R.I.P. Selim Lemouchi - muisteluksia the Devil's Bloodin keikoista

The Devil's Blood, Sweden Rock kryssning
8.4. 2010

 Ensimmäisen kerran näin The Devil's Bloodin livenä Sweden Rock-risteilyllä 2010. Muistelin nettituttuni kehaisseen bändiä, mutten ollut kuullut sitä ennakkoon, ja päätin tsekata sen kun kerran kohdalle osui. Bändi loihti muuten tuttuun ympäristöön niin tuonpuoleisen tunnelman, että se teki lähtemättömän vaikutuksen. Visuaalisen ja musiikillisen elämyksen lisäksi keikka oli hajua myöten kokonaisvaltainen elämys. Kun raskaanmakeat suitsukkeet olivat palaneet loppuun, veren löyhkää olisi voinut leikata veitsellä.

Suurimman vaikutuksen teki laulaja, joka oli samaan aikaan tavattoman intensiivisesti läsnä ja kuitenkin poissaoleva, ei kommunikoinut yleisön kanssa mitenkään vaan tuntui pikemminkin kanavoivan jotain. Pelottava, karismaattinen nainen. Tavallaan kiehtovaa oli myös laulajan imagon antiteesi kauniin laulajattaren tähtikultille - sen sijaan, että kasvonpiirteitä olisi korostettu meikillä, kasvot olivat piirteet häivyttävän veren peitossa, ja veren tahrima iltapuku toi mieleen Stephen Kingin Carrien.  Olin tarpeeksi lähellä lavaa kuullakseni, että laulajalla oli oikeasti tavattoman voimakas ääni - mutta laulu oli miksattu  niin, että kauempaa  ja vahvistettuna se kuulosti enimmäkseen tulevan maan alta, tai parhaimmillaan vain aavemaiselta kuiskaukselta. Omituisesti miksatuista lauluista kärsivät muutkin illan esiintyjät, mutta jälkeenpäin ajatellen, ehkä outo kontrasti omalta osaltaan lisäsi erikoista tunnelmaa.

The Devil's Blood, Sweden Rock kryssning
8.4. 2010

The Devil's Blood, Sweden Rock kryssning
8.4. 2010

Vaikuttuneena räpsin keikasta satakunta kuvaa, joista suurin osa oli tärähtäneitä, pimeitä tai muuten epäonnistuneita. Ja joo, basistilla oli hieno kroppa, jonka veristä ja hikistä pintaa värivalot niin ihanasti pyyhkivät, ja jonka tärähtäneeseen ikuistamiseen kannatti käyttää muistikorttia. (Ja jälkeenpäin taivastella, että olis sitä nyt voinut koittaa panostaa laatuun määrän sijaan.)

The Devil's Blood, Sweden Rock kryssning
8.4. 2010

The Devil's Blood, Sweden Rock kryssning
8.4. 2010

Seuraavan kerran näin The Devil's Bloodin livenä ensimmäisessä Hammer Open Airissa. Kaatosateessa. Laulajan lavapresenssi ei ollut ihan niin intensiivisen pelottava kuin Sweden Rock-risteilyllä, vaan jotenkin paljon rennompi. Mutta tavattoman kauniisti helisivät kitaran sävelet kohti pimeää (ja märkää) yötaivasta. Kappaleiden keston ja tempon vaihtelu keikkojen välillä sai pohtimaan seurueen kesken, missä määrin niihin sisältyy improvisaatiota tiettyjen kehysten sisällä.

The Devil's Blood, Hammer Open Air 10. 6. 2010

The Devil's Blood, Hammer Open Air 10. 6. 2010
(taas on basisti päässyt kuvaan.)

Mielenkiintoinen dynamiikka niin livenä kuin levyllä syntyy myös siitä, miten hyvin tunnelmallisten ja haikeiden kitaroiden taustalla rytmiryhmän osuudet kuulostavat välillä siltä, kuin siellä paukuteltaisiin menemään jotain aivan eri biisiä.

(Joudun nyt rehellisyyden nimissä myöntämään, etten tiedä, kuka noista kitaristeista on oikaissut koipensa. Laitetaan varmuuden vuoksi kuvat kaikista. Mutta minusta musiikkiin saa liittyä sellaista mystiikkaa, ettei aina tarvitse tietää soittajista sen enempää kuin kuulee ja näkee.)