Sepulchral Curse Utopiassa 12.11. 2021

 Entinen Gong, entinen Klubi, entinen Kilta ja entinen Säätämö on tehnyt taas paluun Turun keikkakentälle, tällä kertaa nimellä Utopia. Toivotan onnea ja pitkää ikää!

Sepulchral Curse 12.11.2021

Koska työ pakkaa haittaamaan harrastuksia, ehdin illan annista katsomaan vain Sepulchral Cursea. Sinänsä viivytys miksaajaa odotellessa oli jopa onnekasta, koska niin ehdin nähdä ja kuulla koko keikan - ynnä osan siitä odottelusta. Stressattuani koko illan kovin, kuinka monta biisiä mahtaisinkaan missata alusta, saliin saapuessa tuli hetkeksi epätodellinen olo, kun bändi jo odotteli lavalla, testaili savukoneita ja soitteli välillä pätkiä peli- ja elokuvamusiikista ennen kuin säätöjä päästiin laittamaan kohdalleen ja keikkaa aloittamaan. Jos bändi ei olisi ollut entuudestaan tuttu, olisiko sitä odotteluvaihetta voinut erehtyä luulemaan keikaksi ja miettiä, että onpa postmodernia rappiotaidetta tämä? No, ehkei sentään kuitenkaan. 

Sepulchral Curse 12.11.2021

Kun keikka lopulta jyrähti käyntiin, se oli menoa sitten. Bändi kuulosti todella tiukalta ja hyökkäävältä. Pellit sihahtelivat taas särkyvän lasin terävyydellä. Ylipäätään käväisi taas mielessä, että rummut kuulostaa enemmän liidi-instrumentilta kuin komppaukselta tässä yhteydessä. Tosin jossain vaiheessa käväisi myös mielessä, että itseään odotuttanut miksaaja oli tainnut väännellä säätöjä siten, että nyt jäi vähän katveeseen myös sellaisia elementtejä kielisoitinosastolta, mitkä olisivat saattaneet ansaita parempaa esiinnostoa. No, toisen kerran sitten - onneksi Sepulchral Curse on niitä bändejä, joita voi odottaa näkevänsä keikalla toistekin.

Sepulchral Curse 12.11.2021

Ja kylläpä sitä onkin ollut ikävä elävää musiikkia ja sen fyysisyyttä.

Marianne Maas ja Eija Kankaanranta Kaarinan kirjastossa 28.9.2021

Kaarinan kirjasto jatkaa kiehtovalla kulttuuritarjonnalla. Nyt kirjaston konserttisalissa esitettiin kokonaisuus nimeltään Att leva i naturen och vid havet, joka yhdisteli suomenruotsalaista kansanmusiikkia ja uudempaa taidemusiikkia, joista jälkimmäinen oli hakenut innoitusta niin japanilaisista tanka-runoista kuin Amerikan alkuperäiskansojen runoudesta - ja näiden suomennoksista. Säveltäjä Pauliina Isomäki oli myös paikalla esittelemässä laulusarjansa ja sen innoituksen lähteet kuulijoille. Olipa ihan joidenkin laulujen kantaesitys, joitain toisia oli ilmeisesti aiemmin esitetty toisenlaisina sovituksina.

Pauliina Isomäki, Marianne 
Maans ja Eija Kankaanranta, 28.9.2021

Instrumenttivalikoima oli taas kiehtova erilaisine kanteleineen, jouhikkoineen ja viuluineen. Se pääsi yllättämään, miten monelta eri instrumentilta yhtä aikaa kuulostikaan iso, efektoitu sähkökantele. Jännittävää kuultavaa ja katsottavaa tarjosi myös se kappale, jossa yhdellä kädellä soitettiin yhtä ja toisella toista kanteletta, kummallakin eri juttuja jotka kietoutuivat suuremmaksi kokonaisuudeksi, mutta käsien paikat vaihtuivat lennossa kanteleesta toiseen.

Marianne Maans ja Eija Kankaanranta, 28.9.2021

Tankoihin sävelletyt laulut ovat lyhyitä tuokiokuvia siinä missä tekstinsäkin. Siinä on jotain virkistävää - miksi venyttää ilmaisua, jos sanottavaa on lyhyesti. Lyhytkin teos voi olla eheä kokonaisuus.

Pituuden ja muodon vaihtelu  kirjoi settiä, sillä suomenruotsalaiset balladit olivat pitkiä ja monisäkeistöisiä. Lunastettavan neidon balladi sai myös kiinnittämään huomiota siihen, mihin joskus ennenkin - samojen teemojen tarinoissa tuntuu olevan erilainen loppu suomeksi ja ruotsiksi. Mahtaako vastaava variaatio löytyä myös arkistoiduista toisinnoista, vai onko kyse vain esityksiä varten tehdyistä valinnoista?

Marianne Maans, 28.9.2021

Juoksu yönmaahan-runokokoelma oli omilta teinivuosilta tuttu, vaikka tällä kertaa sävelkäsittelyn saaneet runot eivät niitä omista muistoista tutumpia olleetkaan. Taas pääsi liikutus yllättämään, kun musiikki ja sanat kuljettivat läpi kovien aikojen, muistuttaen lopuksi, ettei matka lopu ennen kuin loppuvat pilvet ja tähdet.

Goatburner, Craneium ja Svarta Havet Kirjakahvilassa 10.9.2021

 Tämän vuoden osallistumiseni Love metal hate fascism-tapahtumaan jäi melko torsoksi, koska tunnetusti työt haittaavat harrastuksia, ja töihin piti kiirehtiä sillä aikataululla, että esimerkiksi etukäteen jo odottamani Sunniva jäi kokonaan näkemättä. Jäipä muuten kuvatkin kokonaan ottamatta - mitenkäs nyt näin?

Goatburnerin death metal jytisi hyvin jo tuomiokirkolle asti matkalla keikkapaikalle. Varsin rivakkaa räimettä, jota olisi hyvin voinut kuunnella pidempäänkin, mutta keikka oli jo ohi melkein siinä samassa kun olin näköetäisyydelle päässyt.

Craneium ei ollut entuudestaan tuttu, mutta kuulosti niin tutulta, että piti oikein tarkistaa ettenkö ole jo aiemmin keikalla ollut. No, toki tapahtuman sivulla maistiaisena ollut sinkkubiisi oli tarttunut kertakuulemalta tajunnan rajamaille, mutta muutkin biisit tarjoilivat useita de ja vu-hetkiä ja toisaalta niiden pariksi ennakoimattomia svengihetkiä. Alarekisteri möyrysi mainiosti ja kitarat lauloivat nostalgiaa, vaikka sointi muuten onkin tätä päivää. Keikan kestäessä tuli mieleen, että jos bändi ei ollut tuttu, ehkä sen kuitenkin pitäisi olla. 

Ehdin katsoa mustempaa rökitystä tarjoavaa Svarta Havetia yhden biisin ajan - onneksi setin avausbiisi oli se tapahtuman sivuiltakin kuultu youtube-maistiainen, jonka olin jo ehtinyt toivoakin kuulevani myös livenä. Samaan aikaan niin haikeaa ja kertakaikkisen päällekäyvää.

Kun lähdin, jono ylettyi niin pitkälle Suurtorille, että oli ehkä aikakin poistua ja päästää myös muita sisään. 

Täytyy muuten myös kehaista Kirjakahvilaa oivallisesta tarjonnasta monessakin mielessä. Kuinka ässää onkaan nauttia elävän musiikin kanssa samaan aikaan myös tuoreesta porkkanakakusta ja haudutetusta teestä?

Loppukesästä katseltuja striimejä

 Elokuussa tuli käännyttyä taas myöskin verkon kautta nautittavan viihteen puoleen.  Skyforger soitti Laivā-festareilla, jotka striimasi usealla kameralla ja monesta eri suunnasta kuvattuna sikäläinen matkapuhelinoperaattori. Ihmettelin festarin nimeä etukäteen (kääntäen sen "veneessä" tai "laivalla") ja mietin, onko se joku risteilykeikka. Filmatisoinnista se sitten selvisi - sen sijaan että esiintyjät olisivat soittaneet laivalla, esiintymislava oli rannassa, katettu mutta avoin neljään suuntaan ja yleisöä oli niin maalla kuin veneillä merellä! Hauskan näköinen esillepano, eikä veneiden keikkuminen nähtävästi hillinnyt riekkumista sikäli kun yleisöllä alkoi menojalka vipattaa. Hyvin näytti myös bändi ottavan kontaktia yleisön kanssa kaikkiin ilmansuuntiin, vaikka mikrofonien ja esimerkiksi rumpusetin sijoittelu hiukan rajoittikin. Kotikentällä laulaja tuntui myös tarinoivan kapåpaleiden taustoista enemmän kuin vieraalla kielellä - mutta mitä, esiintyikö basisti tavallista rauhallisemmin, vai osuiko kamera tallentamaan vain rauhallisia hetkiä? Skyforgerin jälkeen esiintyi selloja, perkussioita ja syntetisaattoreita yhdistellyt DaGamba. Varsin viihteellistä settiä (joskin myönnän, että ensin skippasin, ja palasin vasta myöhemmin kuuntelemaan lisää). Lopuksi DaGamba kutsui vielä Skyforgerin takaisin, ja yhtyeet soittivat yhdessä Kad Usins Jaj'n - peräti kahdesti yleisön riemuksi.  Kyllähän se komealta soundasikin sellojen hoidellessa perinteisesti pillein soitetut melodiat!

SmugglerRok Liedossa 6.8.2021

 Samalle viikonlopulle osui lähikaupungeissa lukuisia festareita. Lukuisista vaihtoehdoista vaaka kallistui tällä kertaa perinteisemmän rokkikattauksen ulkoilmatapahtumaan. Onhan se Amorphis nähtävä ainakin kerran kesässä, myös näinä kummallisina aikoina.

Sää suosi perjantaista yhden päivän täsmäiskun tekijää poutaisena muttei liian kuumana. Alueelle mennessä jonot vetivät nopeasti, vaikka ihan aluksi niitä pääsikin syntymään. Myös yhden päivän lipulla sai rannekkeen, jolla pääsi liikkumaan festarialueelta välillä kaupungille ja takaisin - ja luultavasti festarikansan lisäksi moista joustavuutta kiittivät myös lietolaiset yrittäjät, joilta festaroinnin ohessa haettiin evästä. 

Illan korkkasi Suomen tämän vuoden euroviisuedustaja Blind Channel. (Olenkin nyt sitten nähnyt livenä kolme Suomen euroviisuedustajaa - Blind Channelin lisäksi Lordin ja Teräsbetonin. Pitääkös se laatia bingo näistäkin?) Bändin materiaali ei ole entuudestaan sen tutumpaa, mutta lähes joka kappale kuulostaa siltä kuin olisin kuullut sen useampia kertoja ennenkin - esimerkiksi joskus vuosituhannen taitteessa elokuvissa tai baareissa tai jossain, mutten ihan saa kiinni siitä, koska ja missä ja millä nimellä. Tietyllä tavalla tämmöinen anakronistinen hittipotpuri tuo mieleen myöhemmin illalla esiintyvän Beast In Blackin, vaikka bändit ammentavatkin innoituksensa eri aikakausilta. Toisaalta siinä vaiheessa kun tunnistan Blind Channelin soittavan Anastacian Left Outside Alonea, alan miettiä onko tuttuuden illuusio sittenkin johtunut siitä, että bändi on rytyyttänyt enemmänkin joskus kaikkialla, kuten busseissa ja kaupoissa, soineita vanhoja discohittejä oman sabluunansa läpi. Vaikka kappaleet eivät olisi tuttuja tai niiden tyylilaji varsinaisesti omin kuppi teetä, Blind Channelista välittyvä riemu ja esiintymisen ilo ovat hyvin tarttuvaa laatua. Euroviisuhitti on säästetty setin viimeiseksi, koreografia kulkee edelleen kuin viisulavalla (taitaa lähteä sellaisenaan ihan selkäytimestä vielä pitkään) ja festarialueella kuin myös aidan takana heiluu varsinainen keskarien meri. Festarialue on K-18, mutta Blind Channelilla on joukko myös alaikäisiä faneja, jotka ovat kerääntyneet aidan taakse toisen lavan paikkeille ja ihanan innoissaan. Monikohan siitä porukasta perustaa ennen pitkää oman bändin, ellei jo soitakin jossain?

Blind Channel 6.8.2021

Blind Channel 6.8.2021

Pikkulavalla esiintyy illan aikana useampia Turku Rock Academyn bändejä, ja näistä ensimmäisenä on vuorossa Atomic Annie, joka kuulostaa vanhempien äijien bändiltä kuin näyttää. Kuulostaisivat olevan kotonaan vaikka jossain proto-heavyn paikkeilla. Festarialueen toiselle laidalle sointi on jotenkin laiskahko, lähempänä lavaa groovaa paremmin mutta matalammat taajuudet eivät kauemmas oikein erotu.  (Basistilla on kyllä todella makean näköinen soittopeli.)

Atomic Annie 6.8.2021

Atomic Annie 6.8.2021

Atomic Annie 6.8.2021

Päälavalla soittaakin seuraavaksi Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus. Sitten viime näkemän ei ole hirveästi tainnut muuttua - setti painottuu edelleen uudempaan materiaaliin, joka ei olekaan pusertunut samaan jynkytysmuottiin minkä läpi vanhoina aikoina tuntui menevän kaikki ennen pitkää. Uusi setti on siis edelleen vaihteleva. Ja taas  näyttää olevan kaljulla kitaristilla sitä hauskempaa, mitä ankeammin kappaleiden sanoituksissa käy. Vanhimmat biisit Rautiainen spiikkaa kertoen niiden ilmestyneen kun Blind Channelin poikien isät olivat vielä teini-ikäisiä. Niin se aika vierii! Kovin profeetallisilta kuulostavat nyt yli 20 vuotta vanhojen kappaleiden sanoitukset, jotka aikanaan pystyi vielä kuvittelemaan tulevaisuuteen. Toisaalta Niskis todistaa, että kun on selkeä näkemys siitä, mitä taiteellaan pyrkii ilmaisemaan, ahdistus ja ahdistavuus välittyy ihan ilman ulkoisia kommervenkkejä. Musiikista ja sanoista.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus 6.8.2021

Pikkulavan valtaa seuraavaksi Underclass, ja kun senkin sointi kuulostaa jotenkin laiskalta vaikka tempo on reippaampi ja esiintyjät poukkoilevat iloisesti ympäriinsä, alan epäillä että pikkulavan äänisäädöissä on jotain pielessä, ja "laiskalle" olisi joku oikeampikin termi. Underclass on muuta illan aikana näkemääni tarjontaa popahtavampaa rockia - mieleen tulee ehkä Garbage ja 90-luvulta biisejä, joiden esittäjien nimet ovat jääneet mysteereiksi. Lavan edessä tanssivia fanejakin riittää - Blondie-cover vetää niitä paikalle joukoittain, siinä missä sinkkubiisi Mr Instagramin tahtiin joku joraa soolona vaaleanpunaiset reinot ja eripariset pitsisukat säihkyen. Ehkäpä hän sitten on Mr Instagram...

Underclass 6.8.2021

Liedon antimien tarkistuksen jälkeen ehdinkin takaisin festarialueelle sopivasti Beast In Blackiksi. Yleisössä tuntui humalatilat syventyneen huomattavasti, samalla kun turvavälit alkoivat jo monelta unohtua. Jos siihen mennessä turvavälin pitäminen tuntemattomiin oli onnistunut mainiosti, Beast In Blackin aikaan ihmisillä oli hyvä halu tungeksia, ja pyrkiä levittämään sitä tungosta muillekin. Rauhallisempaa paikkaa, jossa joku potentiaalinen viruslinko ei tunge iholle eikä suuhun, joutui hakemaan keikan aikana muutaman kerran uudestaan, ja paras optio niiden löytämiseen oli valitettavasti sen verran sivussa, että näkyvyys kärsi. Tosin komeat pyrot pimenevässä illassa erottuivat kauemmaskin. Samoin kuin tarttuva iloisuus esiintyjistä.  Kuten todettua, myös Beast In Black kuulostaa villiintyneeltä anakronistiselta jukeboksilta - joka kappale kuulostaa tutulta jostain ajallisesti kaukaisemmasta ympäristöstä, mutta juuri ennen kuin saat kappaleen päästä kiinni että mikäs se muistiisi tullut ralli olikaan nimeltään, viitataankin jo seuraavaan ja sitä seuraavaan hämärästi tuttuun kappaleeseen, joiden muistikuvista yhdessä muodostuukin taas jo ihan omanlaisensa kokonaisuus.

Beast In Black 6.8.2021

Beast In Black 6.8.2021

Beast In Black 6.8.2021

Awake Again soittaa seuraavaksi pikkulavalla. Pikkulavan soundipolitiikassa on jotain pielessä edelleen, mutta nyt eri tavalla - kuulostaa siltä, että kaikki säädöt on väännetty kaakkoon ja volyymit täysille, eikä sekään tosiaankaan imartele sitä, miltä niiden säätöjen läpi soittava kuulostaa. Awake Againista tuli taas mieleen 90-luku, tällä kertaa Rage Against The Machine ja muut sen tyyppiset
nytkytykset. Esiintyminen oli pirteää ja bändillä näytti olevan innokkaita faneja.

Awake Again 6.8.2021

Päälavalla päivän viimeisenä esiintyjänä soitti Amorphis. Niinhän se on kuin vanhaa ystävää tapaisi, kun Amorphista kuulee livenä! Beast In Blackin tungeksijoista viisastuneena päätän pysytellä joka tapauksessa kauempana lavasta, mutta fanikulttuuri näillä orkestereilla tuntuu olevan sen verran erilainen, että kaikki pysyvät rauhallisesti paikoillaan kuuntelemassa soittoa. Ja hyvältähän se kuulostaa. Jotenkin ilahduttaa erityisesti, miten voimakkaasti basso nousee esiin esimerkiksi Silent Watersissa, ja toisaalta Bad Bloodissa jään kuuntelemaan erityisesti rumpuja, Joutsenen murean murinan lisäksi. Settilistasta ei yllätyksiä löydy, hyvin perus- greatest hits-kattaushan se on - ja mieluusti kuulisin pitkän uran varrelta välillä myös jotain harvemmin soitettua. House of Sleepiä käytetään yleisönhuudatukseen, ja oma osallistuminen tulee kuitattua Eläkeläisten sanoilla, jotka istuvat niin mainiosti tähän merkilliseen puoleentoista vuoteen - "humpata ei täällä edes saa, kylmä kangistaa, leegot jäätyy laseihin!" Silti setin päättävän ja niin monesti ennenkin kuullun My Kanteleen kohdalla tulee itku - soitto on suruista tehty.

Amorphis 6.8.2021

Amorphis 6.8.2021

Amorphis 6.8.2021

Atte Häkkinen ja Stygiomedusa Kuusiston linnanraunioilla 15.7.2021

 Kaarinan kulttuuritoimi on nähtävästi oikein panostanut esiintymistilaisuuksien tarjoamiseen hienoissa ympäristöissä. Tällä kertaa oli tarjolla ambientia Kuusiston linnanraunioilla verrattoman helteisenä kesäpäivänä.

Ensimmäisenä esiintyi Atte Häkkinen (jonka nimi ei vielä sanonut allekirjoittaneelle mitään, mutta näköhavainto yhdisti Hisko Detriaan), joka improvisoi synteettisin soundein, ja vei kuulijansa postapokalyptiselle avaruusmatkalle. Avaruuden meret kuulostivat yhtä törkyisiltä kuin maapallon päällisetkin, sirpaleiden ja kuonan raapiessa avaruuslaivan kylkiä, ja avaruuslaivakin pysyy kasassa välillä enemmän hyvällä tahdolla kuin uutuuttaan. Loppua kohti meno kuulostaa kuitenkin sen verran toiveikkaalta, että ehkä määränpää jo siintää, eikä juuri tällä matkalla tarvita avaruuslaivastakaan niitä purukumilla paikattuja ominaisuuksia.

Atte Häkkinen 15.7.2021

Lähipuussa äänentoistolaitteiden kanssa kilpaa huutavalla linnulla tosin taisi olla esityksen tuottamista kuulokuvista oma tulkintansa, joka varmasti poikkesi omastani.

Seuraavana soittanut Stygiomedusa operoi ilmeisesti sen verran eri äänitaajuuksilla, että se ei herättänyt linnussa enää tarvetta kilpalaulantaan. Stygiomedusan meretkin taisivat sijaita vielä planeetan pinnalla eikä tähtienvälisillä etäisyyksillä.

Stygiomedusa 15.7.2021

Tunnelmallinen oli esitys tälläkin kertaa ja haikeina velloivat veet, joskin äänentoistossa tuntui ajoittain olevan häikkää. Ja ulkomusiikillista dramatiikkaa oli jopa yli oman tarpeen - joku samaan aikaan raunioilla ollut täti-ihminen oli ilmeisesti esiintyjiä kuuntelemaan tulleen yleisön kanssa eri mieltä siitä, kannattaako valmisteltuja tunnelmallisia esityksiä kuunnella ja katsoa, koska kiipesi
linnan torniin ja alkoi siellä dramaattisesti heitellä vaatteitaan ja kallistella pulloa! 

