Atte Häkkinen ja Stygiomedusa Kuusiston linnanraunioilla 15.7.2021

 Kaarinan kulttuuritoimi on nähtävästi oikein panostanut esiintymistilaisuuksien tarjoamiseen hienoissa ympäristöissä. Tällä kertaa oli tarjolla ambientia Kuusiston linnanraunioilla verrattoman helteisenä kesäpäivänä.

Ensimmäisenä esiintyi Atte Häkkinen (jonka nimi ei vielä sanonut allekirjoittaneelle mitään, mutta näköhavainto yhdisti Hisko Detriaan), joka improvisoi synteettisin soundein, ja vei kuulijansa postapokalyptiselle avaruusmatkalle. Avaruuden meret kuulostivat yhtä törkyisiltä kuin maapallon päällisetkin, sirpaleiden ja kuonan raapiessa avaruuslaivan kylkiä, ja avaruuslaivakin pysyy kasassa välillä enemmän hyvällä tahdolla kuin uutuuttaan. Loppua kohti meno kuulostaa kuitenkin sen verran toiveikkaalta, että ehkä määränpää jo siintää, eikä juuri tällä matkalla tarvita avaruuslaivastakaan niitä purukumilla paikattuja ominaisuuksia.

Atte Häkkinen 15.7.2021

Lähipuussa äänentoistolaitteiden kanssa kilpaa huutavalla linnulla tosin taisi olla esityksen tuottamista kuulokuvista oma tulkintansa, joka varmasti poikkesi omastani.

Seuraavana soittanut Stygiomedusa operoi ilmeisesti sen verran eri äänitaajuuksilla, että se ei herättänyt linnussa enää tarvetta kilpalaulantaan. Stygiomedusan meretkin taisivat sijaita vielä planeetan pinnalla eikä tähtienvälisillä etäisyyksillä.

Stygiomedusa 15.7.2021

Tunnelmallinen oli esitys tälläkin kertaa ja haikeina velloivat veet, joskin äänentoistossa tuntui ajoittain olevan häikkää. Ja ulkomusiikillista dramatiikkaa oli jopa yli oman tarpeen - joku samaan aikaan raunioilla ollut täti-ihminen oli ilmeisesti esiintyjiä kuuntelemaan tulleen yleisön kanssa eri mieltä siitä, kannattaako valmisteltuja tunnelmallisia esityksiä kuunnella ja katsoa, koska kiipesi
linnan torniin ja alkoi siellä dramaattisesti heitellä vaatteitaan ja kallistella pulloa! 

Stygiomedusa 15.7.2021

Ilman villin luonnon hyökkäyksiäkään ei tästä keikasta selvitty, sillä loppukeikasta viulisti oli kovasti paarmojen suosiossa. Yleisön paarmat sentään jättivät rauhaan.

Stygiomedusa 15.7.2021

Stygiomedusa Soitinaseman ikkunassa 29.5.2021

 Vielä toukokuun aikana alkoivat nekin keikat, joilla bändi ja yleisö ovat jokseenkin samassa tilassa, vaikka perinteisiin klubikeikkoihin kohdistuikin vielä rajoituksia.  Tälläkin keikalla oli esiintyjät ja yleisö rajattu jollain materialla eri tiloihin - bändit nimittäin soittivat sisällä soitinliikkeen näyteikkunassa, ja yleisö oli ulkona kadulla äänentoiston äärellä. Tapahtumassa oli ollut tarjolla useita esiintyjiä laidasta laitaan, mutta täsmäjärjestin itseni kuuntelemaan näistä instrumentaalista ja tunnelmallista Stygiomedusaa. 

Viulu maalaa mielikuvaa rannattomasta aavasta, siinä missä bassokitara ja rumpukone luovat mielikuvan aaltojen poljennosta. Pinnan alla tuntemattomat pedot elävät elämäänsä maan piiristä tietämättä.

Mikä siinä onkin, että musiikkia paikan päällä kuunnellessa myös visuaaliset mielikuvat, joilla ei ole mitään tekemistä juuri paikan päällä edessä olevien näkymien kanssa, ovat paljon voimakkaampia kuin kotona kuulokkeet päässä? Parin - jos kohta ei kokonaan keikattoman, mutta sangen vähäkeikkaisen - vuoden aikana olen näemmä myös unohtanut, kuinka keikoilla kuvataan. Muistan seisoskelleeni kamera kädessä koko setin ajan, ja muistikortille on tarttunut kaksi kuvaa.

Stygiomedusa 29.5.2021

Stygiomedusa 29.5.2021

Toinen koronakevät ja toukokuun striimit.

 Toukokuun korkkasi ihanasti Slowenya ja Sunniva. Toki vellovien äänimassojen tunnelmamaalailut sopivat parhaiten ihan paikan päällä koettaviksi, koska pelkkä kuunteleminen ja katsominen leikkaa aina osan pois siitä elämyksestä, johon sekoittuvat muutkin aistit.  (Huh huh, edelleen sitä viimekesäistä Sunnivan keikkaa muistellen...) Siksi näitä striimejä tulee pakostakin mietittyä lähinnä jonkinlaisina ohkaisiksi viipaloituina maistiaispaloina siitä, mitä on luvassa sitten joskus kun pääsee taas kuuntelemaan livenä samaan tilaan, missä soitetaan. On kyllä pelkässä kuuntelemisessakin oma viehätyksensä, heittäytyä Slowenyan aaltojen vietäväksi ja päätyä sitten Sunnivan kuljettamana johonkin rosoisempaan ja synkempään paikkaan. En kestä kun on niin kaunista ja niin musertavaa samaan aikaan. En kestä kun pitää vieläkin livekeikkoja odottaa.

Myrkur oli ilmeisesti striimannut useammankin (maksullisen) keikan toukokuun aikana, mutta osuin katsastamaan niistä  kuun päättäneen Nature Reclaims-keikan. Ainakin tällä keikalla hyödynnettiin taas striimien mahdollisuutta näyttää yleisölle jotain, mihin ei kovin moni bändin mukaan pääsisi livenä paikan päälle - keikka oli kuvattu vedestä tyhjennetyn uima-altaan pohjalla. Tyhjähän uima-allas ei sinänsä ollut, vaan bändin lisäksi se oli täynnä kasveja, jotka lähikuvissa erottuvasta muovisuudesta päätellen oli aseteltu sinne keikkarekvisiitaksi eivätkä kasvaneet itsellään. Jos muistan lukemani speksit oikein, uima-allas sijaitsi (entisessä?) sotilastukikohdassa. Kun tässä ympäristössä esitettiin kansanmusiikista koostuva setti pääasiassa akustisin soittimin, jo pelkkään konseptiin liittyvä merkitysten ja viittausten verkosto oli tiheä ja kommentoi esimerkiksi aitouden ja keinotekoisuuden teemoja monin mahdollisin tulkinnoin. Dramaattisuutta ei taas puutu esityksestäkään. Ehkä vähän kaivelee, että missasin tätä edeltäneet striimit.

Toinen koronakevät ja huhtikuun striimit

 Saapa nähdä, onko huhtikuussa tarjolla striimejä pidemmäksi postaukseksi, mutta ainakin sen korkkaava Helsinki Death Festin tapahtuma Total Death - Total Live tarjosi niin monta bändiä, että eiköhän. 
Illan starttasi ennakkoon tallennettu Omnivortexin keikka kirkkaasti valaistusta varastossa (treenikämpällä?). Onpas kivaa, että tallenteissa on laitettu biisien nimetkin näkyville. 
Seuraavaksi striimasi suorana ja vähän perinteisemmältä ja perinteisemmin valaistulta esiintymislavalta Azatoth, joista ensiksi kiinnittyi huomio ulkomusiikillisiin seikkoihin, nimittäin siihen että soittajat näyttivät kovin nuorilta. Vähän kiinnittyi huomio kanssa kivoihin kynsilakkoihin. Mutta kyllähän se kuulostikin varsin murealta (mitä nyt laulu oli varsin hiljaisella), joten eiköhän se ole metallin tulevaisuus ja jatkuvuus ja mitä vielä, ihan lupaavalla tolalla.
Seuraavana oli luvassa taas tallennetta, nimittäin Macabre Decay Ruotsista, kuvattuna jossain pimennetyssä kopissa missä kuvaaja heilui kameransa kanssa holtittomasti. Sinänsä kai haptinen kuvailmaisu simuloi livenä tukanheilutuksen seasta ohitse viuhuvia näkymiä, mutta tietokoneen ruudulta katsottuna simulaatio ei ehkä ollut ihan niin onnistunut.  Muutenkin taisivat Ruotsin sedät hävitä nuorelle  edeltäjälleen, sillä eventin chatti-ikkunassa jauhettiin vielä Azatothista keikan loppuun saakka.
Sitten, pienen välaikatauon jälkeen striimasi taas suorana tuomiokuoloisasti lanaava God Disease. Viikset vain vipattavat! (Postauksen tageja kohdalleen laittaessa huomasin, että tämän olenkin joskus nähnyt myös oikeasti livenä ja suunnitellut silloin tsekkaavani paremmalla ajalla uudestaan.) Mystisten välihuminoiden aikaan olisi tosin voinut olla tarjolla vaikka jotain taustavisuaaleja pelkän seisoskelun sijaan. Seuraavana oli vuorssa taas tallenne, jossa rässäili Fatal Effect. Näitten kirkkaasti valaistujen treenistallenteiden ilo on kyllä taas rumpaloinnin kuvaus näkyvästi. Tosin harmillisesti basistia ei kuvattu tarpeeksi silloin kun kuulosti olevan kuvattavaa. Sitten vuorostaan suorana Cryptic Hatred. Kylläpä taas puraisee murhaavampi murina äskeisen päälle, ja taas on nuorissa tulevaisuus! Tosin taas käy mielessä, että olisipa kiva nauttia tästäkin paikan päällä fyysisen äänivallin kera eikä pelkästään verkon välityksellä. Tallennekeikkavuorossa seuraavana Dispyt ja taas on anteliaat rumpukamerat. Svengaava ote on kyllä joo. Seuraavana striimausvuorossa Galvanizer hyökki ja kyökki ja varsin tasaista tahtia turpiin mätti. (Alkaa vaikuttaa siltä, että oma kunto alkaa taas hyytyä kesken pitkän tapahtuman). Viimeisenä tallennevuorossa on jenkkibändi Deviant Burial, jotka on tallennettu keikkamaisemmin valaistuna kuin muutama edellinen tallenne. Kalju basisti, jolla on mustat käsivarret on suorastaan pelottavan näköinen.

Seuraavaksi osui suorana silmien eteen Apocalyptican striimi keilahallista. Oppia tauotukseen ja haastattattelupätkien ripotteluun oli varmaan haettu Imperial Agelta. Tämän keikan erikoistarjontana oli erikoisemman keikkapaikan lisäksi myös laulaja tulkitsemassa joitain kappaleita. Tosin näin satunnaisena Apocalyptican kuuntelijana instrumentaalit viehättivät enemmän. 

