Tuska, Helsinki, 1. - 3.7. 2016

Taisipa muuten olla ensimmäinen kerta Tuskan historiassa, kun päädyin  paikalle Tuskailemaan kaikiksi kolmeksi päiväksi, enkä esimerkiksi yhden päivän täsmäiskuun tai koko kinkereitten väliin jättämiseen. Rasti seinään. Perjantain osallistumisen aikaa ja kestoa tosin rajasi kotopuolessa odottava lauantaiaamun työvuoro - joitain illemmalla jossain määrin kiinnostaneita orkestereita oli pakko jättää tsekkaamatta ja rientää Turkuun kiskomaan unta palloon edes muutama tunti.

No, ei siinä mitään - aloitetaanpa jorinat kronologisessa järjestyksessä perjantaista 1.7.

Ensimmäinen bändi, jonka tekemisiä tuli hiukan seurattua alueelle saavuttua, oli Kattilahallin sisälavalla corpsepainttien ja migreenistrobojen avittamana soittanut Whorion. Ulkoiseen näyttävyyteen oli panostettu selvästi - oli yhtenäistä joskin kuitenkin yksilöllistä ja yksityiskohtia pursuavaa esiintymisasua ja sen sellaista. Musiikki oli ihan muhevaa mättöä ja pirteän painavaa paahtoa, mutta bändiä entuudestaan tuntematta kappaleet erottuivat kovin vähän toisistaan, vähän kuin olisivat samaa tuutanneet koko setin. Visuaalisesti esitys oli kovin viihdyttävä, eikä vähiten basistin elkeitten ansiosta.

Whorion 1. 7. 2016

Whorion 1. 7. 2016

Seuraavana onkin vuorossa päälavalla Swallow the Sun soittamassa triplaansa läpi levy per päivä-tahdilla. Perjantaina luvassa on tietenkin sen ensimmäinen osa, ns "peruslevy", joka on omassa levysoittimessani kulunut sangen hartaasti. Ympäröivät olosuhteet eivät nyt olleet ihan otolliset - kännykän sääappli väittää sitkeästi, että helleraja ei ylity, mutta kentällä on ihan tolkuttoman kuuma ja aurinko paahtaa suoraan sekä lavaan että sen edustaan. Luultavasti päälavan edustan päällystysmateriaali, nimittäin asfaltti, lisää porotuksen tehoa, eikä puolen litran vesipullo riitä mihinkään auringossa nahistuessa.

Swallow the Sun 1. 7. 2016

 Eikä sille mitään voi, että Swallow the Sun ei toimi kirkkaassa auringonpaisteessa ikinä ihan niin hyvin kuin pimeällä klubilla. Vaikka musiikki kuinka maalaa mieleen illuusion kylmästä tuulahduksesta keskeltä kaamosta, juuri tänään siihen tarttuminen on vaikeaa, kun kylmien väreitten sijaan selkää pitkin virtaa hiki puroina, ja oikea tunnelma jää saavuttamatta. Eikä se ole bändin vika - kuinkahan voimakkaasti sama setti olisi kouraissut sydänalaa vaikka harmaana ja tuulisena päivänä?

Swallow the Sun 1. 7. 2016

Swallow the Sun 1. 7. 2016

Kokoonpanoa oli täydennetty taustalaulajalla ja paikkaavalla kitaristilla, joka soitti suurimman osan kappaleista, Raivion liittyessä mukaan pariin kappaleeseen. Kappalejärjestys oli eri kuin levyllä - ehkä juuri osittain vaihtojen puitteissa.

Swallow the Sun 1. 7. 2016

Swallow the Sun 1. 7. 2016

Erityisen tunteikas hetki koettiin kun Heartstrings Shattering omistettiin edesmenneelle.

Enkä muuten varmaan totu ikinä siihen, että ihmiset rupeavat taputtamaan hiljaisissa kohdissa, vaikka se olisikin myös tapa ilmaista ottavansa osaa. Se kuulostaa silti usein siltä, että sille olisi paikkansa jossain ihan muualla.

Swallow the Sun 1. 7. 2016

Mantar herätti uteliaisuuden jo pari vuotta sitten Jalometallissa, vaikka keikan seuraaminen jäikin silloin päällekkäisyyksien takia kesken. Nytpä on siis oiva tilaisuus tsekata kokonainen keikka! Paitsi että keikka onkin jo täydessä käynnissä sisälavan suuntaan seikkaillessa.

Mantar 1. 7. 2016

Mantar 1. 7. 2016

Laulajakitaristilla on muodot Jeesuksen ja silmänsä pyörii kiiluen. Riehuva yleisö saa sisälämpötilan kohamaan lähelle ulkolämpötilaa. Lavalla on teknisiä ongelmia ja niistä yleisö riehaantuu vain lisää. Kaikki päreiksi!

Mantar 1. 7. 2016

Groove on kyllä kiistämätön - taas käy mielessä ne ruohoaavikoiden mastodontit, mutta nämäpä eivät laidunna laiskasti, vaan tanssahtelevat mennessään.

Mantar 1. 7. 2016

Mantar 1. 7. 2016

Päälava on seuraavaksi pullollaan kaikenlaista rekvisiittaa, sillä siellä soittaa Lordi. Simppeli ja kepeä kasarihevi sopii iloisesti helteeseen, mutta kuinkahan tuskallisen kuumaa tässä säässä mahtaakaan olla massiivisten esiintymisasujen alla?

Lordi soittaa rälläkällä 1.7. 2016

Lordi 1.7. 2016

 Ensi alkuun tuntui, että Lordi on nähtävä lähempää esityksen visuaalisuuden vuoksi, mutta vähän aikaa lavan edustalla pällisteltyä iski jo infoähky, koska lavalla tapahtui koko ajan niin paljon, ettei kaikkeen silmät riittäneet. Kauempaa kentältä seuraaminen oli leppoisampaa ja esimerkiksi konfetit ja pyrot näyttivät hienoilta.

Lordi 1.7. 2016

Musiikillisesti  setin alkupään ainakin itselleni tuntemattomammat kappaleet kuulostavat monipuolisemmilta - varsinkin isommissa hiteissä on noudatettu niin uskollisesti ohjenuoraa "keep it simple, stupid", että käteen (vaiko sittenkin korvaan?) jää varsin vähän. Joistain voi sanoa, että tämähän on ihan hauska, mutta ainakin Who's Your Daddy kuulostaa leivotun niin vähäisistä aineksista, että kyllästyminen uhkaa jo ennen kappaleen loppumista. Setin päättävä euroviisuvoittaja Hard Rock Hallelujah sisältää sentään kiinnostavamman melodian. (Nyt vasta tajusin - sen kerran kun EN pelaa euroviisubingoa festareilla, niin sitten kuulen siellä ihan oikean euroviisun! Ahhahahaa!)

Lordi 1.7. 2016

Viimeisenä ehdin vilkaista pätkän Kvelertakin esitystä telttalavalla ennen kotiinlähtöä. Ilmeisesti pöllöimagon kanssa on vähän innostuttu, koska laulajakin esiintyy päässään joku pöllömäinen itsevalaiseva fantoomi - tosin olin vähän pettynyt, kun maski lähti heti alun jälkeen.  Päällimmäiseksi muistikuvaksi jäi biisi, joka kuulosti Lick It Upilta rääkylauluin. Ei nyt ehkä ollut ihan minun kupposeni teetä tämä.

Kvelertak 1. 7. 2016

Lauantaina 2.7. oli vähän hässäkkää omien aikataulujen kanssa, ja kiirehdin alueelle Primordialin nähdäkseni niin kovalla kiireellä, että ehdinkin  nähdä myös pätkän sitä ennen soittaneen With The Deadin huuruista möyrintää telttalavalla.

With the Dead 2. 7. 2016

Ohhoh  - siellähän olikin mikkiin raakkumassa itse Lee Dorrian! Pakkaa välillä vähän nämä nimimiesten uusien bändien nimet karkailemaan muistista, enkä laisin osannut odottaa.

