Tämäkin osoittautui festariksi, vaikka sen historia olikin jäänyt allekirjoittaneelle vieraaksi. Valkkasin festaripäivän pääesiintyjän perusteella - ja sen perusteella, ettei juuri se päivä ollut päällekkäin toisen keikan kanssa, jonne olin menossa. Kavereiden kanssa keskusteltiin etukäteen siitä, että mennäänpä yhdessä katsomaan Swallow the Sunia syyskuussa, ja seuraavaksi olikin kaverit varanneet lippunsa Tampereelle ja minä Helsinkiin, ja mietin että nyt ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Tosin lopulta osa seurueesta suunnitteli Suomen turneensa niin että kävi katsomassa kaikki bändit molemmissa kaupungeissa, ja niinpä oli sitten Helsingin keikallakin mukana kavereita, joista eksyä illan aikana useampaan otteeseen, kun aina joku halusi nähdä jonkun bändin lähempää kuin joku toinen.
Soittojärjestys oli ilmeisesti vaihdellut kaupunkien välillä. Helsingissä illan avasi Kaunis Kuolematon, jolta olin aiemmin nähnyt striimikeikan, ja arvellut että siitä olisi saanut enemmän irti jos biisit olisivat olleet entuudestaan tuttuja. Sama tuli mieleen tälläkin kertaa (ja tälläkin kertaa tuli hetkittäin ikävä Paaraa), mutta en sitten ollut tässä välillä tutustunut materiaaliin paremmin. Jotenkin pääsi yllättämään blastbeatin ja rähinälaulun runsas osuus, ja vasta kun kitaristi alkoi laulaa kliiniosuuksia, bändi kuulosti enemmän siltä millainen muistikuva siitä oli viimeksi jäänyt. Kauniita kohtia riitti, mutta siirtymät räyhästä suvantoon ja takaisin eivät omaan korvaani kuulostaneet ihan luontevilta, vaan jollain tavalla rasti ruutuun- suorittamiselta. Seurue kuitenkin näytti nauttivan keikasta täysin palkein. Bändiä ilahdutti yleisön runsaslukuisuus, ja se runsaslukuisuus tuntui vain tiivistyvän keikan loppua kohti.
 |
| Kaunis Kuolematon, 24.9.2022 |
 |
| Kaunis Kuolematon, 24.9.2022 |
Seuraavana soitti toisella lavalla Red Moon Architect, bändi jossa näytti olevan erittäin paljon tukkaa lavalla. Kun sen toisen lavan ensin sokkeloisesta Ääniwallista löysi... Edellisestä keikkakokemuksesta tämän bändin suhteen on ehtinyt vieriä muutama vuosi, ja kuulostikin siltä, että siinä ajassa on tapahtunut ydinmehun tiivistymistä johonkin suuntaan. Jotkut melodiat olivat silkkaa poppia vähän jazzahtavalla kulmalla, mutta ne soitettiin metallin ilmaisukeinoilla ja tavattoman painavasti.
Syksyisestä Kouvolasta kertova kappale oli kaunis - tosin yrityksestä huolimatta en muistanut oliko se lapsena niillä suunnilla vietetty syksy ihan niin painostava kuin bändin tulkinta aiheesta. Täytyy luottaa heidän sanaansa, että nykyiset syksyt ainakin ovat!
Jämähdän useampaan otteeseen keikan aikana kuuntelemaan sitä, miten kompin ja musiikin dialogi tuntuu jotenkin osasiaan äkkivääremmältä, joskin hyvällä tavalla - ja vasta keikan lopussa kiitellään tuuraajarumpalia. Tiedäpä tuosta sitten, oliko kiehtova äkkivääryys pysyvämpi ominaisuus vai tilannekohtaista.
 |
| Red Moon Architect, 24.9.2022 |
 |
| Red Moon Architect, 24.9.2022 |
Sitten oli vuorossa, taas ensimmäisellä lavalla, tämän festarin ruotsalaisvahvistus October Tide. Ensimmäinen vaikutelma oli, että nyt on kuunneltu myöhempien aikojen Amorphista kovasti, ja päätetty sotkea yhteen Greed ja House of Sleep. October Tide oli illan muita bändejä pääsääntöisesti rivakampi, joten genre oli sitten varmaankin melodeath. Laulajan alkuun varsin reippailta kuulostaneet korinat tosin luistivat ennen pitkää lähemmäs räppimetallista muistuttanutta äyskimistä. Biiseissä oli kyllä hienoja kohtia (etenkin muutamat kitaranäppäilyt), mutta kokonaisuus ei selvästikään ollut minua varten - nautin Amorphikseni mieluummin Amorphiksen itsensä toimesta, enkä kalkeerikopioina. Taas oli näköjään joku ruotsalainen opetellut sanomaan suomeksi muutakin kuin "ei saa peittää", koska yht'äkkiä laulaja hihkaisi "kyrpä!" ja yleisö vastasi siihen riemukkaasti "iih!"
 |
| October Tide, 24.9.2022 |
Toisella lavalla soitti Marianas Rest, ja valitettavasti Red Moon Architectin aikana ihailemani "toisen lavan paremmat soundit" paljastuivat bändikohtaisiksi säädöiksi, jotka nyt tuntuivat olevan tiessään - salin etuosassa kaikui liikaa ja parempaa tolkkua soinnista sai vasta takaseinälle peräännyttyä. Lisäksi tässä vaiheessa iltaa alkoi olla hiukan Primordial-ongelmaa (vai kenties Tivoli-ongelmaa?), eli istumapaikkoja sinänsä oli jonkun verran, mutta ne myös olivat sen verran ahkerassa käytössä että jalkojen ja selän lepuuttaminen oli vaivan takana. Parhaimmillaan Marianas Restin kitaravallivyöryttelystä tuli mieleen Callisto ja Fall of Efrafa, pahimmillaan aivan väärällä tavalla Cradle of Filth. Yleensä vielä niin päin, että juurikin kun alkoi kuulostaa hyvältä, tapahtuikin äkkikäänne. Tosin tietysti mainitun kaikumisen johdosta voi olla kohtuullista tsekata tämäkin bändi myöhemmin uudestaan, toivottavasti jossain paremmankuuloisessa tilassa.
 |
| Marianas Rest, 24.9.2022 |
 |
| Marianas Rest, 24.9.2022 |
Tämän kaiken jälkeen tuli taas mieleen, miksi Swallow the Sun on murheellisen tunnelmoinnin kuningas, ja illan muut bändit tuntuivat siihen verrattuna olevan vasta matkalla kohti jotain, jota eivät vielä saaneet täysin välitettyä. Siirtymät tunnelmasta toiseen ja takaisin kuulostavat luontevilta osilta biisejä ja molemmat puolet Swallow the Sunilta itseltään, sen sijaan että asialla kuulostaisi olevan kaksi eri bändiä samaan aikaan. Samaan aikaan niin painavan fyysistä ja unenomaista. Kauneimmillaan bändi on myös pakahduttavimmillaan.
 |
| Swallow the Sun, 24.9.2022 |
 |
| Swallow the Sun, 24.9.2022 |
 |
| Swallow the Sun, 24.9.2022 |
 |
| Swallow the Sun, 24.9.2022 |
