melkoinen show, välispiikkijutustelu kävi standupista ja yleisö lavan edustalla tuntui olevan vihkiytyneen harrasta. Lysti keikka!

King Dude, 12.10.2018 
Valitettavasti kauempana salissa yleisö ei ollut yhtä vihkiytyneen harrasta, vaan aloitti jumalattoman pajatuksen heti kun King Dude vaihtoi instrumentin kitarasta pianoon, ja riippumatta siitä että artisti antoi näiden kuulla kunniansa, pajatus sen kuin jatkui. Pakkokos siellä salissa on kupata jos ei artistin esitys kiinnosta, varsinkin kun oven ulkopuolella taisi olla jonoa vielä siinäkin vaiheessa...

Samalla pikkulavalla esiintynyt Kauan otti myös jonkun verran osumaa siitä, että joidenkin ihmisten on mahdotonta kuunnella yhtäkään kokonaista biisiä alkamatta kailottamaan päälle jotain ostoslistansa sisältöä ja viikonlopun säätiedotusta. Toki Kauanin biisit ovat pitkiä ja polveilevia, mutta sitä suuremmalla syyllä olisi ollut mukava keskittyä niihin ilman kommenttiraitaa joka ei liittynyt niihin mitenkään.
Kauan, 12.10.2018
Kauan, 12.10.2018 
Kauan kuulosti hyvin elokuvalliselta, joskin rytmiryhmä loi ajoittain suorastaan väkivaltaisen voimakkaan kontrastin viulun, kitaran ja koskettimien suvantoisen tunnelmoinnin rinnalle.

Kauan, 12.10.2018 
Kauan, 12.10.2018 
Elokuvalliseen tunnelmaan loi tietysti oman osansa taustavisualisointeina toimineet mustavalkoiset valokuvat, joista musiikin houkuttelemana alkaa väkisinkin muodostaa tarinaa. Krouvimmaksi räjähtävän kappaleen taustalla välkkyneet pakastuneet kalmot kävivät suorastaan painajaisten materiaalista. Kokivatko ne aiemmissa kuvissa raikkaassa talvisäässä iloisina hääräilleet tyypit moisen kuoleman? Voi yhden kerran.
Kauan, 12.10.2018 
Kauan myös soitti kauan, eli kymmenisen minuuttia setin ilmoitettua aikaa kauemmin.
Kauan, 12.10.2018 
Päälavalla puolestaan Bongripperin kaljupietut jurnuttivat menemään, ja pääsalissa oli aivan yhtä vähän happea jäljellä kuin siellä sivulavan salissakaan.
Äkkiä haikeus iski kitaraan! Oi! Haikeilun jälkeen kuitenkin palattiin jäyhempään jurnutukseen.
Bongripper 12.10.2018
Turnausväsymyksestä huolimatta piti hiippailla vielä pikkulavan puolelle kurkistamaan, kummoista menoa tarjoilikaan Okkultokrati. No, sangen hauskaa menoahan se tarjoili. Ensivaikutelmana se kuulosti Venomilta soittamassa Reverend Bizarren versiota Beheritin biisistä (vähemmästäkin menee aivo mutkalle), ja sitten lyötiinkin silkaksi punkiksi. Mikä ei tosin vähentänyt Venom-vaikutelmaa yhtään.
Okkultokrati 12.10.2018
Okkultokrati 12.10.2018 
Basisti etenkin oli varsinainen shoumiäs western wööldistä poukkoillessaan ja nujertaessaan bassoaan näyttävästi joka suuntaan, siinä missä kitaristit pysyttelivät enimmäkseen valitsemillaan jalkojen sijoilla ja oikein hurjistuessaan saattoivat hiukan tukkaa heiluttaa. Jostain syystä erityisesti paljettiverho äänipöydän ympärillä kruunasi kaiken.
Okkultokrati 12.10.2018 
Okkultokrati 12.10.2018 
Bändin jäsenet myös näyttivät varsin nuorilta, paitsi laulaja. Ja ehkä sekin oli nuori, mutta varhain elähtänyt.
Okkultokrati 12.10.2018 
Okkultokrati 12.10.2018 
Lauantaipäivän avasi Hällas, joka syleili taas varsin erilaisia musiikillisia tunnelmia kuin edellispäivän bändit. Musiikillista 1970-luvun syleilyä tuki vielä asiaankuuluva ulkoasu viittoineen ja meikkeineen. Olin ennakkonäytteitä kuunnellessani vilkuillut jotain videota, jossa ulkoasu syleili niin ikään 70-lukua, mutta (tarkoituksellisen?) kämäisenä ja varhain elähtäneenä, joten show-henkisempi esteettinen ylöspano pääsi yllättämään ihan puskista.

Hällas, 13.10.2018

Hällas, 13.10.2018 
Osasin odottaa, että Hällas kuulostaa hyvältä, mutta ilahduin siitä, miten musiikillisen ja ulkomusiikillisen huolellinen rakennus ja yhdistäminen vei kuulijan ja katsojan mukanaan matkalle johonkin olevan, tulevan ja ajan tuolle puolen. Liehuvat viitat, kampaukset, salaperäiset yhtä aikaa kasvonpiirteitä häivyttävät ja korostavat meikit ja jopa hopeiset saappaat kuvittivat yhtä hyvin fantasiaa keijukaiskuninkaista kuin avaruusratsastajista. (Olkoonkin, että kappaleissa tunnuttiin kieputtavan kiharalle enemmän Uriah Heepiä kuin Queenia.)

Hällas, 13.10.2018 
Hällas, 13.10.2018 
Hittibiisi Star Riderin kohdalla tunnelma kävi jo katkeransuloiseksi - toisaalta tätä on odotettu, mutta tähänkö se sitten loppuu? No ei sentään - ja usvaisen haikeilun sijaan sekin tulkittiin suorastaan juureva tanssittavuus edellä. Sen jälkeen siirryttiin silkasta rokista kohti yön hämyä hajaantuvia tunnelmia, mutta voi! Toiselta kitaristilta katkesi kieli, ja viimeinen biisi jouduttiin soittamaan ilman sitä - kieltä, ei sentään koko kitaristia.
Hällas, 13.10.2018 
Seuraavaksi Conan kuulosti kulmikkaalta mutta rivakalta ja suorastaan hilpeältä. Jostain syystä mielikuvissani Conanin musiikki valuu hitaasti eteenpäin, mutta olen nähtävästi jo viimeksi hämmentynyt sen menevyydestä. Ehkä ensi kerralla on jo odotukset paremmin kohdillaan!

Conan 13.10.2018

Sinänsä Conan kuulostaa juuri siltä, miltä Foehammerin video näyttää - mutta toisaalta, kyllähän sekin kappale teutaroitsee menemään ties miten hilpeästi.

Pian piti kuitenkin lähteä tarkastamaan, miltä kuulostaisi entuudestaan tuntematon Lingua Ignota, sillä jo aikaisemmin sivulavan ovien läpi oli kaikunut ukkosen kaltaisia jyrähdyksiä ja kerrassaan piinattua huutoa, mikä on tietysti aina omiaan herättämään uteliaisuutta. Perinteisen bändisoiton sijaan liikuttiin kuitenkin jossain kokeilevammilla suunnilla, niin musiikillisesti kuin performanssitaiteen suuntaan kallistuvan esityksenkin puolesta. Osa äänikollaasia tuli läppäriltä, esiintyjä lauloi ja soitti koskettimia livenä. Tällä keikalla sali ei ollut liian täynnä, ja pienen piirin intiimi tunnelma varmasti tehosti kokemusta entisestään.
Lingua Ignota, 13.10.2018
Lingua Ignota, 13.10.2018 
 Lavan eteen oli aseteltu koskettimet ja joukko kohti yleisöä suunnattuja lamppuja, joita nainen valkoisissaan alkoi siirrellä yhä aggressiivisemmiksi käyvin ottein. Osa lampuista särkyi jo alkajaisiksi, loput keikan aikana niin että lopulta sekä esiintyjä että yleisö olivat täydessä pimeydessä. Esityksen kestäessäkin vakaassa valokeilassa oli osia yleisöstä, mutta esiintyjä itse häilyi valokentän rajamailla ja katveessa.  Perinteisemmän valaisukäytännön rikkomisesta seurasi hetkittäin kysymys, onko yleisön reaktiot osa esitystä vai ei - joku itki pystymättä lopettamaan, toinen pyrki heilumaan rytmikkäästi musiikin tahtiin silloinkin kun kuultava ei varsinaisesti houkuttanut heilumaan.