With the Dead 2. 7. 2016

With the Dead 2. 7. 2016

Lauantaina taisi helleraja ylittyä virallisesti, ja päälavan edustan pätsi oli jos mahdollista edellispäivääkin kuumempi. Yritin hakeutua paikkaan, jossa itseni ja auringon välissä olisi jokunen pitkä mies ja siis vähän varjoa, mutta mokomat poitsupolot lakosivat tiehensä johonkin heti kun keikka alkoi - ei ollut varjoa. Primordialin slotti alkuiltapäivän paahteessa ei ollut siis kiitollisin mahdollinen aika soittaa, mutta niin vain onnistui bändi lietsomaan tunnelman jossa kuumuus välillä jopa unohtui.

Primordial 2. 7. 2016

Primordial 2. 7. 2016

Alan Averillin  lavapresenssi haudantakaisena mustana messiaana toimii, vaikka joku toinen saattaisi samanlaisissa elkeissä  epäonnistua surkeasti.

Primordial 2. 7. 2016

Primordial 2. 7. 2016

Vallitsevasta säätilasta johtuen tällä kertaa ei ilmeisesti ole löytynyt lumipenkkoja sammuttavaksi, ja herran äänikin kulkee. The Coffin Ships kaikuu juuri niin kirkkaana ja riipaisevana kuin hieno biisi ansaitsee. The Coffin Ships on myös setin vanhinta antia, sillä se keskittyy muuten lähinnä kolmen viimeisimmän levyn materiaaliin.

Primordial 2. 7. 2016

Primordial 2. 7. 2016

Seuraavana soitti telttalavalla Tsjuder vähän etäisemmäksi jäänyttä bläkkistä. Basistin vatsaan kirjoitettu "FAEN" aiheutti kyllä spontaanin ääneenhymyilyn, koska siitä tuli ensimmäiseksi mieleen tämä...

Tsjuder 2. 7. 2016

Kattilahallissa sisälavalla mesoi samaan aikaan Mørket, joka paljastui varsin lystiksi livebändiksi.

Mørket 2.7.2016

Lavalta tursui sooninen kaaos ja kova riekunta kävi sekä lavalla että sen edessä. Laulukieli oli suomi, mutta ei kyllä hajuakaan mihin lokeroon tätä pitäisi musiikillisesti määritellä.

Mørket 2. 7. 2016

Seuraavana telttalavalla oli vuorossa vanha kunnon Omnium Gatherum. Siihen mennessä ei ollut vielä osunut juuri sille lavalle itselleni tuttuja bändejä, joilta olisin osannut odottaa jotain tiettyä - mutta valitettavasti tämä keikka todisti, ettei jo edellisenä päivänä annettu lempinimi paskasoundilava ollut mitenkään tuulesta temmattu, vaan harvinaisen osuva. Lisäksi ennen keikkaa tiedotettu aikataulumuutos seuraavien sisälavan aktien järjestyksestä ja siitä, että sen myötä tulisin missaamaan kovasti odottamani Lord Vicarin tärveli siihen asti iloisen odottavaiset tunnelmat liiankin tehokkaasti. 

 Omnium Gatherum 2.7.2016

 Niin. Omnium Gatherumhan on perinteisesti ollut kuitenkin se hyvänmielenbändi.  Oliko tässä alhossa ja vielä julmetun puuroisilla soundeilla sillekin liikaa tunnelmien nostattamiseksi? Väkeä oli ainakin teltta piukassa nyrkit pystyssä. Nopeampi materiaali kärsi puuroutumisesta aika tavalla, mutta toisaalta keskitempoisempi Skyline toimi kuin häkä. Ja kyllähän se iloisuus sieltä taas tarttui.

Omnium Gatherum 2.7.2016

Omnium Gatherum 2.7.2016

Viimeisen biisin kohdalla tosin yleisöön kuului enimmäkseen vain rummut ja ajoittain toinen kitara kuin maan alta. Vähän antikliimaksi, kun lavalla näkyi olevan tosi hyvä meininki. Olisihan tätä nyt mieluusti paremmillakin soundeilla kuunnellut.

Omnium Gatherum 2.7.2016

Seuraavana vuorossa olikin taas Swallow the Sun, ja tällä kertaa triplan akustisen osan spessukeikka Solmusalissa, johon mahtui sen verran rajoitetummin väkeä, että sisäänpääsyn saattoi vain voittaa arvonnassa - ja minähän voitin. Myönnän, että itselleni triplan akustinen osa on jäänyt levyllä kaikkein vieraimmaksi, eikä hirveästi olisi kirpaissut, jos arpaonni ei olisi suosinut, mutta kun mahdollisuus nähdä ja kuulla kaikki kolme keikkaa tuli, niin totta kai ne oli kaikki koettava. Vähän "once in a lifetime"-meiningillä, taiteellisen kokonaisuuden haltuunoton merkeissä.

Jono saliin näytti silti varsin mittavalta jo hyvissä ajoin. Seurasi jonotusta ja helteessä kärvistelyä - ja lopulta sisällä oli yhtä kuuma kuin ulkonakin, ellei vika ollut sitten vaatteissa, jotka auringon paahde oli jonottaessa korventanut lähes liekehtimispisteeseen. Jonon pituutta selitti osaltaan se, että mukana oli väkeä jotka kuulivat lippuarvonnasta vasta siinä vaiheessa kun heidät käännytettiin ovelta. Tiedä sitten, moniko oli jonottamassa vain uteliaisuudesta, kun ilmeisesti salin muihin tapahtumiin pääsi jonottamalla, ja moniko olisi ollut kiinnostunut keikasta sinänsä mutta vain syystä tai toisesta ennakkoarvonnan missannut. Niitäkin ihmisiä tuli festareitten aikaan tavattua, joita keikka olisi kiinnostanut, mutta arpaonni ei suosinut. Valitettavasti sisäänpääsyn saaneitten joukossa oli sitten myös niitä, joita keikka selvästikään ei kiinnostanut muuten kuin someen postailun kannalta, perse nousi penkistä ja ulko-ovi kutsui heti kun somelesotukset oli suoritettu, oli keikka siinä vieressä kesken tai ei. Sitä voisi esimerkiksi kuvitella, että arvontaan, jonka palkintona on sisäänpääsy keikalle, osallistuisi ensisijaisesti niitä, jotka juuri sen keikan haluavat kuunnella, mutta ehkä se oli vähän turhan optimistinen ajatus. Wimps and posers leave the hall, mutta yrittäisitte nyt helvetti pitää edes vähän pienempää ääntä portaissa rampatessanne.

Swallow the Sun 2.7. 2016

Puitteet olivat sinänsä onnistuneet mahdollisesti hyvinkin intiimiin ja hartaaseen keikkakokemukseen hämärässä teatterimaisessa tilassa. Ja niinhän siinä kävi, että tallenteella etäiseksi jääneeseen materiaaliin tuli livenä uusia kulmia, joista tarttui korviin aiemmin kuulematta jääneitä hienoja yksityiskohtia. Jopa hetkittäin kylmien väreitten verran. Heikoin lenkki on ehkä edelleen Kotamäen väärällä tavalla ohuelta kuulostava korkeampi rekisteri,  mikä on sinänsä sääli, kun miehen monta muuta rekisteriä toimivat niin törkeän hyvin. (Kuten vaikka matalammat kliinit, huh. Huh huh!) Toisaalta tälläkin keikalla kokoonpanoa täydentänyt taustalaulaja Jaani Peuhu oli vahvimmillaan korkeammalla, ja stemmat soivat kauniisti yhteen.

Swallow the Sun 2.7. 2016

Keikan jälkeen tunnelmiin olisi voinut jäädä vellomaan pidemmäksikin aikaa, paitsi että ei - mitä kello on? Minkä verran myöhässä StS aloitti, kun jono oli vielä pitkällä ohjelmaan merkityn aloittamisajan jälkeen, ja onko mahdollista, että  Lord Vicar  jatkaa vielä soittamista? Festivaalialueen puolelta toiselle siirtyminen paljasti, että sävelet sykkivät vielä ulos Kattilahallin ovesta, ja tein varmaankin ihmispujottelun henkilökohtaisen ennätyksen, ehtiäkseni lavan eteen viime sointuihin ja bändin lavalta lähtöön. Enkä edes tiedä kumpi oli pahempaa, missata keikka kokonaan vai haalia katkeriksi maistiaisiksi sen viimeiset pisarat. Varsinkin kun kaverit, joille bändi oli vielä entuudestaan tuntematon, hehkuttelivat kyseessä olleen koko festarin paras keikka.  En kadu tekemääni valintaa koska sain siitä jotain sellaista, mikä vastaavasti olisi jäänyt saamatta jos olisin valinnut toisin, mutta silti Lord Vicarin missaaminen HARMITTAA NIIN ETTÄ ITKETTÄÄ.

(Ohessa pari kuvaa loppuhehkutuksista, koska kamerakäsi toimi taas nopeammin kuin pää tai jalat.)

Lord Vicar 2.7. 2016

Lord Vicar 2.7. 2016

Kattilahallin sisälavalta ei vielä toviin päästy mihinkään. Seuraavana siellä oli esiintymisvuorossa Jess And The Ancient Ones, jonka soundcheckistä raikui vessajonoon varsin vangitsevana laulajan äänen avaus  jazz/blues-henkisellä kappaleella. Sen houkuttelemana piti jäädä tsekkaamaan keikkaa ainakin alusta, vaikka päälavalla soitti Anthrax. JATAOlla oli taas ihan tajuton groove, jonka tahtiin riekkuessa kului useampi biisi ennen kuin sain potkittua itseni ulos ja päälavan suuntaan, koska JATAOn nyt ehkä näkee joskus jossain Dynamon nurkassakin, mutta Anthraxia harvemmin. Todettakoon nyt vielä sen verran että 1) laulajan ääni on nykykunnossaan todella voimakas, ja debyyttilevyn perusteella mielipiteensä muodostaneitten kannattaa tsekata joku tuoreempi keikka paremman käsityksen saamiseksi, ja 2) basistilla on anteliaampi kaula-aukko kuin laulajalla. Se on oikein.

Jess And The Ancient Ones 2. 7. 2016

Jess And The Ancient Ones 2. 7. 2016

Kentällä päälavaa kuikuillen notkuessa kävi vielä välillä mielessä, olenko kuinka kerettiläinen jos laukkaan takaisin grooveliiteriin joraamaan - mutta sitten alkoi sataa ja sokerista tehty yleisö pakeni kentältä, jolloin vähällä vaivalla pääsi paljon lähemmäs lavaa, missä Anthraxin svengi tempaisikin äkkiä mukaansa ja riekuin sitten vaihteeksi siellä lopun keikkaa.

Anthrax 2.7. 2016

Joey Belladonna on kyllä sympaattinen keulakuva, jonka esiintyminen herättää halun olla samalla puolella tämän kanssa.

Anthrax 2. 7. 2016

PS. Anthraxilla on kiinnostavampia biisejä kuin Slayerilla.

Anthrax 2. 7. 2016

Ruuan jonottamisen ja einehtimisen taustalla ehti  soitella Stam1na, ja paskasoundilava röllötti materiaalin siihen muotoon, että vähän matkan päähän siitä ei saanut mitään tolkkua. Sen selvittäminen, miksi monet ihmiset tuntuu olevan bändiin ihan villinä, jäi siis tälläkin kertaa johonkin toiseen kertaan.

Vähän piti vilkaista myös sitä Havokia, joka vaihtoi soittoaikoja päikseen Lord Vicarin kanssa, mutta mieleen jäi lähinnä se, että basisti soitti funkia ja muu bändi jotain muuta.

