Sepulchral Curse Utopiassa 12.11. 2021

 Entinen Gong, entinen Klubi, entinen Kilta ja entinen Säätämö on tehnyt taas paluun Turun keikkakentälle, tällä kertaa nimellä Utopia. Toivotan onnea ja pitkää ikää!

Sepulchral Curse 12.11.2021

Koska työ pakkaa haittaamaan harrastuksia, ehdin illan annista katsomaan vain Sepulchral Cursea. Sinänsä viivytys miksaajaa odotellessa oli jopa onnekasta, koska niin ehdin nähdä ja kuulla koko keikan - ynnä osan siitä odottelusta. Stressattuani koko illan kovin, kuinka monta biisiä mahtaisinkaan missata alusta, saliin saapuessa tuli hetkeksi epätodellinen olo, kun bändi jo odotteli lavalla, testaili savukoneita ja soitteli välillä pätkiä peli- ja elokuvamusiikista ennen kuin säätöjä päästiin laittamaan kohdalleen ja keikkaa aloittamaan. Jos bändi ei olisi ollut entuudestaan tuttu, olisiko sitä odotteluvaihetta voinut erehtyä luulemaan keikaksi ja miettiä, että onpa postmodernia rappiotaidetta tämä? No, ehkei sentään kuitenkaan. 

Sepulchral Curse 12.11.2021

Kun keikka lopulta jyrähti käyntiin, se oli menoa sitten. Bändi kuulosti todella tiukalta ja hyökkäävältä. Pellit sihahtelivat taas särkyvän lasin terävyydellä. Ylipäätään käväisi taas mielessä, että rummut kuulostaa enemmän liidi-instrumentilta kuin komppaukselta tässä yhteydessä. Tosin jossain vaiheessa käväisi myös mielessä, että itseään odotuttanut miksaaja oli tainnut väännellä säätöjä siten, että nyt jäi vähän katveeseen myös sellaisia elementtejä kielisoitinosastolta, mitkä olisivat saattaneet ansaita parempaa esiinnostoa. No, toisen kerran sitten - onneksi Sepulchral Curse on niitä bändejä, joita voi odottaa näkevänsä keikalla toistekin.

Sepulchral Curse 12.11.2021

Ja kylläpä sitä onkin ollut ikävä elävää musiikkia ja sen fyysisyyttä.

Marianne Maas ja Eija Kankaanranta Kaarinan kirjastossa 28.9.2021

Kaarinan kirjasto jatkaa kiehtovalla kulttuuritarjonnalla. Nyt kirjaston konserttisalissa esitettiin kokonaisuus nimeltään Att leva i naturen och vid havet, joka yhdisteli suomenruotsalaista kansanmusiikkia ja uudempaa taidemusiikkia, joista jälkimmäinen oli hakenut innoitusta niin japanilaisista tanka-runoista kuin Amerikan alkuperäiskansojen runoudesta - ja näiden suomennoksista. Säveltäjä Pauliina Isomäki oli myös paikalla esittelemässä laulusarjansa ja sen innoituksen lähteet kuulijoille. Olipa ihan joidenkin laulujen kantaesitys, joitain toisia oli ilmeisesti aiemmin esitetty toisenlaisina sovituksina.

Pauliina Isomäki, Marianne 
Maans ja Eija Kankaanranta, 28.9.2021

Instrumenttivalikoima oli taas kiehtova erilaisine kanteleineen, jouhikkoineen ja viuluineen. Se pääsi yllättämään, miten monelta eri instrumentilta yhtä aikaa kuulostikaan iso, efektoitu sähkökantele. Jännittävää kuultavaa ja katsottavaa tarjosi myös se kappale, jossa yhdellä kädellä soitettiin yhtä ja toisella toista kanteletta, kummallakin eri juttuja jotka kietoutuivat suuremmaksi kokonaisuudeksi, mutta käsien paikat vaihtuivat lennossa kanteleesta toiseen.

Marianne Maans ja Eija Kankaanranta, 28.9.2021

Tankoihin sävelletyt laulut ovat lyhyitä tuokiokuvia siinä missä tekstinsäkin. Siinä on jotain virkistävää - miksi venyttää ilmaisua, jos sanottavaa on lyhyesti. Lyhytkin teos voi olla eheä kokonaisuus.

Pituuden ja muodon vaihtelu  kirjoi settiä, sillä suomenruotsalaiset balladit olivat pitkiä ja monisäkeistöisiä. Lunastettavan neidon balladi sai myös kiinnittämään huomiota siihen, mihin joskus ennenkin - samojen teemojen tarinoissa tuntuu olevan erilainen loppu suomeksi ja ruotsiksi. Mahtaako vastaava variaatio löytyä myös arkistoiduista toisinnoista, vai onko kyse vain esityksiä varten tehdyistä valinnoista?

Marianne Maans, 28.9.2021

Juoksu yönmaahan-runokokoelma oli omilta teinivuosilta tuttu, vaikka tällä kertaa sävelkäsittelyn saaneet runot eivät niitä omista muistoista tutumpia olleetkaan. Taas pääsi liikutus yllättämään, kun musiikki ja sanat kuljettivat läpi kovien aikojen, muistuttaen lopuksi, ettei matka lopu ennen kuin loppuvat pilvet ja tähdet.