maanantai 10. joulukuuta 2018

Messiah Paratroopers ja Kuolemanlaakso Katseessa 30.11. 2018

...Johan se tuntuu olevan tämän vuoden teemana lähteä Turkua edemmäs keikoille - tällä kertaa Jyväskylään.

Keikkapaikalle könyämisen ajoitus osui mitä eniten nappiin, sillä illan avausbändi Messiah Paratroopers oli juuri aloittamassa settiään. Lavan yllä pyöri irtopää katossa kuin diskopallo - ja se paljastui bändin, ei keikkapaikan lavarekvisiitaksi. Ehdin myös ilahtua, että onkos täälläkin tolppa lavan edessä niin kuin TVO:lla (heti tuli kotoisa olo),  mutta sepä paljastuikin vahvistintorniksi.
Messiah Paratroopers, 30.11. 2018
Välitön vaikutelma Messiah Paratroopersista oli 90-luku ja kasettien vaihtelu. Mixtapet, joiden kaikkia artisteja ja kappaleita ei enää muista nimeltä, mutta koukku siellä ja toinen täällä muistuttaa ihmisistä, joiden kanssa niitä kuunneltiin ja reissuista, joita niitä kuunnellen tehtiin. Eikä Messiah Paratroopersin materiaali sinänsä ole tuttua, vaan heijastaa peilinä tätäkin kummallista nostalgian lajia. Kitaroiden dialogista tuli mieleen yksi koukku yhdestä ja toinen toisesta, mutta muistikuvien virrasta ei ehtinyt saada kunnolla otetta mistä mikäkin muistuttaa, kun ne ovat jo muuttuneet toisiksi. 

Messiah Paratroopers, 30.11. 2018 
Kitaroissa ja rummuissa oli kyllä kivoja koukkuja, joille entuudestaan tuttuina tulisi varmaan hurrattua niiden lävähtäessä korville, mutta jotenkin ne eivät tällä keikalla oikein sulautuneet kokonaisuuteen tai säästeliäästi käytettyinä nostaneet sitä puraisevammalle tasolle.

Messiah Paratroopers, 30.11. 2018 
Myöhemmin sain kuulla, että kyseessä on oikeasti veteraanibändi, joka on ollut kasassa 1980-luvun lopulta. 90-luvulta kuulostaminen ei siis sinänsä ole pelkkä illuusio, vaan materiaalikin on pitkälti sieltä.

Messiah Paratroopers, 30.11. 2018 

Kuolemanlaakso
aloitti jylhästi Aarnivalkealla, jonka jälkeen siirryttiin ensimmäisen levyn materiaaliin. Tulijoutsenelta kuultiin setin aikana vielä Tuonen Tähtivyö ja Me Vaellamme Yössä, mutta en olisi pannut pahakseni vaikka sitä olisi painotettu enemmänkin (tai vaikka keikka olisi kestänyt kaksi kertaa pidempään). Toisaalta innostihan tuo nyt ottamaan seuraavaksi tehokuunteluun debyytin, johon tutustumiseni on jäänyt melko pintapuoliseksi verrattuna Tulijoutsenen runsaaseen pyörittelyyn.
Kuolemanlaakso, 30. 11. 2018
Kuolemanlaakso, 30. 11. 2018  
Toisin kuin aiemmin näkemälläni Jalometallin keikalla, nyt sai kaikista instrumenteista selvän ja saattoi keskittyä fiilistelemään sitä, miten hienosti yksityiskohdat tukivat painavassa kokonaisuudessa toisiaan.

Kuolemanlaakso, 30. 11. 2018 
Kuolemanlaakso, 30. 11. 2018 
Keikkapaikkaan liittyvänä ilmiönä oli myös hienoa löytää lavan sivustalta paikka, josta näki ja kuuli bändin, mutta ei kuullut yleisöä. (Kuulumisten päivittäminen bändien soittaessa toimii aina yhtä huonosti, joten koittakaa nyt hyvät ihmiset ja kanssakeikoillakävijät tavata ystäviänne myös muuten kuin keikoilla. Tulee parempi mieli kaikille).

Kuolemanlaakso, 30. 11. 2018 
Kuolemanlaakso, 30. 11. 2018 
Kuolemanlaakso, 30. 11. 2018 
Päätösbiisin (jota toki en sen alkaessa vielä arvannut viimeiseksi) alku kuulosti röyhkeän merelliseltä ja vellovalta tavalla, joka melkein kompensoi sitä ettei Verihaaksea soitettu. Jälkikäteen oli myös vaikea löytää ihan vastaavaa tunnelmaa levyltä.

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Myrkur ja Amorphis Logomossa, 9.11. 2018

Myrkurin luoma tunnelma oli taas varsin erikoinen. Kuin olisit olettanut meneväsi katsomaan musikaalia, mutta kevyen metsään eksymisen jälkeen huomannut olevasi keskellä David Lynchin visiota.
Myrkur, 9.11.2018 
Myrkur, 9.11.2018
Kokoonpano oli ainakin instrumenttivalikoiman puolesta muuttunut sitten viime näkemän  eli parin vuoden takaisen Tuskan - piano loisti poissaolollaan ja tilalla oli shamaanirumpu. Kitaristejakin taisi olla vähemmän. Myös laulu oli painottunut entistä enemmän kansanmusiikin suuntaan, hyödyntäen vielä enemmän karjankutsuhuudon tyyppistä tekniikkaa kuin Tuskassa.  Äärimetallimaisempi ilmaisu oli saanut väistyä sen tieltä vielä entisestään, vaikka tuntui jo silloin säästeliäästi säännöstellyltä. Vaikka olisihan sitäkin sopinut kuunnella - ensimmäinen karjaisu karmaisi niin ihanasti selkäpiitä, että jäin turhaan odottamaan lisää. Ehkä juuri nuo valitut laulutekniikat syövät toisiaan siinä missä joidenkin muiden välillä on helpompi vaihtaa? (Hyvä spekuloida, kun en itse osaa kumpaakaan.)

Myrkur, 9.11.2018 
Myrkur, 9.11.2018 
Käsieleet muistuttivat uskonnollisista maalauksista, tai niiden kummallisesta inversiosta.
Myrkur, 9.11.2018 
Myrkur, 9.11.2018 
Olisin veikannut biisimateriaaliakin pitkälti eriksi kuin Tuskan keikalla, mutta fanit valistivat lähinnä sovitusten poikkeavan.

Myrkur, 9.11.2018 
Myrkur, 9.11.2018 
Logomossa soundien puolesta joutuu yleensä jännittämään, mitä sieltä tulee. Myrkuriin se, mitä tänään oli tarjolla, tuntui suorastaan sopivan - laulun tavoitellessa taivaita tuulien lailla rytmiryhmä kynti syvällä maassa, rummut kaikuen kuin katedraalissa ja basso musertavan painavana - ja se kuulosti kerrassaan hienolta tasapainolta.
Myrkur, 9.11.2018 
Myrkur, 9.11.2018 
Valitettavasti lämppärin ja pääesiintyjän välillä soundit ehtivät heittää sillä viisiin häränpyllyä, että melkoinen osa niistä nyansseista, mitä Amorphis tarjoaa, jäi bassorummun varjoon. Asiaa ei varsinaisesti edistänyt kitaroiden puuroutuminen muutaman ensimmäisen biisin aikana (ja totta kai juuri aloitusbiisinä oli The Bee, jonka nopeammat näppäilyt eritoten kärsivät puuroutumisesta), ennen kuin jonkunlainen sopuratkaisu ja tasapaino, joskin edelleen basarin dominoima, löytyi.
Amorphis 9. 11. 2018
Amorphis 9. 11. 2018 
Amorphis 9. 11. 2018 
 Tomi Joutsenen ääni on kyllä tavattoman hieno. Taipuu niin äärimmäiseen herkkyyteen kuin jyrää vähemmän mahdikkaat suohon.

Amorphis 9. 11. 2018 
Amorphis 9. 11. 2018 
Amorphis 9. 11. 2018 
Bad Blood tuntui livenä svengaavan enemmän kuin levyllä tai enemmän kuin muistan sen aiemmin keikoilla svenganneen.

Amorphis 9. 11. 2018 
Amorphis 9. 11. 2018 
Amorphis 9. 11. 2018 
Sitten lavalle saapui shamaani (eli sanoittaja Pekka Kainulainen), ja kuultiin suomeksi runo, johon perustuu sitä seuranneen Wrong Directionin teksti.

Amorphis 9. 11. 2018 
Amorphis 9. 11. 2018 
Amorphis 9. 11. 2018 
The Smoke tällä kertaa kuulosti yllättävänkin herkältä, ja jopa sillalta Am Universumin aikoihin, vaikka se onkin vasta sen jälkeistä materiaalia. On kyllä hauskaa, miten keikalla voi todella kuulla koko kuljetun matkan menneistä ajoista nykyhetkeen. Eikä aina juuri siinä kohdassa, missä odottaisi.

Amorphis 9. 11. 2018 
Amorphis 9. 11. 2018 
Sekin on hauskaa, että menneistä ajoista rakennetaan siltaa nykyiseen niin, että uudenkin materiaalin joukosta löytyy pätkiä (Message In The Amber), joissa kuullaan myös Tomi Koivusaaren murinaa. Myös yleensä melodisten taustalaulujen mies Olli-Pekka Laine kuulostaa hetkittäin yllättävänkin ärhäkältä. 

Amorphis 9. 11. 2018 
Amorphis 9. 11. 2018 
Tällä kertaa keikalla tuli vastaan myös ilmeisesti Radio Rock-suosion nurjempi puoli, eli yleisön joukkoon oli eksynyt joku perseilyn piirimestaruuspyrkyri, joka yritti pilata keikkaa mahdollisimman monelta käymällä näiden kimppuun. Jotenkin oli silti hienoa, miten toisilleen entuudestaan tuntemattomat ihmiset yhdistivät voimansa, jotta saatiin järkkärit paikalle ja hyypiö ulos. Amorphis on bändi, jonka keikalle tullaan kuuntelemaan musiikkia, eikä perseilemään.

torstai 29. marraskuuta 2018

Suamenlejjona, P Kekkone ja Lyijykomppania TVO:lla 3. 11. 2018

Viimeisimmät havaintoni Suamenlejjonasta ennen tätä keikkaa taisivat olla siltä ajalta, kun YouTubesta löytyi jotain sketsivideoita. Sikäli tuli ihan iloisena yllätyksenä, että bändiksi jalostettuna touhussa on jotain musiikillistakin substanssia - siis että huumoribändi on ihan oikeasti bändi joka soittaa biisejä, eikä esimerkiksi vain seiso luannikkaasti näytteillä tai esitä sketsejä taustanauhan tahtiin.  Ja kyllähän sieltä sinkoaa ihan kuuntelukelpoisia kitarasoolojakin. Voisikohan tätä verrata esimerkiksi Sliippareihin?

Suamenlejjona, 3.11.2018
Yleisö, jota on paljon pienessä tilassa, tuntuu kyllä tykkäävän ihan raivona, ja pitissä kaatuu porukkaa jopa enemmän ja väkivaltaisemmin kuin menneenä kesänä John Smithin rinnepitissä.

Suamenlejjona, 3.11.2018 
Sehän tietysti lyriikoissa koskettaa, että Jani on mulkku, koska, no, tunsin joskus eräänkin Janin joka oli.


Seuraava bändi, P Kekkone, on nimenä vieras, mutta yleisössä vilkkuu kovasti P.K.-purkan logoa mukailevia fanipaitoja ja meno lavan edessä on koko keikan ajan riehakasta, joten ilmeisesti tällä on jo oma nichénsä löydettynä.

P Kekkone, 3.11.2018
Laulaja-kitaristin Ace Of Spades-kuvitettu kitara on kyllä oikein kaunis esine. Muuten bändi jättää allekirjoittaneen kylmäksi. Jokainen kappale kertoo viinanjuonnista, siinä missä Suamenlejjonalla kiskottiin keppanaa. Vitsi alkaa tuntua vanhalta varsin äkkiä, ja musiikillinenkin anti tuntuu pakenevan toisesta korvasta ulos. Suomirokkia.

P Kekkone, 3.11.2018 
Lyijykomppania kuulostaa ensi tahdeistaan metallisemmalta kuin edellä soittaneet. Aikaisemmin Lyijykomppania ei ole herättänyt juuri nimenomaan metallisia vaikutelmia, vaan kuulostanut aina kummalta, kulmikkaalta palaselta joka ei varsinaisesti sovi siihen lokeroon, mihin sitä kulloinkin ollaan ahtamassa.
Niin taisi käydä tälläkin kertaa - huumoribändien yhteydessä jokseenkin väärässä lokerossa. Näin siitäkin huolimatta, että toki kuullaan vanhat hitit Jaloviinamies ja Synkkää jynkytystä, joita ehkä oli käytetty referenssinä illan kokonaisuuden suunnittelussa.



