Ennen pandemiaa festareita järjestettiin vielä kaupunkien keskustoissa. Nyt näkyy Sauna Open Airkin muuttaneen jonnekin lähiöön. Tampere on kuitenkin sen kokoinen kaupunki, että joukkoliikenne toimii ja niinpä keskustasta festarialueelle ja festarialueelta keskustaan pääsee yhdessä hujauksessa.
Kun ehdin perille, narikkaan jonottaessa mietin, että mikäs se on tämä kasaribiisi, kun kuulostaa tutulta ja samaan aikaan vieraalta, mutta kyseessä onkin settinsä jo aloittanut Reckless Love. Kovin on hilpeää ja hyväntuulista - ja kuulostaa myös hämmentävän paljon Brother Firetribeltä. Kun ehdin lähemmäs lavaa, sieltä jo laulaja kyseli "onks teillä kaikki hyvin?", ja ennen kuin olin ehtinyt loppuun ajatusta siitä, pitäisköhän huutaa vastaukseksi "ei", tämä jatkoikin siitä, että teillä ei voi olla kaikki hyvin koska olette jossain Tampereella katsomassa Reckless Lovea. Olen aiemmin saanut käsityksen, että itseironia olisi glamrockissa varsin harvinaista, mutta sitä viljellään myöhemminkin kommenteilla taustanauhakohuista, koska riemukkaan juustoiset kasarikoskettimet soivat nauhalta. Tosin en ole ihan varma, onko Reckless Love sittenkään glamrockia, koska kasarimuodista on eläinkuosisten jumppatrikoiden ja huivien sijaan valittu ylle pastellisävyiset kesähousut, jotka toki henkivät tiettyä huolettomuutta ja vaurautta nekin. Päivän positiivinen yllättäjä - ennakko-odotuksia ei oikeastaan ollut, mutta kyllähän tällainen hyväntuulinen meininki festaripäivään sopii vallan mainiosti.
 |
| Reckless Love 9.7.2022 |
 |
Reckless Love 9.7.2022
|
Reckless Loven itsetietoisen hattaran jälkeen isolla lavalla sisäänpäinkääntynyttä bluespohjaista tunnelmointia soittanut
Graveyard tuntui olevan kotoisin suorastaan toisesta universumista. (Oliskohan muuten eka kerta, kun käy niin että suomalainen esiintyjä onkin synkisteleviä ruotsalaisia hilpeämpi?) Tai jos Reckless Love oli värikkäistä likööreistä ja makusiirapeista sekoiteltu paukku, Graveyard oli se illan viimeinen viski nuhjuisen punaisen samettisohvan nurkassa. Muistelin, että viimeksi nähtynä Graveyard olisi ollut kovin hilpeä, mutta voi olla, että siitäkin keikasta on jo yli kymmenen vuotta, ja siinä ajassa ehtii tuotanto kehittyä suuntaan jos toiseen. Jopa reippaammat kappaleet viehkuroivat syvällä jossain sisäavaruudessa. Introverttia retrorokkia.
 |
| Graveyard 9.7.2022 |
 |
| Graveyard 9.7.2022 |
 |
| Graveyard 9.7.2022 |
Teini-ikäisenä muistan olleeni harmissani, kun
Klamydia soitti naapurikaupungissa keskellä talvea, enkä päässyt sinneKÄÄN, koska kukaan tuttu jolta olisi kyydin voinut pummata, ei ollut menossa. Se oli varsin yleistä niihin aikoihin. Tästä hyvästä en ole tainnutkaan Klamydiaa nähdä keikalla ennen kuin nyt. Yllätyin hiukan, kun settiin kuului kappaleita jo sieltä teinivuosieni ajalta (Minäminäminä ja Huipulla tuulee). Sekä bändi että yleisö ovat tainneet kasvaa yhdessä, koska tuoreemmassa materiaalissa käsiteltiin kovasti perhe-elämän arkea, ja se näytti myös vetoavan mukana laulavaan yleisöön. Olipa Klamydiakin varsin hyväntuulinen pläjäys, mikä jotenkin vielä korosti sitä Graveyardin joukosta erottumista...
 |
| Klamydia 9.7.2022 |
Sittenpä pääsikin ääneen illan odotettu esiintyjä eli
Skid Row. Nyttemmin laulajana on tosi-tv:n kautta uralleen lähtölaukauksen saanut nuori ruotsalaiskaveri Erik Grönwall, joka kuulostaa hyvältä. Taisin lukea jonkun valituksen hänen ulkoisesta habituksestaan, mutten ole ihan samaa mieltä. Nykynuorten rock-muoti taitaa erota jonkun verran siitä, mitä se oli siihen aikaan kun Skid Rown muut soittajat olivat nuoria, ja kun laulajalla ja muulla bändillä on varsin reilusti ikäeroa, kyllähän se saa ulkoisestakin olemuksesta näkyä. (Okei, nyt myönnän luulleeni Erikiä ulkoisen habituksen perusteella parikymppiseksi, mutta pikaisen googletuksen perusteella hän on sittenkin jo kolmekymppinen. On sitä ikäeroa muuhun bändiin silti kaksi vuosikymmentä ja ylikin.) Nyt Erik vaikutti hyvin riemukkaalta ja rennolta esiintyjältä, pelkään että jos hänen pitäisi yrittää esittää ulkoisesti paljon vanhempaa rokkaria, se saattaisi muuttaa esiintymistä väkinäisempään suuntaan. Perinteiseen ruotsalaiseen tyyliin hän kosiskeli yleisöä huutelemalla kippistä ja vittusaatanaa. Onneksi ei sentään "ei saa peittää"...
 |
| Skid Row 9.7.2022 |
.jpg) |
| Skid Row 9.7.2022 |
Varsinainen veikeä showmies ja jatkuvasti kontaktissa yleisöön on myös kitaristi Scotti Hill. 90-luvun julistelehtien sivuilla hän taisi jäädä vähän sievempien bänditovereiden varjoon, mutta lavalla kyllä ottaa paikkansa, ja luo vaikutelman että siinäpä vasta mainio veikko.
 |
|
Koronan alta siirtynyt ja sittemmin peruttu keikka olisi ilmeisesti ollut osa Slave To The Grind-levyn 30-vuotisjuhlakiertuetta. Tai ainakin sen suuntaisia toiveita pääsi jossain vaiheessa heräämään, ennen kuin pandemia jyräsi nekin alleen. Nyt keikkasetti yhdisteli Slave To The Grindin ja ensimmäisen levyn antia varsin samalla tavoin kuin viimeksi Helsingissä nähty keikka - vaikka olikin mahtavaa kuulla heti aluksi Slave To The Grindin nimibiisi ja hiukan yllättäen sen perään the Threat (joka oli nuoruudessa kovin tärkeä biisi, mutta jota en olettanut varsinaiseksi livesuosikiksi), en olisi pahastunut jos kyseistä levyä olisi painotettu enemmänkin. Debyyttilevyn Big Guns-rallatus näiden perään lässäytti tunnelmaa sen verran, että sen olisi mielestäni voinut vaihtaa johonkin tuoreempaan tai edes parempaan - näinköhän Big Guns on Skid Rowlla samanlainen joka keikan kiviriippa kuin Thorilla Keep The Dogs Away, vaikka parempaakin materiaalia löytyisi... Onneksi muut debyyttilevyn valinnat olivat pakollisia nyyhkyballadeja lukuunottamatta menevämpää materiaalia, ja niihin nyyhkyballadeihinkin saatiin puhallettua livenä sellaista hehkua, mitä ei radiosoitossa kuule.
 |
|
Ainoa uusi biisi koko setissä oli tulevan levyn single Gang's All Here, vaikka varmaan myös edellisellä Helsingin keikalla kuultu silloisen tuoreen levyn single olisi ollut ainakin osalle täkäläisistä kuulijoista tuttu. Sinänsä oli iloista nähdä miten Erik selvästi syttyi esiintyjänä laulaessaan oman aikansa biisiä. Jos nyt yhden biisin perusteella voi jotain arvella, tuntuu että Skid Row olisi menossa tyylillisesti takaisin debyyttilevyn suuntaan simppelintarttuvine kertosäerallatuksineen. Tosin yksi biisi on vain yksi biisi - olisipa luvassa myös jotain mikä muistuttaisi enemmän Slave To The Grindin metallisemmasta menosta.
.jpg)
