Eipä ehtinyt muodostua uusia hyviä rutiineja striimikeikkojen seuraamiseen vielä marraskuunkaan aikana. Eräänä iltana etsin tiettyä jumppavideota ja havahduin suositusalgoritmin ohjaamana siihen, että Rahko striimasi parhaillaan, ja samassa Turku Rock Academyn striimissä olisi soittanut toinenkin bändi, jonka olin jo missannut. No, musiikki pelasti minut tälläkin kertaa urheilulta ja katsoin sitten keikkaa! Jälkikäteen huomasin, että rutiinit on päässeet rupsahtamaan muiltakin, koskapa Turku Rock Academy ei ole enää listannut tulevia striimikeikkoja esimerkiksi Facebookiin tapahtumiksi, että niistä tietäisi etukäteen mitä on tulossa ja koska, vaan striimailee niitä eetteriin vallan mainostamatta. Tai ehkä mainostus on siirtynyt johonkin nuorten suosimaan mediaan, kun alkoi tulla vääränikäistä väkeä keikkoja katsomaan. Tällä kertaa ei Rahkokaan jättänyt niin energistä vaikutelmaa kuin parilla aikaisemmalla keikalla, vaikka edelleen oli viihdyttävä.
Seuraavaksi kaverit vinkkasivat, että Oulusta käsin striimaisi Kuritus. Ei kun katsomaan sitäkin - tänä vuonna olenkin sitten kuunnellut punkkia enemmän kuin aikoihin sitten teinivuosien... Erittäin minimalistisesti valaistun Kurituksen kokoonpanoon näytti kuuluvan Jay ja Silent Bob, joskaan tämä Bob ei ollut ihan Silent, vaan lauloi taustoja ja jutteli biisien väleissä. Rumpalilla oli tuulikone, mutta vaatteet eivät vaihtuneet kesken shown euroviisutyyliin. Reilun tunnin keikka entuudestaan tuntemattomalta bändiltä tuntui hiukan pitkän puoleiselta, mutta striimin vieressä pyörineestä chatista päätellen materiaalin tuntevia faneja riittää.
(Havainto Helmikuussa: Luulin postanneeni tämän joulukuussa, mutta olinkin vain tallentanut luonnoksena. Sori siitä. Menköön eetteriin siinä muodossa kuin se oli tallennettu, tätä kommenttia lukuunottamatta.)
lauantai 20. helmikuuta 2021
Koronavuosi kääntyy kohti loppuaan - joulukuun striimit
maanantai 14. joulukuuta 2020
Koronasyksy vie keikat taas striimeiksi, marraskuu
Keväällä muodostuneet hyvät rutiinit striimikeikkojen seuraamiseksi ehtivät jo unohtua, kun välillä pääsi oikeillekin keikoille.
Hyvien rutiinien puuttuessa ehdin muun muassa sekoittaa ajatuksissani pari peräkkäin mainostettua eri keikkaa eri alustoilla toisiinsa, ja missata yli puolet Paradise Lostin striimikeikasta, josta ei ollutkaan samaan hintaan katsottavissa tallennetta. Asiaan liittyi toki vahvasti myös työvuoron venyminen sellaisena iltana, jolloin normaalimittainen työvuoro olisi tarkoittanut sitä, että missaisin ehkä pari biisiä. Kannatti silti vissiin ostaa se kalliimpi lippu, jolla sai pari ekstrabiisiä, että ehti edes muutaman nähdä. Ja kuuluihan siihen myös kerrassaan lystikäs haastatteluosuus. Ja voi että, Paradise Lost kuulosti hyvältä keikallaan. Selvästi se on nykykunnossa kovassa vedossa.
No, Tuska Utopian jaksot olivat sentään katsottavissa ja kuultavissa hiukan pidempään kuin esityshetkensä. Päätin sitten ostaa katseluoikeuden niihin kaikkiin, vaikka bändivalikoima ei ehkä ollutkaan sellainen, joiden yksittäisille keikoille lähtisin välttämättä varta vasten. Erikoiset esiintymispaikat ja miten niissä keikat toteutettaisiin, kiinnostivat. Tuska Utopian Euroviisupostikorteista muistuttava matkailuohjelma-osuus ei kuitenkaan ollut niin kiinnostava, vaikka tietysti sillä oli osittain tarkoituksena avata soittopaikkojen erikoisuutta - ja houkutella maahan metallituristeja, kunhan matkustelu on taas mahdollista. Samy Elbanna on tietysti ilo silmälle, mutta ehti silti käväistä mielessä, että voisi sitä vaikka kuunnella yhden biisin lisää näiden matkailuohjelmajaaritusten sijaan. Ja sama koski haastatteluja - ehkä niillä oli jotain lisäarvoa yhtyeiden faneille, mutta muuten katko keikkaan ei oikein lämmittänyt. Jaa-a, saapa nähdä jos tulee toista tuotantokautta, menisikö siinä matkailuohjelma enemmän kahvimainoksen suuntaan ja nostaisi esiin vaikka kädentaitoja? Niiden katsominen saattaisi olla kiinnostavaakin.
Turmion Kätilöt teki aikanaan debyyttilevyllään sellaisen vaikutelman jonkunlaisena huumoribändinä ja rankistelu-Raptorina, että sen keikkojen aikana festareilla on ollut sopiva aika lähteä syömään tai katsomaan mitä muilla lavoilla soittaa. Ehkä sille on syytä antaa toinenkin mahdollisuus - ja kyllä, onhan se kehittynyt vuosien aikana aika tavalla. Ensimmäisen levyn hitti Teurastaja on keikan heikointa antia, uudempi materiaali kuulostaa täyteläisemmältä, monipuolisemmalta tanssittavuudesta tinkimättä, ja onneksi vähemmän huumoripopilta. Keikka on kuvattu Tuskan festarialueella sijaitsevan kaasukellon sisällä. Esiintyjiin keskittyvä kuvaus ei tuo niin hyvin esille keikkapaikan erityisyyttä, joten juuri tällä keikalla visuaalisesti parasta antia ovat ilmakuvat. Ja kuten niin usein striimikeikoissa, rumpukameran anti on kiehtovaa, koska rumpalin työskentelyä pääsee perinteisemmillä keikoilla harvoin yleisöstä käsin katsomaan. (Myöhempiin jaksoihin verrattuna esiintyjiä kiertävä kamera oli kuitenkin asettelultaan erikoisempi ratkaisu, johon ei ensimmäiseksi niin osannut vielä kiinnittää huomioita.)
No, seuraavaa bändiä on kyllä tullut käytyä katsomassa muutaman kerran ihan omillakin keikoillaan eikä pelkillä festareilla. Battle Beastin keikkapaikkana on kivilinna - tai jonkun taiteilijan elämäntyö. Tässä tallenteessa myös esiintymispaikka saa kuvauksessa isomman roolin, vaikka poikkeuksellisessakin miljöössä asettelu onkin perinteisempi "kuvataan bändiä lavalla edestä päin". Kirkasvärisissä valoissa loistavat laastittomat muurit ja niiden juurelta jo korkeiksi kasvavat koivut näyttävät yhtä fantastisilta ja anakronistisilta kun bändi esiintymisasuissaan. Onnistunut valinta. Musiikki yhdistettynä ulkoisiin puitteisiin tuo mieleen 80-luvun fantasiaelokuvat, vaikkei niissäkään aivan vastaavaa yhdistelmää nähdä ja kuulla. Vihreät lehdet koivuissa saavat kyllä miettimään, kuinka varhain syksyllä tämä onkaan kuvattu - no, ainakaan kukaan ei ole tällä kertaa kipeä. Tällä kertaa ei möskään punnerreta, vaan soitetaan ihan koko keikan mitassa. Lisäksi Nooralla on niittikoristeiset kynnet. Striimikeikoissa on kyllä se ilo, että silmään osuu välillä yksityiskohtia, joita ei tavallisella keikalla minnekään piippuhyllylle edes näkisi.
Apocalyptica päätti sarjan soittamalla rauniokirkossa heinien ja pujojen ympäröiminä. Valaistuksen lisäksi on myös heijasteltu logoa ja muuta seinille, enkä ole aivan varma, onko se juuri tähän paikkaan toimiva ratkaisu vai muuttaako se ympäristöä tavanomaisemmaksi. No, olen nähnyt Apocalypticaa livenä sen verran harvemmin, etten tiedä oliko spesiaaliympäristöön valkattu jotain spesiaaliheijasteltavaakin. Jostain syystä ilmakuvat punaisessa valaistuksessa saivat keskiaikaisen kirkon rauniot muistuttamaan American Mc Gee's Alicen tiettyjä pelikenttiä, eikä siitä mielikuvasta päässyt enää eroon sen kerran synnyttyä! Sähäkästi soivat sellot ja rummut. Metallicaa ei tällä keikalla kuultu, mutta Sepulturaa ja omaa materiaalia kylläkin.
Njihe soitti tahollaan striimikeikan samaan aikaan kuin Apocalyptica, ja sen ehti sitten onneksi katsoa myöhemminkin - sillä tokihan "muurahaiset syövät lihan ja valkaisevat kaikki luut" soi päänsisäisessä jukeboksissa useamman päivän siitä lähtien kun ilmoitus keikasta pisti ensi kerran silmään. Tämänkertaiseen keikkaan kuului myös videotaideinstallaatiota, kuvaheijastuksia ja muuta visualiikkaa. Settilistan teemana oli ruumis, ja siltä se myös kuulosti. Njihe on jotenkin hiipinyt koronavuoden soundtrackiksi tavoitettavilla striimikeikoillaan, ja kappaleillaan joissa tarkkaillaan asioita jotka tuntuvat olevan tavalla tai toisella hallinnan ulkopuolella tai jotenkin vinossa. Luultavasti joskus myöhemmin näitä kappaleita kuunnellessa tulen muistamaan tätä vuotta.
sunnuntai 15. marraskuuta 2020
Amorphis Tavastialla 16.10.2020
Amorphis-nostalgiatrippi jatkuu kolmekymppiskekkereiden viimeisen päivän varhaisimman vuosikymmenen materiaaliin palaavalla keikalla. Tällä kertaa eturivin paikka ei ollutkaan niin helposti saatavilla, koska tarjoilin ovella epähuomiossa ensin päivittämätöntä lippua, ja oikeaa versiota etsiessäni ohi meni niin ikään eturiviorientoituneita ihmisiä. Noh, paikka sentään heltisi, joskin eri suunnasta lavaa kuin edellisenä iltana.
 | |
| Amorphis 16.10.2020 |
Taustalakanatkin oli päivitetty 90-luvun tunnelmiin päivitetyllä versiolla Black Winter Day-singlen kannesta. Lopputulos ei ollut ehkä ihan yhtä sulava kuin edellispäivän koristelu, mutta ei ollut esikuvakaan yhtä abstrakti. Hyvin hienovaraiset yksityiskohdat toivat siihen tätä päivää, ja toisaalta visuaalisen ilmeen muutokset päivien ja vuosikymmenten välillä kuvastivat myös musiikillisen tyylin muutoksia.
 | ||
|
 | ||
|
Keikkasetti painottui voimakkaasti Tales From The Thousand Lakesin materiaaliin, mikä ei yllättänyt, eikä yllättänyt sekään, että mukana olivat tavallisillakin keikoilla edelleen setissä pyörivät vanhat suosikit kuten Into Hiding ja Castaway. Sen sijaan Magic and Mayhem ei olekaan ihan niin vakituisesti kuultu - ja iloisesti pääsi yllättämään sekin, että Elegyltä oli tuotu settiin Better Unborn, jonka livenä kuulemisesta on siitäkin aikaa. No, yllättämään pääsi sekin, että kaveri toivoi kuulevansa Against Widowsin ja ehdin ennen keikan alkua arvella että totta kai se soitetaan. No, eipä soitettukaan, vaan On Rich And Poor, joka tavallisestikin tuntuu vuorottelevan Against Widowsin kanssa, joten väärin meni se arvaus.
 | ||
|
 | ||
|
Olin edellisenä päivänä ehtinyt muistella, että eikös se Tuonela olisi ollut 2000-luvun puolella, mutta sehän oli ehtinyt ilmestyä juuri 1999. Niinpä tällä keikalla kuultiin siltä aikanaan setissä tiuhaan pyörineet ja sittemmin vuosia mullan alla levänneet Divinity ja Greed. Rusty Moonia ei kuultu, vaikka se(kin) harvemmin kuultuna herkkuna onkin se, mikä ensimmäisenä tulee mieleen "tämän biisin haluaisin Tuonelalta kuulla"-listalleni.
 | ||
|
 | ||
|
Sen jälkeen palattiinkin aivan aikojen alkuun, Karelia-intron jälkeen kuultiin Abhorrence-cover Vulgar Necrolatry. Vaikka Vulgar Necrolatry onkin silloin tällöin tehnyt paluuta keikkasettiin, tällä kertaa juhlakeikan merkeissä sen esitti alkuperäiskokoonpano, eli vokalisoinnista vastasi kokonaisuudessaan Tomi Koivusaari. Mies on toki muutenkin palannut pätkittäin ääneen lähivuosina, lähinnä taustalaulujen (tausta-kuolonkorahdusten?) merkeissä, joten kokonainen biisi pitkästä aikaa oli jotain uutta. Eikä ilmeisesti ihan helppoa kommenteista päätellen. Tomi Joutsen palasikin päävokalistin tontille jo seuraavan debyyttilevyltä tehdyn poiminnan ajaksi - Exile of the Sons of Uisliuta ei sitäkään ole kovin usein viime vuosina kuultu, vaikka joskus sentään.
 | ||
|
 | ||
|
Pitkästä historiasta riittää tietysti ammennettavaa ja iloisia yllätyksiä riittää albumiraidoissakin. 90-luvulla sinkkuhitit pakattiin julkaisemaan useamman biisin EP:inä, joskin tällä(kin) kertaa niiltä kuultiin vain nimikappaleet Black Winter Day ja My Kantele. Olen toivonut joskus aiemminkin, että Black Winter Daylta nostettaisiin keikkasettiin vaikkapa Moon And Sun Part II, ja saan nähtävästi toivoa edelleen. Ehkä pitää sen toivossa lähteä seikkailemaan internetin ja nauhanvaihteluaikojen pimeisiin syövereihin. Tai sitten tyytyä laatimaan definitiivisiä "tämän biisin haluaisin joskus kuulla keikalla, oi jeah beibi pliis"-listoja.
 | ||
|
Ja kuinka ollakaan, taas oli keikka jo ohi, kun vielä menojalka olisi vipattanut. Biisien listaamista asiallisempaan analyysiin ei taas pysty venymään, koska fiksuna kirjoitin muistiinpanoihin vain illan settilistan muiden vaikutelmien sijaan, ja aikaa istua alas kirjoittamaan muisteluksia oli sitten tietysti sen verran reilusti myöhemmin, että muutama muukin vaikutelmankirjaus olisi saattanut olla paikallaan.
 | ||
|
Alkuillan keikassa oli tietysti se hyvä puoli, että kotiinpäin vievään bussiin ei tarvinnut juosta raamit kaulassa kesken kaiken, ja kotiinkin ehti ihmisten aikaan. Ei muuten välttämättä haittaisi, jos keikkojen alkamisajassa olisi enemmänkin variaatiota myös alkuillan suuntaan sitten joskus, kun on taas oikeita keikkoja joka liiteri pursullaan. Koska semmoinen aikahan on vielä joskus tulossa, eikös vain.
lauantai 14. marraskuuta 2020
Amorphis Tavastialla 15.10.2020
Amorphis ehti ennen koronaa julkistaa kolme juhlakeikkaa, joista jokainen keskittyisi yhden vuosikymmenen tuotantoon. Koronan takia niitä siirrettiin ensin useampaan otteeseen, ja lopulta koronan takia kolme keikkaa piti halkoa kuudeksi, joista kullakin parilla olisi sama setti ja yleisö mahtuisi turvavälien puitteissa keikalle. Ensin keikoille oli tulossa lempibändin taivalta juhlimaan faneja myös ulkomailta, ja lopulta matkustusrajoitukset torppasivat näistä monen suunnitellut osallistumiset. Muiden aika-avaruusjatkumollisten syiden takia itseltäni jäi väliin viimeisimmän vuosikymmenen kalaasit. Voin toki lohduttautua sillä, että onhan niitä biisejä tullut kuultua lähivuosina livenäkin muutamaan otteeseen, mutta jäihän se jälkikäteen mietityttämään, että olisi sittenkin pitänyt. Nolkytluvun keikoista ensimmäiselle ehdin. Eli hypätäänpä ajassa muistelemaan kolmekymppisiään viettävän bändin toista vuosikymmentä nykyajan puitteissa!
 | |
| Amorphis, 15.10.2020 |
Kaksituhattaluvun ensimmäinen vuosikymmen jakautui aikanaan aika tarkkaan kahtia laulajan mukaan, koska nykyinen laulaja Tomi Joutsen liittyi bändiin vuosikymmenen puolivälissä. Laulajanvaihdoksen myötä uralla kääntyi uusi lehti, radiosoittoa alkoi herua kotimaassakin, klubikeikat myydä loppuun myös arkena ja kotimaan festareilla alkoi hivuttautuminen iltapäivän ihmeestä kohti illan pääesiintyjän paikkaa.
 | |
| Amorphis, 15.10.2020 |
 | |
| Amorphis, 15.10.2020 |
Eipä ihme, että juhlakeikan setti painottui erityisesti Joutsenen ajan hitteihin, joita on kuultu keikkaseteissä tiuhaan tähänkin asti (kuten Sampo, Silver Bride, House of Sleep). Toisaalta hyvinkin odotettavaa, toisaalta olisin odottanut, että juhlakeikalle olisi kaiveltu naftaliinista enemmänkin yllätyksiä. Noh, mitäs sitä enempiä kiertelemään - olisin toivonut, että Eclipseltä olisi pitkästä aikaa soitettu Perkele (God of Fire), joka oli aikanaan hypnoottinen keikkahitti mutta jota en olekaan aikoihin kuullut livenä, enkä siis kuullut nytkään. Samoin mietin, onko esimerkiksi Silent Watersin Enigmaa soitettu livenä juuri muulloin kuin akustisella konserttisalikiertueella, vaikka ajoittain keikoilla kuuleekin "soittakaa Enigma"-huuteluita. Tällä kertaa Tavastialla ei kyllä kukaan huudellut. Setlist.fm:n mukaan kylläkin Majestic Beast on kaivettu naftaliinista useamman vuoden tauon jälkeen.
 | |
| Amorphis, 15.10.2020 |
 | |
| Amorphis, 15.10.2020 |
Setin erikoisuuksia edustivat siis ehkä yksi kappale kummaltakin Koskisen kauden nolkytluvun levyltä: Alone Am Universumilta ja Far From Sunin nimikappale akustisena. Biisivalintana Alone ei juuri yllättänyt, koska se oli kuitenkin sen levyn hitti, joka on kuulunut settilistaan vielä Joutsenkin kaudella. (Sanotaanko vaikka, että se olisi todella yllättänyt, jos siltä levyltä olisikin soitettu Grieve Stricken Heart! Vaikka soitettiinhan se sentään syksyllä 2001 Turun Feeniksissä, ja silloin taisi olla puhetta, ettei ihan heti tarvitse toivoa juuri sitä uudestaan). Genelec Artist Room-taltiointi akustisesta Far From Sunista nykykokoonpanolla puolestaan nautti jonkunlaista uusioherännäistä hittisuosiota esimerkiksi Facebookin faniryhmässä, joten sen levyn nostona sekin oli, jos nyt ei suorastaan odotettu niin perusteltu, ehkä tuoreemmalle osalle nykypäivän faneista jopa tutumpi kuin vaikka sen levyn sinkkulohkaisut. Juhlakeikalla Joutsenen tulkinta molemmista tuo kylmien väreiden saattelemana uuden tason vanhoihin biiseihin.
