perjantai 5. helmikuuta 2016

Mansion ja Jess And The Ancient Ones Dynamossa 24.1.2016

Mansion ja Jess And The Ancient Ones samalla keikalla - kieltämättä herkullista yhdistää kulttia ja okkulttia! Dynamo ei myöskään ole ehkä niitä kaikkein useimmin koluttuja keikkapaikkoja, vaikka kyllähän sielläkin on tullut livenä todistettua yhtä sun toista. Somasti Twin Peaksista tunnelmaa tanssilavan punaiset verhot kyllä tuovat. Ja mitä tulee tunnelman luontiin, intronauhana toiminut Black Widow'n Come To The Sabbat, joka hidastuu murtumiseen saakka kun Mansionin saarnaajat saapuvat, karmaisee oivasti selkäpiitä.

Mansion 24.1. 2016

Mansion 24.1. 2016 


Kosketinsoundi on kuin jotain painavaa putoaisi portaita matkalla sirpaleiksi särkyen, ja kielisoittimetkin suorastaan räjähtävät ämyreistä.


Mansion 24.1. 2016 
Mansion 24.1. 2016 
Kireä tunnelma on antanut tietä svengille, jopa jonkunlaiselle hapokkuudelle, mutta ei sitä sentään vielä leppoisiksi ole ryhdytty. Toki myös fyysiset mittasuhteet saava hurmoksellisuus kuuluu asiaan.

Mansion 24.1. 2016 
Mansion 24.1. 2016
Mansion 24.1. 2016

Karismaattinen todistuskokous päättyy vielä yleisöäkin mukaan lietsovaan kielillä puhumiseen varsinaisen saarnaajan jo poistuttua.
Mansion 24.1. 2016 


Jess And The Ancient Ones on aina tarjoillut svengiä ja maailmallista menoa tuomiopäivän sijaan, vaikka juuret (lonkerot?) lienevät tässäkin tapauksessa vankasti tuonpuoleisessa.
Jess And The Ancient Ones, 24.1.2016

Jess And The Ancient Ones, 24.1.2016

Ensivaikutelma on toki asiallinen: Sitten viime kuuleman laulajan ääni on kehittynyt kovasti, ja raaempikin rekisteri on selvästi tahdonalainen tehokeino, ei rajojen tuleminen vastaan. Kokonaisvaikutelma on myös aiempaa jazzahtavampi.

Jess And The Ancient Ones, 24.1.2016 
Jess And The Ancient Ones, 24.1.2016 

Ja kuten jo aiemminkin olen todennut, Jess and the Ancient Ones toimii parhaiten kuulostaessaan hiukan nyrjähtäneeltä tanssilava-/rautalankabändiltä dopingilla. Kun pimeys laskeutuu tanssilavan ylle, huokosista puskeekin feromonien sijaan psykedeeliä. Kellohame heilahtaa, mutta sitten tajuatkin, että nämähän laulavat nuoren lemmen sijaan Luciferista. Saatille tai saatettavaksi luulit pääseväsi, mutta jouduitkin kirottujen tivoliin, jossa tanssimaraton jatkuu ja jatkuu eikä päivä koskaan nouse! (Eikä muuten kannata katsoa turhan tarkkaan vieressä tanssaavaa paria. Ties kuinka monivuotinen kalmo siinä laahustaa.)

Jess And The Ancient Ones, 24.1.2016 
Oheishavainto: Onpa muuten JATAOnkin basistilla antelias kaula-aukko. Tämä on nyt kyllä selvästi Joku Juttu.