Havok 2. 7. 2016

Illan viimeisenä esiintyjänä soitti päälavalla Ghost. Olinhan minä kuullut ennakkoon, että bändillä olisi kovasti visuaalinen show, mutten arvannut että se ulottuisi koko taivaan värjäämiseen dramaattisesti, ja toinen valoshowkin näkyi välillä räiskyvän lavaan nähden vastakkaisessa taivaanrannassa...

Ghost 2.7. 2016

Ennakkotutustuminen biiseihin oli jäänyt melko vähäiseksi, mutta kerrasta tarttuvia rallejahan nuo ovat, hyvin voimakkaasti toistoon ja kertosäkeisiin perustuvia ja viihteellisen popahtavia.  Ennakkotutustumisesta päällimmäiseksi jäänyt mielikuva oli riemastuttavan törkeä ja paisuteltu, livenä päällimmäisin vaikutelma oli jotenkin simppeli ja tappiin asti hiottu. Toki toistettavaksi on valittu jotain tarpeeksi koukkuisan kuuloista pitämään mielenkiintoa yllä sen sijaan että ylitettäisiin kaikki aidat matalimmasta kohdasta. Heleä ja hivelevä on laulajan ääni.

Ghost 2.7. 2016

Ghost 2.7. 2016

Ja kyllä, keikka on myös hyvin visuaalinen, mutta siinä missä Lordin runsaudensarvi pursusi yli joka suunnasta, Ghostin esityksessä  jokainen yksityiskohta näyttää niin viimeiseen asti hiotulta ja tyylikkäältä, ettei siinä ole mitään ylimääräistä, mutta mitään ei myöskään puutu. (Kyllä - kalmainen antipaavi heiluttamassa suitsukeastiaa on jotain niin olennaista ettei siitä hiotummaksi enää pääse). Jos Lordin keikka oli tivoliajelu useammassa laitteessa kerralla popcornit sinkoillen, Ghostin keikka oli teatteri-ilta musikaalin parissa, ehkä kahviossa leivoksen nauttien.

Ghost 2.7. 2016

He Is kuulosti kyllä riemastuttavan törkeältä livenäkin - ja lavakamerat kuvaamassa eturivissä itkien mukana laulavia ihmisiä osaltaan vielä lisäsivät överiyden tuntua, vaikka yleisön reaktio oli ilmeisen aito, tai ehkä juuri siksi.

Ghost 2.7. 2016

 

Sunnuntaina 3. 7.  ei enää ole niin tuskaisen kuuma, mutta turnauskestävyyden rajat alkavat tulla pikku hiljaa vastaan. Siihen sopii kyllä viileämpi ilmakin hyvin. Varmistelen taas niin hyvin etten myöhästy, että paukkaan paikalle hyvissä ajoin todistamaan jo edeltäviä bändejä. Päälavalla avaava Block Buster soittaa aurinkoista rokkia harvalle joukolle harmaalla kentällä harmaan taivaan alla. Ensimmäinen ajatus on, että tämä sopisi pimenevään iltaan joillekin yleisfestareille. Jotenkin silti iloinen meininki tempaa taas mukaansa, ja on hauskaa katsella, miten bändi käyttää koko lavan mitalta tilaa tanssahdellen ja kirmaillen. Semmoinen hyvänmielenbändi.

Block Buster 3.7.2016

Block Buster 3.7.2016

 

Ennakkoon uteliaisuuttani oli kovasti herättänyt Myrkur, eikä vähiten sen joissain herättämän tuohtumuksen takia. Tällä kertaa ei tainnut paskasoundilavakaan tehdä karuimpia temppujaan, koska, no, ainakin jokainen biisi kuului yleisöön asti.

Myrkur 3.7. 2016

 Ensivaikutelma Myrkurista oli, että Kari Rueslåttenia on kuunneltu ja hartaasti. Ennakkoon kuunnelluista biiseistä oli tullut vähän bardivaikutelmaa, joka nyt jäi ajatukset modernimpiin aikoihin vievän dramaattisen pianon alle. Dramaattisuus oli leimallisin elementti koko showlle. Laulajan mallitaustasta puhutaan eniten, mutta esityksen yleistä dramaattisuutta kantava eräänlainen draamallinen jäntevyys sai miettimään, minkä verran pohjalla on myös teatteritaustaa. Tähän mennessä imagoa kehystävä tarina siitä, kuinka nuorella naisella olisi ulottuvillaan kaikki, mitä kulttuurissamme pidetään nuorille naisille sopivana ihanteena, mutta sisuksia jäytää peto, on myös hyvä tarina. Ja esitys manifestoi sen kiinnostavalla tavalla. Enkä ole toisaalta nähnyt kenenkään olevan huolissaan siitä, mitähän mallipoikia anonyymiksi jäävässä taustabändissä soittaa, vaikka varsin viritetyistä kehoista voisi olettaa jotain sellaistakin... (Kyllä ne sahasivat, ei siinä mitään.)

Myrkur 3.7. 2016

 

Myrkur 3.7. 2016

 

Lavan keskiössä on kaksihaarainen mikrofoniteline, jonka toinen puolikas on klassisvivahteiselle kaiholaululle ja toinen helvetilliselle rääkynälle. Jälkimmäistä käytetään keikan aikana varsin säästeliäästi, mutta sitä tehokkaampi on vaikutus kun niin haikeasti laulanut kaunis neito valkoisissaan alkaa äkkiä raivota silmät palaen.

Myrkur 3.7. 2016

 

Ainoa särö showssa tulee oikeastaan siitä, että otteista näkee vielä neidon soittaneen kitaraa huomattavasti lyhyemmän aikaa kuin pianoa - mutta eiköhän tuokin korjaannu ajan kanssa itsestään.

Myrkur 3.7. 2016

 

Hyvin dramaattinen, hyvin tunnelmallinen keikka. Niin vangitseva, että kun keikan päätteeksi yleisö jää taputtamaan encorea, jota ei tule ja sen sijaan taustakangas alkaa laskeutua hitaasti alas, logon laskeutuminen pimeään näyttää sekin melkein showhun kuuluvalta. Ja mitämitä, hetkinen, ulkonahan sataa! Eivät ne esityksen yllä väikkyneet hopeiset pisarat ja valonsäteet kuuluneetkaan asiaan tai olleet mitään confettia, vaan vettä tulee oikeasti jo siihen tahtiin, että teltan saumatkin vuotavat.  Keikanjälkeiseen paluuseen arkimaailmaan täytyy vähän erikseen orientoitua.


Sateen takia Kattilahallin tarjonta oli taas kovassa suosiossa - niin soitannon kuin muidenkin fasiliteettien suhteen. Mörbid Vomitin bassosta kuului vessajonoon niin jumalaton kilinä, että lavan eteenhän sitä piti lähteä katsomaan miten moinen ääni saadaan aikaiseksi. Biisi kylläkin loppui ennen kuin olin näköetäisyydellä, eivätkä seuraavat sisältäneet kilinää. Makoisaa rumpusoundia ja loppuhidastusta sen sijaan olen näemmä kiitellyt muistiinpanoissani.

Mörbid Vomit 3.7.2016

Ja mihinkäs sitä sisälavalta lähtisi (paitsi bändien välissä ajoittaisille happihyppelyille ilman käydessä liian sakeaksi), kun loputkin festarin houkuttelevasta tarjonnasta on siellä. Seuraavaksi lavan valtasi huikean energinen Nervosa.
 

Nervosa 3. 7. 2016

Nervosa 3. 7. 2016

 

 Vaikka jossain  haastattelussa Nervosa olisikin maininnut käyttövoimakseen turhautumisen, toisaalta soittamisen riemu on aika käsinkosketeltavaa ja ilo tarttuvaa. Näin käy, kun sen sisuksia jäytävän pedon voiman saa valjastettua käyttöönsä. Voisin jopa luokitella siltä pohjalta Nervosankin hyvänmielenbändiksi, vaikka se onkin sitä huomattavasti aggressiivisemmalla tavalla kuin aiemmin nähty Block Buster - no, onpa tosiaan genrekin aika eri. Muistan kyllä, että South Parkin jälkeen olin sitä mieltä, etten edes pidä rässistä, mutta taas sain yllättyä iloisesti ja löysin itseni eturivistä nyrkki pystyssä.