Stygiomedusa 15.7.2021

Ilman villin luonnon hyökkäyksiäkään ei tästä keikasta selvitty, sillä loppukeikasta viulisti oli kovasti paarmojen suosiossa. Yleisön paarmat sentään jättivät rauhaan.

Stygiomedusa 15.7.2021

Stygiomedusa Soitinaseman ikkunassa 29.5.2021

 Vielä toukokuun aikana alkoivat nekin keikat, joilla bändi ja yleisö ovat jokseenkin samassa tilassa, vaikka perinteisiin klubikeikkoihin kohdistuikin vielä rajoituksia.  Tälläkin keikalla oli esiintyjät ja yleisö rajattu jollain materialla eri tiloihin - bändit nimittäin soittivat sisällä soitinliikkeen näyteikkunassa, ja yleisö oli ulkona kadulla äänentoiston äärellä. Tapahtumassa oli ollut tarjolla useita esiintyjiä laidasta laitaan, mutta täsmäjärjestin itseni kuuntelemaan näistä instrumentaalista ja tunnelmallista Stygiomedusaa. 

Viulu maalaa mielikuvaa rannattomasta aavasta, siinä missä bassokitara ja rumpukone luovat mielikuvan aaltojen poljennosta. Pinnan alla tuntemattomat pedot elävät elämäänsä maan piiristä tietämättä.

Mikä siinä onkin, että musiikkia paikan päällä kuunnellessa myös visuaaliset mielikuvat, joilla ei ole mitään tekemistä juuri paikan päällä edessä olevien näkymien kanssa, ovat paljon voimakkaampia kuin kotona kuulokkeet päässä? Parin - jos kohta ei kokonaan keikattoman, mutta sangen vähäkeikkaisen - vuoden aikana olen näemmä myös unohtanut, kuinka keikoilla kuvataan. Muistan seisoskelleeni kamera kädessä koko setin ajan, ja muistikortille on tarttunut kaksi kuvaa.

Stygiomedusa 29.5.2021

Stygiomedusa 29.5.2021

Toinen koronakevät ja toukokuun striimit.

 Toukokuun korkkasi ihanasti Slowenya ja Sunniva. Toki vellovien äänimassojen tunnelmamaalailut sopivat parhaiten ihan paikan päällä koettaviksi, koska pelkkä kuunteleminen ja katsominen leikkaa aina osan pois siitä elämyksestä, johon sekoittuvat muutkin aistit.  (Huh huh, edelleen sitä viimekesäistä Sunnivan keikkaa muistellen...) Siksi näitä striimejä tulee pakostakin mietittyä lähinnä jonkinlaisina ohkaisiksi viipaloituina maistiaispaloina siitä, mitä on luvassa sitten joskus kun pääsee taas kuuntelemaan livenä samaan tilaan, missä soitetaan. On kyllä pelkässä kuuntelemisessakin oma viehätyksensä, heittäytyä Slowenyan aaltojen vietäväksi ja päätyä sitten Sunnivan kuljettamana johonkin rosoisempaan ja synkempään paikkaan. En kestä kun on niin kaunista ja niin musertavaa samaan aikaan. En kestä kun pitää vieläkin livekeikkoja odottaa.

Myrkur oli ilmeisesti striimannut useammankin (maksullisen) keikan toukokuun aikana, mutta osuin katsastamaan niistä  kuun päättäneen Nature Reclaims-keikan. Ainakin tällä keikalla hyödynnettiin taas striimien mahdollisuutta näyttää yleisölle jotain, mihin ei kovin moni bändin mukaan pääsisi livenä paikan päälle - keikka oli kuvattu vedestä tyhjennetyn uima-altaan pohjalla. Tyhjähän uima-allas ei sinänsä ollut, vaan bändin lisäksi se oli täynnä kasveja, jotka lähikuvissa erottuvasta muovisuudesta päätellen oli aseteltu sinne keikkarekvisiitaksi eivätkä kasvaneet itsellään. Jos muistan lukemani speksit oikein, uima-allas sijaitsi (entisessä?) sotilastukikohdassa. Kun tässä ympäristössä esitettiin kansanmusiikista koostuva setti pääasiassa akustisin soittimin, jo pelkkään konseptiin liittyvä merkitysten ja viittausten verkosto oli tiheä ja kommentoi esimerkiksi aitouden ja keinotekoisuuden teemoja monin mahdollisin tulkinnoin. Dramaattisuutta ei taas puutu esityksestäkään. Ehkä vähän kaivelee, että missasin tätä edeltäneet striimit.

Toinen koronakevät ja huhtikuun striimit

 Saapa nähdä, onko huhtikuussa tarjolla striimejä pidemmäksi postaukseksi, mutta ainakin sen korkkaava Helsinki Death Festin tapahtuma Total Death - Total Live tarjosi niin monta bändiä, että eiköhän. 
Illan starttasi ennakkoon tallennettu Omnivortexin keikka kirkkaasti valaistusta varastossa (treenikämpällä?). Onpas kivaa, että tallenteissa on laitettu biisien nimetkin näkyville. 
Seuraavaksi striimasi suorana ja vähän perinteisemmältä ja perinteisemmin valaistulta esiintymislavalta Azatoth, joista ensiksi kiinnittyi huomio ulkomusiikillisiin seikkoihin, nimittäin siihen että soittajat näyttivät kovin nuorilta. Vähän kiinnittyi huomio kanssa kivoihin kynsilakkoihin. Mutta kyllähän se kuulostikin varsin murealta (mitä nyt laulu oli varsin hiljaisella), joten eiköhän se ole metallin tulevaisuus ja jatkuvuus ja mitä vielä, ihan lupaavalla tolalla.
Seuraavana oli luvassa taas tallennetta, nimittäin Macabre Decay Ruotsista, kuvattuna jossain pimennetyssä kopissa missä kuvaaja heilui kameransa kanssa holtittomasti. Sinänsä kai haptinen kuvailmaisu simuloi livenä tukanheilutuksen seasta ohitse viuhuvia näkymiä, mutta tietokoneen ruudulta katsottuna simulaatio ei ehkä ollut ihan niin onnistunut.  Muutenkin taisivat Ruotsin sedät hävitä nuorelle  edeltäjälleen, sillä eventin chatti-ikkunassa jauhettiin vielä Azatothista keikan loppuun saakka.
Sitten, pienen välaikatauon jälkeen striimasi taas suorana tuomiokuoloisasti lanaava God Disease. Viikset vain vipattavat! (Postauksen tageja kohdalleen laittaessa huomasin, että tämän olenkin joskus nähnyt myös oikeasti livenä ja suunnitellut silloin tsekkaavani paremmalla ajalla uudestaan.) Mystisten välihuminoiden aikaan olisi tosin voinut olla tarjolla vaikka jotain taustavisuaaleja pelkän seisoskelun sijaan. Seuraavana oli vuorssa taas tallenne, jossa rässäili Fatal Effect. Näitten kirkkaasti valaistujen treenistallenteiden ilo on kyllä taas rumpaloinnin kuvaus näkyvästi. Tosin harmillisesti basistia ei kuvattu tarpeeksi silloin kun kuulosti olevan kuvattavaa. Sitten vuorostaan suorana Cryptic Hatred. Kylläpä taas puraisee murhaavampi murina äskeisen päälle, ja taas on nuorissa tulevaisuus! Tosin taas käy mielessä, että olisipa kiva nauttia tästäkin paikan päällä fyysisen äänivallin kera eikä pelkästään verkon välityksellä. Tallennekeikkavuorossa seuraavana Dispyt ja taas on anteliaat rumpukamerat. Svengaava ote on kyllä joo. Seuraavana striimausvuorossa Galvanizer hyökki ja kyökki ja varsin tasaista tahtia turpiin mätti. (Alkaa vaikuttaa siltä, että oma kunto alkaa taas hyytyä kesken pitkän tapahtuman). Viimeisenä tallennevuorossa on jenkkibändi Deviant Burial, jotka on tallennettu keikkamaisemmin valaistuna kuin muutama edellinen tallenne. Kalju basisti, jolla on mustat käsivarret on suorastaan pelottavan näköinen.

Seuraavaksi osui suorana silmien eteen Apocalyptican striimi keilahallista. Oppia tauotukseen ja haastattattelupätkien ripotteluun oli varmaan haettu Imperial Agelta. Tämän keikan erikoistarjontana oli erikoisemman keikkapaikan lisäksi myös laulaja tulkitsemassa joitain kappaleita. Tosin näin satunnaisena Apocalyptican kuuntelijana instrumentaalit viehättivät enemmän. 

Sitten olikin luvassa Roadburn Reduxia, jonka tarjonnasta ensimmäiseksi kuuntelin Svart Sessions-osion Kairon; IRSE! -keikkaa. Nimenomaan kuuntelin, katsomisen jäädessä vähemmälle. Epätodellisuuden tuntu on edelleen vahvasti Kairon; IRSE!n musiikin luomassa tunnelmassa läsnä.
Seuraavaksi päädyin kuuntelemaan The Devil's Traden keikkaa. Mies ja sähkökitara, jotka kuulostivat isommaltakin kokoonpanolta, ja hyvin tunteikkaalta. Tämä varmaan toimisi myös samassa tilassa artistin kanssa! Jo Quailin esitys efektoidulla ja luupatulla sellolla koostui kahdesta kappaleesta, joista varsinkin jälkimmäisessä oli varsin aavemainen tunnelma. Tilaisuutta katsastaa Iterum Nataa on tullut jo vähän odoteltuakin ilahduttaneiden levyjen jälkeen. Tunteikas ja tunnelmallinen setti oli sekin, kynttilöistä muodostetussa kehässä.  Käväisi myös mielessä, että osuiko nämä yhden hengen tunteikkaat ja tunnelmalliset esitykset katsomis- ja kuuntelulistalleni sattumalta, vai oliko kyseessä suorastaan vuoteen sopiva teema. Kiitos oman sähläykseni olin vähällä missata muut ennen kuin ne poistuivat katsottavista. Hexvesselin soittamassa debyyttialbuminsa juhlavuosikeikkaa ehdin sentään katsastaa! No, tunteikas ja tunnelmallinen sekin.  Osa soittajista ja laulajista osallistui ilmeisesti etäyhteyden päästä, vaikka isompi joukko olikin samassa tilassa. Jouhikoineen, kanteleineen, balalaikkoineen, äänimaljoineen, jousella (?) soitettavine naamioineen ynnä muineen samassa tilassa oli myös jännittäviä soittimia enemmän kuin  vaikka sillä lähiaikoina nähdyllä Wardrunalla. Toiveikkaana ehdin luulla myös yhtä valaistusrekvisiittana ollutta kynttiläkippoa soittimeksi, vaikka juuri siitä ei taidettu tällä kertaa ääniä loihtiakaan ilmoille. Kiireesti yritin myös ehtiä katsoa ja kuunnella Haunted Plasman, koska tietysti mainosten superkokoonpano-namedroppailu herätti uteliaisuuden. En silti odottanut kuulevani jotain näin...retrofuturistisen toiveikkaan kuuloista synthwavea!