Sitten olikin luvassa Roadburn Reduxia, jonka tarjonnasta ensimmäiseksi kuuntelin Svart Sessions-osion Kairon; IRSE! -keikkaa. Nimenomaan kuuntelin, katsomisen jäädessä vähemmälle. Epätodellisuuden tuntu on edelleen vahvasti Kairon; IRSE!n musiikin luomassa tunnelmassa läsnä.
Seuraavaksi päädyin kuuntelemaan The Devil's Traden keikkaa. Mies ja sähkökitara, jotka kuulostivat isommaltakin kokoonpanolta, ja hyvin tunteikkaalta. Tämä varmaan toimisi myös samassa tilassa artistin kanssa! Jo Quailin esitys efektoidulla ja luupatulla sellolla koostui kahdesta kappaleesta, joista varsinkin jälkimmäisessä oli varsin aavemainen tunnelma. Tilaisuutta katsastaa Iterum Nataa on tullut jo vähän odoteltuakin ilahduttaneiden levyjen jälkeen. Tunteikas ja tunnelmallinen setti oli sekin, kynttilöistä muodostetussa kehässä.  Käväisi myös mielessä, että osuiko nämä yhden hengen tunteikkaat ja tunnelmalliset esitykset katsomis- ja kuuntelulistalleni sattumalta, vai oliko kyseessä suorastaan vuoteen sopiva teema. Kiitos oman sähläykseni olin vähällä missata muut ennen kuin ne poistuivat katsottavista. Hexvesselin soittamassa debyyttialbuminsa juhlavuosikeikkaa ehdin sentään katsastaa! No, tunteikas ja tunnelmallinen sekin.  Osa soittajista ja laulajista osallistui ilmeisesti etäyhteyden päästä, vaikka isompi joukko olikin samassa tilassa. Jouhikoineen, kanteleineen, balalaikkoineen, äänimaljoineen, jousella (?) soitettavine naamioineen ynnä muineen samassa tilassa oli myös jännittäviä soittimia enemmän kuin  vaikka sillä lähiaikoina nähdyllä Wardrunalla. Toiveikkaana ehdin luulla myös yhtä valaistusrekvisiittana ollutta kynttiläkippoa soittimeksi, vaikka juuri siitä ei taidettu tällä kertaa ääniä loihtiakaan ilmoille. Kiireesti yritin myös ehtiä katsoa ja kuunnella Haunted Plasman, koska tietysti mainosten superkokoonpano-namedroppailu herätti uteliaisuuden. En silti odottanut kuulevani jotain näin...retrofuturistisen toiveikkaan kuuloista synthwavea!

Huhtikuu olikin sitten kaikkineen niin täynnä striimejä, että postauksesta tuli tagien merkkimäärä täyteen jo ennen kuin kuu oli ohi, ja osa myös jäi ihan suosiolla katsottavaksi myöhempänä ajankohtana, koska jostain syystä myös striimikeikkoja tykätään järjestää paitsi kaikkia samassa kuussa, usein myös vuorokaudenajoista aamuvuoroa edeltävänä yönä. Miksei talvella, kun oli tylsää, striimannut  juuri kukaan...

Cruachan soitteli taas duona pubiralleja, jotka irkkustandardien lisäksi painottuivat tällä kerralla erityisesti Johnny Cash-tulkintoihin. Tällä kertaa kuulin itsekin sen kepeän ja mukanalaulettavan pubirallin kaavaan tehdyn kappaleen nunnien tappamista lapsista, jonka ensiesitys oli ilmeisesti edellisessä striimissä, mutta missasin sen silloin.  Kuulemma Irlannissa on rajoitukset sen verran hellittämässä, että seuraavilla striimauskerroilla mukana voi olla enemmän jäseniäkin!

Toinen koronavuosi alkaa, keikat katsotaan etänä koneelta

 Edelleen eetteriin paukkuu etäkeikkaa vähemmän kuin viime keväänä, tai sitten seuraan ihan vääriä medioita kuullakseni etukäteen minkä ääreen kannattaa hakeutua.

