Redemption Festival, 26. 5. 2018

 Teen mitä vaan vuoksi rokkitähden, sitä katsomaan mä vaikka Turkuun Dubliniin lähden! Eli toisin sanoen, Redemption-festareilla Dublinissa oli niin kova kattaus tarjolla, että logistiikka paikan päälle hankkiutumiseen piti suunnitella hyvissä ajoin. Jo nähdyt bändit oli entuudestaan todettu hyviksi, ja ennen näkemättömissä oli "tämän bändin haluaisin kuulla, ja nähdä myös livenä"-osastoa, ja loputkin herättivät uteliaisuutta syystä tai toisesta.

Tapahtuman avasi jo varhain iltapäivällä Death The Leveller, jonka keikalle ehtiminen meni vähän tiukille - kolmisen biisiä tätäkin tuli kuitenkin kuultua, eikä puolen tunnin soittoaikaan ilmeisesti kovin paljoa enempää mahtunutkaan.

Death The Leveller, 26.5.2018

Aaltojen lailla vyöryi kielisoitinten äänivalli, väliin hitaammin ja väliin nopeammin. Homman nimi oli pääasiassa doomahtava eeppistely, joskin ajoittain laulajan vaikeroinnissa oli myös goottilaisia sävyjä. Levyostoksille!

Death The Leveller, 26.5.2018

Lavalla nähtiin myös sangen piukkaa pöksymuotia!

Death The Leveller, 26.5.2018

 Metal Archivesista lisätietoja kaivanut seuralainen totesi, että Death The Leveller olisi pitkälti Mael Mordha uudella laulajalla. Mael Mordhahan ei ole tainnut ihan hirveästi meikäläisillä leveysasteilla vierailla, joten jäi vanhalla laulajallaan kokematta livenä. Levyjen perusteella laulaja kuulosti yleensä bändin heikoimmalta lenkiltä, ja liven perusteella Death The Levellerin laulaja oli paremmin tasapainossa muun musiikin kanssa. Keikan jälkeen oli siis iloinen mieli, että vaihtamalla paranee - kunnes ostettua levyä kuunnellessa tuli väkisinkin mieleen, että näillä soittajilla tuntuu olevan oikeasti jotain vaikeuksia tallentaa laulajiensa ulosantia kokonaisuudelle oikeutta tekevällä tavalla. Ilmankos Mael Mordhaa livenäkin nähneet kaverit olivat aikanaan laulajanvaihdoksesta murheissaan - ehkä sekin toimi livenä paremmin.

Seuraavana Tivolin lavalla nähtiin ja kuultiin niin ikään paikallinen Vircolac, jonka musiikkigenre taisi olla death metallia, vaikka keikalla ensivaikutelma olikin mustempi. Hidastuskohdat kyllä puraisivat.

Vircolac, 26.5.2018

Bändin kitaristien lavaliikehdintä teki kyllä vaikutuksen - toinen heilui kuin heikkopäinen koko keikan, ja toisesta ei ihan ottanut selvää, oliko satunnaisessa sätkyilyssä kyse liukastumisesta vai eläytymisestä.

Vircolac, 26.5.2018

 

Setin päättänyt "noitabiisi" oli jopa kuoloisen doomahtava, ja sellaisena suorastaan hitikäs.

Vircolac, 26.5.2018

 

Seuraavana ääneen pääsi hartaasti odotettu Battleroar, joka vei kalmanhajuisiksi päässeet tunnelmat takaisin eeppisempiin sfääreihin, kuulostaen silti samalla todella painavalta. Manilla Roadin henki oli kuultavissa, vaikkei materiaali samalta kuulostanutkaan.

Battleroar 26.5.2018

Laulajan ääni venyi ja taipui vaikka miten, ja kielisoittimilla esiteltiin virtuositeettia senkin edestä. Viulistia ei tosin livekokoonpanoon kuulunut...

Battleroar 26.5.2018

Battleroar 26.5.2018

Haikeutta ja sankarillisuutta! Siegecraft, Valkyries Above Us. Oijoi. Setin päättänyt Poisoned Well puolestaan tuntui videobiisinä olevan tuttu ja maistuvan yleisöllekin laajemmin.