Huhtikuu olikin sitten kaikkineen niin täynnä striimejä, että postauksesta tuli tagien merkkimäärä täyteen jo ennen kuin kuu oli ohi, ja osa myös jäi ihan suosiolla katsottavaksi myöhempänä ajankohtana, koska jostain syystä myös striimikeikkoja tykätään järjestää paitsi kaikkia samassa kuussa, usein myös vuorokaudenajoista aamuvuoroa edeltävänä yönä. Miksei talvella, kun oli tylsää, striimannut  juuri kukaan...

Cruachan soitteli taas duona pubiralleja, jotka irkkustandardien lisäksi painottuivat tällä kerralla erityisesti Johnny Cash-tulkintoihin. Tällä kertaa kuulin itsekin sen kepeän ja mukanalaulettavan pubirallin kaavaan tehdyn kappaleen nunnien tappamista lapsista, jonka ensiesitys oli ilmeisesti edellisessä striimissä, mutta missasin sen silloin.  Kuulemma Irlannissa on rajoitukset sen verran hellittämässä, että seuraavilla striimauskerroilla mukana voi olla enemmän jäseniäkin!

Toinen koronavuosi alkaa, keikat katsotaan etänä koneelta

 Edelleen eetteriin paukkuu etäkeikkaa vähemmän kuin viime keväänä, tai sitten seuraan ihan vääriä medioita kuullakseni etukäteen minkä ääreen kannattaa hakeutua.

No, helmikuussa sentään joku mainosti niin että katsomaankin ehti! (Ja ehtii näköjään katsomaan myös tallennetta jälkikäteen.)
Illan avannut StoneGazer ehti ensivaikutelmallaan muistutella Black Sabbathin hilpeämmästä svengistä ja seuraavaksi riffeistä tuli mieleen Spiritus Mortis. Laulajan vahvasti raspisesta vibraatosta tuli myös mieleen jotain ennenkin kuultua (ehkä taas Spiritus Mortis, nimittäin se aikaisempi laulaja). Urheilujuomaa siemailtiin lavalla, ja taustavisuaalejakin tarjoiltiin, joskaan niitä ei suunnattu niinkään striimin seuraajille kuin paikan päälle. Melko pieneltä putkalta näytti keikkapaikka.
Roudaustauko ennen pääesiintyjä Sapataa kesti yllättävän pitkään. Ehkä oli tulukset jääneet kotiin ja piti lavarekvisiittaan saada tulta hankaamalla keppejä vastakkain. Vertailukohdista tulee hakematta mieleen Mansion, vaikkakaan ainakaan striimin kautta ei välity yhtä pelottavan läsnäolon tuntu. Ja lopulta vaaka taitaa kallistua enemmän kohti Covenia. Tunnelmalliseksi leijunnaksihan se sitten menee, alataajuuksien kyntäessä silti tukevasti kamaraa. (Tosin taustavisuaalien traktorikuvat jäävät silti vähän irrallisiksi...)  Mutta meneehän tämä niin että heilahtaa listalle niistä bändeistä, jotka täytyy tsekata joskus paikan päälläkin livenä.  Striimikeikka on vähän niin kuin traileri, ja kokonaisuudesta muodostuu käsitys vasta sitten kun on kokemus myös keikasta paikan päällä. 

Maaliskuussa ryömivät taas artistit koloistaan. Esimerkiksi Cruachan striimasi pubitrubaduurihenkisen  pyhän Patrickin päivän keikan, jossa pari partapotsoista bändin jäsentä soitteli ja rallatteli akustisesti - ainakin alkusetistä sellaisia irkkustandardeja kuin Wild Rover ja Dirty Old Town, ja välissä luki ääneen terveisiä, joita heille oli välitetty lähetettäväksi. Koska korona-ajasta huolimatta työ pakkaa häiritsemään harrastuksia, en sitten juuri alkua pidemmälle suorana päässytkään. Kovasti oli ennakkoon mainostettu jotain uutta biisiä, joten kaiketi unten maille poistumiseni jälkeen soittelivat omiaankin - siis striimissä, eivät unissani.

Sitten vuorossa oli perusheavya tai jotain power metallia soittava Mob Rules. Laulajan silinteri, röyhelöhihat ja hullunkiilto silmissä  tarjosivat kohtalaisesti viihdettä. Lähikuvissa näytti kaikilla paitsi rumpalilla olevan saksalaisen runsaasti koristetta vaatteissaan, vaikka kauempaa kuvattuna näyttivätkin hillitymmiltä. Rumpukameroista on kyllä paljon iloa striimikeikoilla! Ja olihan tuo ihan lystiä seurata lähikuvissa välillä myös kosketinsoittajan työskentelyä. My Kingdom Comella taustalaulut toimivat komeammin kuin edeltävissä ja seuranneissa ralleissa, rytmittäen kertosäkeen paremmin mieleenjääväksi.

