perjantai 9. helmikuuta 2024

Ruuhi, Cardinal's Folly ja Spiritus Mortis Apollossa 6.5.2023

 Tuomionkatkuisen illan avaa Ruuhi, jonka saattelee lavalle shamaani kelttirummun kera. Ruuhella on väkevät tunnelmat, mutta ihan kaikkia lupauksia se ei vielä lunasta - osasyynä kitaroiden puuroutuminen, jota epäilen ennemmin Apollon kuin bändin syyksi. Jospa joskus toiste tulisi tämäkin bändi nähtyä hiukan erottelevammilla soundeilla. 

Ruuhi 6.5.2023

Ruuhi 6.5.2023

Seuraavana lauteille kapuaa vanha tuttu Cardinal's Folly ja meno on reipasta. ("Onko kevätaurinko tehnyt pojille tepposet vai marjapuuroako siellä on naamaan läästitty?" lukee muistiinpanoissa, eli ilmeisesti jollain monitulkintaisella sotamaalauksella menoa reipastutetaan entisestään.) Sen verran on aikaisemmin todistetuista keikoista tapahtunut edistystä, että keikan jälkimmäisellä puoliskolla laulajan ääni hetkittäin jopa soi - jonkunlainen äänen avaus ennen keikan alkua ei kenties olisi pahitteeksi. 

Cardinal's Folly 6.5.2023


Illan pääesiintyjänä on niin ikään vanha tuttu - Spiritus Mortis! Nykyisen, varsin monipuolisen laulajan säästeliäästi käyttämät kimakat kiljaisut kuulostavat kyllä pirun aavemaisilta. Ilo on kuunnella kaikkinensa näin painavaa ja tarkkaa lanausta.

Spiritus Mortis 6.5.2023

Spiritus Mortis 6.5.2023



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti