Love Metal, Hate Fascism Kirjakahvilassa 19.8.2022

 Olen tainnut aikaisemmat Love Metal, Hate Fascism-tapahtumat otsikoida bändien nimillä koko tapahtuman nimen sijaan, missä ei oikeastaan ole järkeä kun kyseessä on kuitenkin toistuva tapahtuma. Vaikka sitten olisinkin jonain vuonna käynyt katsomassa vain jonkun bändin koko kattauksesta. Tehdäänpä siis tässä suhteessa korjausliike, ja fiksataan myös vanhempien postausten tägit kuntoon...

Ja taas kerran on syytä myös kehaista Kirjakahvilan kaakkuja ja paakelseja, teetä ja smoothieita, jotka tarjoavat ihanaa lisäiloa keikkojen seuraamiseen.

Iltaman avasi pirun painavasti ja aaltoillen Slowenya, joka sekin kuulosti leväiseltä mereltä, johon laulu uurtaa fluoresoivaa vanavettä. Pinnan alla piili hirmuisia syvänköjä ja rosoisia vuoristoja. Ensimmäistä kertaa Slowenyaa kuullut seuralaiseni vertasi sitä ensivaikutelmanaan Bölzeriin. Vaikka vertaus ensiksi yllätti, kieltämättä jotain samaa sittenkin löytyy, joskin hitaampana ja kulmikkaampana.

Slowenya 19.8.2022

Mansion kuulosti tapansa mukaan painavalta ja uhkaavalta - ja ihan tavattoman hyvältä. Hämärtyvässä illassa lavan punainen hehku korosti Mansionin maailman palavaisuutta. Saarnaajanaisten harmoniat täydensivät toisiaan vielä paremmiksi aina kun meinasin ihailla jo yksittäistäkin ilmaisua. Voi johtua myös koskettimien äänimaisemista, että livenä Mansionissa tuntuu tuomion palon lisäksi myös jonkunlaista jazzahtavuutta.

Mansion 19.8.2022

Hexhammer aloitti hiukan punkahtavalla vaihteella, mutta sitten lähtivätkin jo blastbeatit vyörymään. Niiden lisäksi rummuissa oli varsin riemukasta peltiriehaa kuunneltavaksi. Laulajakin kirmaili yleisön seassa - ja jonkun lasin särkyminen lavan eteen veti jostain syystä tietyn yleisönosan pittiin hyppimään sandaaleissa ja kaatuilemaan niiden lasinsirpaleiden päälle. Meno taisi olla siis jopa viiltävän riehakasta.

Hexhammer 19.8.2022

Lopuksi lanaava Dome Runner kuulosti varsinaiselta äänikaaokselta, joskin selkeni loppua kohti, joten osa kaoottisuudesta saattoi liittyä myös teknisiin ongelmiin, jotka välillä katkoivat settiä. Osa taas oli varmasti tarkoituksellista. Koneellinen tikitys komppasi raastavaa kyntämistä liverumpalin lisäksi, ja lopputulos kuulosti jossain määrin Conanin ja Godfleshin yhteiseltä äpärältä. 

Dome Runner 19.8.2022

Below the Graves, Sunniva, Besra ja Mansion Kirjakahvilassa 15. 8. 2020

 Love Metal, Hate Fascism.

Viimeiseksi keikaksi talvella ennen koronarajoituksia jäi Mansion, ja niin pääsi käymään, että ensimmäinen keikka loppukesästä koronarajoituksien jälkeen oli taas Mansion. Tai no, tulihan molemmilla keikoilla nähtyä muitakin bändejä siinä välissä  (koska talvella Mansion soitti lämppärinä, kesällä illan viimeisenä pääesiintyjänä), mutta saman bändin perässä molemmille keikoille tuli lähdettyä. Tämänkertaisen keikan muut esiintyjät eivät olleet ennen keikkaa FB-eventtiin postattuja näytteitä tutumpia. Ne tosin kuulostivat kaikki varsin lupaavilta, joten oli syytäkin katsastaa koko illan tarjonta.

Below the Gravesin tyylilaji oli death metal. Kulmikkaan ja hidastelevamman alun jälkeen materiaali kääntyi pursuilevampaan suuntaan ja tahti kiihtyi, kunnes nakutti eteenpäin kuin kaiken tieltään tuleen sytyttävä tuomiopäivän höyryjuna.

Reipas ja riemullinen mieli tästä seurasi.

Below the Graves, 15.8.2020

Below the Graves, 15.8.2020

 

Vastaanpanemattomasti etenevältä luonnonvoimalta kuulosti myös seuraavaksi soittanut Sunniva, virralta jossa kivet jauhavat hiidenkirnuja toisiinsa. Eventin infon mukaan tyylilajina oli doom/sludge/post-metal. Paikan päällä todistettuna mentaalinen ikkuna toiseen todellisuuteen ja outoihin tiloihin, äänenpaineen maalatessa mieleen kuvia joita silmin ei voi nähdä. Juuri tätä kokemuksen kokonaisvaltaisuutta on keikoilta ollut eniten ikävä - miten äänet, fyysiset tuntemukset, mielen läpi virtaavat kuvat ja näköhavainnot sekoittuvat yhteen kohisevaksi koskeksi, ja antautumalla sen virran vietäväksi voi tuntea tulevansa osaksi sen voimaa, koskettavansa kuolemattomuutta. Samaan aikaan kun kuluva hetki ikuisesti pakenee.

Varsin voimallinen esitys. Nimi mieleen ja odottelemaan tilaisuuksia uusintakatsastuksille.

Sunniva 15.8.2020

Sunniva 15.8.2020

Sunniva 15.8.2020

Besran tyylilaji eventin infon mukaan oli avantgarde metal, ja ennakkokuuntelun perusteella se kuulosti oikein mieltäkiinnittävän murheelliselta, siis peräti lupaavalta.  Paikan päällä se kuulosti joltain ihan muulta kuin ennakkokuvittelin - ei siis huonolta, mutta pääsi yllättämään totaalisesti menemällä jalan alle ja lähes väkivaltaisella svengillä.

Tämä jätti jälkeensä ehkä hämmentyneimmän olon. Ehkä tähänkin tulee tutustuttua ajan kanssa paremmin ja seuraavalla kerralla on vähemmän orientaatiovaikeuksia.

Besra 15.8.2020

 

Besra 15.8.2020

 

Illan päättänyt Mansion taas kuulosti juuri siltä, mitä siltä osaa jo odottaakin.  Raskaalta, voimakkaalta ja erittäin pelottavalta. Rytmiryhmä ja urkujen parku rakentavat säännöllisen kehikon, jota kitarat ja laulajien fyysinen esiintyminen ynnä äkillisesti huudoksi purkautuva laulu repivät riekaleiksi samaa tahtia kuin se rakentuu.  Toisena laulajana edusti taas niillä Sabbath Assembly-keikoillakin väkevästi todistanut veli, jonka hurmioitunut esiintyminen taisi suorastaan oudoksuttaa joitain ensikertalaisia kuulijoita. Puhumattakaan siitä, että Alman käskiessä aikakin liikkuu tai on liikkumatta.

Mansionilta on tottunut odottamaan myös makoisaa covervalintaa, joka tällä kertaa pääsi totisesti yllättämään, mutta Reverend Bizarrewn Burn In Hell istui tyylillisesti ja lyyrisesti Mansionin oman materiaalin perään kuin bändille tehty.

Mansion 15.8.2020

Mansion 15.8.2020

Mansion ja Lasten Hautausmaa Apollossa 22.2. 2020

Illan avaavan Mansionin aloitusajaksi on ilmoitettu vartti ovien aukeamisen jälkeen, ja hiukan ennen ovien aukeamista jono jatkuu jo pitkälle ylös Humalistonkatua. Ja sieltä jonosta sisään pääseminen kestää tuskastuttavan kauan.

Mansion, 22.2.2020

 

Keikan alkaessa muistuu kyllä mieleen, miksi Mansionia kannattaa jonottaa sateessa ja myrskytuulessa. Se on hyvä. Se on hyvä bändi, ja se on hyvä luomaan tuonpuoleisen tunnelman, sekä teatraalisesti että musiikin keinoin.

Mansion, 22.2.2020

 

Saarnaako Alma tällä kertaa yhdessä Tildan kanssa, vai onko kyseessä joku toinen väkevä todistaja? Ainakaan Traitor's Dirge ei settiin kuulu. Konsepti sikseen, jos kohta viime keväisellä keikalla kuultu vieraileva laulaja jäi itselleni tuntemattomaksi, tällä keikalla toinen laulaja on Olga Välimaa. Kahden naisen tulkinta soi yhteen ja tunkeutuu ihon alle, hiuksianostattavista harmonioista käskevään sähinään. Toimii.

Mansion, 22.2.2020

 

Mansion, 22.2.2020

 

Apollon led-seinää oli käytetty seurakunnan kasvattamiseen taustakuvan voimin, vaikka varmasti saarnaajien silmistä paistava tuli ja tulikivi olisi tehnyt vaikutuksen ilman taustaakin, ja jo kokoonpanon koko on tiettävästi sekin luonut tiettyä massan tuntua aiemmilla lavoilla. Paikan päällä siihen ei niin tullut kiinnitettyä huomiota, mutta myöhemmin kuvia kamerasta purkaessa jotkut kuvat näyttivät melkoisilta kansanjoukoilta.

Mansion, 22.2.2020

 

Mansion, 22.2.2020

 

Mutta voi,  keikka päättyy aivan liian pian! Lienee lämppärislottien kirous.


Seuraavana lavan vallannut Lasten Hautausmaa kuulosti tämän jälkeen loppukevennykseltä, vaikka olikin illan pääesiintyjä, ja sen fanikunta fiilisteli mukana ihan tippa linssissä. Sitä fanikuntaa oli paikalla paljon.

Edellinen muistikuva Lasten Hautausmaasta oli tietty Viikatemaisuus, jota en enää tavoittanut - sen sijaan useampaan otteeseen mieleen tuli SIG. Joku rautalankavaihde tuntui löytyvän rivakammissa biiseissä. Jotenkin koko keikka tuntui myös siltä, kuin olisin kurkistellut jonkun muun nuoruusmuistoihin esimerkiksi lukemalla päiväkirjaa tai romaania. Tietyt asiat ovat tunnistettavia, mutta emotionaalinen etäisyys voi silti jäädä pelkän kurkistelun tasolle.

Lasten Hautausmaa, 22.2.2020

Siinäpä seisoskelin itkevien ihmisten keskellä ja kirjoittelin muistiinpanoihin sellaisia helmiä kuin "kuukahtava rumpali on noussut zombina ja myhäilee kuin yltiöhumalainen röllipeikko". Vai niin!

Mansion ja Sabbath Assembly TVO:lla 16.5.2019

Mansion, Mansion.

Mansion, 16.5.2019

Lavalle saapuva ihmisjoukko askeettisesti mustissaan, tulta ja tulikiveä silmissään, herättää kunnioitusta jo silkalla monilukuisuudellaan. Kun soitto jyrähtää käyntiin ja painaa kylmät väreet pitkin selkärankaa, käy mielessä, että tietyllä tavalla pyhän kokemus voi asua ankaruudessa. (Mistä on ollut hiljan puhetta jossain ihan muussa yhteydessä - joskin sen kokemuksen verbalisoija tavoitteli kokemustaan perin toisenlaisesta ankaruuden ilmentymästä.)

Mansion, 16.5.2019

 

Ankaruuden vastapainona on tietysti purskahtava hurmio, joka saa valtaansa saarnaajat tälläkin kertaa. Ja voi kyllä, myös yleisön.

Mansion, 16.5.2019

 

Kappaleiden mieslauluosuuksista tällä keikalla vastaava uskonveli todistaa niin väkevästi, että on vähällä vääntyä solmuun. Kauniisti soivat kyllä harmoniat siinä ohessa. Ensin tämän tamburiini näyttää vähän turhan iloluontoiselta soittimelta tällaiseen tilaisuuteen, mutta mitä pidemmälle keikka etenee, sitä enemmän se puolustaa paikkaansa.

Mansion, 16.5.2019

 

Melko iloluontoinen oli myös keikan päättänyt cover(?), mutta siinä vaiheessa hurmion kanavointi oli jo niin fyysistä luokkaa, että puolusti sekin paikkaansa.

Mansion, 16.5.2019

 

Mansion, 16.5.2019

 

...en ole muuten tainnut nähdä Mansionia kahta kertaa keikalla samalla kokoonpanolla. Niin tai näin, keikka oli silti ihan törkeän hyvä.
'

Mansion, 16.5.2019

 

Tunnustan suoraan, että olin ostanut keikkalipun Mansionin takia. Kylkiäisinä tullut ameriikanihme Sabbath Assembly oli entuudestaan tuntematon, mutta nytpä oli sitten oiva tilaisuus tutustua siihenkin samalla.

Sabbath Assembly, 16.5.2019

Kappaleet tuntuvat tempoilevan reippaasta laukasta soljuviin suvantoihin ja takaisin. Laulajan ääni on tummempi kuin keijukaismainen presenssi antaa olettaa. Ääni, jolla kerrotaan tarinoita.

Sabbath Assembly, 16.5.2019

 

Äkkiä jotain naksahtaa omassa päässä kohdilleen setin puolivälin paikkeilla - suvannosta toiseen soljuminen alkaa kuulostaa puhuttelevalta, ja basistin kliinit stemmat soivat kovin kauniisti yhteen laulajan kanssa. (Suurin osa basistin stemmoista muissa kappaleissa tuntui nimittäin olevan vaihtelevaa karjahtelua ja raakkumista.) Samaa menoa jatketaan kahden biisin verran, joista toinen kuulostaa hetkittäin suorastaan murhaballadilta, riippumatta siitä onko se sitä vai ei.

Sabbath Assembly, 16.5.2019

 

Sabbath Assembly, 16.5.2019

 

Viimeinen biisi etenee voimakkaasti basson varassa ja kuulostaa doomimmalta. Lienee jonkunlainen anthem - fyysinen eläytyminen hurmokseen alkaa lähestyä Mansionin asettamaa esimerkkiä, mikä tietysti on aina iloinen asia. (Näinkö aiemmin Alman laulavan mukana yleisön joukossa? Ei, se ei varmaankaan ollut Alma vaan joku impostööri.)

Sabbath Assembly, 16.5.2019

 

Paheellisuus kukoistaa ja paljasta pintaa nähdään keikan jälkeen, kun paitamyyjä esittelee jollekulle tatuointejaan ja tempaisee paitansa pois. Kaikkea sitä.

Mansion ja Jess And The Ancient Ones Dynamossa 24.1.2016

Mansion ja Jess And The Ancient Ones samalla keikalla - kieltämättä herkullista yhdistää kulttia ja okkulttia! Dynamo ei myöskään ole ehkä niitä kaikkein useimmin koluttuja keikkapaikkoja, vaikka kyllähän sielläkin on tullut livenä todistettua yhtä sun toista. Somasti Twin Peaksista tunnelmaa tanssilavan punaiset verhot kyllä tuovat. Ja mitä tulee tunnelman luontiin, intronauhana toiminut Black Widow'n Come To The Sabbat, joka hidastuu murtumiseen saakka kun Mansionin saarnaajat saapuvat, karmaisee oivasti selkäpiitä.

Mansion 24.1. 2016

Mansion 24.1. 2016

 

Kosketinsoundi on kuin jotain painavaa putoaisi portaita matkalla sirpaleiksi särkyen, ja kielisoittimetkin suorastaan räjähtävät ämyreistä.

Mansion 24.1. 2016

 

Mansion 24.1. 2016

 

Kireä tunnelma on antanut tietä svengille, jopa jonkunlaiselle hapokkuudelle, mutta ei sitä sentään vielä leppoisiksi ole ryhdytty. Toki myös fyysiset mittasuhteet saava hurmoksellisuus kuuluu asiaan.

Mansion 24.1. 2016

 

Mansion 24.1. 2016

Mansion 24.1. 2016

Karismaattinen todistuskokous päättyy vielä yleisöäkin mukaan lietsovaan kielillä puhumiseen varsinaisen saarnaajan jo poistuttua.

Mansion 24.1. 2016

 

Jess And The Ancient Ones on aina tarjoillut svengiä ja maailmallista menoa tuomiopäivän sijaan, vaikka juuret (lonkerot?) lienevät tässäkin tapauksessa vankasti tuonpuoleisessa.

Jess And The Ancient Ones, 24.1.2016

Jess And The Ancient Ones, 24.1.2016

Ensivaikutelma on toki asiallinen: Sitten viime kuuleman laulajan ääni on kehittynyt kovasti, ja raaempikin rekisteri on selvästi tahdonalainen tehokeino, ei rajojen tuleminen vastaan. Kokonaisvaikutelma on myös aiempaa jazzahtavampi.

Jess And The Ancient Ones, 24.1.2016

 

Jess And The Ancient Ones, 24.1.2016

 

Ja kuten jo aiemminkin olen todennut, Jess and the Ancient Ones toimii parhaiten kuulostaessaan hiukan nyrjähtäneeltä tanssilava-/rautalankabändiltä dopingilla. Kun pimeys laskeutuu tanssilavan ylle, huokosista puskeekin feromonien sijaan psykedeeliä. Kellohame heilahtaa, mutta sitten tajuatkin, että nämähän laulavat nuoren lemmen sijaan Luciferista. Saatille tai saatettavaksi luulit pääseväsi, mutta jouduitkin kirottujen tivoliin, jossa tanssimaraton jatkuu ja jatkuu eikä päivä koskaan nouse! (Eikä muuten kannata katsoa turhan tarkkaan vieressä tanssaavaa paria. Ties kuinka monivuotinen kalmo siinä laahustaa.)

Jess And The Ancient Ones, 24.1.2016

 

Oheishavainto: Onpa muuten JATAOnkin basistilla antelias kaula-aukko. Tämä on nyt kyllä selvästi Joku Juttu.

Sairaalloisen Pahat Festarit 2, toinen päivä 26.9. 2015

Niin. Tokihan Sairaalloisen Pahat Festarit oli kaksipäiväinen tapahtuma, mutta könysin paikalle vain jälkimmäisenä päivänä. Samalla Sairaalloisen Pahat Festarit jäivät Turun Klubin joutsenlauluksi.

Illan avasi (monessakin mielessä) ensimmäiseksi vanhan Ilta-puolen lavalla näkemäni Loath, joka rytmitti hitaampaa lahoamista ajoittaisilla paiskontapätkillä.

Loath, 26.9. 2015

Ja jo seuraavana soittikin sitten odottamani Mansion vanhan Live-puolen lavalla. Mansionhan on keikkaillut sitten viime näkemän vaikka kuinka, mutta jostain syystä olen aina ollut eri paikassa sopivaan aikaan ja näkemättä on jäänyt. Tällein vinyylirajoitteiselle kaikki biisitkin olivat uusia, vaikka ehkä keskeisimmän julkaisuformaatin ystäville jo kuinkakin tuttuja.

 Mansion, 26.9.2015

Musiikki kuuluu jalostuneen sitten viime näkemän raskaampaan suuntaan, ja urutkin pauhaavat kuin tuomiopäivän pasuunat. Protoheavyn rakennuspalikoista on kasattu apokalyptinen nykypäivän soundtrack.

Mansion, 26.9.2015

Mansion, 26.9.2015

Mansion, 26.9.2015

Ihmisääni katvealueineen kauniista ja hallitusta risaiseen ja rosoiseen on yllättävän kiehtova instrumentti.

Mansion, 26.9.2015

Mansion, 26.9.2015

Koreografiakin noudatti konseptia: Raamatulla vaan päähän kitaristia!

Mansion, 26.9.2015

Näin viimeisen kerran Klubin tiloissa vanhan narikan viereinen merkkaripistekin oli valjastettu lavakäyttöön, ja seuraavaksi siellä meuhkasi botnevoittoinen grindiduo Cause For Effect. Näkyvyys minilavalle oli kyllä portailta hyvä, mutta kamera ei ollut samaa mieltä.

Cause For Effect, 26.9.2015

Ilta-puolen lavalla musisoi samaan aikaan olennaisesti Cause For Effectiä hitaampi Ravage Ritual, joiden kitarasoundiin kuului jännittävä hiekkavyöryefekti. Nopeampi materiaalinsa kuulosti melko tempoilevalta, mutta kunhan hidastettiin, hiekkamyrskyt pyyhkivät tuntemattoman planeetan punahehkuisia horisontteja.

Ravage Ritual, 26.9.2015

Ratface isolla lavalla kuulosti melko rokkaavalta räyhältä - ja juuri sillä lavalla varsin timmiltä ja massiiviselta sekin. Joku pittikin näkyi jossain pyörivän.

Ratface, 26. 9. 2015

Seuraavana oli pienemmälllä, siis Ilta-puolen lavalla Coughdust, joka sekin kuulosti toisaalta hitaalta ja polveilevalta mutta silti svengaavalta, kuin taas olisi ruohoaavikot vaeltelemassa täynnä mastodontteja. Tosin jokin sellainen elementti puuttui, josta olisin inspiroitunut seuraamaan koko keikan.

Coughdust, 26.9. 2015

Coughdust, 26. 9. 2015

Ensin harhailin kurkistamaan merkkarilavalla räyhäävää, jäsenistöltään lavan edellistä esiintyjää runsaslukuisempaa Romutusta, jonka totesin jokseenkin vitulliseksi rääkynäksi ja jatkoin matkaa kuuntelemaan seuraavaa ison lavan soundcheckiä.

Romutus, 26.9.2015

Jo soundcheckillään houkutellut Dark Buddha Rising oli vaikuttava, massiivinen ja hypnoottinen. Lähes äänikollaasimaisena eteenpäin valunut materiaali oli samaan aikaan äärettömän ilmavaa JA fyysistä. Äänenpaine sai lahkeet lepattamaan jalassa, mutta tunnelma oli samaan aikaan jostain tajunnan tuolta puolen.

Dark Buddha Rising, 26. 9. 2015

Dark Buddha Rising, 26. 9. 2015

Dark Buddha Rising, 26. 9. 2015

Jokin kosminen yksinäisyys siinä soi. Välinpitämättömät auringot pyyhkimässä syvyyksissä kelluvia planeettoja näkemättömällä katseellaan.

Dark Buddha Rising, 26. 9. 2015

 

Dark Buddha Rising, 26. 9. 2015

 

Dark Buddha Rising, 26. 9. 2015

 

Kameralla oli taas omia näkemyksiään, jotka erosivat kameran takana veuhkuilijan näkemyksistä, sillä jostain syystä laulajaa oli vaikea saada tallentumaan kameralle (etenkään lattiatasosta). Ehkä se johtui savun aiheuttamista heijastuksista. No, säästän teidät enimmiltä "täs on kitaristin sääret ja niitten takana laulaja, joka ei nyt sit kuvassa näykään"-räpsyiltä.

Dark Buddha Rising, 26. 9. 2015

Dark Buddha Rising, 26. 9. 2015
etsi kuvasta laulaja

 

Dark Buddha Rising, 26. 9. 2015

 

Dark Buddha Risingin jälkeen tuntui siltä, että kotiin voisi lähteä eikä yrittää haria tarpeeksi keskittymiskykyä tajunnan tälle puolelle loppuja bändejä varten - mutta myöhästyin täpärästi bussista.


Ilta-puolen lavalla Demonic Death Judge tuntui jatkavan ruohoaavikoiden mastodonteilla siitä, mihin saman lavan edellinen esiintyjä jäi, joskin haikeammilla kitaroilla. Ja sai katsomaan keikan loppuun asti.

Demonic Death Judge, 26. 9. 2015

Demonic Death Judge, 26.9.2015

Seuraavana isolla lavalla keuhkosi pikakiitotrio Massgrav från Sverige.

Massgrav, 26. 9. 2015

Kinkerit jatkuivat vielä, mutta oma turnauskunto ei, joten koti ja punkka kutsui.