Battleroar 26.5.2018

Battleroar 26.5.2018

Pitkille ja eeppisille biiseille puoli tuntia on kovin lyhyt soittoaika, sillä enemmänkin olisi mieli tehnyt kuulla. (Aina valitetaan, että Kreikalla on velkaa, mutta mun mielestä siis Kreikka voisi ihan hyvin maksaa ne velat lähettämällä hyviä bändejä soittamaan. Vaikka Battleroarin Suomeen soittamaan pidemmän setin kuin Dublinissa.)

Battleroar 26.5.2018

Seuraavaksi soittaneella Winterfyllethillä oli festarin ensimmäinen pidempi soittoaika, peräti kolme varttia. Henkilökohtaisesti ei olisi harmittanut, jos Battleroar ja Winterfylleth olisivat vaihtaneet päikseen soittoslotteja, sillä en oikein päässyt jälkimmäisen pakanabläkkiin sisälle. Paikallista yleisöä ja bändin mukana naapurimaasta tulleita kannatusjoukkoja moinen vaihdos olisi tainnut kuitenkin harmittaa, sillä tämähän näytti olevan varsin suosittu.

Winterfylleth, 26.5.2018

Niin, ja olihan toki mullikuoromeiningissä tiettyä hauskuutta. (Samoin kuin siinä, että laulaja näytti Katto-Kassiselta tai käläviäläiseltä perunanviljelijältä, mutta se jälkimmäinen hauskuus oli kyllä festaritunnelmaan ihan väärää sorttia.)

Winterfylleth, 26.5.2018

Seuraavana päästiin kuuntelemaan taas irkkudoomia, sillä vuorossa oli Mourning Beloveth tuomiokuolollaan. Ennen keikkaa ehdin nähdä merkkaritiskillä erityisen hienon Mourning Beloveth-paidan, jota teki mieli, mutta päätin odotella ostopäätöksen kanssa siiheksi, kunnes keikka olisi katsastettuna, että kuinka paljon siitä tykkään. Keikan jälkeen oli tietenkin hienot paidat myyty loppuun. Sitten kyllä harmitti.

Mourning Beloveth, 26.5.2018

Mourning Beloveth, 26.5.2018

 

Mourning Beloveth, 26.5.2018

 

Mourning Beloveth, 26.5.2018

 

Bändillä tuntui olevan myös soveliaan doom-henkistä huumoria, sillä ennen keikan alkua kitaristi lähti hakemaan jotain takahuoneesta h-i-t-a-a-s-t-i juosten. Keikka myös alkoi Born Too Latea mukaillen: "They say our songs are much too slow, but they don't know what we know."

Mourning Beloveth, 26.5.2018

 

Mourning Beloveth, 26.5.2018

 

Mourning Beloveth, 26.5.2018

 

Dinosauruksen painolla soi soitto. Kliinejä taustoja laulavalla kitaristilla kuulostaisi olevan palkeita viedä kokonaisuutta myös vanhakantaisempaan suuntaan, mutta toisaalta Mourning Belovethiin kuuluu olennaisesti juurikin korina ja tietty kulmikkuus.

Mourning Beloveth, 26.5.2018

 

Mourning Beloveth, 26.5.2018

 

Mourning Beloveth, 26.5.2018

 

(Olenpas mä ottanut paljon kuvia juur Mourning Belovethista! Kyl on doomia aina niin kiva kuvata, kun esiintyjät pysyy tarpeeksi kauan paikallaan niitä kameralla tohotellessa!)

Mourning Beloveth, 26.5.2018

 

Mourning Beloveth, 26.5.2018

 

Seuraavaksi ruotsalainen Ram vei tunnelmat äärilaidasta toiseen perinteisemmän heavy metallin ilosanomallaan. Judas Priest tuli edelleen vahvasti mieleen.

Ram, 26.5.2018

Ram, 26.5.2018

 

Ilma oli täynnä sähköä. Eeppisyyttäkin esiteltiin, mutta enimmäkseen paahdettiin koko keikka. (Eivät soittaneet tällä kertaa Suomussalmea! Kumma juttu!)