Lyijykomppania, 3.11.2018
Lyijykomppania, 3.11.2018 
Lyijykomppania, 3.11.2018 
Jo ensimmäisessä kappaleessa on Helsinki tulessa pommitusten alla, ja vaikka joku olettaisikin tämän vetoavan erityisesti turkulaiseen huumorintajuun, lyyrisesti ollaan silti ihan eri sivulla kuin pari edeltänyttä bändiä. Lyijykomppania on tarinankertoja ja tunnelmankutoja, vaikka kuulijalle väläytettäisiinkin joka tarinasta vain pieni siivu tai kumma kulma, joka usein herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.

Lyijykomppania, 3.11.2018 
Lyijykomppania, 3.11.2018 
Eikä yleinen ankaruus siitä hellitä, vaikka välillä vedetään instrumentaali.

tiistai 30. lokakuuta 2018

Blowup vol. 4, 12. - 13.10. 2018

 Vihdoinkin, tänä vuonna pääsin lyhyempien pätkien sijaan nauttimaan kahden päivän festariohjelmasta. Toki festariohjelma on paisunut kahdesta päivästä etkoilun ja jatkoilun suuntaan, ja ohjelman poikkitaiteellisempaan puoleen kuuluneet elokuvat jäivät näkemättä siksi, että niitä esitettiin bändien kanssa päällekkäin. Nyt kahdelle lavalle jaetussa ohjelmassa bänditkin menivät osittain päällekkäin ja joitain valintoja oli pakko tehdä, kun ei voinut olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Toisaalta ohjelma oli tänä vuonna miellyttävän dynaaminen ja peräkkäin kuullut bändit keskenään sangen erilaisia. Blowup on myös yksi niitä festareita, joille voi ostaa lipun ennakkoon bändejä tietämättä,  ja voi silti olla varma, että saa kuulla ja nähdä kaikkea kiinnostavaa koko rahan edestä.

Dark Buddha Rising, 12.10.2018
Jo entuudestaan hyväksi havaittu Dark Buddha Rising kuulosti ensin suorastaan muistikuvia groovemmalta ja jumittelevammalta, mutta letkeämmän sisäänheittoalun jälkeen nyrjähdettiin taas tähtien välisille kylmille etäisyyksille.
Ja sieltä johonkin, missä suonissa sykkii antrasiittia ja alhaalta ylöspäin satava lumi polttaa iholla.
Dark Buddha Rising, 12.10.2018 
Dark Buddha Rising, 12.10.2018 
 Edelliseltä kokemaltani keikalta on jäänyt myös mieleen se, miten laulajasta oli vaikea saada kuvaa, koska lähes joka yrityksessä tämän kohdalla kuvassa näkyi pelkkää sumua, vaikka silmin nähden siinä kohdassa lavaa oli joku. Tällä kertaa kameran kanssa ei ollut ihan sen sortin ongelmaa, mutta merkillisesti laulajan piirteet pakenivat silti aistihavaintoa, ajoittain esiin välähtäviä hampaita lukuunottamatta. Järjellä ajatellen tällä kertaa kyseessä taisi olla ihomaalin ja valaistuksen avulla luotu illuusio. Järjen tuolla puolen ajatellen laulaja voisi yhtä hyvin olla kummitus, joka materialisoituu keikka keikalta enemmän.

Dark Buddha Rising, 12.10.2018 
Dark Buddha Rising, 12.10.2018 
Olipa joka tapauksessa festarille melkoinen avaus, josta olisi vaikea paremmaksi pistää!

Dark Buddha Rising, 12.10.2018 
Acid King ainakin kuulosti äskeistä minimalistisemmalta, jumitellen laajalla tilantunnulla. Taustavideolla pyöri kuvia muun muassa ahtojäistä, vaikka musiikin luomat tunnelmat kuulostivat kuumemmilta.
Acid King, 12. 10. 2018
Oikeastaan Acid King kuulosti siltä, kuin Arrakisin hiekkamato olisi ryhtynyt kanavoimaan sisäistä jättiläisetanaansa!
Acid King, 12. 10. 2018 
Acid King, 12. 10. 2018 
Lisäksi alkoi epäilyttää, että ensin värivaloissa tarkoituksella värjätyltä näyttänyt basistin parta oli sittenkin luontaisesti harmaantunut, koska ei jäsenistä kukaan ihan eilen syntyneeltä näyttänyt.
Acid King, 12. 10. 2018 
Seuraavaksi olikin aika lähteä vilkaisemaan toisella lavalla viereisessä rakennuksessa aloittanutta King Dudea. Ja se ei sujunut ihan niin helposti, koska sali oli täynnä, jono sinne pitkä ja kaikki salista ulos tulevat virtasivat hikeä, joten tunnelma taisi olla sangen tiivis. Ovelle kuului paitsi jonottajien ankaraa pölinää, myös suorastaan kantrilta kuulostavaa singer-songwriter-settiä.

