Love Metal, Hate Fascism Kirjakahvilassa 19.8.2022

 Olen tainnut aikaisemmat Love Metal, Hate Fascism-tapahtumat otsikoida bändien nimillä koko tapahtuman nimen sijaan, missä ei oikeastaan ole järkeä kun kyseessä on kuitenkin toistuva tapahtuma. Vaikka sitten olisinkin jonain vuonna käynyt katsomassa vain jonkun bändin koko kattauksesta. Tehdäänpä siis tässä suhteessa korjausliike, ja fiksataan myös vanhempien postausten tägit kuntoon...

Ja taas kerran on syytä myös kehaista Kirjakahvilan kaakkuja ja paakelseja, teetä ja smoothieita, jotka tarjoavat ihanaa lisäiloa keikkojen seuraamiseen.

Iltaman avasi pirun painavasti ja aaltoillen Slowenya, joka sekin kuulosti leväiseltä mereltä, johon laulu uurtaa fluoresoivaa vanavettä. Pinnan alla piili hirmuisia syvänköjä ja rosoisia vuoristoja. Ensimmäistä kertaa Slowenyaa kuullut seuralaiseni vertasi sitä ensivaikutelmanaan Bölzeriin. Vaikka vertaus ensiksi yllätti, kieltämättä jotain samaa sittenkin löytyy, joskin hitaampana ja kulmikkaampana.

Slowenya 19.8.2022

Mansion kuulosti tapansa mukaan painavalta ja uhkaavalta - ja ihan tavattoman hyvältä. Hämärtyvässä illassa lavan punainen hehku korosti Mansionin maailman palavaisuutta. Saarnaajanaisten harmoniat täydensivät toisiaan vielä paremmiksi aina kun meinasin ihailla jo yksittäistäkin ilmaisua. Voi johtua myös koskettimien äänimaisemista, että livenä Mansionissa tuntuu tuomion palon lisäksi myös jonkunlaista jazzahtavuutta.

Mansion 19.8.2022

Hexhammer aloitti hiukan punkahtavalla vaihteella, mutta sitten lähtivätkin jo blastbeatit vyörymään. Niiden lisäksi rummuissa oli varsin riemukasta peltiriehaa kuunneltavaksi. Laulajakin kirmaili yleisön seassa - ja jonkun lasin särkyminen lavan eteen veti jostain syystä tietyn yleisönosan pittiin hyppimään sandaaleissa ja kaatuilemaan niiden lasinsirpaleiden päälle. Meno taisi olla siis jopa viiltävän riehakasta.

Hexhammer 19.8.2022

Lopuksi lanaava Dome Runner kuulosti varsinaiselta äänikaaokselta, joskin selkeni loppua kohti, joten osa kaoottisuudesta saattoi liittyä myös teknisiin ongelmiin, jotka välillä katkoivat settiä. Osa taas oli varmasti tarkoituksellista. Koneellinen tikitys komppasi raastavaa kyntämistä liverumpalin lisäksi, ja lopputulos kuulosti jossain määrin Conanin ja Godfleshin yhteiseltä äpärältä. 

Dome Runner 19.8.2022

Goatburner, Craneium ja Svarta Havet Kirjakahvilassa 10.9.2021

 Tämän vuoden osallistumiseni Love metal hate fascism-tapahtumaan jäi melko torsoksi, koska tunnetusti työt haittaavat harrastuksia, ja töihin piti kiirehtiä sillä aikataululla, että esimerkiksi etukäteen jo odottamani Sunniva jäi kokonaan näkemättä. Jäipä muuten kuvatkin kokonaan ottamatta - mitenkäs nyt näin?

Goatburnerin death metal jytisi hyvin jo tuomiokirkolle asti matkalla keikkapaikalle. Varsin rivakkaa räimettä, jota olisi hyvin voinut kuunnella pidempäänkin, mutta keikka oli jo ohi melkein siinä samassa kun olin näköetäisyydelle päässyt.

Craneium ei ollut entuudestaan tuttu, mutta kuulosti niin tutulta, että piti oikein tarkistaa ettenkö ole jo aiemmin keikalla ollut. No, toki tapahtuman sivulla maistiaisena ollut sinkkubiisi oli tarttunut kertakuulemalta tajunnan rajamaille, mutta muutkin biisit tarjoilivat useita de ja vu-hetkiä ja toisaalta niiden pariksi ennakoimattomia svengihetkiä. Alarekisteri möyrysi mainiosti ja kitarat lauloivat nostalgiaa, vaikka sointi muuten onkin tätä päivää. Keikan kestäessä tuli mieleen, että jos bändi ei ollut tuttu, ehkä sen kuitenkin pitäisi olla. 

Ehdin katsoa mustempaa rökitystä tarjoavaa Svarta Havetia yhden biisin ajan - onneksi setin avausbiisi oli se tapahtuman sivuiltakin kuultu youtube-maistiainen, jonka olin jo ehtinyt toivoakin kuulevani myös livenä. Samaan aikaan niin haikeaa ja kertakaikkisen päällekäyvää.

Kun lähdin, jono ylettyi niin pitkälle Suurtorille, että oli ehkä aikakin poistua ja päästää myös muita sisään. 

Täytyy muuten myös kehaista Kirjakahvilaa oivallisesta tarjonnasta monessakin mielessä. Kuinka ässää onkaan nauttia elävän musiikin kanssa samaan aikaan myös tuoreesta porkkanakakusta ja haudutetusta teestä?

Below the Graves, Sunniva, Besra ja Mansion Kirjakahvilassa 15. 8. 2020

 Love Metal, Hate Fascism.

Viimeiseksi keikaksi talvella ennen koronarajoituksia jäi Mansion, ja niin pääsi käymään, että ensimmäinen keikka loppukesästä koronarajoituksien jälkeen oli taas Mansion. Tai no, tulihan molemmilla keikoilla nähtyä muitakin bändejä siinä välissä  (koska talvella Mansion soitti lämppärinä, kesällä illan viimeisenä pääesiintyjänä), mutta saman bändin perässä molemmille keikoille tuli lähdettyä. Tämänkertaisen keikan muut esiintyjät eivät olleet ennen keikkaa FB-eventtiin postattuja näytteitä tutumpia. Ne tosin kuulostivat kaikki varsin lupaavilta, joten oli syytäkin katsastaa koko illan tarjonta.

Below the Gravesin tyylilaji oli death metal. Kulmikkaan ja hidastelevamman alun jälkeen materiaali kääntyi pursuilevampaan suuntaan ja tahti kiihtyi, kunnes nakutti eteenpäin kuin kaiken tieltään tuleen sytyttävä tuomiopäivän höyryjuna.

Reipas ja riemullinen mieli tästä seurasi.

Below the Graves, 15.8.2020

Below the Graves, 15.8.2020

 

Vastaanpanemattomasti etenevältä luonnonvoimalta kuulosti myös seuraavaksi soittanut Sunniva, virralta jossa kivet jauhavat hiidenkirnuja toisiinsa. Eventin infon mukaan tyylilajina oli doom/sludge/post-metal. Paikan päällä todistettuna mentaalinen ikkuna toiseen todellisuuteen ja outoihin tiloihin, äänenpaineen maalatessa mieleen kuvia joita silmin ei voi nähdä. Juuri tätä kokemuksen kokonaisvaltaisuutta on keikoilta ollut eniten ikävä - miten äänet, fyysiset tuntemukset, mielen läpi virtaavat kuvat ja näköhavainnot sekoittuvat yhteen kohisevaksi koskeksi, ja antautumalla sen virran vietäväksi voi tuntea tulevansa osaksi sen voimaa, koskettavansa kuolemattomuutta. Samaan aikaan kun kuluva hetki ikuisesti pakenee.

Varsin voimallinen esitys. Nimi mieleen ja odottelemaan tilaisuuksia uusintakatsastuksille.

Sunniva 15.8.2020

Sunniva 15.8.2020

Sunniva 15.8.2020

Besran tyylilaji eventin infon mukaan oli avantgarde metal, ja ennakkokuuntelun perusteella se kuulosti oikein mieltäkiinnittävän murheelliselta, siis peräti lupaavalta.  Paikan päällä se kuulosti joltain ihan muulta kuin ennakkokuvittelin - ei siis huonolta, mutta pääsi yllättämään totaalisesti menemällä jalan alle ja lähes väkivaltaisella svengillä.

Tämä jätti jälkeensä ehkä hämmentyneimmän olon. Ehkä tähänkin tulee tutustuttua ajan kanssa paremmin ja seuraavalla kerralla on vähemmän orientaatiovaikeuksia.

Besra 15.8.2020

 

Besra 15.8.2020

 

Illan päättänyt Mansion taas kuulosti juuri siltä, mitä siltä osaa jo odottaakin.  Raskaalta, voimakkaalta ja erittäin pelottavalta. Rytmiryhmä ja urkujen parku rakentavat säännöllisen kehikon, jota kitarat ja laulajien fyysinen esiintyminen ynnä äkillisesti huudoksi purkautuva laulu repivät riekaleiksi samaa tahtia kuin se rakentuu.  Toisena laulajana edusti taas niillä Sabbath Assembly-keikoillakin väkevästi todistanut veli, jonka hurmioitunut esiintyminen taisi suorastaan oudoksuttaa joitain ensikertalaisia kuulijoita. Puhumattakaan siitä, että Alman käskiessä aikakin liikkuu tai on liikkumatta.

Mansionilta on tottunut odottamaan myös makoisaa covervalintaa, joka tällä kertaa pääsi totisesti yllättämään, mutta Reverend Bizarrewn Burn In Hell istui tyylillisesti ja lyyrisesti Mansionin oman materiaalin perään kuin bändille tehty.

