Koronasyksy vie keikat taas striimeiksi, marraskuu

 Keväällä muodostuneet hyvät rutiinit striimikeikkojen seuraamiseksi ehtivät jo unohtua, kun välillä pääsi oikeillekin keikoille.

Hyvien rutiinien puuttuessa ehdin muun muassa sekoittaa ajatuksissani pari peräkkäin mainostettua eri keikkaa eri alustoilla toisiinsa, ja missata yli puolet Paradise Lostin striimikeikasta, josta ei ollutkaan samaan hintaan katsottavissa tallennetta. Asiaan liittyi toki vahvasti myös työvuoron venyminen sellaisena iltana, jolloin normaalimittainen työvuoro olisi tarkoittanut sitä, että missaisin ehkä pari biisiä. Kannatti silti vissiin ostaa se kalliimpi lippu, jolla sai pari ekstrabiisiä, että ehti edes muutaman nähdä. Ja kuuluihan siihen myös kerrassaan lystikäs haastatteluosuus. Ja voi että, Paradise Lost kuulosti hyvältä keikallaan. Selvästi se on nykykunnossa kovassa vedossa.


No, Tuska Utopian jaksot olivat sentään katsottavissa ja kuultavissa hiukan pidempään kuin esityshetkensä. Päätin sitten ostaa katseluoikeuden niihin kaikkiin, vaikka bändivalikoima ei ehkä ollutkaan sellainen, joiden yksittäisille keikoille lähtisin välttämättä varta vasten. Erikoiset esiintymispaikat ja miten niissä keikat toteutettaisiin, kiinnostivat. Tuska Utopian Euroviisupostikorteista muistuttava matkailuohjelma-osuus ei kuitenkaan ollut niin kiinnostava, vaikka tietysti sillä oli osittain tarkoituksena avata soittopaikkojen erikoisuutta - ja houkutella maahan metallituristeja, kunhan matkustelu on taas mahdollista. Samy Elbanna on tietysti ilo silmälle, mutta ehti silti käväistä mielessä, että voisi sitä vaikka kuunnella yhden biisin lisää näiden matkailuohjelmajaaritusten sijaan. Ja sama koski haastatteluja - ehkä niillä oli jotain lisäarvoa yhtyeiden faneille, mutta muuten katko keikkaan ei oikein lämmittänyt. Jaa-a, saapa nähdä jos tulee toista tuotantokautta, menisikö siinä matkailuohjelma enemmän kahvimainoksen suuntaan ja nostaisi esiin vaikka kädentaitoja? Niiden katsominen saattaisi olla kiinnostavaakin.

Turmion Kätilöt teki aikanaan debyyttilevyllään sellaisen vaikutelman jonkunlaisena huumoribändinä ja rankistelu-Raptorina, että sen keikkojen aikana festareilla on ollut sopiva aika lähteä syömään tai katsomaan mitä muilla lavoilla soittaa. Ehkä sille on syytä antaa toinenkin mahdollisuus - ja kyllä, onhan se kehittynyt vuosien aikana aika tavalla. Ensimmäisen levyn hitti Teurastaja on keikan heikointa antia, uudempi materiaali kuulostaa täyteläisemmältä, monipuolisemmalta tanssittavuudesta tinkimättä, ja onneksi vähemmän huumoripopilta. Keikka on kuvattu Tuskan festarialueella sijaitsevan kaasukellon sisällä. Esiintyjiin keskittyvä kuvaus ei tuo niin hyvin esille keikkapaikan erityisyyttä, joten juuri tällä keikalla visuaalisesti parasta antia ovat ilmakuvat. Ja kuten niin usein striimikeikoissa, rumpukameran anti on kiehtovaa, koska rumpalin työskentelyä pääsee perinteisemmillä keikoilla harvoin yleisöstä käsin katsomaan. (Myöhempiin jaksoihin verrattuna esiintyjiä kiertävä kamera oli kuitenkin asettelultaan erikoisempi ratkaisu, johon ei ensimmäiseksi niin osannut vielä kiinnittää huomioita.)

No, seuraavaa bändiä on kyllä tullut käytyä katsomassa muutaman kerran ihan omillakin keikoillaan eikä pelkillä festareilla. Battle Beastin keikkapaikkana on kivilinna - tai jonkun taiteilijan elämäntyö. Tässä tallenteessa myös esiintymispaikka saa kuvauksessa isomman roolin, vaikka poikkeuksellisessakin miljöössä asettelu onkin perinteisempi "kuvataan bändiä lavalla edestä päin". Kirkasvärisissä valoissa loistavat laastittomat muurit ja niiden juurelta jo korkeiksi kasvavat koivut näyttävät yhtä fantastisilta ja anakronistisilta kun bändi esiintymisasuissaan. Onnistunut valinta. Musiikki yhdistettynä ulkoisiin puitteisiin tuo mieleen 80-luvun fantasiaelokuvat, vaikkei niissäkään aivan vastaavaa yhdistelmää nähdä ja kuulla. Vihreät lehdet koivuissa saavat kyllä miettimään, kuinka varhain syksyllä tämä onkaan kuvattu - no, ainakaan kukaan ei ole tällä kertaa kipeä. Tällä kertaa ei möskään punnerreta, vaan soitetaan ihan koko keikan mitassa. Lisäksi Nooralla on niittikoristeiset kynnet. Striimikeikoissa on kyllä se ilo, että silmään osuu välillä yksityiskohtia, joita ei tavallisella keikalla minnekään piippuhyllylle edes näkisi.

Apocalyptica päätti sarjan soittamalla rauniokirkossa heinien ja pujojen ympäröiminä. Valaistuksen lisäksi on myös heijasteltu logoa ja muuta seinille, enkä ole aivan varma, onko se juuri tähän paikkaan toimiva ratkaisu vai muuttaako se ympäristöä tavanomaisemmaksi. No, olen nähnyt Apocalypticaa livenä sen verran harvemmin, etten tiedä oliko spesiaaliympäristöön valkattu jotain spesiaaliheijasteltavaakin. Jostain syystä ilmakuvat punaisessa valaistuksessa saivat keskiaikaisen kirkon rauniot muistuttamaan American Mc Gee's Alicen tiettyjä pelikenttiä, eikä siitä mielikuvasta päässyt enää eroon sen kerran synnyttyä! Sähäkästi soivat sellot ja rummut. Metallicaa ei tällä keikalla kuultu, mutta Sepulturaa ja omaa materiaalia kylläkin.

Njihe soitti tahollaan striimikeikan samaan aikaan kuin Apocalyptica, ja sen ehti sitten onneksi katsoa myöhemminkin - sillä tokihan "muurahaiset syövät lihan ja valkaisevat kaikki luut" soi päänsisäisessä jukeboksissa useamman päivän siitä lähtien kun ilmoitus keikasta pisti ensi kerran silmään. Tämänkertaiseen keikkaan kuului myös videotaideinstallaatiota, kuvaheijastuksia ja muuta visualiikkaa. Settilistan teemana oli ruumis, ja siltä se myös kuulosti. Njihe on jotenkin hiipinyt koronavuoden soundtrackiksi tavoitettavilla striimikeikoillaan, ja kappaleillaan joissa tarkkaillaan asioita jotka tuntuvat olevan tavalla tai toisella hallinnan ulkopuolella tai jotenkin vinossa. Luultavasti joskus myöhemmin näitä kappaleita kuunnellessa tulen muistamaan tätä vuotta.