Edelleen eetteriin paukkuu etäkeikkaa vähemmän kuin viime keväänä, tai sitten seuraan ihan vääriä medioita kuullakseni etukäteen minkä ääreen kannattaa hakeutua.
No, helmikuussa sentään joku mainosti niin että katsomaankin ehti! (Ja ehtii näköjään katsomaan myös tallennetta jälkikäteen.)
Illan avannut StoneGazer ehti ensivaikutelmallaan muistutella Black Sabbathin hilpeämmästä svengistä ja seuraavaksi riffeistä tuli mieleen Spiritus Mortis. Laulajan vahvasti raspisesta vibraatosta tuli myös mieleen jotain ennenkin kuultua (ehkä taas Spiritus Mortis, nimittäin se aikaisempi laulaja). Urheilujuomaa siemailtiin lavalla, ja taustavisuaalejakin tarjoiltiin, joskaan niitä ei suunnattu niinkään striimin seuraajille kuin paikan päälle. Melko pieneltä putkalta näytti keikkapaikka.
Roudaustauko ennen pääesiintyjä Sapataa kesti yllättävän pitkään. Ehkä oli tulukset jääneet kotiin ja piti lavarekvisiittaan saada tulta hankaamalla keppejä vastakkain. Vertailukohdista tulee hakematta mieleen Mansion, vaikkakaan ainakaan striimin kautta ei välity yhtä pelottavan läsnäolon tuntu. Ja lopulta vaaka taitaa kallistua enemmän kohti Covenia. Tunnelmalliseksi leijunnaksihan se sitten menee, alataajuuksien kyntäessä silti tukevasti kamaraa. (Tosin taustavisuaalien traktorikuvat jäävät silti vähän irrallisiksi...) Mutta meneehän tämä niin että heilahtaa listalle niistä bändeistä, jotka täytyy tsekata joskus paikan päälläkin livenä. Striimikeikka on vähän niin kuin traileri, ja kokonaisuudesta muodostuu käsitys vasta sitten kun on kokemus myös keikasta paikan päällä.
Maaliskuussa ryömivät taas artistit koloistaan. Esimerkiksi Cruachan striimasi pubitrubaduurihenkisen pyhän Patrickin päivän keikan, jossa pari partapotsoista bändin jäsentä soitteli ja rallatteli akustisesti - ainakin alkusetistä sellaisia irkkustandardeja kuin Wild Rover ja Dirty Old Town, ja välissä luki ääneen terveisiä, joita heille oli välitetty lähetettäväksi. Koska korona-ajasta huolimatta työ pakkaa häiritsemään harrastuksia, en sitten juuri alkua pidemmälle suorana päässytkään. Kovasti oli ennakkoon mainostettu jotain uutta biisiä, joten kaiketi unten maille poistumiseni jälkeen soittelivat omiaankin - siis striimissä, eivät unissani.
Sitten vuorossa oli perusheavya tai jotain power metallia soittava Mob Rules. Laulajan silinteri, röyhelöhihat ja hullunkiilto silmissä tarjosivat kohtalaisesti viihdettä. Lähikuvissa näytti kaikilla paitsi rumpalilla olevan saksalaisen runsaasti koristetta vaatteissaan, vaikka kauempaa kuvattuna näyttivätkin hillitymmiltä. Rumpukameroista on kyllä paljon iloa striimikeikoilla! Ja olihan tuo ihan lystiä seurata lähikuvissa välillä myös kosketinsoittajan työskentelyä. My Kingdom Comella taustalaulut toimivat komeammin kuin edeltävissä ja seuranneissa ralleissa, rytmittäen kertosäkeen paremmin mieleenjääväksi.
Kansanmusiikkipohjalta ponnistavan Slack Birdin letkeä Pyllytä peto-hitti päätyi somessa lukemattomien jakojen kohteeksi jonkin aikaa sitten, ja näköjään sen verran laajalle, että levynjulkaisukeikan Facebook-tapahtuma oli täynnä huijauslinkkejä. Tai ehkä Slack Birdin kansainvälinen suosio on ollut huijauslinkkisen suurta jo aikaisemmin, mutta itse pääsin mukaan kärryille vasta nyt. Oikea keikkahan oli samalla Virta.live-alustalla kuin esimerkiksi tuo aiempi Sapata, ja nähtävästi omituiset taustavisuaalit (tällä kertaa muun muassa joku ruutuahyppäävä hyypiö) kuuluvat keikkapaikan estetiikkaan. Uuden levyn sinkkulohkaisujen, muutaman muun viisun ja banjonvirityksen lisäksi saimme kuulla muun muassa, että pyllytys on oikea sana, butting ei ole. Vai niin! Kokoonpano näyttää vaihtelevan enemmän tai vähemmän biisien välillä. Pyllyttely rajoittui tällä kertaa musiikilliseen antiin.
Koska kotoa käsin on kätevämpi laajentaa musiikillisia horisontteja kuin paikasta toiseen reissaamista vaativat tavat, aina ajoittain kannattaa tarttua esimerkiksi Facebookissa vastaan tuleviin entuudestaan tuntemattomiin mutta jollain tavalla uteloittaviin suosituksiin. Niinpä päädyin katsomaan ja kuuntelemaan myös Finnish Baroque Orchestran Maailman synty-konserttia Pukkilan kirkosta striimattuna. Konsertin virtuaalisen käsiohjelman lupaamista osapuolista kansanmusiikki on ehkä hivenen tutumpaa kuin varhaisbarokki (enkä siten tiedä, miten tavallista on säestää oopperalaulua sahansoitolla), mutta kokonaisuus oli silti yllätyksiä täynnä. Ja voi miten lystikkään näköisiä instrumentteja - olikohan se jännittävin niistä käsiohjelmassa mainittu arkkiluuttu?
Hyppäys edellisestä kansanmusiikkivaikutteitaan nykypäivän otteella elokuvamaisiin tunnelmiin sovittelevaan Wardrunaan ei ehkä ollut ihan niin suuri kuin joidenkin muiden striimanneiden esiintyjien välillä, vaikka...no, oli se kuitenkin taas hyppäys. Wardrunan striimasi jostain konserttihallista dramaattisessa ja mystiikkaa uhkuvassa valaistuksessa uiden. Vaikka valaistus loikin tunnelmaa, sen johdosta soittimia ei oikein päässyt pällistelemään niin antaumuksella kuin tähän mennessä striimeistä on ollut tapana. Moraharppua kuvattiin melko kiitettävästi, mutta perkussiot ja puhaltimet jäivät kovin varjoon. Samoin toinen naislaulajista jäi enimmäkseen kuva-alan ulkopuolelle - tällä saattoi olla vähemmän laulettavia osuuksia, tai sitten rajaukseen oli joku muu syy.