Kansanmusiikkipohjalta ponnistavan Slack Birdin letkeä Pyllytä peto-hitti päätyi somessa lukemattomien jakojen kohteeksi jonkin aikaa sitten, ja näköjään sen verran laajalle, että levynjulkaisukeikan Facebook-tapahtuma oli täynnä huijauslinkkejä. Tai ehkä Slack Birdin kansainvälinen suosio on ollut  huijauslinkkisen suurta jo aikaisemmin, mutta itse pääsin mukaan kärryille vasta nyt.  Oikea keikkahan oli samalla Virta.live-alustalla kuin esimerkiksi tuo aiempi Sapata, ja nähtävästi omituiset taustavisuaalit (tällä kertaa muun muassa joku ruutuahyppäävä hyypiö) kuuluvat keikkapaikan estetiikkaan. Uuden levyn sinkkulohkaisujen, muutaman muun viisun ja banjonvirityksen lisäksi saimme kuulla muun muassa, että pyllytys on oikea sana, butting ei ole. Vai niin! Kokoonpano näyttää vaihtelevan enemmän tai vähemmän biisien välillä. Pyllyttely rajoittui tällä kertaa musiikilliseen antiin.

Koska kotoa käsin on kätevämpi laajentaa musiikillisia horisontteja kuin paikasta toiseen reissaamista vaativat tavat, aina ajoittain kannattaa tarttua esimerkiksi Facebookissa vastaan tuleviin entuudestaan tuntemattomiin mutta jollain tavalla uteloittaviin suosituksiin. Niinpä päädyin katsomaan ja kuuntelemaan myös Finnish Baroque Orchestran Maailman synty-konserttia Pukkilan kirkosta striimattuna. Konsertin virtuaalisen käsiohjelman lupaamista osapuolista kansanmusiikki on ehkä hivenen tutumpaa kuin varhaisbarokki (enkä siten tiedä, miten tavallista on säestää oopperalaulua sahansoitolla), mutta kokonaisuus oli silti yllätyksiä täynnä. Ja voi miten lystikkään näköisiä instrumentteja - olikohan se jännittävin niistä käsiohjelmassa mainittu arkkiluuttu?

Hyppäys edellisestä kansanmusiikkivaikutteitaan nykypäivän otteella elokuvamaisiin tunnelmiin sovittelevaan Wardrunaan ei ehkä ollut ihan niin suuri kuin joidenkin muiden striimanneiden esiintyjien välillä, vaikka...no, oli se kuitenkin taas hyppäys. Wardrunan striimasi jostain konserttihallista dramaattisessa ja mystiikkaa uhkuvassa valaistuksessa uiden. Vaikka valaistus loikin tunnelmaa, sen johdosta soittimia ei oikein päässyt pällistelemään niin antaumuksella kuin tähän mennessä striimeistä on ollut tapana. Moraharppua kuvattiin melko kiitettävästi, mutta perkussiot ja puhaltimet jäivät kovin varjoon. Samoin toinen naislaulajista jäi enimmäkseen kuva-alan ulkopuolelle - tällä saattoi olla vähemmän laulettavia osuuksia, tai sitten rajaukseen oli joku muu syy.

Koronavuosi kääntyy kohti loppuaan - joulukuun striimit

 Eipä ehtinyt muodostua uusia hyviä rutiineja striimikeikkojen seuraamiseen vielä marraskuunkaan aikana. Eräänä iltana etsin tiettyä jumppavideota ja havahduin suositusalgoritmin ohjaamana siihen, että Rahko striimasi parhaillaan, ja samassa Turku Rock Academyn striimissä olisi soittanut toinenkin bändi, jonka olin jo missannut. No, musiikki pelasti minut tälläkin kertaa urheilulta ja katsoin sitten keikkaa! Jälkikäteen huomasin, että rutiinit on päässeet rupsahtamaan muiltakin, koskapa Turku Rock Academy ei ole enää listannut tulevia striimikeikkoja esimerkiksi Facebookiin tapahtumiksi, että niistä tietäisi etukäteen mitä on tulossa ja koska, vaan striimailee niitä eetteriin vallan mainostamatta. Tai ehkä mainostus on siirtynyt johonkin nuorten suosimaan mediaan, kun alkoi tulla vääränikäistä väkeä keikkoja katsomaan. Tällä kertaa ei Rahkokaan jättänyt niin energistä vaikutelmaa kuin parilla aikaisemmalla keikalla, vaikka edelleen oli viihdyttävä.

Seuraavaksi kaverit vinkkasivat, että Oulusta käsin striimaisi Kuritus. Ei kun katsomaan sitäkin - tänä vuonna olenkin sitten kuunnellut punkkia enemmän kuin aikoihin sitten teinivuosien...  Erittäin minimalistisesti valaistun Kurituksen kokoonpanoon näytti kuuluvan Jay ja Silent Bob, joskaan tämä Bob ei ollut ihan Silent, vaan lauloi taustoja ja jutteli biisien väleissä. Rumpalilla oli tuulikone, mutta vaatteet eivät vaihtuneet kesken shown euroviisutyyliin. Reilun tunnin keikka entuudestaan tuntemattomalta bändiltä tuntui hiukan pitkän puoleiselta, mutta striimin vieressä pyörineestä chatista päätellen materiaalin tuntevia faneja riittää.




(Havainto Helmikuussa: Luulin postanneeni tämän joulukuussa, mutta olinkin vain tallentanut luonnoksena. Sori siitä. Menköön eetteriin siinä muodossa kuin se oli tallennettu, tätä kommenttia lukuunottamatta.)