 | |
| Amorphis, 15.10.2020 |
 | |
| Amorphis, 15.10.2020 |
Koronajärjestelyjen takia Tavastian yleisötila on jaettu nauhoilla riveihin, jotka ovat turvavälien päässä toisistaan, ja yhteen riviin mahtuu kerralla 12 henkilöä. Sen verran aikaisin oltiin liikkeellä kaverin kanssa, että eturiviin mahtui vielä mukavasti. Mikäs on juhlakeikkaa eturivistä seuraillessa! (Näin muutamaa vuotta myöhemmin, kun aikanaan ensimmäinen kertani Tavastialla oli niin ikään Amorphis ja paikkani eturivissä, syksyllä 1996). Vuosikymmenen teeman mukaiset taustakankaat ovat upeat - Eclipsen kansikuvien aurinko ja kuivat lehdet on päivitetty lähemmäs tuoreimpien levyjen kansikuvien graafista tyyliä.
 | |
| Amorphis, 15.10.2020 |
 | |
| Amorphis, 15.10.2020 |
Taas kerran ihailen myös Olli-Pekka Laineen soittoa, joka kuulostaa itseltään, vaikka juuri tämän keikan materiaali sijoittuukin aikaan, jolloin hän ei edes ollut bändissä. Olen joskus jälkeenpäin miettinyt, etten ehkä aikanaan antanut Niclas Etelävuorelle sitä krediittiä, mikä hänelle olisi kuulunut, koska omissa mielikuvissani perusidea siitä, miltä Amorphis kuulostaa, kallistuu niin vahvasti Laineen soittotyylin puoleen. Kaikista välissä kuluneista vuosista huolimatta.
 | |
| Amorphis, 15.10.2020 |
Ja taas kerran tuntuu, että keikka on vasta alkanut, kun se on jo ohi. Kaiketi kaksi keikkaa samana iltana lyhentää settiä, mutta voi olla, että keikka olisi tuntunut lyhyeltä myös kahden setin verran.
keskiviikko 28. lokakuuta 2020
Luostarinmäki Folk! 5.9.2020
Siinä missä turvavälivaatimukset syksyn tullen taas peruivat sisätiloissa järjestettäviä tapahtumia, ulkosalla mahtui vielä hyvin nauttimaan elävästä musiikista alkusyksyn vehreydessä.
Luostarinmäki Folk! esitteli kansanmusiikin lisäksi myös Luostarinmäen käsityöläismuseota. Tapahtuma valtasi pihat ja rakennukset koko päiväksi, osa esiintyjistä soitti useampia settejä ja yleisö saattoi käydä kuuntelemassa niistä osan tai vaikka kaikki. Soitinrakentajiakin oli paikalla - ja pajoihin suorastaan jonoa. Osaa festivaalivieraista taisi ilahduttaa ihan erityisesti tapahtumaan liittynyt Mallasseppien myyntikoju.
Säkene esitti lauluissaan loitsuja ja tarinoita lukuisin vaihtuvinkin instrumentein säestettynä. Lopputulos oli varsin hyväntuulinen ja tanssillisen kuuloinen, vaikka tekstit olisivat vieneet vähän vakavampiinkin syvänteisiin.
 | |
| Säkene, 5.9.2020 |
Port Arthur Bluegrass Band soitti tapahtumassa useamman setin, joista ehdin katsomaan yhtä. "Bluegrass-musiikkiin kuuluu tämmöinen stemmalaulu ja valitettavan ylinopeat kappaleet", esitteli laulaja-banjisti, ja kieltämättä nopeudella brassailu toi hetkittäin mieleen, että niinhän tuo kuulostaa bluegrass folkin ja kantrin vastineelta powermetallille.
 | |
| Port Arthur Bluegrass Band, 5.9.2020 |
Ehdin miettiä, että tästähän tulee mieleen hiukan se yksi elokuva, niin johan soitettiin seuraavaksi cover elokuvan Voi veljet, missä lienet soundtrackilta. Sehän se tosiaan taisi nostaa bluegrassin asiaan sen kummemmin perehtymättömienkin tietoisuuteen. Vielä lystimpi oli tosin sitä seurannut tulkinta Devil In Disguisesta.
 | |
| Port Arthur Bluegrass Band, 5.9.2020 |
torstai 3. syyskuuta 2020
Rahko Pubelinassa 29.8. 2020
Kun keikkapaikat katoavat kaupunkien keskustoista, uusia paikkoja löytyy lähiöistä. Vasaramäen Pubelinassa on ollut jonkun aikaa keikkatarjontaa, vaikka aika-avaruusjatkumo on toistaiseksi ollut sellainen, että paikan ja keikan siellä pääsin tsekkaamaan vasta nyt. Paikan koko on ehkä sitä luokkaa, että viimeisimmät koronarajoitukset eivät kellistäneet sinne suunniteltuja keikkoja, toisin kuin keskustasta.
Rahko puolestaan oli vaikuttanut keväällä nähdyn striimikeikan perusteella siltä, että kannattaa katsastaa joskus myös paikan päällä. Lämppäri jäi nyt tällä kertaa välistä, joten ei siitä sen enempää. Rahko kuulosti reippaalta ja viihdyttävältä tälläkin kertaa. Tällä kertaa bändi kuulemma soitti lainarumpalilla, jolla oli ollut alle 12 tuntia aikaa ottaa materiaali haltuun, joten olipahan tuo varsin sähäkkä suoritus.
 | |
| Rahko 29.8.2020 |
Taas tuli mieleen ensin ihan muita referenssejä, mutta jo varsin alkuvaiheessa kuulostivat kitarat ulvovan Gates of Babylonin äpärää soolokseen, ja kielisoitinten kumartelu 1970- ja varsinkin 1980-lukua kohti tuntui vahvana koko keikan mitan. Modernin kuorrutuksen alla Iron Maiden kohtaa Silmäosaston?
 | |
| Rahko 29.8.2020 |
Enpä tiedä, miksi laulajan toispuoleisesta meikistä tulee mieleen nimenomaan Jokeri, vaikka toispuoleisuuden voisi järkeillä liittyvän enemmän Kaksinaamaan.
 | |
| Rahko 29.8.2020 |
 | |
| Rahko 29.8.2020 |
Aina välillä on tullut kommentoitua myös sitä, käyvätkö nuoret keikoilla vai eivät. Rahkon tapauksessa yleisön ikäjakauma oli selvästi toisin päin kuin monella muulla bändillä - taisin olla siinä joukossa nestoriosastoa ja sellaisena vähemmistöä. Eli vastaus on kyllä - kyllä ne nuoret käyvät keikoilla, mutta näköjään katsomassa eri bändejä kuin keski-ikäiset. Mikä on sinänsä ihan ymmärrettävää.
Below the Graves, Sunniva, Besra ja Mansion Kirjakahvilassa 15. 8. 2020
Love Metal, Hate Fascism.
