Accept Logomossa 17.2. 2018

Accept on tullut aiemmin todettua festarikeikoilla varsin tasalaatuisesti mukaansatempaavaksi livebändiksi. Bändin omalta keikalta on siis lupa odottaa viihdytystä vähintään koko rahan edestä! Logomon keikalla soittanut lämppäri tuli missattua kyllä totaalisesti pitkissä jonoissa.

Accept 17.2.2018

Accept 17.2.2018

 

Yllättämään pääsi myös yleisössä taajaan esiintyneet tolkuttoman humalan tilat - sitä jotenkin voisi kuvitella, että keikalle mennään katsomaan ja kuuntelemaan bändiä eikä performoimaan omaa humalatilaa. No, mikäpä minä olen määräämään muitten tekemisiä, kunhan eivät tule kaatuilemaan päälle.

Accept 17.2.2018

 

Accept 17.2.2018

 

Siinä missä festarikeikoilla Acceptin kone on jyrähtänyt käyntiin vastaansanomattomalla voimalla ensisekunneista lähtien, nyt yllättäen pari ensimmäistä biisiä vaikuttivat vähän moottorin lämmittelyltä, ennen kuin Restless And Wild pääsi räjäyttämään pankin. Sen jälkeen edettiinkin sitten taas vastaansanomattomalla voimalla loppukeikka.

Accept 17.2.2018

 

Accept 17.2.2018

 

 

Accept 17.2.2018

 

Äkkiä Acceptin taika taas toimi - aika ja tila katosi ympäriltä, metalli onkin yhteisöllisyyttä ja leveitä hymyjä, ja sen esiin lietsoman voiman avulla pahan maailman pystyy muuttamaan paremmaksi paikaksi sen sijaan että musertuisi osallistumaan sen pahuuteen.

Accept 17.2.2018

 

Accept 17.2.2018

 

London Leatherboys jyrrästi odotetusti tai jopa enemmän (mikä siinä onkin, että levytetty versio on vain kalpea haamu siitä, miltä kappale kuulostaa livenä) , ja Rise of Chaos nakutti eteenpäin kuin biomekaaninen veturi.

Accept 17.2.2018

 

Accept 17.2.2018

 

Kitarasoolonaan Wolf Hoffman soitteli Ravelin Boleroa tunnelmallisessa valaistuksessa.

Accept 17.2.2018

 

Accept 17.2.2018

 

Ja voi, miten makoisa battle ja vuoropuhelu oli basson ja kitaran välillä keskellä Objection Overrulea.

Accept 17.2.2018

 

Accept 17.2.2018

 

Accept 17.2.2018

 

Accept 17.2.2018

 

Koska näiltä keikkabloggauksilta on erityisesti toivottu nähdyn ja kuullun arvioimista myös ulkoisin perustein, todettakoon vielä, että bändi näytti yleisöään huomattavasti parempaa esimerkkiä ruhon ulkoisen kunnon vaalimisesta.

Accept 17.2.2018

 

Northern Incarnation ja Concrete Icon TVO:lla 26.1.2018

 Aika korkata keikkavuosi 2018. Korkkaustarkoituksiin valikoitui Tyrmyn järkkäämä tapahtuma, jossa soitti joku kolmaskin bändi, jonka tosin ehdin autuaasti missata ennen kuin tulin tulokseen, että nyt keikalle perkele tai seuraa henkinen turvotus.

Kumpikin nähtäväksi jääneistä bändeistä oli tsekattuna ennestäänkin.

Northern Incarnation kuulosti ysäribläkiltä niin kuin viimeksikin. Ihan kivaa joo ja silleen kivasti on rytmisiä koukkuja siroteltu sinne tänne, mutta jotenkin ei nyt vaan herätä sen kummempia intohimoja suuntaan tai toiseen. Musiikista tulee lievä teininostalgia aikoihin, joita ei varsinaisesti välitä muistella, mutta joihin nykyisin kykenee suhtautumaan surumielisellä myötätunnolla niiden tullessa mieleen.

Northern Incarnation 26.1.2018

Northern Incarnation 26.1.2018

 

Bändi oli myös ehostanut sievästi niin kuin viimeksikin. Tosin tällä kertaa näytettiin käyttäneen enemmän punasävyjä kuin mustaa. Laulaja näytti edelleen Gene Simmonsilta ja toinen kitaristi ansaitsi virtuaalisen "päivän parhaat hiukset"-palkinnon jopa mahdollisia kilpakumppaneita näkemättä. Bändin visuaalisen annin tärkein koriste-elementti oli siirtynyt bassonvarresta kitaraan sitten viime näkemän. Oli vissiin jonkun muunkin mielestä koristeellinen näkymä, sillä lavan edessä päivysti jossain välissä melkoinen beibekertymä. Tuoreempi basisti ei ollut niin koristeellinen näkymä, mutta jäi sentään enimmäkseen tolpan taakse piiloon.

