Toukokuussa alkoi sitten olla striimiä tarjolla enemmänkin.
Flat Earthiakin päädyin katsomaan keikkamainoksen nähtyäni.
Tämähän oli se tunnettujen muusikoitten yhteenlyöttymä, jossa oli
siis... ainakin Amorphiksessa ja Kyyriassa soittanut basisti, ja
näköjään myös HIMissä ja Kyyriassa soittanut rumpali, ja katsos
perhanaa, oli se kitaristikin HIMistä. Laulaja oli kyllä itselleni
tuntematon suuruus, vaikka joku tekijämies lienee sekin. No, tietenkin
keikkamainoksen näkemisen ja
keikan katsomisen välillä olin ehtinyt
sekoittaa kellonajat, ja ehdin nähdä keikasta kolme viimeistä biisiä. (Joskin striimi löytyi sitten myöhemmin vielä YouTubesta uudelleenkatsottavaksi. Ihan heti alkuunsa ei löytynyt.)
Jostain syystä tästäkin tuli mieleen isojen kesäfestareiden
sunnuntaibändit. Ensiviakutelma oli kyllä, että Niclas Etelävuoren basso pääsi enemmän esille kuin Amo-aikoina ikinä.
Uusi tuttavuus
Rahko löytyi Turku Rock Academyn striimisarjasta. Onkohan tämä se Rahkoi, joka kuun mustaksi jakoi? Arch Enemy, Jinjer ja kumppanit lienevät innoittaneet tätä bändiä, vaikka hetkittäin juurikin vokalistin ulosannista tulee mieleen myös Silmäosasto. Ehkä siksi, että suomen kieli vie huomion ensimmäiseksi ulkoisten seikkojen jälkeen. Lyriikoiden tarinoiden lisäksi korvaan pistää kyllä myös hauskoja kitarakoukkuja - voisin mennä katsomaan tätä bändiä joskus myös ihan paikan päällekin tämän
striimin innoittamana.
Ensimmäinen maksullinen striimikeikka, jolle ostin ennakkolipun, oli jo monesti paikan päälläkin livenä nähty
Swallow the Sun, akustisena ja koronarajoitusten mukaisessa kokoonpanossa, jossa rumpali hoiti basistin tehtäviä ja kosketinsoittaja lukuisia eri instrumentteja kielisoittimista perkussioihin. Kannatti maksaa. Äänentoisto ja kuvanlaatu olivat priimaa, ja sisältö kaunista. Olen edelleen itseni kanssa samaa mieltä siitä, että Songs from the North II:n biisit saavuttavat todellisen olomuotonsa livenä, ja levytetyt versiot olivat vasta matkalla sinne. Vaikka tokihan tämä keikka sisälsi muutakin - uudempaa ja vanhempaa materiaalia, ynnä coverit Alice In Chainsilta ja Anathemalta. Välissä oli myös jutustelutuokioita kysymyksiin vastaten, mutta näitä sijoiteltiin harvempaan ja kysymyksetkin vaikuttivat olevan tolkullisempia kuin Imperial Agella, joten eivät niin häirinneet tunnelmointia. Oli myös miellyttävää huomata, että jotain siitä Swallow the Suniin kuuluvasta fyysisyydestä välittyy myös etäisyyksien päästä ja nettikaapeleita pitkin. Biisit pyörivät keikan jälkeen päässä monta päivää.
Seuraavana striiminä tulikin hypättyä varsin toisenlaisiin tunnelmiin, kun Vastavirralta striimattiin
punkkia. Aloittanut
Bad Jesus Experience kuulosti hyökkäävältä ja kaoottiselta. Räyhäinen vokalisointi tuntui enemmän rytmiseltä kuin sanoja välittävältä elementiltä.
Aivolävistys kuulosti perään jotenkin rokimmalta... tai perinteisemmältä. Tai ehkä olen nuorempana kuunnellut jotain enemmän sen tyyppistä punkkia, ja siitä on sitten muodostunut mielessä joku punkin arkkityyppi... No, keikalla oli joka tapauksessa reipas ja lysti meininki.
Ja seuraavana iltana oli luvassa taas sukellus toisenlaisiin tunnelmiin, kun
Hexvessel konsertoi metsässä Näsijärven (Epäpyhäjärven) rannalla laskevan auringon edessä. Tässä oli tosiaan hyödynnetty mahdollisuutta tarjota striimin välityksellä musiikin lisäksi jotain erityistä, jota ei välttämättä tavallisella keikalla pystyisi samoin katsojille näyttämään. Kaunista, kaunista. Lähetys tosin pätki välillä harmillisesti. Onneksi niin päin, että ääni pysyi tasaisena silloinkin kun kuva nyki kuin nolkytluvun alun TV-chatissa, vaikka loppua kohti äänikin katkesi muutamaan otteeseen.
Vastavirran striimeistä piti tsekata myös
Fosforos, jonka tiesin entuudestaan lähinnä siltä pohjalta, että Infernon ruokapalstalla oli joku näiden ruokaohje, ja havainnoin sen kuvista basistin soittaneen myös Hexvesselissä. No, ehkä sitä on tyhmempiäkin syitä tsekata bändien keikkoja, varsinkin jos lopputulos on silti korvaa miellyttävä. Karskia korinaa ja kalman katkua! Pyroja ja saippuakuplia!
Jostain syystä olen missannut
Oranssi Pazuzun livenä useita kertoja erinäisistä tyhmistä syistä (kuten esimerkiksi siksi, että yhden päivän täsmäiskut useamman päivän festareille osuivat juuri eri päivään). Nyt tuli tilaisuus paikata sitä aukkoa, mutta kylläpä
striimin aikana tuli useaan otteeseen toivottua, että olisi sittenkin oikealla keikalla äänenpaineen puristuksessa. Se kun on osa tällaiseen äänitaiteiluun liittyvää elämystä. Vahvojen kontrastien valot, videoprojisoinnit ja usean kameran levoton kuvaus tukivat saumattomasti musiikin tajunnan pirstaloivaa ja uhkaavaa tunnelmaa. Ja mikä karmea antikliimaksi, kun keikka loppui ja YouTube tuuttasi heti perään jonkun Prisman kalatiskin mainoksen!
Njihe on ehtinyt tässä välissä toteuttaa useammankin striimin, mutta kerrankos sitä hyppää suoraan
uusimpaan, joka on juuri menossa livenä. Njihe kuulostaa edelleen joka kerta jotenkin hämmentävältä, ja silti oudon kiehtovalta koska siitä hämmennyksestä tekee mieli ottaa selvää. (Ja sitten soi taas seuraavalla viikolla töissä päässä, kuinka muurahaiset syövät lihan ja valkaisevat luut.) Ei tullut tälläkään kertaa suosikkiani Ristikkoaarretta.
Gladenfold oli toistaiseksi ensimmäinen noista Turku Rock Academyn
striimeistä, jonka tiesin entuudestaan ja olen nähnytkin joskus. Muistelen, että bändi olisi joskus ollut melodeathia ja mennyt siitä powerimpaan suuntaan - melko muhevat melodiamatot oli joka tapauksessa, ja ääntelyssä sekä puhdasta laulua että rähinähetkiä.
Joku taisi povailla jo viime kuussa, että jossain vaiheessa striimikeikkojakin aletaan tarjoilla eksklusiivisesti jossain tietyssä palvelussa, siinä missä elokuvat tai tv-sarjat voidaan julkaista ensimmäiseksi tai kokonaan vain jossain tietyssä suoratoistopalvelussa (ja katsoja joutuu hankkimaan sitten koko palvelun voidakseen katsoa jonkun tietyn sisällön). Eipä siinä sitten kovin pitkään mennyt, kun
Battle Beastin striimiä sai katsella puoli tuntia ilmaiseksi Ilta-Sanomien sivuilta ja puolen tunnin jälkeen striimi siirtyi Ruutuplussan puolelle, joka olisi vaatinut ainakin rekisteröitymistä. Ehdittiinpä siinä puolessa tunnissakin jokunen hitti soittaa, vaikka eksklusiivisen lähetyksen puolelle lupailtiin sitten jotain
ennennäkemätöntä. Ainakaan basistia ei taidettu siellä juottaa, koska tämä puuttui kokoonpanosta - kuulemma noron eikä koronan takia. Nooran sarvikruunusta erottui lähikuvissa paljon yksityiskohtia, jotka yllättäen eivät ole ihan keikkapaikoilla salin perille asti erottuneet.
Merkillisesti muuten striimikeikatkin pakkaavat painottumaan viikonloppuihin, vaikka sinänsähän sitä voisi striimata koska vaan, varsinkin jos keikka on vielä tallenteena katsottavissa jonkun aikaa. Ja sinänsä sitä luulisi ihmisillä olevan aikaa katsella keikkoja keskellä viikkoakin, jos ja kun paljoa muuta vapaa-ajan tekemistä ei ole. Ilmeisesti kaikki ovat kuitenkin olleet koronankin aikaan oikeasti töissä ja niiden jälkeen päreinä, vaikka julkisuudesta voisi päätellä kaikkien olevan kotona aamusta iltaan ja illasta aamuun.
Striimeihin on viritelty kokonaisia festareitakin,
Off Stage Festivalissa soitti useampi bändi kahtena päivänä. Ja kuten perinteisempiin paikan päällä pidettäviin festareihin, tähänkin tuli tehtyä ensin yhden päivän täsmäisku, koska ensimmäinen päivä oli täynnä ihan vierasta tavaraa ja toisen päivän kattaukseen kuului muun muassa jonkun toisen bändin lämmittelytehtävistä missattu Tyrantti "jonka joskus vois kattoo", ja vanha kunnon Swallow the Sun akustisessa koronakokoonpanossaan. En nyt muista, onko perinteisten festareitten kohdalla päässyt käymään niin, että sosiaalinen elämä ja yleinen hengailu venähtää sen verran että aiottuja artisteja jää näkemättä (kuulemma joskus on joillekin käynyt), mutta niinhän se jäi suorana aiemmat bändit näkemättä ja Swallow the Sunkin ehti aloittaa ennen kuin sitä pääsi katsomaan. Onneksi oli tapahtuman tallenne katsottavissa samaan hintaan jälkikäteen.
Niinpä pääsi jälkikäteen yllättämään, että illan ensimmäinen bändi ja entuudestaan vieras nimi
Feastemhan oli vallan grindcorea. Kieltämättä jotain huvittavaa on siinä kombossa, että päättää kuunnella vielä uudestaan sitä edellisenä iltana kuunneltua akustista herkistelyä ja ehkä myöhemmin kelailla houkuttelevia hetkiä muista esiintyjistä - ja päätyy sittenkin kuuntelemaan luurit päässä setillisen grindcorea, että täähän on muuten aikas hyvä! Kun ei alun jälkeen keskenkään malta jättää. Vaan missä muualla olen joskus mahtanut nähdä tuon rumpalin, vai keneltä muulta se näyttää?
Tyrantti puolestaan nyt lopulta nähtynä muistutti perusheavyn ja logofontin puolesta RAMia. Valkoisista varsilenkkareista tulee kyllä edelleen kauheat teinimuistot mieleen! Encoreksi riisutaan liivi ja henkselit (tällä vissiin piti paikata sitä, että päällekkäisyyksien takia jäi joku burleskistriimi katsomatta), mutta lenkkarit eivät silti lähde. Musiikillisesti varsin menevää, mutta voi olla, että tulee silti edelleen nautittua festarin osana tai lämppärinä, eikä vielä ostettua lippua erityisesti tämän bändin takia. Aika näyttää miten kehitys kehittyy.
Swallow the Sun taas puolestaan edusti jälleen tasoa, jota siltä on lupakin odottaa. Asetelma tietysti oli aika sama kuin edellisessäkin akustisessa keikassa ja varsin nopeasti sen jälkeen. Setin runko oli toki edelleen Songs from the North II:n kappaleissa muutamin uudemmin ja vanhemmin lisin. Vanhempia biisejä oli New Moonin lisäksi tuotu saman levyn Falling World ja covereihin Nick Cavea. Hetkittäin harmittaa, ettei Jaani Peuhun instrumenttivalikoimaa kuvattu enemmän - edelliseltä keikalta tuttu kantelekin siellä vilahti, ja xylofoni toi todella aavemaista soundia biiseihin joissa sitä käytettiin.
Off Stage Festivaliin kuului myös haastatteluosuuksia - fiksusti kokonaisten settien jälkeen, eikä keskellä settiä. Haastattelut olivat myös letkeämpää turinointia kuin aiemmin nähdyt kysymys-vastaus-hetket keskellä keikkoja, ja sellaisina kovasti viihdyttävämpiä. (Nyt täytyy kyllä todeta, että Vastavirrankin striimeissä on ollut haastatteluja, jotka tosin olen usein skipannut jos olen ollut samalla tekemässä jotain muuta.)
Toukokuun viimeisenä päivänä striimasi
Kaunis Kuolematon, jonka striimin alku livahti sekin jotenkin ohi, ja piti sitten katsoa myöhemmin. (Eli ensin itse valitan siitä, että kaikki keikat on perjantaisin ja lauantaisin ja päällekkäin, enkä sitten muista kun joku keikka on sunnuntaina.) Bändi oli entuudestaan tuntematon ja lähinnä valikoitui katsottavaksi kaverisuositusten perusteella. (Ja olihan se myös kiehtovaa, että tilaisuuden sponsorina toimi "unelmatulevaisuus Metsäkylässä"). Tyylillisesti kynnetään hiukan samoissa vesissä kuin Paara, mutta tarttuvuus ei ole ihan samaa luokkaa - tästä olisi saanut varmasti enemmän irti, jos materiaali olisi ollut entuudestaan tuttua.