Lingua Ignota, 13.10.2018 
Lingua Ignota, 13.10.2018 
Vaikka toisaalta raivokas performanssi näytti siltä, että kontrolli pettää kokonaan ja holtti häviää fyysisiä ulottuvuuksia saavan tuskan ja raivon tieltä, toisaalta äänen taipuminen salamana repivästä ja särkyvästä huudosta suorastaan oopperamaisiin ulottuvuuksiin paljastaa, että ääntä ja sen erilaisia käyttötapoja on harjoitettu ja huollettu. Pelissä on todella paljon taitoa valjastettuna sattumanvaraisen purkauksen sijaan huolelliseen täsmäiskuun.  Täsmäiskuun, joka hämmensi - jopa järkytti tavalla, jota on vaikea sanallistaa myöhemmin. Ihminen on siitä kumma eläin, että hyvin voimakkaasti ilmaistuihin muiden tunnetiloihin on helppo ajautua mukaan. Keikka kaikkineen teki vaikutuksen ja jäi mieleen pyörimään - täytyy tämänkin artistin tuotantoon tutustua jälkikäteen paremmin. Ja miettiä, oliko keikka vaikuttavampi täytenä yllätyksenä, vai olisiko se vaikuttanut vielä voimakkaammin jo etukäteen perehtyneeseen.
Lingua Ignota, 13.10.2018 
Seuraavana isolla lavalla olikin vuorossa Godflesh, joka onnistui kuulostamaan yhtä aikaa todella liejuiselta, leijumiselta sisäavaruudessa ja kirkkaan mekaaniselta. Konerummut kuulostivat melkein solistilta, koska muu tuntui olevan niille alisteista. Meni jalan alle vähän pyytämättä ja yllättäen. Samalla kuului kaikuja useammastakin bändistä, jotka eittämättä ovat ottaneet vaikutteita Godfleshiltä eikä toisinpäin.

Godflesh 13.10.2018
Tekniset ongelmat söivät minuutteja setistä, mutta sen jälkeen tampattiin tanakasti loppuun asti.

Godflesh 13.10.2018 
Kulmasalissa oli tällä välin ehtinyt aloittaa niin ikään koneosastolta kuulostava Author & Punisher, ja yleisöä oli saliin valunut niin sankasti ettei toviin ollut toivoakaan mahtua saliin sisälle. Ovelta kuikoillessa näytti siltä, että siellä on joku äijä äänipöydän takana, eikä jynkytys mennyt ihan sillä viisiin jalan alle kuin vaikka Godfleshillä, vaikka fyysiseltä kuulostikin.

Author & Punisher, 13.10.2018
Kun hetken ehti henkeä vetää, valui yleisökin takaisin ison lavan suuntaan, vaikka keikka oli vielä täydessä käynnissä. Kun saliin mahtui sisälle ja pääsi näköetäisyydelle artistista, aukenikin keikasta vallan uusia ulottuvuuksia - jumaliste, siellähän soitettiin jotain työstökonetta tai vastaavaa kapinetta. Siis rytmikäs jynkytys soitettiin orgaanisesti, vaikkakin kirjaimellisesti koneella. Varsinaista industrialia - ja toteutuksen näkeminen oli varsin suuri osa esityksen viehätystä.

Amenra tarjosi kilistelyä ja kalistelua (tuolla puolen viimeisen näkyvissä olevan koiran!), sisäavaruutta ja räjähtävää lanausta. Kerrankin joku,  joka lauloi ranskaksi kuulostamatta euroviisuilta... Liikkeiden synkronointi oli myös kiehtovaa katseltavaa.
Amenra, 13.10. 2018
Amenra, 13.10. 2018 
Amenra, 13.10. 2018 
Noin muuten Amenrasta olisi saattanut saada huomattavasti enemmän irti, jos materiaali olisi ollut tuttua entuudestaan. Ja jos yöbussi kohti kotikontuja ei olisi kutsunut kesken kaiken.

Mutta ensi vuonna uudestaan!