Mansion 15.8.2020

Mansion 15.8.2020

Kevätuhri, Mörkt Moln ja Garden of Worm Kirjakahvilassa 20.7.2017

Love metal, hate fascism oli iltaman nimi. Ohjelma alkoi luennolla, joka lykkäsi bändien aloitusaikaa ilmoitetusta liki puolella tunnilla, ja joka oli kerännyt sen verran yleisöä, että paakelssiostoksille pääsyäkin sai odotella kunnes luento loppui. Aurinko paistoi ja pääskyset lentelivät taivaalla. Kattaukseen kuului kolme keskenään varsin erilaisilta kuulostanutta bändiä, joita kuitenkin yhdisti illan teeman lisäksi triomuoto ja varsin visuaalisia mielikuvia herättänyt musiikki.

Ensimmäisenä soitti Kevätuhri, jonka musiikilliseksi tyylisuunnaksi luokiteltiin black metal, ja joka siitä hyvästä oli ehtinyt herättää närää ja nitinää sosiaalisessa mediassa. Koska tunnetusti black metal on tyylisuunta, johon saa kerrallaan mahtua vain yksi ajatus, tai menee kelmien kerho pilalle. Ja koska kelmien kerhon pilalle meno on usein sivusta seurattuna melkoista viihdettä, vähempikin riittää jo herättämään uteliaisuuden meuhkaamisen kohteena olevaa bändiä kohtaan.

Kevätuhri 20.7.2017

Musiikillisesti Kevätuhri hyökkäsi korville räjähtävällä voimalla. Toisaalta sitä teki mieli kuvailla äänelliseksi kaaokseksi, mutta samaan aikaan rakenteet vaikuttivat hyvin eheiltä ja hallituilta. Ei siis varsinaisesti kaoottista. Black metal-viitekehyksestä huolimatta bändi ei kuulostanut lainkaan 90-luvulta, mikä oli virkistävää.

Kevätuhri 20.7.2017

 

Oikeastaan bändi kuulosti siltä, kuin jokin teräväreunainen olisi pudonnut rotkoon sen seinästä toiseen kimpoillen. Eikä mikä hyvänsä pikku vieterinpätkä, vaan jokin väkevämpi, painavampi - siltä kuulosti kuin KOKONAINEN TEOLLISUUDENALA syöksyisi rotkoon vastaansanomattomalla rytinällä!

Kevätuhri 20.7.2017

 

Seuraavana soittanut Mörkt Moln toi mukanaan kaimansa ja alkoi sataa.

Mörkt Moln 20.7.2017

Sateesta huolimatta Mörkt Moln kuulosti siltä, että auringon paahteessa ratsasteltaisiin oudoilla kolmivarpaisilla elukoilla, joilla on pitkä, värikäs harja ja tapiirimainen kuono. (Kertovat muistiinpanot. Jotka ovat sitten todella informatiivisia, kun näitä keikkajuttuja kirjoittelee ei-niin-välittömästi tapahtuman jälkeen...)

Mörkt Moln 20.7.2017

 

Vähän normaalimmilla käsitteillä luonnehdittuna bändi kuulosti letkeältä, ja koko ajan oli jotenkin hauskaa ja hyvä meininki. Joksikin punk-doomiksi sitä taidettiin Kirjakahvilan sivuilla ennakkoon luonnehtia, enkä käy moista genretystä kyseenalaistamaan.

Mörkt Moln 20.7.2017

 

Mörkt Moln myös vei pilvet mennessään, mutta kirkastuneen, yötä kohti tummuvan taivaan alla Garden of Worm puolestaan kuulosti sateelta; kiitäviltä pilviltä ja märkinä heijastavilta pinnoilta. Niin vesipisaroilta valumassa koivun lehdeltä järveen kuin liikennevalojen heijastuksilta asfaltilla katukuiluissa. Ajoittain jopa yhtä aikaa.

Garden of Worm 20.7.2017

Garden of Worm 20.7.2017

Garden of Worm 20.7.2017

 

Settilistassa taisi olla uuttakin materiaalia tarjolla, kun en kaikkea edes tunistanut, mutta pitkästä aikaa soi vanhakin hitti Keskikesän hautasaatto, jota muistaakseni ei parilla edellisellä Turun keikalla olla kuultu. Ja sehän villitsi osan yleisöstä suorastaan paidattomaan pittisooloon! Oli siinä pitissä kyllä joku muukin, joka pakeni kauemmas heti kun tekstiili lensi. (Ei sentään housutonta pittiä saanut aikaan. Niitäkin on nähty, vaikkei juuri tämän bändin keikalla.)

Garden of Worm 20.7.2017

 

 

 

Garden of Worm 20.7.2017

 

Myös Summer's Isle sai hyvin painavan tuomiokäsittelyn, vaikka toisaalta kappaleen jamiosasto kuulosti sitäkin happoisemmalta. Fleeting Are the Days of Manissa yhteislauluineen oli jopa kovasti jotain samaa kuin Mörkt Molnilla, joskin kaikkineenkin kuulaamman Garden of Wormin tulkinta oli edellä soittaneiden karjuntaa puhtoisempaa.

Garden of Worm 20.7.2017

 

Garden of Worm 20.7.2017