Ram, 26.5.2018

 

Ram, 26.5.2018

 

Yleisökin vallan villiintyi mylvimään, ja basistilla näytti olevan sangen hauskaa koko keikan.

Ram, 26.5.2018

 

Ram, 26.5.2018

 

Tässä vaiheessa alkoi kyllä oma turnausväsymys paisua turhankin eeppisiin mittoihin. Klubilla ei ollut muita istumapaikkoja kuin muutama hassu kuormalava ulkona tupakkapaikalla - eikä niille ollut toivoakaan mahtua roudaustaukojen aikana, kun niille olivat tunkemassa kaikki muutkin. Ja kannatti tietenkin kiipeillä joihinkin kirkontorneihin ynnä muuta älykästä ennen lähtöä festareille seisoskelemaan niska kenossa kellon ympäri.

Asphyx, 26.5.2018

Eteenpäin, eteenpäin. Tuoreilla voimilla riekkui tietenkin se osa yleisöä, joka saapui paikalle vasta paria viimeistä esiintyjää katsomaan. Seuraavana soittaneen kuoloklassikko Asphyxin pitti näytti siltä, että oli ihan suotuisaa seurata sitä vähän sivumpaa.

Asphyx, 26.5.2018

 

Asphyx, 26.5.2018

 

Musiikillisesti Asphyx kuulosti paljon synkemmältä kuin Ram, mutta muuten meininki oli vähintään yhtä hilpeä.

Asphyx, 26.5.2018

 

Asphyx, 26.5.2018

 

Viimeisenä soitti kotiyleisön edessä kovassa livekunnossa ollut Primordial kahden tunnin erikoissetin. Setissä paitsi käytiin läpi keväällä ilmestynyt tuorein levy suurelta osin, soitettiin myös vanhempaa materiaalia - kaikilta muilta levyiltä jotain, paitsi ensimmäiseltä ja edelliseltä. Vanhemman materiaalin vähyyttä lyhyemmissä festariseteissä olen tainnut joskus harmitellakin. Komeasti kajahtivat Gods To The Godless ja Journey's End!

Primordial, 26. 5. 2018

Primordial, 26. 5. 2018

 

Eipä uusikaan materiaali niiden rinnalla kalvennut. Muistiinpanoihini olen erikseen hehkutellut Exile Amongst the Ruinsin hienoa kitarointia ja sitä, miten Last Callissa basso kuulostaa myös kirkonkelloilta ja pianolta. Ja kuinka rivakasti ja mukaansatempaavasti lähtikään To Hell Or To The Hangman...

Primordial, 26. 5. 2018

 

Primordial, 26. 5. 2018

 

Sen verran pitkiä ja eeppisiä biisejä on Primordialillakin, ettei kahden tunnin settiin niitä mitenkään ylettömästi mahdu, vaan musiikillisesti setti oli vallan sopivan mittainen. Se, että oma ruho huusi hoosiannaa festaripäivän muiden rasitusten jäljiltä, sai kylläkin miettimään että siitä pidempi setti olisi silti ollut liikaa.

Primordial, 26. 5. 2018

 

Primordial, 26. 5. 2018

 

Illan isännät omistivat Sons of The Morriganin vierailleen Battleroarille, ja yleisönkin jo äänekkäästi vaatiman Coffin Shipsin aseveljilleen Death The Levellerille ja Mourning Belovethille. Mahdollisesti illan muutkin bändit saivat osansa omistuksista. Tai sitten eivät. Alan Averill oli keikan aikana imuroinut menemään pullollisen ties mitä gambinaa ja alkoi keikan loppuvaiheessa ja omistuspuheita pidellessään olla melko hilpeässä kunnossa. Ääni kuitenkin kulki koko keikan kauniisti. Ei vissiin löytynyt toukokuussa Dublinista lumipenkkoja, joihin sammua ja vilustua äänensä ruvelle...