Viimeiseksi keikaksi talvella ennen koronarajoituksia jäi Mansion, ja niin pääsi käymään, että ensimmäinen keikka loppukesästä koronarajoituksien jälkeen oli taas Mansion. Tai no, tulihan molemmilla keikoilla nähtyä muitakin bändejä siinä välissä (koska talvella Mansion soitti lämppärinä, kesällä illan viimeisenä pääesiintyjänä), mutta saman bändin perässä molemmille keikoille tuli lähdettyä. Tämänkertaisen keikan muut esiintyjät eivät olleet ennen keikkaa FB-eventtiin postattuja näytteitä tutumpia. Ne tosin kuulostivat kaikki varsin lupaavilta, joten oli syytäkin katsastaa koko illan tarjonta.
Below the Gravesin tyylilaji oli death metal. Kulmikkaan ja hidastelevamman alun jälkeen materiaali kääntyi pursuilevampaan suuntaan ja tahti kiihtyi, kunnes nakutti eteenpäin kuin kaiken tieltään tuleen sytyttävä tuomiopäivän höyryjuna.
Reipas ja riemullinen mieli tästä seurasi.
 | |
| Below the Graves, 15.8.2020 |
 | |
| Below the Graves, 15.8.2020 |
Vastaanpanemattomasti etenevältä luonnonvoimalta kuulosti myös seuraavaksi soittanut Sunniva, virralta jossa kivet jauhavat hiidenkirnuja toisiinsa. Eventin infon mukaan tyylilajina oli doom/sludge/post-metal. Paikan päällä todistettuna mentaalinen ikkuna toiseen todellisuuteen ja outoihin tiloihin, äänenpaineen maalatessa mieleen kuvia joita silmin ei voi nähdä. Juuri tätä kokemuksen kokonaisvaltaisuutta on keikoilta ollut eniten ikävä - miten äänet, fyysiset tuntemukset, mielen läpi virtaavat kuvat ja näköhavainnot sekoittuvat yhteen kohisevaksi koskeksi, ja antautumalla sen virran vietäväksi voi tuntea tulevansa osaksi sen voimaa, koskettavansa kuolemattomuutta. Samaan aikaan kun kuluva hetki ikuisesti pakenee.
Varsin voimallinen esitys. Nimi mieleen ja odottelemaan tilaisuuksia uusintakatsastuksille.
Besran tyylilaji eventin infon mukaan oli avantgarde metal, ja ennakkokuuntelun perusteella se kuulosti oikein mieltäkiinnittävän murheelliselta, siis peräti lupaavalta. Paikan päällä se kuulosti joltain ihan muulta kuin ennakkokuvittelin - ei siis huonolta, mutta pääsi yllättämään totaalisesti menemällä jalan alle ja lähes väkivaltaisella svengillä.
Tämä jätti jälkeensä ehkä hämmentyneimmän olon. Ehkä tähänkin tulee tutustuttua ajan kanssa paremmin ja seuraavalla kerralla on vähemmän orientaatiovaikeuksia.
 | |
| Besra 15.8.2020 |
 | |
| Besra 15.8.2020 |
Illan päättänyt Mansion taas kuulosti juuri siltä, mitä siltä osaa jo odottaakin. Raskaalta, voimakkaalta ja erittäin pelottavalta. Rytmiryhmä ja urkujen parku rakentavat säännöllisen kehikon, jota kitarat ja laulajien fyysinen esiintyminen ynnä äkillisesti huudoksi purkautuva laulu repivät riekaleiksi samaa tahtia kuin se rakentuu. Toisena laulajana edusti taas niillä Sabbath Assembly-keikoillakin väkevästi todistanut veli, jonka hurmioitunut esiintyminen taisi suorastaan oudoksuttaa joitain ensikertalaisia kuulijoita. Puhumattakaan siitä, että Alman käskiessä aikakin liikkuu tai on liikkumatta.
Mansionilta on tottunut odottamaan myös makoisaa covervalintaa, joka tällä kertaa pääsi totisesti yllättämään, mutta Reverend Bizarrewn Burn In Hell istui tyylillisesti ja lyyrisesti Mansionin oman materiaalin perään kuin bändille tehty.
 | |
| Mansion 15.8.2020 |
 | |
| Mansion 15.8.2020 |