Ennen keikkaa tsekkaillun ennakkomaistiaisen perusteella Jonathan Hultén tuli karsinoitua jonkunlaiseksi neofolkiksi - joka sekin tunnetusti voi tarkoittaa vähän mitä vain. Mielenkiinto sen perusteella kuitenkin heräsi, ja itse keikka teki vaikutuksen. Maistiaisvideon yksinkertaisen graafinen androgyyni taikurihahmo oli keikalle päivitetty koristeellisempaan suuntaan runsaine pitseineen ja turbaaniakin korottavine pitsein ja tupsuin koristeltuine laitteineen. Meikki on edelleen graafinen, ja maalattujen kasvojen veistoksellisten poskipäiden korostus vie ajatukset jopa Disney-pahisten visualiikkaan. Ulkoasu ja elekieli ovat hyvin feminiinisiä, hyvin teatraalisella tavalla. Nimi ja äänenkäyttö ovat maskuliinisia, vaikkakin äänenkäyttö syleilee maskuliinisen herkempiä piirteitä. Androgyniaa ei ole kuitenkaan lähdetty hakemaan esimerkiksi falsetista. Hultén ei ole joko-tai vaan sekä-että.
 |
| Jonathan Hultén, 22.10. 2022 |
 |
| Jonathan Hultén, 22.10. 2022 |
Lempeät laulut akustisen kitaran säestyksellä kuulostavat liikuttavan kauniilta. Jopa kitaran viritys näyttää harkitulta visuaaliselta performanssilta.
 |
| Jonathan Hultén, 22.10. 2022 |
Hulténin esitys on yhtä aikaa niin minimalistinen, niin intiimi ja samalla niin pursuilevan teatraalinen, että se nyrjäyttää aivot kerralla jonnekin arkitodellisuuden ulkopuolelle. (Mikä tietysti onkin keikoissa hieno ja tavoiteltava ominaisuus, ainakin omasta puolestani.) Keikan loputtua olo on kuin juuri unesta heränneellä.
 |
| Jonathan Hultén, 22.10. 2022 |
 |
| Jonathan Hultén, 22.10. 2022 |
Melkein yhtä kauniilta näyttävät lavalle uhkaavien avaruusäänien säestämänä saapuessaan Hällasin keijukaiskuninkaat silkki- ja samettiviittoineen. Esiintymisasujen helmi- ja hopeakirjailut saavat useampaan otteeseen manailemaan sitä, ettei niitä tallentamaan ole parempaa kameraa - tässä taas bändi, jonka visualiikka on todella vahvaa, mutta tukee mainiosti musiikkia. Hällas kuulostaa siltä, että avaruusseikkailujen ja sumuisten metsien läpi kulkemisen jälkeen ollaan juuri näillä hetkillä saapumassa johonkin, jossa on aivan uskomattoman kaunista ja niin sanotusti maito ja hunaja virtaa. (Mitähän tällä sanonnalla siis oikeastaan tarkoitetaan? Ehkä ajattelin yltäkylläisyyttä, sitä että jotain arvokasta riittää ylitsepursuavasti kaikille. Liian monitulkintaisia metaforia.)
 |
| Hällas, 22.10.2022 |
Kappaleiden kitaraosuuksista löytyy yllätyksiä - olen kuulevinani jossain soolossa varioitavan jopa vanhaa Urheiluruudun teemaa, vaikka mistä ihmeestä se juuri näiden soittajien korviin olisi osunut?
Kovin usein en valita siitä, että basso olisi miksattu liian kovalle vaan viihdyn sen äärellä, mutta juuri täällä ja tällä kertaa tuntuu hiukan siltä, että niin mehukkaalta kuin basso kuulostaakin, se jättää kitarat hiukan statistin asemaan. Vaikka niissäkin olisi korostamisen arvoista tarjontaa. Toisaalta ero on kuitenkin niin pieni, että sen säätäminen sotkematta muuten hyvää kokonaisuutta saattaisi olla jopa fyysisesti mahdotonta. Varsinkin kun toisessa kohtaa salia voi kuulostaa jo toisenlaiselta.
Toinen ongelma liittyy äänekkääseen känniääliöön, joka on asettautunut lavan edustan tuntumaan kailottaakseen jatkuvaa monologia humalansa tilasta. Mahtoikohan olla peräti kolme viimeistä biisiä, joista lopulta sai nauttia ilman tätä joutavaa kommenttiraitaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti