Gasthaus Orkesteri: Music From The Movies of David Lynch Teatrossa 14.9. 2019

Jälleen matka pois genrekohtaiselta mukavuusalueelta, vaikka  musiikilliset maisemat ovatkin tuttuja - kuin maisemat unesta, jonka on nähnyt toistuvasti, tai melkein unohtuneet lapsuusmuistot, jotka heräävät eloon jossain odottamattomassa paikassa ja alkavat käyttäytyä odottamattomilla tavoilla. Mikä harmi, että olin missannut ilmeisesti aiempina vuosina esitetyn Twin Peaks-setin ihan sillä, että en edes tiennyt moista olleen tarjolla!

Matkalla Logomoon ehdin hiukan hämmästellä liikkeellä ollutta hevisikojen virtaa. Tiesinhän minä, että Lynch nauttii kulttisuosiota myös metalliväen keskuudessa, mutta olisin odottanut näkeväni ehkä sen goottilaisempaa laitaa enkä niinkään farkkuliivijengiä pussikaljalla... Sittemmin selvisi, että Logomon pääsalissa olikin samaan aikaan Maidenfest ja pussikaljaporukka menossa sinne. Elokuvamusiikki soi Teatrossa.


Tuntui, että setti painottui Mulholland Driven ja Twin Peaksin suuntaan, vaikka vanhempienkin elokuvien iskusävelmiä kuultiin. Tosin siihen saattoi vaikuttaa sekin, että näiden musiikit ovat itselleni tutuimpia. Siinä missä kappaleet, joita ei osanut paikallistaa, oli helppoa ohittaa vain semmoisen ja tämmöisen tunnelman tuojina, tutumpien kohdalla oli myös helppo ilahtua siitä, että valinnat Twin Peaksin tunnelmista eivät aina olleet kaikkein ilmeisimpiä. Vaikkapa setin lopussa kuultu kaunis Mysteries of Love toimi todella hyvin. Tai toisaalta kolmannen tuotantokauden ydinräjäys pääsi yllättämään, mutta sen löytyminen setistä ylipäätään ilahdutti silti. (Samoin kuin The Pink Room, jota ehdin fiilistellä etukäteen, arvaamatta että sehän sieltä tulee myös livenä.)

Mulholland Drivea mukaillen mutta ympäri kääntäen, setin aluksi kerrottiin että kaikki soitetaan livenä eikä mitään tule nauhalta. Toisaalta juuri Mulholland Driven toden ja illuusion rajapinnoilla leikittelyn hengessä I've Told Every Little Star taisi kyllä sittenkin tulla laulun osalta playbackina, koska mikki heilui kuin Spiritus Mortiksen laulajalla äänenlaadun kärsimättä, ja lopulta laulaja päätyi ajamaan takaa omaa videolla loittonevaa selkäänsä Inland Empiren malliin.
Sitä vaikuttavampaa, että Sycamore Trees ja Llorando näyttivät tulevan täysin livenä. Wicked Game kuulosti varsin erilaiselta kuin alkuperäinen tai HIMin versio - mutta voi että se toimi.

Gasthaus orkesteri 14.9. 2019

Videoprojisoinneilla oli osuutensa tunnelman luomisessa siinä missä livenä tapahtuvalla esiintymisellä ja asuvalinnoilla - ikoniset kohtaukset, joissa tarkemmin katsottuna esiintyikin alkuperäisten näyttelijöiden sijaan bändin jäseniä säväyttivät samaan aikaan sekä tuttuudellaan että vieraudellaan.

Gasthaus orkesteri 14.9. 2019

 

Musiikki itse oli tietysti hirmuisen kaunista ja bändi soi kauniisti. (Ja voi, miten kauniisti ja herkästi soi trumpettikin  - yleensä mielikuva on se, että torvia tyytätään apinan raivolla, mutta tässä yhteydessä ote oli täysin eri.) Oli myös jännittävää nähdä, miten toteutettiin erinäisiä ääniä, joista ei pelkästään kuuntelemalla pysty aina päättelemään mistä se on peräisin. Keikan loppuun mennessä olin ihan valmis fanittamaan paitsi konseptia ja alkuperäisiä kappaleita, myös ne tällä kertaa kuultaviksi toteuttaneita muusikoita, ja odottamaan innolla millaista jatkoa seuraa, kun semmoistakin vähän lupailtiin.