Keväällä muodostuneet hyvät rutiinit striimikeikkojen seuraamiseksi ehtivät jo unohtua, kun välillä pääsi oikeillekin keikoille.
Hyvien rutiinien puuttuessa ehdin muun muassa sekoittaa ajatuksissani pari peräkkäin mainostettua eri keikkaa eri alustoilla toisiinsa, ja missata yli puolet Paradise Lostin striimikeikasta, josta ei ollutkaan samaan hintaan katsottavissa tallennetta. Asiaan liittyi toki vahvasti myös työvuoron venyminen sellaisena iltana, jolloin normaalimittainen työvuoro olisi tarkoittanut sitä, että missaisin ehkä pari biisiä. Kannatti silti vissiin ostaa se kalliimpi lippu, jolla sai pari ekstrabiisiä, että ehti edes muutaman nähdä. Ja kuuluihan siihen myös kerrassaan lystikäs haastatteluosuus. Ja voi että, Paradise Lost kuulosti hyvältä keikallaan. Selvästi se on nykykunnossa kovassa vedossa.
No, Tuska Utopian jaksot olivat sentään katsottavissa ja kuultavissa hiukan pidempään kuin esityshetkensä. Päätin sitten ostaa katseluoikeuden niihin kaikkiin, vaikka bändivalikoima ei ehkä ollutkaan sellainen, joiden yksittäisille keikoille lähtisin välttämättä varta vasten. Erikoiset esiintymispaikat ja miten niissä keikat toteutettaisiin, kiinnostivat. Tuska Utopian Euroviisupostikorteista muistuttava matkailuohjelma-osuus ei kuitenkaan ollut niin kiinnostava, vaikka tietysti sillä oli osittain tarkoituksena avata soittopaikkojen erikoisuutta - ja houkutella maahan metallituristeja, kunhan matkustelu on taas mahdollista. Samy Elbanna on tietysti ilo silmälle, mutta ehti silti käväistä mielessä, että voisi sitä vaikka kuunnella yhden biisin lisää näiden matkailuohjelmajaaritusten sijaan. Ja sama koski haastatteluja - ehkä niillä oli jotain lisäarvoa yhtyeiden faneille, mutta muuten katko keikkaan ei oikein lämmittänyt. Jaa-a, saapa nähdä jos tulee toista tuotantokautta, menisikö siinä matkailuohjelma enemmän kahvimainoksen suuntaan ja nostaisi esiin vaikka kädentaitoja? Niiden katsominen saattaisi olla kiinnostavaakin.
Turmion Kätilöt teki aikanaan debyyttilevyllään sellaisen vaikutelman jonkunlaisena huumoribändinä ja rankistelu-Raptorina, että sen keikkojen aikana festareilla on ollut sopiva aika lähteä syömään tai katsomaan mitä muilla lavoilla soittaa. Ehkä sille on syytä antaa toinenkin mahdollisuus - ja kyllä, onhan se kehittynyt vuosien aikana aika tavalla. Ensimmäisen levyn hitti Teurastaja on keikan heikointa antia, uudempi materiaali kuulostaa täyteläisemmältä, monipuolisemmalta tanssittavuudesta tinkimättä, ja onneksi vähemmän huumoripopilta. Keikka on kuvattu Tuskan festarialueella sijaitsevan kaasukellon sisällä. Esiintyjiin keskittyvä kuvaus ei tuo niin hyvin esille keikkapaikan erityisyyttä, joten juuri tällä keikalla visuaalisesti parasta antia ovat ilmakuvat. Ja kuten niin usein striimikeikoissa, rumpukameran anti on kiehtovaa, koska rumpalin työskentelyä pääsee perinteisemmillä keikoilla harvoin yleisöstä käsin katsomaan. (Myöhempiin jaksoihin verrattuna esiintyjiä kiertävä kamera oli kuitenkin asettelultaan erikoisempi ratkaisu, johon ei ensimmäiseksi niin osannut vielä kiinnittää huomioita.)
No, seuraavaa bändiä on kyllä tullut käytyä katsomassa muutaman kerran ihan omillakin keikoillaan eikä pelkillä festareilla. Battle Beastin keikkapaikkana on kivilinna - tai jonkun taiteilijan elämäntyö. Tässä tallenteessa myös esiintymispaikka saa kuvauksessa isomman roolin, vaikka poikkeuksellisessakin miljöössä asettelu onkin perinteisempi "kuvataan bändiä lavalla edestä päin". Kirkasvärisissä valoissa loistavat laastittomat muurit ja niiden juurelta jo korkeiksi kasvavat koivut näyttävät yhtä fantastisilta ja anakronistisilta kun bändi esiintymisasuissaan. Onnistunut valinta. Musiikki yhdistettynä ulkoisiin puitteisiin tuo mieleen 80-luvun fantasiaelokuvat, vaikkei niissäkään aivan vastaavaa yhdistelmää nähdä ja kuulla. Vihreät lehdet koivuissa saavat kyllä miettimään, kuinka varhain syksyllä tämä onkaan kuvattu - no, ainakaan kukaan ei ole tällä kertaa kipeä. Tällä kertaa ei möskään punnerreta, vaan soitetaan ihan koko keikan mitassa. Lisäksi Nooralla on niittikoristeiset kynnet. Striimikeikoissa on kyllä se ilo, että silmään osuu välillä yksityiskohtia, joita ei tavallisella keikalla minnekään piippuhyllylle edes näkisi.
Apocalyptica päätti sarjan soittamalla rauniokirkossa heinien ja pujojen ympäröiminä. Valaistuksen lisäksi on myös heijasteltu logoa ja muuta seinille, enkä ole aivan varma, onko se juuri tähän paikkaan toimiva ratkaisu vai muuttaako se ympäristöä tavanomaisemmaksi. No, olen nähnyt Apocalypticaa livenä sen verran harvemmin, etten tiedä oliko spesiaaliympäristöön valkattu jotain spesiaaliheijasteltavaakin. Jostain syystä ilmakuvat punaisessa valaistuksessa saivat keskiaikaisen kirkon rauniot muistuttamaan American Mc Gee's Alicen tiettyjä pelikenttiä, eikä siitä mielikuvasta päässyt enää eroon sen kerran synnyttyä! Sähäkästi soivat sellot ja rummut. Metallicaa ei tällä keikalla kuultu, mutta Sepulturaa ja omaa materiaalia kylläkin.
Njihe soitti tahollaan striimikeikan samaan aikaan kuin Apocalyptica, ja sen ehti sitten onneksi katsoa myöhemminkin - sillä tokihan "muurahaiset syövät lihan ja valkaisevat kaikki luut" soi päänsisäisessä jukeboksissa useamman päivän siitä lähtien kun ilmoitus keikasta pisti ensi kerran silmään. Tämänkertaiseen keikkaan kuului myös videotaideinstallaatiota, kuvaheijastuksia ja muuta visualiikkaa. Settilistan teemana oli ruumis, ja siltä se myös kuulosti. Njihe on jotenkin hiipinyt koronavuoden soundtrackiksi tavoitettavilla striimikeikoillaan, ja kappaleillaan joissa tarkkaillaan asioita jotka tuntuvat olevan tavalla tai toisella hallinnan ulkopuolella tai jotenkin vinossa. Luultavasti joskus myöhemmin näitä kappaleita kuunnellessa tulen muistamaan tätä vuotta.
maanantai 14. joulukuuta 2020
Koronasyksy vie keikat taas striimeiksi, marraskuu
sunnuntai 15. marraskuuta 2020
Amorphis Tavastialla 16.10.2020
Amorphis-nostalgiatrippi jatkuu kolmekymppiskekkereiden viimeisen päivän varhaisimman vuosikymmenen materiaaliin palaavalla keikalla. Tällä kertaa eturivin paikka ei ollutkaan niin helposti saatavilla, koska tarjoilin ovella epähuomiossa ensin päivittämätöntä lippua, ja oikeaa versiota etsiessäni ohi meni niin ikään eturiviorientoituneita ihmisiä. Noh, paikka sentään heltisi, joskin eri suunnasta lavaa kuin edellisenä iltana.
 | |
| Amorphis 16.10.2020 |
Taustalakanatkin oli päivitetty 90-luvun tunnelmiin päivitetyllä versiolla Black Winter Day-singlen kannesta. Lopputulos ei ollut ehkä ihan yhtä sulava kuin edellispäivän koristelu, mutta ei ollut esikuvakaan yhtä abstrakti. Hyvin hienovaraiset yksityiskohdat toivat siihen tätä päivää, ja toisaalta visuaalisen ilmeen muutokset päivien ja vuosikymmenten välillä kuvastivat myös musiikillisen tyylin muutoksia.
 | ||
|
 | ||
|
Keikkasetti painottui voimakkaasti Tales From The Thousand Lakesin materiaaliin, mikä ei yllättänyt, eikä yllättänyt sekään, että mukana olivat tavallisillakin keikoilla edelleen setissä pyörivät vanhat suosikit kuten Into Hiding ja Castaway. Sen sijaan Magic and Mayhem ei olekaan ihan niin vakituisesti kuultu - ja iloisesti pääsi yllättämään sekin, että Elegyltä oli tuotu settiin Better Unborn, jonka livenä kuulemisesta on siitäkin aikaa. No, yllättämään pääsi sekin, että kaveri toivoi kuulevansa Against Widowsin ja ehdin ennen keikan alkua arvella että totta kai se soitetaan. No, eipä soitettukaan, vaan On Rich And Poor, joka tavallisestikin tuntuu vuorottelevan Against Widowsin kanssa, joten väärin meni se arvaus.
 | ||
|
 | ||
|
Olin edellisenä päivänä ehtinyt muistella, että eikös se Tuonela olisi ollut 2000-luvun puolella, mutta sehän oli ehtinyt ilmestyä juuri 1999. Niinpä tällä keikalla kuultiin siltä aikanaan setissä tiuhaan pyörineet ja sittemmin vuosia mullan alla levänneet Divinity ja Greed. Rusty Moonia ei kuultu, vaikka se(kin) harvemmin kuultuna herkkuna onkin se, mikä ensimmäisenä tulee mieleen "tämän biisin haluaisin Tuonelalta kuulla"-listalleni.
 | ||
|
 | ||
|
Sen jälkeen palattiinkin aivan aikojen alkuun, Karelia-intron jälkeen kuultiin Abhorrence-cover Vulgar Necrolatry. Vaikka Vulgar Necrolatry onkin silloin tällöin tehnyt paluuta keikkasettiin, tällä kertaa juhlakeikan merkeissä sen esitti alkuperäiskokoonpano, eli vokalisoinnista vastasi kokonaisuudessaan Tomi Koivusaari. Mies on toki muutenkin palannut pätkittäin ääneen lähivuosina, lähinnä taustalaulujen (tausta-kuolonkorahdusten?) merkeissä, joten kokonainen biisi pitkästä aikaa oli jotain uutta. Eikä ilmeisesti ihan helppoa kommenteista päätellen. Tomi Joutsen palasikin päävokalistin tontille jo seuraavan debyyttilevyltä tehdyn poiminnan ajaksi - Exile of the Sons of Uisliuta ei sitäkään ole kovin usein viime vuosina kuultu, vaikka joskus sentään.
 | ||
|
 | ||
|
Pitkästä historiasta riittää tietysti ammennettavaa ja iloisia yllätyksiä riittää albumiraidoissakin. 90-luvulla sinkkuhitit pakattiin julkaisemaan useamman biisin EP:inä, joskin tällä(kin) kertaa niiltä kuultiin vain nimikappaleet Black Winter Day ja My Kantele. Olen toivonut joskus aiemminkin, että Black Winter Daylta nostettaisiin keikkasettiin vaikkapa Moon And Sun Part II, ja saan nähtävästi toivoa edelleen. Ehkä pitää sen toivossa lähteä seikkailemaan internetin ja nauhanvaihteluaikojen pimeisiin syövereihin. Tai sitten tyytyä laatimaan definitiivisiä "tämän biisin haluaisin joskus kuulla keikalla, oi jeah beibi pliis"-listoja.
 | ||
|
Ja kuinka ollakaan, taas oli keikka jo ohi, kun vielä menojalka olisi vipattanut. Biisien listaamista asiallisempaan analyysiin ei taas pysty venymään, koska fiksuna kirjoitin muistiinpanoihin vain illan settilistan muiden vaikutelmien sijaan, ja aikaa istua alas kirjoittamaan muisteluksia oli sitten tietysti sen verran reilusti myöhemmin, että muutama muukin vaikutelmankirjaus olisi saattanut olla paikallaan.
 | ||
|
Alkuillan keikassa oli tietysti se hyvä puoli, että kotiinpäin vievään bussiin ei tarvinnut juosta raamit kaulassa kesken kaiken, ja kotiinkin ehti ihmisten aikaan. Ei muuten välttämättä haittaisi, jos keikkojen alkamisajassa olisi enemmänkin variaatiota myös alkuillan suuntaan sitten joskus, kun on taas oikeita keikkoja joka liiteri pursullaan. Koska semmoinen aikahan on vielä joskus tulossa, eikös vain.
lauantai 14. marraskuuta 2020
Amorphis Tavastialla 15.10.2020
Amorphis ehti ennen koronaa julkistaa kolme juhlakeikkaa, joista jokainen keskittyisi yhden vuosikymmenen tuotantoon. Koronan takia niitä siirrettiin ensin useampaan otteeseen, ja lopulta koronan takia kolme keikkaa piti halkoa kuudeksi, joista kullakin parilla olisi sama setti ja yleisö mahtuisi turvavälien puitteissa keikalle. Ensin keikoille oli tulossa lempibändin taivalta juhlimaan faneja myös ulkomailta, ja lopulta matkustusrajoitukset torppasivat näistä monen suunnitellut osallistumiset. Muiden aika-avaruusjatkumollisten syiden takia itseltäni jäi väliin viimeisimmän vuosikymmenen kalaasit. Voin toki lohduttautua sillä, että onhan niitä biisejä tullut kuultua lähivuosina livenäkin muutamaan otteeseen, mutta jäihän se jälkikäteen mietityttämään, että olisi sittenkin pitänyt. Nolkytluvun keikoista ensimmäiselle ehdin. Eli hypätäänpä ajassa muistelemaan kolmekymppisiään viettävän bändin toista vuosikymmentä nykyajan puitteissa!
 | |
| Amorphis, 15.10.2020 |
Kaksituhattaluvun ensimmäinen vuosikymmen jakautui aikanaan aika tarkkaan kahtia laulajan mukaan, koska nykyinen laulaja Tomi Joutsen liittyi bändiin vuosikymmenen puolivälissä. Laulajanvaihdoksen myötä uralla kääntyi uusi lehti, radiosoittoa alkoi herua kotimaassakin, klubikeikat myydä loppuun myös arkena ja kotimaan festareilla alkoi hivuttautuminen iltapäivän ihmeestä kohti illan pääesiintyjän paikkaa.
 | |
| Amorphis, 15.10.2020 |
 | |
| Amorphis, 15.10.2020 |
Eipä ihme, että juhlakeikan setti painottui erityisesti Joutsenen ajan hitteihin, joita on kuultu keikkaseteissä tiuhaan tähänkin asti (kuten Sampo, Silver Bride, House of Sleep). Toisaalta hyvinkin odotettavaa, toisaalta olisin odottanut, että juhlakeikalle olisi kaiveltu naftaliinista enemmänkin yllätyksiä. Noh, mitäs sitä enempiä kiertelemään - olisin toivonut, että Eclipseltä olisi pitkästä aikaa soitettu Perkele (God of Fire), joka oli aikanaan hypnoottinen keikkahitti mutta jota en olekaan aikoihin kuullut livenä, enkä siis kuullut nytkään. Samoin mietin, onko esimerkiksi Silent Watersin Enigmaa soitettu livenä juuri muulloin kuin akustisella konserttisalikiertueella, vaikka ajoittain keikoilla kuuleekin "soittakaa Enigma"-huuteluita. Tällä kertaa Tavastialla ei kyllä kukaan huudellut. Setlist.fm:n mukaan kylläkin Majestic Beast on kaivettu naftaliinista useamman vuoden tauon jälkeen.
 | |
| Amorphis, 15.10.2020 |
 | |
| Amorphis, 15.10.2020 |
Setin erikoisuuksia edustivat siis ehkä yksi kappale kummaltakin Koskisen kauden nolkytluvun levyltä: Alone Am Universumilta ja Far From Sunin nimikappale akustisena. Biisivalintana Alone ei juuri yllättänyt, koska se oli kuitenkin sen levyn hitti, joka on kuulunut settilistaan vielä Joutsenkin kaudella. (Sanotaanko vaikka, että se olisi todella yllättänyt, jos siltä levyltä olisikin soitettu Grieve Stricken Heart! Vaikka soitettiinhan se sentään syksyllä 2001 Turun Feeniksissä, ja silloin taisi olla puhetta, ettei ihan heti tarvitse toivoa juuri sitä uudestaan). Genelec Artist Room-taltiointi akustisesta Far From Sunista nykykokoonpanolla puolestaan nautti jonkunlaista uusioherännäistä hittisuosiota esimerkiksi Facebookin faniryhmässä, joten sen levyn nostona sekin oli, jos nyt ei suorastaan odotettu niin perusteltu, ehkä tuoreemmalle osalle nykypäivän faneista jopa tutumpi kuin vaikka sen levyn sinkkulohkaisut. Juhlakeikalla Joutsenen tulkinta molemmista tuo kylmien väreiden saattelemana uuden tason vanhoihin biiseihin.
 | |
| Amorphis, 15.10.2020 |
 | |
| Amorphis, 15.10.2020 |
Koronajärjestelyjen takia Tavastian yleisötila on jaettu nauhoilla riveihin, jotka ovat turvavälien päässä toisistaan, ja yhteen riviin mahtuu kerralla 12 henkilöä. Sen verran aikaisin oltiin liikkeellä kaverin kanssa, että eturiviin mahtui vielä mukavasti. Mikäs on juhlakeikkaa eturivistä seuraillessa! (Näin muutamaa vuotta myöhemmin, kun aikanaan ensimmäinen kertani Tavastialla oli niin ikään Amorphis ja paikkani eturivissä, syksyllä 1996). Vuosikymmenen teeman mukaiset taustakankaat ovat upeat - Eclipsen kansikuvien aurinko ja kuivat lehdet on päivitetty lähemmäs tuoreimpien levyjen kansikuvien graafista tyyliä.
 | |
| Amorphis, 15.10.2020 |
 | |
| Amorphis, 15.10.2020 |
Taas kerran ihailen myös Olli-Pekka Laineen soittoa, joka kuulostaa itseltään, vaikka juuri tämän keikan materiaali sijoittuukin aikaan, jolloin hän ei edes ollut bändissä. Olen joskus jälkeenpäin miettinyt, etten ehkä aikanaan antanut Niclas Etelävuorelle sitä krediittiä, mikä hänelle olisi kuulunut, koska omissa mielikuvissani perusidea siitä, miltä Amorphis kuulostaa, kallistuu niin vahvasti Laineen soittotyylin puoleen. Kaikista välissä kuluneista vuosista huolimatta.
 | |
| Amorphis, 15.10.2020 |
Ja taas kerran tuntuu, että keikka on vasta alkanut, kun se on jo ohi. Kaiketi kaksi keikkaa samana iltana lyhentää settiä, mutta voi olla, että keikka olisi tuntunut lyhyeltä myös kahden setin verran.
keskiviikko 28. lokakuuta 2020
Luostarinmäki Folk! 5.9.2020
Siinä missä turvavälivaatimukset syksyn tullen taas peruivat sisätiloissa järjestettäviä tapahtumia, ulkosalla mahtui vielä hyvin nauttimaan elävästä musiikista alkusyksyn vehreydessä.
Luostarinmäki Folk! esitteli kansanmusiikin lisäksi myös Luostarinmäen käsityöläismuseota. Tapahtuma valtasi pihat ja rakennukset koko päiväksi, osa esiintyjistä soitti useampia settejä ja yleisö saattoi käydä kuuntelemassa niistä osan tai vaikka kaikki. Soitinrakentajiakin oli paikalla - ja pajoihin suorastaan jonoa. Osaa festivaalivieraista taisi ilahduttaa ihan erityisesti tapahtumaan liittynyt Mallasseppien myyntikoju.
Säkene esitti lauluissaan loitsuja ja tarinoita lukuisin vaihtuvinkin instrumentein säestettynä. Lopputulos oli varsin hyväntuulinen ja tanssillisen kuuloinen, vaikka tekstit olisivat vieneet vähän vakavampiinkin syvänteisiin.
 | |
| Säkene, 5.9.2020 |
Port Arthur Bluegrass Band soitti tapahtumassa useamman setin, joista ehdin katsomaan yhtä. "Bluegrass-musiikkiin kuuluu tämmöinen stemmalaulu ja valitettavan ylinopeat kappaleet", esitteli laulaja-banjisti, ja kieltämättä nopeudella brassailu toi hetkittäin mieleen, että niinhän tuo kuulostaa bluegrass folkin ja kantrin vastineelta powermetallille.
 | |
| Port Arthur Bluegrass Band, 5.9.2020 |
Ehdin miettiä, että tästähän tulee mieleen hiukan se yksi elokuva, niin johan soitettiin seuraavaksi cover elokuvan Voi veljet, missä lienet soundtrackilta. Sehän se tosiaan taisi nostaa bluegrassin asiaan sen kummemmin perehtymättömienkin tietoisuuteen. Vielä lystimpi oli tosin sitä seurannut tulkinta Devil In Disguisesta.
 | |
| Port Arthur Bluegrass Band, 5.9.2020 |
torstai 3. syyskuuta 2020
Rahko Pubelinassa 29.8. 2020
Kun keikkapaikat katoavat kaupunkien keskustoista, uusia paikkoja löytyy lähiöistä. Vasaramäen Pubelinassa on ollut jonkun aikaa keikkatarjontaa, vaikka aika-avaruusjatkumo on toistaiseksi ollut sellainen, että paikan ja keikan siellä pääsin tsekkaamaan vasta nyt. Paikan koko on ehkä sitä luokkaa, että viimeisimmät koronarajoitukset eivät kellistäneet sinne suunniteltuja keikkoja, toisin kuin keskustasta.
Rahko puolestaan oli vaikuttanut keväällä nähdyn striimikeikan perusteella siltä, että kannattaa katsastaa joskus myös paikan päällä. Lämppäri jäi nyt tällä kertaa välistä, joten ei siitä sen enempää. Rahko kuulosti reippaalta ja viihdyttävältä tälläkin kertaa. Tällä kertaa bändi kuulemma soitti lainarumpalilla, jolla oli ollut alle 12 tuntia aikaa ottaa materiaali haltuun, joten olipahan tuo varsin sähäkkä suoritus.
 | |
| Rahko 29.8.2020 |
Taas tuli mieleen ensin ihan muita referenssejä, mutta jo varsin alkuvaiheessa kuulostivat kitarat ulvovan Gates of Babylonin äpärää soolokseen, ja kielisoitinten kumartelu 1970- ja varsinkin 1980-lukua kohti tuntui vahvana koko keikan mitan. Modernin kuorrutuksen alla Iron Maiden kohtaa Silmäosaston?
 | |
| Rahko 29.8.2020 |
Enpä tiedä, miksi laulajan toispuoleisesta meikistä tulee mieleen nimenomaan Jokeri, vaikka toispuoleisuuden voisi järkeillä liittyvän enemmän Kaksinaamaan.
 | |
| Rahko 29.8.2020 |
 | |
| Rahko 29.8.2020 |
Aina välillä on tullut kommentoitua myös sitä, käyvätkö nuoret keikoilla vai eivät. Rahkon tapauksessa yleisön ikäjakauma oli selvästi toisin päin kuin monella muulla bändillä - taisin olla siinä joukossa nestoriosastoa ja sellaisena vähemmistöä. Eli vastaus on kyllä - kyllä ne nuoret käyvät keikoilla, mutta näköjään katsomassa eri bändejä kuin keski-ikäiset. Mikä on sinänsä ihan ymmärrettävää.
Below the Graves, Sunniva, Besra ja Mansion Kirjakahvilassa 15. 8. 2020
Love Metal, Hate Fascism.
Viimeiseksi keikaksi talvella ennen koronarajoituksia jäi Mansion, ja niin pääsi käymään, että ensimmäinen keikka loppukesästä koronarajoituksien jälkeen oli taas Mansion. Tai no, tulihan molemmilla keikoilla nähtyä muitakin bändejä siinä välissä (koska talvella Mansion soitti lämppärinä, kesällä illan viimeisenä pääesiintyjänä), mutta saman bändin perässä molemmille keikoille tuli lähdettyä. Tämänkertaisen keikan muut esiintyjät eivät olleet ennen keikkaa FB-eventtiin postattuja näytteitä tutumpia. Ne tosin kuulostivat kaikki varsin lupaavilta, joten oli syytäkin katsastaa koko illan tarjonta.
Below the Gravesin tyylilaji oli death metal. Kulmikkaan ja hidastelevamman alun jälkeen materiaali kääntyi pursuilevampaan suuntaan ja tahti kiihtyi, kunnes nakutti eteenpäin kuin kaiken tieltään tuleen sytyttävä tuomiopäivän höyryjuna.
Reipas ja riemullinen mieli tästä seurasi.
 | |
| Below the Graves, 15.8.2020 |
 | |
| Below the Graves, 15.8.2020 |
Vastaanpanemattomasti etenevältä luonnonvoimalta kuulosti myös seuraavaksi soittanut Sunniva, virralta jossa kivet jauhavat hiidenkirnuja toisiinsa. Eventin infon mukaan tyylilajina oli doom/sludge/post-metal. Paikan päällä todistettuna mentaalinen ikkuna toiseen todellisuuteen ja outoihin tiloihin, äänenpaineen maalatessa mieleen kuvia joita silmin ei voi nähdä. Juuri tätä kokemuksen kokonaisvaltaisuutta on keikoilta ollut eniten ikävä - miten äänet, fyysiset tuntemukset, mielen läpi virtaavat kuvat ja näköhavainnot sekoittuvat yhteen kohisevaksi koskeksi, ja antautumalla sen virran vietäväksi voi tuntea tulevansa osaksi sen voimaa, koskettavansa kuolemattomuutta. Samaan aikaan kun kuluva hetki ikuisesti pakenee.
Varsin voimallinen esitys. Nimi mieleen ja odottelemaan tilaisuuksia uusintakatsastuksille.
Besran tyylilaji eventin infon mukaan oli avantgarde metal, ja ennakkokuuntelun perusteella se kuulosti oikein mieltäkiinnittävän murheelliselta, siis peräti lupaavalta. Paikan päällä se kuulosti joltain ihan muulta kuin ennakkokuvittelin - ei siis huonolta, mutta pääsi yllättämään totaalisesti menemällä jalan alle ja lähes väkivaltaisella svengillä.
Tämä jätti jälkeensä ehkä hämmentyneimmän olon. Ehkä tähänkin tulee tutustuttua ajan kanssa paremmin ja seuraavalla kerralla on vähemmän orientaatiovaikeuksia.
 | |
| Besra 15.8.2020 |
 | |
| Besra 15.8.2020 |
Illan päättänyt Mansion taas kuulosti juuri siltä, mitä siltä osaa jo odottaakin. Raskaalta, voimakkaalta ja erittäin pelottavalta. Rytmiryhmä ja urkujen parku rakentavat säännöllisen kehikon, jota kitarat ja laulajien fyysinen esiintyminen ynnä äkillisesti huudoksi purkautuva laulu repivät riekaleiksi samaa tahtia kuin se rakentuu. Toisena laulajana edusti taas niillä Sabbath Assembly-keikoillakin väkevästi todistanut veli, jonka hurmioitunut esiintyminen taisi suorastaan oudoksuttaa joitain ensikertalaisia kuulijoita. Puhumattakaan siitä, että Alman käskiessä aikakin liikkuu tai on liikkumatta.
Mansionilta on tottunut odottamaan myös makoisaa covervalintaa, joka tällä kertaa pääsi totisesti yllättämään, mutta Reverend Bizarrewn Burn In Hell istui tyylillisesti ja lyyrisesti Mansionin oman materiaalin perään kuin bändille tehty.
 | |
| Mansion 15.8.2020 |
 | |
| Mansion 15.8.2020 |
maanantai 17. elokuuta 2020
Koronakesä - heinäkuun striimit
Ehkä nyt on aika kääntää katsetta kauemmas, koska aika kotimaispainotteisiahan nuo tähän asti katsotut striimit ovat olleet. Candlemass soitti striimikeikkansa heinäkuun alussa. Kyseessä oli studiolive, studio koristeltuna ylenpalttisesti styroksisin hautakivin, kukkapuskin ja kyntteliköin, taustakankaille heijastettuja kuvia ja valoshowta unohtamatta. Mitään välispiikkejä ei silti harrastettu, vaan pelkästään soitettiin biisejä ja musiikki puhui puolestaan. Laulaja katsoi kameraan, mutta muita näytettiin kuvatun hieman salaa. Sitähän voisi melkein kuvitella, että gubbet pynttäävät rumpusetin kukkapuskilla ja virittelevät kyntteliköt ja valopatsaat treeneihinkin. (Etenkin kun ruotsalaisista ei koskaan tiedä, mitä kaikkea ne pynttäävät kukkapuskin.) Soitto soi painavasti ja tiukasti. Tämänhetkinen laulaja kuulostaa vaivattomimmalta omalle äänelleen tuoreeltaan tehtyä Astorolusta tulkitessaan, monen vanhemman kappaleen kohdalla kuulostaa siltä, että välillä pusketaan pyytämättä ja yllättäen vastaan tulevia rajoja vastaan. Ja siitä vanhasta materiaalistahan keikka enimmäkseen koostuu.
Encoreksi tarjoillaan vielä mustavalkoisena kuvattu Demon's Gate samasta tilasta ilman kynttilöitä lippikset ja silmälasit päässä - ilmeisesti ennen keikkaa valmiiksi kuvattu jälkiruoka?
The Hu oli ehtinyt striimata jo kesäkuussa, mutta linkki keikkaan tuli sattumalta vastaan vasta noin kuukautta myöhemmin. Onneksi löytyi ja on vielä katsottavissa. The Hu on aiemmin kiertänyt Keski-Eurooppaa ja kerännyt kovasti kehuja sikäläisiltä kavereilta, muttei poikennut Suomessa, joten nytpä oli sopiva hetki katsastaa hittivideoiden lisäksi keikkameininkiä. The Hu ei ole "hunnirockillaan" ainoa mongolialaisia perinnemusiikin soittimia ja kurkkulaulua tietynlaiseen estetiikkaan ja sähköisiin bändisoittimiin yhdistävä yhtye, vaan mieleen tulee tietysti myös etenkin ovelista cover-sovituksistaan tunnettu Tengger Cavalry ja Yat-Kha jenisei-punkillaan, jotka kaikki kuulostavat jännittäviltä ja kiehtovilta läntisiinkin korviin. Osa eksotiikkaa on varmasti myös laulukieli, joka ainakin the Hun tapauksessa näyttelee osaansa myös kappaleiden rytmisyydessä. Mittatilaussoittimia ja niiden soittamista katselee mielikseen, ja esityksen intensiteetti on sekin mukaansatempaavaa.
Heinäkuussa ilmeisesti muun maailman isommatkin artistit innostuivat striimaamaan, koska sosiaalisessa mediassa näkyi jälkikäteisilkamointia muun muassa Nick Caven ja Björkin striimikeikoista, jotka tietenkin missasin niiden tapahtuessa, vaikka olisinkin voinut kohdalle osuessa vilkaista. Heinäkuussa pandemiaolot olivat myös kestäneet niin kauan, etteivät ihmiset ehkä enää olleet yhtä innokkaita vinkkailemaan toisilleen tulevista striimikeikoista kuin siinä vaiheessa kun kaikki oli uutta. Toisaalta heinäkuussa oli myös kotimaassa kovin turistisesonki ja työ haittasi harrastuksia, joten ehkä siksikin striimauksia tuli seurattua vähemmän.
sunnuntai 5. heinäkuuta 2020
Koronakevät kääntyy kesäksi, striimit jatkuu.
Keikat oli ilmeisesti kuvattu Kaapelitehtaalla, ja kokoonpano aseteltu ympyrään, jota kamera kiersi, tavallisten keikkojen rivistä poiketen. Oli ilahduttavaa saada tämän asetelman kautta parempi näkymä rumpalin työskentelyyn, siinä missä tavallisella keikalla tämä jää yleisöstä katsottuna taka-alalle. Toisaalta kahdesta keikasta ensimmäisellä kameran liike tuntui vähän turhankin itsetarkoitukselliselta, varsinkin kun paikallaankin pysyvät kamerat kuvasivat pyörivien valojen takaa, jotka saivat kuvakenttään vilistämään palkkeja. (Harvemmin tulee matkapahoinvointia kotona oman koneen ääressä istuessa, joten välillä parempi vaihtoehto oli vain kuunnella ja puuhastella muuta toisessa välilehdessä). Ensimmäisellä keikalla ei myöskään zoomattu nimeltä esiteltyihin soittajiin ajallaan, vaan piti odottaa että kiertävä kamera pääsee oikeaan soittajaan asti käytyään ensin kaikki muut läpi, millä välin soolo oli tietysti jo loppunut. Toinen keikka vaikutti visuaalisesti rauhallisemmalta ja harkitummalta, joten voi olla, että ensimmäinen meni kuvauksen osalta vähän harjoittelun tai aamun pikkutuntien piikkiin.
Settilista oli kahdella keikalla puoliksi sama ja puoliksi eri - mikä kokemukseni mukaan vastaan aika pitkälti sitä, minkä verran settilista on vaihdellut myös perinteisemmillä keikoilla. Tietyt hitit soitetaan aina, mutta niiden järjestys setissä voi vaihdella, ja niiden lisäksi soitetaan sitten vaihtelevasti muuta. Esimerkiksi Elegyltä soitettiin toisella keikalla On Rich And Poor ja toisella Against Widows. Tietystä 30-vuotisjuhlaleimasta huolimatta molemmat keikat olivat bändiltä enemmän sellaisia peruskeikkoja, jollaisen voisi kuulla vaikka festareilla - ja varsinaiset erikoisuudet on sitten varmaankin säästetty niille tuleville vuosikymmenkohtaisille spesiaalikeikoille, joiden ajankohtaa on jouduttu koronatilanteen takia siirtämään useampaan otteeseen. Tietysti bändi joutuu mahdollisimman laajalle yleisölle suunnattuja settilistoja miettiessään tasapainoilemaan sen kanssa, että (ilmeisesti kasvava) osa uudempaa fanipohjaa ei tunne vanhempaa materiaalia kuin keikoilta, siinä missä vanhat fanit tuppaavat toivomaan jotain oman nuoruutensa suosikkeja joka tapauksessa. Euroopan settilista tuntui jakaantuvan tasaisemmin useamman levyn kesken, siinä missä Amerikan settilista painottui uusimman ja Talesin puoleen.
Koska katsoin ensimmäisen keikan tallenteena, en tiedä oliko lähetyksessä ollut häiriöitä. Toinen livenä katsottu ilmeisesti jumitti useammalla katsojalla - mikä voi tietysti johtua näiden yhteyksistäkin, koska valokuitua pitkin keikka pelitti koko ajan vallan mainiosti ja viiveettä, kunnes katkesi äkkiä Death Of A Kingin kohdalla, ja yhteys lähetykseen palautui vasta biisin jo vaihduttua. Ajattelin, että täytyy katsoa sitten uusinta jossain välissä, mutta kompastuskiveksi muodostuikin se, että tallenne oli katsottavissa vain kaksi päivää ja olisin ehtinyt palata sen pariin vasta kolmantena. Täytyy sanoa, että viikon tallenne-ajat ovat olleet sopivampia varsinkin näin loppukeväästä/alkukesästä kun on ollut muutakin tekemistä, vaikka kahden päivän tallenneaika olisikin ollut alkukeväästä riittävä kun sitä muuta tekemistä ei liiemmälti ollut. Ja vaikken tiedäkään, mistä lähetyksen kyykkääminen johtui, muistuu silti mieleen että esimerkiksi Lordin striimikeikan kerrottiin kyykänneen alustan tarjoajaan kohdistuneen palvelunestohyökkäyksen takia. Miten rajoittuneita ja ilkeitä ovat ihmiset, jotka tekevät palvelunestohyökkäyksiä keikkastriimeihin tai yrittävät kalastella toisten luottokorttitietoja valestriimisivuilla? Meinaan noita jälkimmäisiä näkyy kuhisemalla joka ikisen nettikeikan mainoksissa, myös ilmaisten keikkojen. Soittaisivat itse, niin joku voisi heidänkin striimejään vapaaehtoisesti katsoa tai niistä jopa joitain roposia maksaa - mutta kun sen eteen täytyisi nähdä enemmän vaivaa! Olisi semmoinen vaiva kyllä huomattavasti paremmin käytettyä aikaa.
Vastavirran striimitkin on edelleen kohdillaan, vaikka niissä on nyttemmin yleisöä myös paikan päällä. Punk Lurexin olen muistaakseni nähnyt livenä S-Osiksella joskus... nolkytluvun alkupuolella? (Vai olikohan se Punk Lurex O.K?) Muistojen verestäminen oli siis paikallaan. No mutta tämähän oli lysti. Tarttuvaa rallia toisen perään. Ja niin on saman kokonaisuuden toisellakin bändillä - Pojat. Punk Lurexilla tosin taisi olla kantaaottavampia sanoituksia. Entuudestaan tunsin Pojilta Ramo-cover Lemmikkihautuumaan, jota tietysti pantattiin keikan viimeisimpien biisien joukkoon, joskin muutama muukin sitä taisi livechatin mukaan odotella. No, olipa varsin aiheellista tutustua sitten muuhunkin materiaaliin keikan myötä, sillä tarttuvia ralleja ja lystejä sanoituksia riitti täälläkin.
Suden Aika oli esiintynyt jo ennen noita punkkikeikkoja, mutta muistin vasta niiden jälkeen sen jääneen ajallaan kuuntelematta, enkä ollut ihan varma kuinka kauan se olisi vielä netissä katsottavissa, joten laitoin sen tietenkin soimaan heti perään. Että kerrankos sitä hyppää sieltä ramopunkista moniääniseen lauluun ja perinnesoittimien soitantaan! Muistelin yhtyeen olleen tuttu vain nimeltä, mutta yllättäen tuttuja kappaleitakin oli useampia. Täytynee nostaa Vejen Vasara taas omille soittolistoille.
Erja Lyytinen äänestettiin tässä taannoin maailman toiseksi parhaaksi kitaristiksi ja varsin pian sen päälle hän bändeineen striimasi keikan Kuopiosta Novapoliksen katolta. Kyllä se on aina komiaa kun striimikeikalla tarjotaan vielä jotain sellaista, mitä olisi vaikeampaa toteuttaa klubikeikoilla. (Tai areenakeikoillakaan sen puoleen.) Kauniit maisemat, hyvä svengi, karkkiväriset kitarat ja silminnähtävä helle yhdistyivät mitä kesäisimmäksi kokonaisuudeksi. Ja kyllähän se kitara komeasti soi. Alkaa kuulostaa siltä, että täytyy joskus tulevaisuudessa käydä Erja Lyytistä kuuntelemassa myös paikan päällä keikalla - siis livenä, ei vasiten katolla. Keikkaan kuului myös mainoskatko ja nauhoitettu haastattelu. Tosin tietysti myöhemmin uudestaan tsekkaillessa, että mitä jäikään tuoreeltaan väliin kun pamahdin linjoille kesken keikan, oli kätevää myös hypätä yli mainokset.
Kappas keppis, Battle Beastkin striimasi taas, ja tällä kertaa koko keikka kuului samaan hintaan ilman vaihtoja ilmaisen ja maksullisen kanavan välillä. Selvästi on tekeillä joku sarja, jossa bändin jäsenistä joku on vuoron perään kipeänä, koska edellisen kerran jälkeen toipunut basisti oli nyt pirteänä menossa mukana, mutta kitaristi istui tuolissa umpisuolileikkauksesta toipumassa ja näytti illan mittaan varsin voipuneelta. Muuten oli taas muiltakin keikoilta tutut elementit mukana showssa, ja yhtä hömelöt jutut välispiikeissä kuin aina ennenkin. Jälkikäteen katsottuna jäi näkemättä, oliko faneilla chatissa yhtä hömelöt jutut, vaikka ehkä juontaja tähän suuntaan välillä vihjailikin. Se kieltämättä on ollut striimikeikoissa hauskaa, että fanit eri puolilta maailmaa pääsevät yhtä aikaa saman keikan ääreen. Kunkin bändin yleisöllä on hiukan omanlaistaan yhteisöllisyyttä, mikä usein kukkii siellä chatti-ikkunoissa.
Nyt kun heinäkuun ja höllentyvien rajoitusten myötä alkaa taas elävä musiikki siirtyä klubeille (ja joku kiintoisalta vaikuttava kööri jää katsastamatta ihan siitä syystä, että ne eivät striimaakaan keikkaansa vaan pelkästään soittavat paikan päällä jossain toisella puolella Suomea, jonne ei nyt päivän varoitusajalla pääse ja liputkin on myyneet loppuun), sitä huomaa toivovansa, että striimikeikat säilyisivät silti osana repertuaaria, tavallisten keikkojen rinnalla.
sunnuntai 7. kesäkuuta 2020
Koronakevät 2020 - Toukokuu striimien varassa
Flat Earthiakin päädyin katsomaan keikkamainoksen nähtyäni. Tämähän oli se tunnettujen muusikoitten yhteenlyöttymä, jossa oli siis... ainakin Amorphiksessa ja Kyyriassa soittanut basisti, ja näköjään myös HIMissä ja Kyyriassa soittanut rumpali, ja katsos perhanaa, oli se kitaristikin HIMistä. Laulaja oli kyllä itselleni tuntematon suuruus, vaikka joku tekijämies lienee sekin. No, tietenkin keikkamainoksen näkemisen ja keikan katsomisen välillä olin ehtinyt sekoittaa kellonajat, ja ehdin nähdä keikasta kolme viimeistä biisiä. (Joskin striimi löytyi sitten myöhemmin vielä YouTubesta uudelleenkatsottavaksi. Ihan heti alkuunsa ei löytynyt.) Jostain syystä tästäkin tuli mieleen isojen kesäfestareiden sunnuntaibändit. Ensiviakutelma oli kyllä, että Niclas Etelävuoren basso pääsi enemmän esille kuin Amo-aikoina ikinä.
Uusi tuttavuus Rahko löytyi Turku Rock Academyn striimisarjasta. Onkohan tämä se Rahkoi, joka kuun mustaksi jakoi? Arch Enemy, Jinjer ja kumppanit lienevät innoittaneet tätä bändiä, vaikka hetkittäin juurikin vokalistin ulosannista tulee mieleen myös Silmäosasto. Ehkä siksi, että suomen kieli vie huomion ensimmäiseksi ulkoisten seikkojen jälkeen. Lyriikoiden tarinoiden lisäksi korvaan pistää kyllä myös hauskoja kitarakoukkuja - voisin mennä katsomaan tätä bändiä joskus myös ihan paikan päällekin tämän striimin innoittamana.
Ensimmäinen maksullinen striimikeikka, jolle ostin ennakkolipun, oli jo monesti paikan päälläkin livenä nähty Swallow the Sun, akustisena ja koronarajoitusten mukaisessa kokoonpanossa, jossa rumpali hoiti basistin tehtäviä ja kosketinsoittaja lukuisia eri instrumentteja kielisoittimista perkussioihin. Kannatti maksaa. Äänentoisto ja kuvanlaatu olivat priimaa, ja sisältö kaunista. Olen edelleen itseni kanssa samaa mieltä siitä, että Songs from the North II:n biisit saavuttavat todellisen olomuotonsa livenä, ja levytetyt versiot olivat vasta matkalla sinne. Vaikka tokihan tämä keikka sisälsi muutakin - uudempaa ja vanhempaa materiaalia, ynnä coverit Alice In Chainsilta ja Anathemalta. Välissä oli myös jutustelutuokioita kysymyksiin vastaten, mutta näitä sijoiteltiin harvempaan ja kysymyksetkin vaikuttivat olevan tolkullisempia kuin Imperial Agella, joten eivät niin häirinneet tunnelmointia. Oli myös miellyttävää huomata, että jotain siitä Swallow the Suniin kuuluvasta fyysisyydestä välittyy myös etäisyyksien päästä ja nettikaapeleita pitkin. Biisit pyörivät keikan jälkeen päässä monta päivää.
Seuraavana striiminä tulikin hypättyä varsin toisenlaisiin tunnelmiin, kun Vastavirralta striimattiin punkkia. Aloittanut Bad Jesus Experience kuulosti hyökkäävältä ja kaoottiselta. Räyhäinen vokalisointi tuntui enemmän rytmiseltä kuin sanoja välittävältä elementiltä.
Aivolävistys kuulosti perään jotenkin rokimmalta... tai perinteisemmältä. Tai ehkä olen nuorempana kuunnellut jotain enemmän sen tyyppistä punkkia, ja siitä on sitten muodostunut mielessä joku punkin arkkityyppi... No, keikalla oli joka tapauksessa reipas ja lysti meininki.
Ja seuraavana iltana oli luvassa taas sukellus toisenlaisiin tunnelmiin, kun Hexvessel konsertoi metsässä Näsijärven (Epäpyhäjärven) rannalla laskevan auringon edessä. Tässä oli tosiaan hyödynnetty mahdollisuutta tarjota striimin välityksellä musiikin lisäksi jotain erityistä, jota ei välttämättä tavallisella keikalla pystyisi samoin katsojille näyttämään. Kaunista, kaunista. Lähetys tosin pätki välillä harmillisesti. Onneksi niin päin, että ääni pysyi tasaisena silloinkin kun kuva nyki kuin nolkytluvun alun TV-chatissa, vaikka loppua kohti äänikin katkesi muutamaan otteeseen.
Vastavirran striimeistä piti tsekata myös Fosforos, jonka tiesin entuudestaan lähinnä siltä pohjalta, että Infernon ruokapalstalla oli joku näiden ruokaohje, ja havainnoin sen kuvista basistin soittaneen myös Hexvesselissä. No, ehkä sitä on tyhmempiäkin syitä tsekata bändien keikkoja, varsinkin jos lopputulos on silti korvaa miellyttävä. Karskia korinaa ja kalman katkua! Pyroja ja saippuakuplia!
Jostain syystä olen missannut Oranssi Pazuzun livenä useita kertoja erinäisistä tyhmistä syistä (kuten esimerkiksi siksi, että yhden päivän täsmäiskut useamman päivän festareille osuivat juuri eri päivään). Nyt tuli tilaisuus paikata sitä aukkoa, mutta kylläpä striimin aikana tuli useaan otteeseen toivottua, että olisi sittenkin oikealla keikalla äänenpaineen puristuksessa. Se kun on osa tällaiseen äänitaiteiluun liittyvää elämystä. Vahvojen kontrastien valot, videoprojisoinnit ja usean kameran levoton kuvaus tukivat saumattomasti musiikin tajunnan pirstaloivaa ja uhkaavaa tunnelmaa. Ja mikä karmea antikliimaksi, kun keikka loppui ja YouTube tuuttasi heti perään jonkun Prisman kalatiskin mainoksen!
Njihe on ehtinyt tässä välissä toteuttaa useammankin striimin, mutta kerrankos sitä hyppää suoraan uusimpaan, joka on juuri menossa livenä. Njihe kuulostaa edelleen joka kerta jotenkin hämmentävältä, ja silti oudon kiehtovalta koska siitä hämmennyksestä tekee mieli ottaa selvää. (Ja sitten soi taas seuraavalla viikolla töissä päässä, kuinka muurahaiset syövät lihan ja valkaisevat luut.) Ei tullut tälläkään kertaa suosikkiani Ristikkoaarretta.
Gladenfold oli toistaiseksi ensimmäinen noista Turku Rock Academyn striimeistä, jonka tiesin entuudestaan ja olen nähnytkin joskus. Muistelen, että bändi olisi joskus ollut melodeathia ja mennyt siitä powerimpaan suuntaan - melko muhevat melodiamatot oli joka tapauksessa, ja ääntelyssä sekä puhdasta laulua että rähinähetkiä.
Joku taisi povailla jo viime kuussa, että jossain vaiheessa striimikeikkojakin aletaan tarjoilla eksklusiivisesti jossain tietyssä palvelussa, siinä missä elokuvat tai tv-sarjat voidaan julkaista ensimmäiseksi tai kokonaan vain jossain tietyssä suoratoistopalvelussa (ja katsoja joutuu hankkimaan sitten koko palvelun voidakseen katsoa jonkun tietyn sisällön). Eipä siinä sitten kovin pitkään mennyt, kun Battle Beastin striimiä sai katsella puoli tuntia ilmaiseksi Ilta-Sanomien sivuilta ja puolen tunnin jälkeen striimi siirtyi Ruutuplussan puolelle, joka olisi vaatinut ainakin rekisteröitymistä. Ehdittiinpä siinä puolessa tunnissakin jokunen hitti soittaa, vaikka eksklusiivisen lähetyksen puolelle lupailtiin sitten jotain ennennäkemätöntä. Ainakaan basistia ei taidettu siellä juottaa, koska tämä puuttui kokoonpanosta - kuulemma noron eikä koronan takia. Nooran sarvikruunusta erottui lähikuvissa paljon yksityiskohtia, jotka yllättäen eivät ole ihan keikkapaikoilla salin perille asti erottuneet.
Merkillisesti muuten striimikeikatkin pakkaavat painottumaan viikonloppuihin, vaikka sinänsähän sitä voisi striimata koska vaan, varsinkin jos keikka on vielä tallenteena katsottavissa jonkun aikaa. Ja sinänsä sitä luulisi ihmisillä olevan aikaa katsella keikkoja keskellä viikkoakin, jos ja kun paljoa muuta vapaa-ajan tekemistä ei ole. Ilmeisesti kaikki ovat kuitenkin olleet koronankin aikaan oikeasti töissä ja niiden jälkeen päreinä, vaikka julkisuudesta voisi päätellä kaikkien olevan kotona aamusta iltaan ja illasta aamuun.
Striimeihin on viritelty kokonaisia festareitakin, Off Stage Festivalissa soitti useampi bändi kahtena päivänä. Ja kuten perinteisempiin paikan päällä pidettäviin festareihin, tähänkin tuli tehtyä ensin yhden päivän täsmäisku, koska ensimmäinen päivä oli täynnä ihan vierasta tavaraa ja toisen päivän kattaukseen kuului muun muassa jonkun toisen bändin lämmittelytehtävistä missattu Tyrantti "jonka joskus vois kattoo", ja vanha kunnon Swallow the Sun akustisessa koronakokoonpanossaan. En nyt muista, onko perinteisten festareitten kohdalla päässyt käymään niin, että sosiaalinen elämä ja yleinen hengailu venähtää sen verran että aiottuja artisteja jää näkemättä (kuulemma joskus on joillekin käynyt), mutta niinhän se jäi suorana aiemmat bändit näkemättä ja Swallow the Sunkin ehti aloittaa ennen kuin sitä pääsi katsomaan. Onneksi oli tapahtuman tallenne katsottavissa samaan hintaan jälkikäteen.
Niinpä pääsi jälkikäteen yllättämään, että illan ensimmäinen bändi ja entuudestaan vieras nimi Feastemhan oli vallan grindcorea. Kieltämättä jotain huvittavaa on siinä kombossa, että päättää kuunnella vielä uudestaan sitä edellisenä iltana kuunneltua akustista herkistelyä ja ehkä myöhemmin kelailla houkuttelevia hetkiä muista esiintyjistä - ja päätyy sittenkin kuuntelemaan luurit päässä setillisen grindcorea, että täähän on muuten aikas hyvä! Kun ei alun jälkeen keskenkään malta jättää. Vaan missä muualla olen joskus mahtanut nähdä tuon rumpalin, vai keneltä muulta se näyttää?
Tyrantti puolestaan nyt lopulta nähtynä muistutti perusheavyn ja logofontin puolesta RAMia. Valkoisista varsilenkkareista tulee kyllä edelleen kauheat teinimuistot mieleen! Encoreksi riisutaan liivi ja henkselit (tällä vissiin piti paikata sitä, että päällekkäisyyksien takia jäi joku burleskistriimi katsomatta), mutta lenkkarit eivät silti lähde. Musiikillisesti varsin menevää, mutta voi olla, että tulee silti edelleen nautittua festarin osana tai lämppärinä, eikä vielä ostettua lippua erityisesti tämän bändin takia. Aika näyttää miten kehitys kehittyy.
Swallow the Sun taas puolestaan edusti jälleen tasoa, jota siltä on lupakin odottaa. Asetelma tietysti oli aika sama kuin edellisessäkin akustisessa keikassa ja varsin nopeasti sen jälkeen. Setin runko oli toki edelleen Songs from the North II:n kappaleissa muutamin uudemmin ja vanhemmin lisin. Vanhempia biisejä oli New Moonin lisäksi tuotu saman levyn Falling World ja covereihin Nick Cavea. Hetkittäin harmittaa, ettei Jaani Peuhun instrumenttivalikoimaa kuvattu enemmän - edelliseltä keikalta tuttu kantelekin siellä vilahti, ja xylofoni toi todella aavemaista soundia biiseihin joissa sitä käytettiin.
Off Stage Festivaliin kuului myös haastatteluosuuksia - fiksusti kokonaisten settien jälkeen, eikä keskellä settiä. Haastattelut olivat myös letkeämpää turinointia kuin aiemmin nähdyt kysymys-vastaus-hetket keskellä keikkoja, ja sellaisina kovasti viihdyttävämpiä. (Nyt täytyy kyllä todeta, että Vastavirrankin striimeissä on ollut haastatteluja, jotka tosin olen usein skipannut jos olen ollut samalla tekemässä jotain muuta.)
Toukokuun viimeisenä päivänä striimasi Kaunis Kuolematon, jonka striimin alku livahti sekin jotenkin ohi, ja piti sitten katsoa myöhemmin. (Eli ensin itse valitan siitä, että kaikki keikat on perjantaisin ja lauantaisin ja päällekkäin, enkä sitten muista kun joku keikka on sunnuntaina.) Bändi oli entuudestaan tuntematon ja lähinnä valikoitui katsottavaksi kaverisuositusten perusteella. (Ja olihan se myös kiehtovaa, että tilaisuuden sponsorina toimi "unelmatulevaisuus Metsäkylässä"). Tyylillisesti kynnetään hiukan samoissa vesissä kuin Paara, mutta tarttuvuus ei ole ihan samaa luokkaa - tästä olisi saanut varmasti enemmän irti, jos materiaali olisi ollut entuudestaan tuttua.
maanantai 11. toukokuuta 2020
Koronakevät 2020 - Maalis- ja huhtikuu striimien varassa
Alkuun ajattelin skipata striimikeikoista kirjoittamisen - enhän yleensä ole kirjoittanut siitäkään, jos olen vaikka katsellut Wackenin striimejä, tai keikkatallenteita DVD:ltä. Ennen pitkää alkoi kuitenkin näyttää siltä, että alkuun oudolta ja väliaikaiselta vaikuttanut tilanne onkin uusi normaali, ja siitä saattaa poikia jotain uutta kulttuuriin jatkossakin. Olihan striimikeikkoja ollut aiemminkin - isossa mittakaavassa esimerkiksi juuri nuo Wackenin jokakesäiset striimaukset, ja pienemmässä skaalassa esimerkiksi erilaiset "treenikämppäkeikat".
Tietysti erilaisilla esiintyjillä on hyvin erilaiset mahdollisuudetkin tehdä striimejä. Siinä missä sooloartistin tai hyvin pienimuotoisen kokoonpanon on mahdollista polkaista keikka pystyyn vaikka kännykän kameran edessä kotisohvalta, isommat kokoonpanot tarvitsevat isompia puitteitakin. Varsinkin jos haluavat välittää katsojilleen kauemmaskin myös tavallisilta keikoilta tuttuja show-elementtejä, kuten valoja ja koreografioita. Ja isompien juttujen toteuttaminen tietysti tulee myös kalliimmaksi. Toki äänentoisto ja kuvaus vaikuttavat myös siihen, miltä se sooloartistikin kuulostaa. Joidenkin on helpompi toteuttaa kotikutoisempia juttuja nopealla aikataululla kuin joidenkin toisten. Toisaalta striimikeikat voisivat antaa myös mahdollisuuden toteuttaa yleisön nähtäväksi musiikkivideon ja keikan välimaastossa juttuja, joita olisi hankala viedä klubikeikoille tai kiertueelle. Vaikka soittaa pehmoleluilla täytetystä kylpyammeesta käsin, jos niikseen tulee.
Kun paikan päälle keikalle meno ei enää ollut vaihtoehto, vaan kaikki tarjonta oli striimejä netissä, tuli pikkuhiljaa havainnoitua myös muutoksia omassa keikkakäyttäytymisessä. Voi johtua siitä fyysisen osallistumisen tarpeesta, että jossain vaiheessa tuli seurattua melkein enemmän erilaisia jumppaohjausstriimejä ja liikuttua niiden tahtiin, kuin varsinaisia keikkoja. Samoin kun osa esiintyjistä tarjosi keikkansa katsottavaksi myöhemminkin kuin juuri siinä hetkessä, joitain erityisen korvanmukaisia keikkoja tuli kuunneltua useita kertoja, vaikkei niinkään katsottua kuin sen ensimmäisen kerran. Keikka pyörimään yhteen selaimen välilehteen ja puuhaamaan jotain muuta samaan aikaan toisella välilehdellä! Jollain tavalla tästä tuli mieleen jopa se teoretisoitu ero (leffateatterissa katsotun) elokuvan ja television välillä, jos elokuvaa katsotaan keskittyneesti ja televisiota silmäillään muiden puuhien ohessa.
Samoin oikeilla keikoilla harvemmin tulee juteltua kavereiden kanssa samaan aikaan kun bändi soittaa, mutta striimien kohdalla se on jo pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Ehkä siksi, että tekstipohjainen jutustelu ei sotke kuuntelemista siinä missä ämyreiden vieressä kilpaa karjuminen. Ja onhan siinä tiettyä hohtoa kommentoida kaukana asuvien kavereiden kanssa reaaliaikaisesti kerrankin samaa keikkaa, siinä missä yleensä päästään korkeintaan vertailemaan saman kiertueen keikkoja eri kaupungeissa.
Kun kokoontumisrajoitukset sulkivat keikkapaikat maaliskuussa, Anniina Auf ehti ensimmäisten joukossa striimaamaan intiimin keikan kotisohvalta. Ja hiukan myöhemmin toisen, jossa oltiin jo liikkuvaisempia. Rajatusta biisimateriaalista huolimatta keikoilla esitettiin keskenään eri versio samastakin biisistä, joten yllätyksellisyyttäkin oli. Tunnelma keikoilla oli lämmin ja läheinen, ja kappaleet yhtä merkillisellä tavalla koskettavia kuin aiemminkin, joten ensi kokemusten perusteella livestriimit vaikuttivat joltain kerrassaan lupaavalta.
Varsin alkuvaiheessa päädyin myös katselemaan striimiä, jossa Galderian laulaja soitteli pianoa ja lauloi toivebiisejä (sikäli kun ne olivat pianon ja laulun voimin toteutettavissa) ja jutusteli webbikameralle näyttäen jokseenkin humalaiselta, vaikka ahkerasti siemaillussa lasissa vaikuttikin olevan vettä. Ilmeisesti osa esimerkiksi läppäreiden kiinteistä kameroista saa niiden ääressä istuvat ihmiset näyttämään vähintään oudolta, ja äkilliset kumartumiset lähemmäs näyttöä lukemaan tekstejä vielä lisäävät humalaista vaikutelmaa. Koska en varsinaisesti voi väittää tuntevani Galderian materiaalia ja striimin jutustelukin tapahtui pääosin oudolla kielellä, en tainnut saada siitä irti ihan sitä mitä bändin fanit. Varsin mukava kädenojennus kuitenkin faneille tilanteessa, jossa ei tiedetä koska on taas mahdollisuus nähdä fyysisesti samassa tilassa.
Varsin alkuun striimeissä pisti myös silmään ahkera siemailu ihan eri tavalla kuin livekeikoilla. Mitä sitten itse kunkin lasissa olikaan. Siinä missä Anniina Aufin jäsenillä oli soreat viinilasit ja Galderian laulajalla tavallinen juomalasi, Njihe siemaili Jaloviinaa suoraan pullosta. Kappaleiden nyrjähtänyt tunnelma oli edelleen kohdillaan, ja tähän esitykseen kuulunut jatkokertomus uutisesta sopi sekin settiin mainiosti. Aiemmalla livekeikalla vaikutuksen tehnyt Silmälasit oli mukana, mutta vähän petyin, kun toinen suosikkini Ristikkoaarre puuttui. Myöhemmin palattuani etsimään linkkiä katsomaani keikkaan, huomasin että niitähän on tullut sivulle lisää. Täytynee jälkikäteisesti katsoa nekin!
Metsatöll puolestaan toimitti monella kameralla kuvatun näyttävän shown, jossa oli useita vierailijoita. Keikka oli katsottavissa ilmaiseksi "maksa jos jaksat"-periaatteella, ja ilmeisesti monet myös maksoivat. Kommenteista päätellen monet myös tutustuivat bändiin ensi kertaa striimikeikan välityksellä - Metsatöll saattoi olla pandemian aikaan ensimmäisten metallibändien joukossa, jotka ehtivät tarjoamaan oikeaa kokonaista keikkaa koteihinsa jumittuneille katsottavaksi. Tosin, jos en nyt ihan läpiä päähäni puhu, kyseinen keikka saattoi olla jo valmiiksi sovittu ja suunniteltu, ja päätettiin sitten muuttuneessa tilanteessa soittaa joka tapauksessa kameroille ilman paikan päällä olevaa yleisöä. Vaan saattoipa se olla joku muukin keikka jolle kävi niin. Metsatöllin meininki oli kuitenkin reipasta ja hauskaa, kuten yleensä paikan päälläkin. Metsavihan muistan kuulleeni myös ihan ensimmäisellä näkemälläni Metsatöllin keikalla - tai ainakin se avasi hetkeksi portaalin vuosien takaisiin tunnelmiin.
Awake Againin striimikeikkamainos tuli vastaan Facebookissa. Entuudestaan tuntematon bändi - pitääpä tsekata millainen on meininki. No, meininki oli hilpeä - tuli mieleen jotenkin isojen (yleis)kesäfestareiden sunnuntaibändit. Värikästä pukeutumista ja maskottipehmopossu. Musiikillisesti tunnuttiiin kurottelevan nolkytluvun alun, ehkä jopa 90-luvun suuntaan. Ehkä vähän pomppumeiningillä. (Tätä keikkaa en ainakaan löytänyt enää myöhemmin katsottavaksi, vaikka se ilmeisesti oli jonkun aikaa suorana striimauksen jälkeen ollutkin katsottavissa.)
Myöhemmin luin lehdestä, että näitä Turku Rock Academyn striimikeikkoja olisi ollut enemmänkin, ja ajattelin vilkaista niitä lisää sitten myöhemmin. Josko tulisi välillä kuultua enemmänkin uutta musiikkia, eikä vain koluttua vanhojen tuttujen tekemisiä. Mutta ties kuinka monta ehdin missata välistä! Tässä vaiheessa alkoi myös tulla mieleen, että kannattaisi sittenkin kirjoittaa postauksia myös striimikeikoista, ennen kuin unohdan kokonaan mitä kaikkea kevään aikana on tullut nähtyä ja kuultua.
(Nytkin vaanii epäilys, että olen unohtanut jotain välistä. Saatoin muuten kuunnella jossain välissä myös Juha-Matti Rautiaisen keikan, mutta visuaalit näyttävät täysin vierailta, joten se on varmasti pyörinyt kuulokkeissa samalla kun olen tehnyt jotain muuta.)
Imperial Age veti tietenkin tapansa mukaan kaiken tappiin asti ja vähän yli kolmetuntisella striimishowllaan, jossa kappaleiden välissä oli juontajan houstaamia talk show-osuuksia, joissa oli tarkoitus vastailla yleisön kysymyksiin ja päästää laulajien lisäksi myös muita soittajia ääneen. Aina kappaleen tai parin välein toistuneet talk show-osuudet olivat kyllä keikan tylsintä antia, ehkä vuorottelu olisi toiminut paremmin, jos soittopätkät olisivat olleet useamman kappaleen mittaisia. Suurimmat hitit oli säästetty viimeisiksi, mutta toisaalta niissä kuului myös jo väsymys laulajien äänestä. Tämä keikka pelkästään striimattiin suorana, eli sitä ei ollut katsottavissa enää myöhemmin.
sunnuntai 10. toukokuuta 2020
Mansion ja Lasten Hautausmaa Apollossa 22.2. 2020
 | |
| Mansion, 22.2.2020 |
 | |
| Mansion, 22.2.2020 |
 | |
| Mansion, 22.2.2020 |
 | |
| Mansion, 22.2.2020 |
Apollon led-seinää oli käytetty seurakunnan kasvattamiseen taustakuvan voimin, vaikka varmasti saarnaajien silmistä paistava tuli ja tulikivi olisi tehnyt vaikutuksen ilman taustaakin, ja jo kokoonpanon koko on tiettävästi sekin luonut tiettyä massan tuntua aiemmilla lavoilla. Paikan päällä siihen ei niin tullut kiinnitettyä huomiota, mutta myöhemmin kuvia kamerasta purkaessa jotkut kuvat näyttivät melkoisilta kansanjoukoilta.
 | |
| Mansion, 22.2.2020 |
 | |
| Mansion, 22.2.2020 |
Seuraavana lavan vallannut Lasten Hautausmaa kuulosti tämän jälkeen loppukevennykseltä, vaikka olikin illan pääesiintyjä, ja sen fanikunta fiilisteli mukana ihan tippa linssissä. Sitä fanikuntaa oli paikalla paljon.
Edellinen muistikuva Lasten Hautausmaasta oli tietty Viikatemaisuus, jota en enää tavoittanut - sen sijaan useampaan otteeseen mieleen tuli SIG. Joku rautalankavaihde tuntui löytyvän rivakammissa biiseissä. Jotenkin koko keikka tuntui myös siltä, kuin olisin kurkistellut jonkun muun nuoruusmuistoihin esimerkiksi lukemalla päiväkirjaa tai romaania. Tietyt asiat ovat tunnistettavia, mutta emotionaalinen etäisyys voi silti jäädä pelkän kurkistelun tasolle.
 | |
| Lasten Hautausmaa, 22.2.2020 |