Hammer Open Air Liedossa 19.- 20. 7. 2013

 Kukaanhan ei halua kuulla festareiden kohdalla listausta missatuista bändeistä, tai typeristä syistä, joiden takia niitä on missattu, mutta jokunen eeppinen typärehtiminen ja siitä seurannut missaus viikonlopun varrelle osui.  Ihan ensiksi tuli tietenkin uhrattua Cataleptic kapitalismin alttarille - samoin kuin kaikki sitä edeltäneet bändit ja osan sen jälkeisistäkin. Töistä kotiin ja kotoa Kauppatorille ei vaan päässyt tarpeeksi nopeasti - ja huonolla tuurilla Kauppatorilla joutui odottelemaan bussia melkein tunnin, vaikka muihin aikoihin festaribussien vuoroväli oli huomattavasti lyhyempi. Mitä lienee matkan varrella sattunut...

Morrigan, Hammer Open Air
19.7. 2013

Bathorysta innoituksensa saanut Morriganin dynaaminen duo oli siis ensimmäinen bändi, jota festareilla pääsin näkemään. Eikä vanha hyvä Hammerin perinnekään katkennut - joka vuosi festareilla on satanut, ainakin vähän, ja tänä vuonna myös roima vesisade ehti paikalle juuri Morriganiksi.  Vaan mikäs oli loppukeikkaa katoksen suojista tiiraillessa, ja kun ottaa huomioon näitä nurkkia vaivanneen kuivuuden, kesän lykätessä helleaaltoa helleaallon perään, olisi kenties hyvä jos Hammereita olisi jopa useammin kuin kerran kesässä.

Morrigan, Hammer Open Air
19.7. 2013

Stormheit
Hammer Open Air 19.7.2013

Stormheit ei ilmeisesti ole oikeistolaisen kansallismielisyytensä kynttilää mitenkään vakan alla pitänyt. Musiikillisen innoituksensa sekin on hakenut tallenteista päätellen varsin voimakkaasti Bathorysta, vaikkakin livenä toteutus oli punkimpi, ja suomeksi laulettuihin lyriikkoihin on sitten haettu vaikutteita myös Eino Leinosta ja suuremmista folk-vaikutteistakin olen kuullut ainakin huhuja. Niinpä hämmennykseni bändiä ensi kerran livenä todistaessa oli suuri, kun osa suomeksi lauletuista kappaleista kuulostikin rytmitykseltään ja instrumentaatioltaan suorastaan Aki Sirkesalolta. Mikä perverssi yhdistelmä! Se tosin on sanottava, että laulaja näyttää huomattavasti paremmalta kuin kuulostaa. Jos pelkkien ideologisten kannattajien sijaan havitellaan laajempaa kansansuosiota, lienee syytä laittaa laulaja laulutunneille oppimaan muitakin ääntelytapoja kuin ponnetonta käninää nuotin lähimaastoissa. Tai hommata kulisseihin parempi laulaja hoitamaan ääntelyt, jos nykyisen tarkoitus on lähinnä aukoa suutaan ja vakuuttaa yleisö siitä, että juuri tämän aatesuunnan bileissä on tarjolla näyttäviä blondeja. Lavarekvisiittanaan Stormheitillä oli Suomen liput, jotka kaatuilivat vähän väliä häpeällisesti nurin pitkin lavaa. Innokkain ja äänekkäin palaute yleisöltä vaikuttikin koskevan juuri lippujen kuntoa ja tilaa. Tekstiileillä tosin näytti olevan vähän huono päivä muutenkin, sillä joku yritti yleisön joukossa aloitella innokkaasti housutonta moshpittia saamatta yhtään vastakaikua.

Stormheit ja harvinainen hetki - liput yhtä aikaa pystyssä kameran valotuksen ajan!

Hammer Open Air 19.7. 2013

Gorgoroth kuulosti varsin oivalta ja painovoimaa uhmaavissa naularannekkeissa olisi riittänyt katsottavaa.