King Dude, 12.10.2018
Kun saliin lopulta pääsi, siellä tuntui olevan käynnissä melkoinen show, välispiikkijutustelu kävi standupista ja yleisö lavan edustalla tuntui olevan vihkiytyneen harrasta. Lysti keikka!

King Dude, 12.10.2018 
Valitettavasti kauempana salissa yleisö ei ollut yhtä vihkiytyneen harrasta, vaan aloitti jumalattoman pajatuksen heti kun King Dude vaihtoi instrumentin kitarasta pianoon, ja riippumatta siitä että artisti antoi näiden kuulla kunniansa, pajatus sen kuin jatkui. Pakkokos siellä salissa on kupata jos ei artistin esitys kiinnosta, varsinkin kun oven ulkopuolella taisi olla jonoa vielä siinäkin vaiheessa...

Samalla pikkulavalla esiintynyt Kauan otti myös jonkun verran osumaa siitä, että joidenkin ihmisten on mahdotonta kuunnella yhtäkään kokonaista biisiä alkamatta kailottamaan päälle jotain ostoslistansa sisältöä ja viikonlopun säätiedotusta. Toki Kauanin biisit ovat pitkiä ja polveilevia, mutta sitä suuremmalla syyllä olisi ollut mukava keskittyä niihin ilman kommenttiraitaa joka ei liittynyt niihin mitenkään.
Kauan, 12.10.2018
Kauan, 12.10.2018 
Kauan kuulosti hyvin elokuvalliselta, joskin rytmiryhmä loi ajoittain suorastaan väkivaltaisen voimakkaan kontrastin viulun, kitaran ja koskettimien suvantoisen tunnelmoinnin rinnalle.

Kauan, 12.10.2018 
Kauan, 12.10.2018 
Elokuvalliseen tunnelmaan loi tietysti oman osansa taustavisualisointeina toimineet mustavalkoiset valokuvat, joista musiikin houkuttelemana alkaa väkisinkin muodostaa tarinaa. Krouvimmaksi räjähtävän kappaleen taustalla välkkyneet pakastuneet kalmot kävivät suorastaan painajaisten materiaalista. Kokivatko ne aiemmissa kuvissa raikkaassa talvisäässä iloisina hääräilleet tyypit moisen kuoleman? Voi yhden kerran.
Kauan, 12.10.2018 
Kauan myös soitti kauan, eli kymmenisen minuuttia setin ilmoitettua aikaa kauemmin.
Kauan, 12.10.2018 
Päälavalla puolestaan Bongripperin kaljupietut jurnuttivat menemään, ja pääsalissa oli aivan yhtä vähän happea jäljellä kuin siellä sivulavan salissakaan.
Äkkiä haikeus iski kitaraan! Oi! Haikeilun jälkeen kuitenkin palattiin jäyhempään jurnutukseen.
Bongripper 12.10.2018
Turnausväsymyksestä huolimatta piti hiippailla vielä pikkulavan puolelle kurkistamaan, kummoista menoa tarjoilikaan Okkultokrati. No, sangen hauskaa menoahan se tarjoili. Ensivaikutelmana se kuulosti Venomilta soittamassa Reverend Bizarren versiota Beheritin biisistä (vähemmästäkin menee aivo mutkalle), ja sitten lyötiinkin silkaksi punkiksi. Mikä ei tosin vähentänyt Venom-vaikutelmaa yhtään.
Okkultokrati 12.10.2018
Okkultokrati 12.10.2018 
Basisti etenkin oli varsinainen shoumiäs western wööldistä poukkoillessaan ja nujertaessaan bassoaan näyttävästi joka suuntaan, siinä missä kitaristit pysyttelivät enimmäkseen valitsemillaan jalkojen sijoilla ja oikein hurjistuessaan saattoivat hiukan tukkaa heiluttaa. Jostain syystä erityisesti paljettiverho äänipöydän ympärillä kruunasi kaiken.
Okkultokrati 12.10.2018 
Okkultokrati 12.10.2018 
Bändin jäsenet myös näyttivät varsin nuorilta, paitsi laulaja. Ja ehkä sekin oli nuori, mutta varhain elähtänyt.
Okkultokrati 12.10.2018 
Okkultokrati 12.10.2018 
Lauantaipäivän avasi Hällas, joka syleili taas varsin erilaisia musiikillisia tunnelmia kuin edellispäivän bändit. Musiikillista 1970-luvun syleilyä tuki vielä asiaankuuluva ulkoasu viittoineen ja meikkeineen. Olin ennakkonäytteitä kuunnellessani vilkuillut jotain videota, jossa ulkoasu syleili niin ikään 70-lukua, mutta (tarkoituksellisen?) kämäisenä ja varhain elähtäneenä, joten show-henkisempi esteettinen ylöspano pääsi yllättämään ihan puskista.

Hällas, 13.10.2018

Hällas, 13.10.2018 
Osasin odottaa, että Hällas kuulostaa hyvältä, mutta ilahduin siitä, miten musiikillisen ja ulkomusiikillisen huolellinen rakennus ja yhdistäminen vei kuulijan ja katsojan mukanaan matkalle johonkin olevan, tulevan ja ajan tuolle puolen. Liehuvat viitat, kampaukset, salaperäiset yhtä aikaa kasvonpiirteitä häivyttävät ja korostavat meikit ja jopa hopeiset saappaat kuvittivat yhtä hyvin fantasiaa keijukaiskuninkaista kuin avaruusratsastajista. (Olkoonkin, että kappaleissa tunnuttiin kieputtavan kiharalle enemmän Uriah Heepiä kuin Queenia.)

Hällas, 13.10.2018 
Hällas, 13.10.2018 
Hittibiisi Star Riderin kohdalla tunnelma kävi jo katkeransuloiseksi - toisaalta tätä on odotettu, mutta tähänkö se sitten loppuu? No ei sentään - ja usvaisen haikeilun sijaan sekin tulkittiin suorastaan juureva tanssittavuus edellä. Sen jälkeen siirryttiin silkasta rokista kohti yön hämyä hajaantuvia tunnelmia, mutta voi! Toiselta kitaristilta katkesi kieli, ja viimeinen biisi jouduttiin soittamaan ilman sitä - kieltä, ei sentään koko kitaristia.
Hällas, 13.10.2018 
Seuraavaksi Conan kuulosti kulmikkaalta mutta rivakalta ja suorastaan hilpeältä. Jostain syystä mielikuvissani Conanin musiikki valuu hitaasti eteenpäin, mutta olen nähtävästi jo viimeksi hämmentynyt sen menevyydestä. Ehkä ensi kerralla on jo odotukset paremmin kohdillaan!

Conan 13.10.2018

Sinänsä Conan kuulostaa juuri siltä, miltä Foehammerin video näyttää - mutta toisaalta, kyllähän sekin kappale teutaroitsee menemään ties miten hilpeästi.

Pian piti kuitenkin lähteä tarkastamaan, miltä kuulostaisi entuudestaan tuntematon Lingua Ignota, sillä jo aikaisemmin sivulavan ovien läpi oli kaikunut ukkosen kaltaisia jyrähdyksiä ja kerrassaan piinattua huutoa, mikä on tietysti aina omiaan herättämään uteliaisuutta. Perinteisen bändisoiton sijaan liikuttiin kuitenkin jossain kokeilevammilla suunnilla, niin musiikillisesti kuin performanssitaiteen suuntaan kallistuvan esityksenkin puolesta. Osa äänikollaasia tuli läppäriltä, esiintyjä lauloi ja soitti koskettimia livenä. Tällä keikalla sali ei ollut liian täynnä, ja pienen piirin intiimi tunnelma varmasti tehosti kokemusta entisestään.
Lingua Ignota, 13.10.2018
Lingua Ignota, 13.10.2018 
 Lavan eteen oli aseteltu koskettimet ja joukko kohti yleisöä suunnattuja lamppuja, joita nainen valkoisissaan alkoi siirrellä yhä aggressiivisemmiksi käyvin ottein. Osa lampuista särkyi jo alkajaisiksi, loput keikan aikana niin että lopulta sekä esiintyjä että yleisö olivat täydessä pimeydessä. Esityksen kestäessäkin vakaassa valokeilassa oli osia yleisöstä, mutta esiintyjä itse häilyi valokentän rajamailla ja katveessa.  Perinteisemmän valaisukäytännön rikkomisesta seurasi hetkittäin kysymys, onko yleisön reaktiot osa esitystä vai ei - joku itki pystymättä lopettamaan, toinen pyrki heilumaan rytmikkäästi musiikin tahtiin silloinkin kun kuultava ei varsinaisesti houkuttanut heilumaan.

Lingua Ignota, 13.10.2018 
Lingua Ignota, 13.10.2018 
Vaikka toisaalta raivokas performanssi näytti siltä, että kontrolli pettää kokonaan ja holtti häviää fyysisiä ulottuvuuksia saavan tuskan ja raivon tieltä, toisaalta äänen taipuminen salamana repivästä ja särkyvästä huudosta suorastaan oopperamaisiin ulottuvuuksiin paljastaa, että ääntä ja sen erilaisia käyttötapoja on harjoitettu ja huollettu. Pelissä on todella paljon taitoa valjastettuna sattumanvaraisen purkauksen sijaan huolelliseen täsmäiskuun.  Täsmäiskuun, joka hämmensi - jopa järkytti tavalla, jota on vaikea sanallistaa myöhemmin. Ihminen on siitä kumma eläin, että hyvin voimakkaasti ilmaistuihin muiden tunnetiloihin on helppo ajautua mukaan. Keikka kaikkineen teki vaikutuksen ja jäi mieleen pyörimään - täytyy tämänkin artistin tuotantoon tutustua jälkikäteen paremmin. Ja miettiä, oliko keikka vaikuttavampi täytenä yllätyksenä, vai olisiko se vaikuttanut vielä voimakkaammin jo etukäteen perehtyneeseen.
Lingua Ignota, 13.10.2018 
Seuraavana isolla lavalla olikin vuorossa Godflesh, joka onnistui kuulostamaan yhtä aikaa todella liejuiselta, leijumiselta sisäavaruudessa ja kirkkaan mekaaniselta. Konerummut kuulostivat melkein solistilta, koska muu tuntui olevan niille alisteista. Meni jalan alle vähän pyytämättä ja yllättäen. Samalla kuului kaikuja useammastakin bändistä, jotka eittämättä ovat ottaneet vaikutteita Godfleshiltä eikä toisinpäin.

Godflesh 13.10.2018
Tekniset ongelmat söivät minuutteja setistä, mutta sen jälkeen tampattiin tanakasti loppuun asti.

Godflesh 13.10.2018 
Kulmasalissa oli tällä välin ehtinyt aloittaa niin ikään koneosastolta kuulostava Author & Punisher, ja yleisöä oli saliin valunut niin sankasti ettei toviin ollut toivoakaan mahtua saliin sisälle. Ovelta kuikoillessa näytti siltä, että siellä on joku äijä äänipöydän takana, eikä jynkytys mennyt ihan sillä viisiin jalan alle kuin vaikka Godfleshillä, vaikka fyysiseltä kuulostikin.

Author & Punisher, 13.10.2018
Kun hetken ehti henkeä vetää, valui yleisökin takaisin ison lavan suuntaan, vaikka keikka oli vielä täydessä käynnissä. Kun saliin mahtui sisälle ja pääsi näköetäisyydelle artistista, aukenikin keikasta vallan uusia ulottuvuuksia - jumaliste, siellähän soitettiin jotain työstökonetta tai vastaavaa kapinetta. Siis rytmikäs jynkytys soitettiin orgaanisesti, vaikkakin kirjaimellisesti koneella. Varsinaista industrialia - ja toteutuksen näkeminen oli varsin suuri osa esityksen viehätystä.

Amenra tarjosi kilistelyä ja kalistelua (tuolla puolen viimeisen näkyvissä olevan koiran!), sisäavaruutta ja räjähtävää lanausta. Kerrankin joku,  joka lauloi ranskaksi kuulostamatta euroviisuilta... Liikkeiden synkronointi oli myös kiehtovaa katseltavaa.
Amenra, 13.10. 2018
Amenra, 13.10. 2018 
Amenra, 13.10. 2018 
Noin muuten Amenrasta olisi saattanut saada huomattavasti enemmän irti, jos materiaali olisi ollut tuttua entuudestaan. Ja jos yöbussi kohti kotikontuja ei olisi kutsunut kesken kaiken.

Mutta ensi vuonna uudestaan!