No, helmikuussa sentään joku mainosti niin että katsomaankin ehti! (Ja ehtii näköjään katsomaan myös tallennetta jälkikäteen.)
Illan avannut StoneGazer ehti ensivaikutelmallaan muistutella Black Sabbathin hilpeämmästä svengistä ja seuraavaksi riffeistä tuli mieleen Spiritus Mortis. Laulajan vahvasti raspisesta vibraatosta tuli myös mieleen jotain ennenkin kuultua (ehkä taas Spiritus Mortis, nimittäin se aikaisempi laulaja). Urheilujuomaa siemailtiin lavalla, ja taustavisuaalejakin tarjoiltiin, joskaan niitä ei suunnattu niinkään striimin seuraajille kuin paikan päälle. Melko pieneltä putkalta näytti keikkapaikka.
Roudaustauko ennen pääesiintyjä Sapataa kesti yllättävän pitkään. Ehkä oli tulukset jääneet kotiin ja piti lavarekvisiittaan saada tulta hankaamalla keppejä vastakkain. Vertailukohdista tulee hakematta mieleen Mansion, vaikkakaan ainakaan striimin kautta ei välity yhtä pelottavan läsnäolon tuntu. Ja lopulta vaaka taitaa kallistua enemmän kohti Covenia. Tunnelmalliseksi leijunnaksihan se sitten menee, alataajuuksien kyntäessä silti tukevasti kamaraa. (Tosin taustavisuaalien traktorikuvat jäävät silti vähän irrallisiksi...)  Mutta meneehän tämä niin että heilahtaa listalle niistä bändeistä, jotka täytyy tsekata joskus paikan päälläkin livenä.  Striimikeikka on vähän niin kuin traileri, ja kokonaisuudesta muodostuu käsitys vasta sitten kun on kokemus myös keikasta paikan päällä. 

Maaliskuussa ryömivät taas artistit koloistaan. Esimerkiksi Cruachan striimasi pubitrubaduurihenkisen  pyhän Patrickin päivän keikan, jossa pari partapotsoista bändin jäsentä soitteli ja rallatteli akustisesti - ainakin alkusetistä sellaisia irkkustandardeja kuin Wild Rover ja Dirty Old Town, ja välissä luki ääneen terveisiä, joita heille oli välitetty lähetettäväksi. Koska korona-ajasta huolimatta työ pakkaa häiritsemään harrastuksia, en sitten juuri alkua pidemmälle suorana päässytkään. Kovasti oli ennakkoon mainostettu jotain uutta biisiä, joten kaiketi unten maille poistumiseni jälkeen soittelivat omiaankin - siis striimissä, eivät unissani.

Sitten vuorossa oli perusheavya tai jotain power metallia soittava Mob Rules. Laulajan silinteri, röyhelöhihat ja hullunkiilto silmissä  tarjosivat kohtalaisesti viihdettä. Lähikuvissa näytti kaikilla paitsi rumpalilla olevan saksalaisen runsaasti koristetta vaatteissaan, vaikka kauempaa kuvattuna näyttivätkin hillitymmiltä. Rumpukameroista on kyllä paljon iloa striimikeikoilla! Ja olihan tuo ihan lystiä seurata lähikuvissa välillä myös kosketinsoittajan työskentelyä. My Kingdom Comella taustalaulut toimivat komeammin kuin edeltävissä ja seuranneissa ralleissa, rytmittäen kertosäkeen paremmin mieleenjääväksi.

Kansanmusiikkipohjalta ponnistavan Slack Birdin letkeä Pyllytä peto-hitti päätyi somessa lukemattomien jakojen kohteeksi jonkin aikaa sitten, ja näköjään sen verran laajalle, että levynjulkaisukeikan Facebook-tapahtuma oli täynnä huijauslinkkejä. Tai ehkä Slack Birdin kansainvälinen suosio on ollut  huijauslinkkisen suurta jo aikaisemmin, mutta itse pääsin mukaan kärryille vasta nyt.  Oikea keikkahan oli samalla Virta.live-alustalla kuin esimerkiksi tuo aiempi Sapata, ja nähtävästi omituiset taustavisuaalit (tällä kertaa muun muassa joku ruutuahyppäävä hyypiö) kuuluvat keikkapaikan estetiikkaan. Uuden levyn sinkkulohkaisujen, muutaman muun viisun ja banjonvirityksen lisäksi saimme kuulla muun muassa, että pyllytys on oikea sana, butting ei ole. Vai niin! Kokoonpano näyttää vaihtelevan enemmän tai vähemmän biisien välillä. Pyllyttely rajoittui tällä kertaa musiikilliseen antiin.

Koska kotoa käsin on kätevämpi laajentaa musiikillisia horisontteja kuin paikasta toiseen reissaamista vaativat tavat, aina ajoittain kannattaa tarttua esimerkiksi Facebookissa vastaan tuleviin entuudestaan tuntemattomiin mutta jollain tavalla uteloittaviin suosituksiin. Niinpä päädyin katsomaan ja kuuntelemaan myös Finnish Baroque Orchestran Maailman synty-konserttia Pukkilan kirkosta striimattuna. Konsertin virtuaalisen käsiohjelman lupaamista osapuolista kansanmusiikki on ehkä hivenen tutumpaa kuin varhaisbarokki (enkä siten tiedä, miten tavallista on säestää oopperalaulua sahansoitolla), mutta kokonaisuus oli silti yllätyksiä täynnä. Ja voi miten lystikkään näköisiä instrumentteja - olikohan se jännittävin niistä käsiohjelmassa mainittu arkkiluuttu?

Hyppäys edellisestä kansanmusiikkivaikutteitaan nykypäivän otteella elokuvamaisiin tunnelmiin sovittelevaan Wardrunaan ei ehkä ollut ihan niin suuri kuin joidenkin muiden striimanneiden esiintyjien välillä, vaikka...no, oli se kuitenkin taas hyppäys. Wardrunan striimasi jostain konserttihallista dramaattisessa ja mystiikkaa uhkuvassa valaistuksessa uiden. Vaikka valaistus loikin tunnelmaa, sen johdosta soittimia ei oikein päässyt pällistelemään niin antaumuksella kuin tähän mennessä striimeistä on ollut tapana. Moraharppua kuvattiin melko kiitettävästi, mutta perkussiot ja puhaltimet jäivät kovin varjoon. Samoin toinen naislaulajista jäi enimmäkseen kuva-alan ulkopuolelle - tällä saattoi olla vähemmän laulettavia osuuksia, tai sitten rajaukseen oli joku muu syy.

Koronavuosi kääntyy kohti loppuaan - joulukuun striimit

 Eipä ehtinyt muodostua uusia hyviä rutiineja striimikeikkojen seuraamiseen vielä marraskuunkaan aikana. Eräänä iltana etsin tiettyä jumppavideota ja havahduin suositusalgoritmin ohjaamana siihen, että Rahko striimasi parhaillaan, ja samassa Turku Rock Academyn striimissä olisi soittanut toinenkin bändi, jonka olin jo missannut. No, musiikki pelasti minut tälläkin kertaa urheilulta ja katsoin sitten keikkaa! Jälkikäteen huomasin, että rutiinit on päässeet rupsahtamaan muiltakin, koskapa Turku Rock Academy ei ole enää listannut tulevia striimikeikkoja esimerkiksi Facebookiin tapahtumiksi, että niistä tietäisi etukäteen mitä on tulossa ja koska, vaan striimailee niitä eetteriin vallan mainostamatta. Tai ehkä mainostus on siirtynyt johonkin nuorten suosimaan mediaan, kun alkoi tulla vääränikäistä väkeä keikkoja katsomaan. Tällä kertaa ei Rahkokaan jättänyt niin energistä vaikutelmaa kuin parilla aikaisemmalla keikalla, vaikka edelleen oli viihdyttävä.

Seuraavaksi kaverit vinkkasivat, että Oulusta käsin striimaisi Kuritus. Ei kun katsomaan sitäkin - tänä vuonna olenkin sitten kuunnellut punkkia enemmän kuin aikoihin sitten teinivuosien...  Erittäin minimalistisesti valaistun Kurituksen kokoonpanoon näytti kuuluvan Jay ja Silent Bob, joskaan tämä Bob ei ollut ihan Silent, vaan lauloi taustoja ja jutteli biisien väleissä. Rumpalilla oli tuulikone, mutta vaatteet eivät vaihtuneet kesken shown euroviisutyyliin. Reilun tunnin keikka entuudestaan tuntemattomalta bändiltä tuntui hiukan pitkän puoleiselta, mutta striimin vieressä pyörineestä chatista päätellen materiaalin tuntevia faneja riittää.




(Havainto Helmikuussa: Luulin postanneeni tämän joulukuussa, mutta olinkin vain tallentanut luonnoksena. Sori siitä. Menköön eetteriin siinä muodossa kuin se oli tallennettu, tätä kommenttia lukuunottamatta.)

Koronasyksy vie keikat taas striimeiksi, marraskuu

 Keväällä muodostuneet hyvät rutiinit striimikeikkojen seuraamiseksi ehtivät jo unohtua, kun välillä pääsi oikeillekin keikoille.

Hyvien rutiinien puuttuessa ehdin muun muassa sekoittaa ajatuksissani pari peräkkäin mainostettua eri keikkaa eri alustoilla toisiinsa, ja missata yli puolet Paradise Lostin striimikeikasta, josta ei ollutkaan samaan hintaan katsottavissa tallennetta. Asiaan liittyi toki vahvasti myös työvuoron venyminen sellaisena iltana, jolloin normaalimittainen työvuoro olisi tarkoittanut sitä, että missaisin ehkä pari biisiä. Kannatti silti vissiin ostaa se kalliimpi lippu, jolla sai pari ekstrabiisiä, että ehti edes muutaman nähdä. Ja kuuluihan siihen myös kerrassaan lystikäs haastatteluosuus. Ja voi että, Paradise Lost kuulosti hyvältä keikallaan. Selvästi se on nykykunnossa kovassa vedossa.


No, Tuska Utopian jaksot olivat sentään katsottavissa ja kuultavissa hiukan pidempään kuin esityshetkensä. Päätin sitten ostaa katseluoikeuden niihin kaikkiin, vaikka bändivalikoima ei ehkä ollutkaan sellainen, joiden yksittäisille keikoille lähtisin välttämättä varta vasten. Erikoiset esiintymispaikat ja miten niissä keikat toteutettaisiin, kiinnostivat. Tuska Utopian Euroviisupostikorteista muistuttava matkailuohjelma-osuus ei kuitenkaan ollut niin kiinnostava, vaikka tietysti sillä oli osittain tarkoituksena avata soittopaikkojen erikoisuutta - ja houkutella maahan metallituristeja, kunhan matkustelu on taas mahdollista. Samy Elbanna on tietysti ilo silmälle, mutta ehti silti käväistä mielessä, että voisi sitä vaikka kuunnella yhden biisin lisää näiden matkailuohjelmajaaritusten sijaan. Ja sama koski haastatteluja - ehkä niillä oli jotain lisäarvoa yhtyeiden faneille, mutta muuten katko keikkaan ei oikein lämmittänyt. Jaa-a, saapa nähdä jos tulee toista tuotantokautta, menisikö siinä matkailuohjelma enemmän kahvimainoksen suuntaan ja nostaisi esiin vaikka kädentaitoja? Niiden katsominen saattaisi olla kiinnostavaakin.

Turmion Kätilöt teki aikanaan debyyttilevyllään sellaisen vaikutelman jonkunlaisena huumoribändinä ja rankistelu-Raptorina, että sen keikkojen aikana festareilla on ollut sopiva aika lähteä syömään tai katsomaan mitä muilla lavoilla soittaa. Ehkä sille on syytä antaa toinenkin mahdollisuus - ja kyllä, onhan se kehittynyt vuosien aikana aika tavalla. Ensimmäisen levyn hitti Teurastaja on keikan heikointa antia, uudempi materiaali kuulostaa täyteläisemmältä, monipuolisemmalta tanssittavuudesta tinkimättä, ja onneksi vähemmän huumoripopilta. Keikka on kuvattu Tuskan festarialueella sijaitsevan kaasukellon sisällä. Esiintyjiin keskittyvä kuvaus ei tuo niin hyvin esille keikkapaikan erityisyyttä, joten juuri tällä keikalla visuaalisesti parasta antia ovat ilmakuvat. Ja kuten niin usein striimikeikoissa, rumpukameran anti on kiehtovaa, koska rumpalin työskentelyä pääsee perinteisemmillä keikoilla harvoin yleisöstä käsin katsomaan. (Myöhempiin jaksoihin verrattuna esiintyjiä kiertävä kamera oli kuitenkin asettelultaan erikoisempi ratkaisu, johon ei ensimmäiseksi niin osannut vielä kiinnittää huomioita.)

No, seuraavaa bändiä on kyllä tullut käytyä katsomassa muutaman kerran ihan omillakin keikoillaan eikä pelkillä festareilla. Battle Beastin keikkapaikkana on kivilinna - tai jonkun taiteilijan elämäntyö. Tässä tallenteessa myös esiintymispaikka saa kuvauksessa isomman roolin, vaikka poikkeuksellisessakin miljöössä asettelu onkin perinteisempi "kuvataan bändiä lavalla edestä päin". Kirkasvärisissä valoissa loistavat laastittomat muurit ja niiden juurelta jo korkeiksi kasvavat koivut näyttävät yhtä fantastisilta ja anakronistisilta kun bändi esiintymisasuissaan. Onnistunut valinta. Musiikki yhdistettynä ulkoisiin puitteisiin tuo mieleen 80-luvun fantasiaelokuvat, vaikkei niissäkään aivan vastaavaa yhdistelmää nähdä ja kuulla. Vihreät lehdet koivuissa saavat kyllä miettimään, kuinka varhain syksyllä tämä onkaan kuvattu - no, ainakaan kukaan ei ole tällä kertaa kipeä. Tällä kertaa ei möskään punnerreta, vaan soitetaan ihan koko keikan mitassa. Lisäksi Nooralla on niittikoristeiset kynnet. Striimikeikoissa on kyllä se ilo, että silmään osuu välillä yksityiskohtia, joita ei tavallisella keikalla minnekään piippuhyllylle edes näkisi.

Apocalyptica päätti sarjan soittamalla rauniokirkossa heinien ja pujojen ympäröiminä. Valaistuksen lisäksi on myös heijasteltu logoa ja muuta seinille, enkä ole aivan varma, onko se juuri tähän paikkaan toimiva ratkaisu vai muuttaako se ympäristöä tavanomaisemmaksi. No, olen nähnyt Apocalypticaa livenä sen verran harvemmin, etten tiedä oliko spesiaaliympäristöön valkattu jotain spesiaaliheijasteltavaakin. Jostain syystä ilmakuvat punaisessa valaistuksessa saivat keskiaikaisen kirkon rauniot muistuttamaan American Mc Gee's Alicen tiettyjä pelikenttiä, eikä siitä mielikuvasta päässyt enää eroon sen kerran synnyttyä! Sähäkästi soivat sellot ja rummut. Metallicaa ei tällä keikalla kuultu, mutta Sepulturaa ja omaa materiaalia kylläkin.

Njihe soitti tahollaan striimikeikan samaan aikaan kuin Apocalyptica, ja sen ehti sitten onneksi katsoa myöhemminkin - sillä tokihan "muurahaiset syövät lihan ja valkaisevat kaikki luut" soi päänsisäisessä jukeboksissa useamman päivän siitä lähtien kun ilmoitus keikasta pisti ensi kerran silmään. Tämänkertaiseen keikkaan kuului myös videotaideinstallaatiota, kuvaheijastuksia ja muuta visualiikkaa. Settilistan teemana oli ruumis, ja siltä se myös kuulosti. Njihe on jotenkin hiipinyt koronavuoden soundtrackiksi tavoitettavilla striimikeikoillaan, ja kappaleillaan joissa tarkkaillaan asioita jotka tuntuvat olevan tavalla tai toisella hallinnan ulkopuolella tai jotenkin vinossa. Luultavasti joskus myöhemmin näitä kappaleita kuunnellessa tulen muistamaan tätä vuotta.