Gorgoroth
Hammer Open Air 19.7.2013

 Suurin osa setistä tuli kuitenkin todistettua pelkin korvin ruokajonosta käsin, ja seuraava bändikin ehti aloitella ennen kuin oli eväät käsissä. Viime vuonna Hammerin ruokakojun kasvispyttäri oli todella hyvää ja täyttävää, joten olin tällä kertaa varautunut ostamaan kannatuksen vuoksi ruokani festarialueelta, enkä suuremmin varannut eväitä mukaan. Kun tällä kertaa päivän kasvisruoka-annos olikin pienehkö hampurilainen, joka lisäksi vaati pitkän jonotuksen viilenevässä illassa, voisin luonnehtia ruokatarjontaa jossain määrin pettymykseksi. Ja siihen nähden, miten hyvät ja toimivat järjestelyt Hammerissa muuten on, jostain sämpylän jonottamisesta valittaminen tuntuu vähän hävettävältä - mutta ruokajonot näyttivät vain kasvavan lauantaina, kun useammille rymyilijöille tuli nälkä. No, mainittakoon tasapainon vuoksi esimerkkinä festarielämää huomattavasti mukavoittavasta onnistuneesta järjestelystä vaikkapa huomattavan siistit vessat, joita on riittävästi niin ettei tarvitse jonottaa, ja joissa riittää paperia ja käsidesiä koko festareiden ajan.

Candlemass, Hammer Open Air
19.7. 2013

Perjantai-illan pääesiintyjä ja itselleni myös päivän odotetuin  bändi oli tietenkin Candlemass uudella laulajallaan. Tosin jossain vaiheessa hahmotin, että itse asiassahan olen nähnyt Mats Levenin Candlemassin kanssa lavalla aikaisemminkin - Sweden Rock-risteilyllä duetoimassa silloisen päälaulajan ”Solitude Aeturnus-mies” Robert Lowen kanssa. (Tai tarkemmin sanottuna taustoja laulamassa - no, kuitenkin.) Laajemmassa roolissa mies paljastui  varsin monipuoliseksi äänenkäyttäjäksi. Ja kokonaisuutena bändi kuulosti ilahduttavan painavalta!

Candlemass, Hammer Open Air 19.7. 2013

Jälkikäteen harmitti eniten se, että odottelin videoklippiä varten itsestäänselvintä hittiä Solitudea, joka soitettiin tietenkin vihoviimeisenä, jolloin keikka lienee jo vaatinut veronsa laulajalta - ja enemmän äänessä onkin yleisö.

Jälkikäteen harmitti ylipäätään videoklipin kuvaaminen erityisesti siksi, että sen siirtäminen kameralta koneelle osoittautui seuraavana päivänä yllättävän monipolviseksi ja haasteelliseksi hommaksi, ja koneen kanssa töhöillessä aikaa kului sen verran, että lauantaina hyvin sujuvasti sujuneista kuljetuksista huolimatta missasin Abhorrencen kokonaan!

RAM, Hammer Open Air
20.7. 2013

Abhorrencen jälkeen soittaneelta ruotsalaiselta RAMilta tuli sen sijaan nähtyä lähes koko setti. Reippaasta ja uhokkaasta meiningistä tuli hakematta mieleen Judas Priest, mutta myös hitaampi materiaali toimi hyvin luoden painostavan tunnelman ja esitellen monipuolisempaa osaamista. Levy meni hankintaan, ja myöhemmin siltä paljastui, että tuo painostava eepos oli ilmeisesti Suomen sotahistoriaa luotaava ”Suomussalmi”. Ilmanko taas lippu liehui!

RAM, Hammer Open Air
20.7. 2013

Skyforger, Hammer Open Air 20.7. 2013

Skyforger, Hammer Open Air
20.7. 2013

Skyforger, Hammer Open Air 20.7. 2013

RAMin jälkeen toisella lavalla pääsi ääneen vanha tuttu ja jo odotettukin Skyforger, joka tällä kertaa esitteli äärimetallisempaa puoltaan. Pillit ja kanteleet oli jätetty kotiin ja kokoonpanoa karsittu sen mukaisesti, mutta levyiltä tutut pillimelodiat soivat kitaroillakin komeasti. Skyforger ei tosiaankaan liimaa pillimelodioita koristeeksi, vaan säveltää myös folk-elementtinsä toimimaan yhtä hyvin kitaroin kuin pillein. Ja toisaalta osa juuristaan yhtyeellä on syvällä blackmetallissa, vaikkeivät muutkaan äärimetallin suuntaukset ihan vieraita lie - etenkin komea ”Caur Aizsaules Vartiem” soi suorastaan doomahtavasti. Showssa oli hurja energialataus kuten aina, ja erityisesti basisti Zirgs riehui kuin riivattu ympäri lavaa. Laulaja puolestaan yllätti spiikkaamalla osan kappaleista suomeksi. Mitä lueskelin muiden kritiikkejä festareiden jälkeen, Skyforger näkyi tehneen hyvän vaikutuksen moneenkin bändin aikaisemmin syystä tai toisesta missanneeseen festarikävijään. Mielellään vuosikausia marginaalissa puurtaneelle ja oman linjansa pitäneelle bändille soisin vähän laajempaakin menestystä - on sääli, jos selkeästi itsensä kuuloinen bändi, joka on yksi genren pioneereista, kärsii toisen ja kolmannen polven lähinnä toisiaan siteeraavien hilipatihippan-retkueitten folkmetallille tuomasta huonosta maineesta.