Nervosa 3. 7. 2016

 

Jossain määrin hassulta tuntui, kun laulaja harmitteli soittoajan lyhyyttä ja ehtimisen vähyyttä - ja sitten seurasi rumpusoolo. Mutta toisaalta koko keikan ei vain sata vaan vähintään kaksisataa lasissa paukuttanut rumpali ansaitsikin vielä oman hetken valokeilassa!

Nervosa 3. 7. 2016

 

Pitin puute ihmetytti hiukan myös, kun näytti ettei äijäkööri niillä paikkeilla, missä yleensä pitit pyörivät, uskaltanut hievahtaakaan. Toisaalta eturivi aitaa vasten oli täynnä pieniä tyttöjä, joilla on ehkä tulevaisuudessa itselläänkin instrumentit käsissään. Ehkä jo nyt, kun tätä kirjoitan.

Nervosa 3. 7. 2016

 

Sitten oli vuorossa vielä jälleen kerran Swallow the Sun, festarin triptyykin viimeinen osa ja triplan itselleni läheisimmäksi muodostunut levy - erittäin hartaasti odottamani keikka. Valitettavasti senkin yrittivät pilata jotkut häiriköt, jotka säestivät selfieitten ottamistaan ja somettamistaan mahdollisimman äänekkäällä kailotuksella aivan liian lähellä lavaa, koska kuvittelivat että kaikkia varmaan kiinnostaa heidän paskaelämänsä pikku sattumukset hirveästi enemmän kuin sen bändin musiikki jota keikalle oli tultu katsomaan ja kuuntelemaan. Siis mitä ihmettä? Mistä lähtien Swallow the Sun on ollut trendibändi, jonka keikalle tullaan näyttäytymään ja häiriköimään, vai johtuiko ilmiö festivaaliympäristöstä? Onneksi maailmassa on sen verran oikeutta, että häiriköt siirtyivät kauemmas parin biisin jälkeen.

Swallow the Sun 3.7.2016

Swallow the Sun 3.7.2016

 

Lava oli koristettu hautakynttilöin ja bändi ilmestyi sille kasvot tuhrittuna, ilmeettöminä ja eleettöminä. Soitto soi musertavan raskaana ja tunnelmaa voinee kuvailla lähinnä pakahduttavaksi. Nervosan jäljiltä salin sisälämpötila huiteli jossain hellelukemissa vaikka ulkona olikin jo viileää,  ja happi oli kulutettu loppuun tavalla, joka sai haukkomaan henkeä. Ehkä osittain hapen vähyys yhdessä äänivallin kanssa vaikutti siihen, että määrittelemätön, kaihertava paino rintakehässä tuntui tulevan lihaksi ja tiivistyvän lyijyksi. Tai ehkä se oli yksin musiikin paino. Valetut vanteet, jotka kahlitsevat sisäänsä kaiken, mitä on, mitä on ollut ja mitä olisi voinut olla.

Swallow the Sun 3.7.2016

 

Ei ole ihan yksi eikä kaksi kertaa historiassa, kun suuret odotukset ovat johtaneet suuriin pettymyksiin, mutta tällä kertaa keikka oli ihan oikeasti kaiken odottamisen väärti,  jopa vieläkin parempi. Hien kanssa samaa tahtia virtasivat myös kylmät väreet ja ennen pitkää kyyneleet. Tunnelma tosin on niin kaukana käsitteellisen tai edes kuvallisen ajattelun ulkopuolella, että sanojen raapiminen kokoon on hyvin vaikeaa.

Swallow the Sun 3.7.2016

 

Swallow the Sun 3.7.2016

 

Mitäpä muuta sitä voi tälläisen keikan jälkeen tehdä kuin pistää festarit pakettiin lähteä kotiin? Ei ole muilla bändeillä mitään jakoa tämän jälkeen, soittakoon muille.