Bulldozer, Hammer Open Air 20.7. 2013

  Ruuanhakureissu festarialueen ulkopuolelle yhdistettynä sosiaaliseen toimintaan venähti jotenkin niin, että ennestään vierasta nimeä Sighiä tuli kuunneltua porttien ulkopuolelta, että ”onpas näillä hyvät bassot” ja ”tämähän kuulostaa ihan rokkaavalle, vaikka tämän piti olla jotain avantgardea, mennäänkö jo katsomaan?” Seurueen viivyttelystä johtuen ”katsomaan” päästiin sitten siinä vaiheessa, kun veren ja kukikkaan vaaleanpunaisen aamutakin peittämä naisihminen kantoi kalloilla koristellulta lavalta pois saksofonia ja keikka oli ilmeisen ohi.  Siinä vaiheessa kävi ilmi, että se keikka olisi ollut varmasti myös näkemisen arvoinen...

Hell, Hammer Open Air 20. 7. 2013

Hell, Hammer Open Air20. 7. 2013

Hell, Hammer Open Air 20. 7. 2013

Näkemisen arvoinen kuulemisen lisäksi oli myös seuraavana soittanut 80-luvulla perustettu ja vasta nyt debyyttilevynsä julkaissut brittibändi Hell. Showkin oli selvästi viimeisen päälle hiottu kielisoittajien yhtenäisiä esiintymisasuja ja koreografioita myöten. Persoonallisella äänellä varustettu laulaja sinkoili ympäriinsä kuin elohopea ja ehti varsinaisen laulajan roolinsa lisäksi kirmata lavan poikki myös ruoskittavana pimeän messiaana ja ruttonaamiossa kuoleman kelloa kalistaen. Katseen vangitseva mutta ilmeisen vaikeasti kameralla vangittava keulakuva! Hellin taustakankaiden kuvat, jotka muistuttivat kirkkojen lasimaalauksia kaikessa muussa paitsi päähenkilössään, olivat myös kiinnostavat - samaan aikaan viehättävän vanhanaikaiset, kuin tuulahdus jostain toisesta ajasta, ja kuitenkin jollain oudolla tavalla rienaavamman oloiset kuin jonkun perusbläkkibändin banaalit kirjojenrepimiset ja teurasjätteet - niin maallistuneessa yhteiskunnassa kuin eletäänkin.  Yleisvaikutelma Hellistä kaikessa visuaalisuudessaan ja dramaattisuudessaan oli jotenkin perustavaa laatua goottilainen, vaikka musiikki olikin ehtaa ja perinteikästä heviä.

Hell, Hammer Open Air  20. 7. 2013

Hell, Hammer Open Air 20. 7. 2013

Hellin keikka oli niin hengästyttävä elämys, että seuraavana soittaneen Secrets Of

The Moonin haikeat hetket menivät jossain määrin ohi.

Secrets Of The Moon
Hammer Open Air, 20. 7. 2013

Venom, Hammer Open Air 20.7.2013

Illan pääbändi Venom oli svengaava ja viihdyttävä tihkusateessa leimuavine pyroineen, ja Kronos näytti mitä suurimmassa määrin menninkäiseltä. Kiire bussille leikkasi osaltani osan setistä, mutta olihan sitä jo päivän aikana hauskaakin ehditty pitää.

Venom, Hammer Open Air 20.7. 2013

Venom, Hammer Open Air 20.7.2013