Northern Incarnation 26.1.2018

 

Northern Incarnation 26.1.2018

 

Beibet häipyivät johonkin lavan edestä ennen kuin Concrete Icon aloitti. Mitäs peliä se semmoinen on, kun ilo on vasta alkamassa! Vaikka kielisoittajien lumberjack-look olisi karkoittanut beibet, rumpalin soreissa säärissä olisi riittänyt ihasteltavaa. Olkoonkin, että muutama pitkä mies eturivissä yritti peittää näköalan useampaan otteeseen. (Ulkoisten elementtien vertaamista edelliseen kertaan ei nyt ole luvassa, koska tunnetusti en muista, miltä bändi silloin näytti.)

Concrete Icon 26.1.2018

Concrete Icon 26.1.2018

 

Concrete Iconin jykevämpään jyrinään oli huomattavasti helpompi päästä sisään ja tarttua fiilikseen kuin Northern Iconin ysäripastisseihin. Ajoittain teki mieli suorastaan heiluttaa lettiä. Minua tällainen rauhallisemmassa tempossa jurnuttaminen ilahduttaa. Orinäsoundikin oli letkeän nariseva. Teininostalgia tosin tulee mieleen tästäkin, mutta tällä kertaa hyvällä tavalla - voi niitä kasettien vaihtelun ja löytöretkeilyn riemuja aikanaan!

Concrete Icon 26.1.2018

 

Concrete Icon 26.1.2018

 

Keikan loputtua teinimeininkisimulaation kruunasi se, että joku päätti päräyttää vielä White Zombiet soimaan.

Sepulchral Curse, Perdition Winds ja Gorephilia TVO:lla 16.12.2017

 Niin, mitäs tässä tulikaan viimeksi todettua - Sepulchral Curse on tullut nähtyä jo kerran jos toisenkin, ja tulee varmaan nähtyä vastakin. Toimii.

Sepulchral Curse 16. 12. 2017

Sepulchral Curse 16. 12. 2017

 

Sepulchral Curse 16. 12. 2017

 

Tosin tällä kertaa ei groove ollut yhtä törkeä kuin viimeksi, eikä maanalaisten matojen möyrintä tuntunut samalla tavalla. Sen sijaan meno oli oikein pirteää, ja virkeältä kuulosti uudeksikin esitelty biisi.

Sepulchral Curse 16. 12. 2017

 

Sepulchral Curse 16. 12. 2017

 

 Lavalla menossa mukana oli peräti nimikkojuomaa, joka tosin ei tallentunut yhteenkään kuvaan. (Mutta vilahtaa ainakin tässä keikalta kuvatussa videossa.)
Setin päätteeksi lavalta sinkoili rummut ja pallit (eikun...). Hurja meno.

Sepulchral Curse 16. 12. 2017

 

Sepulchral Curse 16. 12. 2017

 

 Seuraavana vuorossa oli itselleni entuudestaan tuntematon Perdition Winds. Bändillä oli näyttävästi tarjolla maalia, verta ja naularannekkeita. Minullapa oli puolestaan karkkia eväänä ja se oli hyvää. (Noh, takaisin aiheeseen.)

Perdition Winds 16.12.2017

Perdition Winds 16.12.2017

 

Perdition Winds 16.12.2017

 

Musiikillisesti Perdition Winds yllätti miellyttävästi, sillä se ei ollut ainakaan tympeintä ysärin syleilyä. Sahauksen lomassa oli miellyttäviä hidastuksia, joissa kitarat valittivat kerrassaan oivallisesti. Välissä oli myös yllättävä rokkenrollipätkä, joka kuulosti suorastaan Barathrumilta, vaikkei muu anti niinkään.

Perdition Winds 16.12.2017

 

Perdition Winds 16.12.2017

 

Perdition Winds 16.12.2017

 

Laulajan psykoottisen oloinen lavapresenssi teki myös vaikutuksen.

Perdition Winds 16.12.2017

 

Perdition Winds 16.12.2017

 

Olipa kyllä myös seuraavaksi soittaneen Gorephilian laulaja toinen varsinainen shoumiäs, joka näytti Cthulhulta (!) ja sai aikaan varsin riemukkaan kokoelman hyvässä mielessä kuvottavia ääniä.
 

Gorephilia 16.12.2017

Gorephilia 16.12.2017

 

Gorephilia 16.12.2017

 

Bändi ei harmillisesti meinannut millään aloittaa, kunhan vehtasi lavalla. Keikan lopulta aljettua kappaleiden välissäkin oli kummallista tyhjäkäyntiä, kunnes lopulta saatiin oikea vaihde silmään. Se toimi siinä määrin, että olisi saanut alkaa heti alusta.

Gorephilia 16.12.2017

 

Gorephilia 16.12.2017

 

Julmettua sahausta kirjavoitiin miellyttävästi rytmisillä koukuilla. Lopputulos oli varsin niskaa ja muutakin ruhoa liikuttavaa laatua!

Gorephilia 16.12.2017

 

Gorephilia 16.12.2017

 

Gorephilia 16.12.2017

 

Tilaisuudessa olisi soittanut myös Malum, joka jäi taas kerran välistä, koska taas kerran piti ehtiä bussiin. (On se kumma, että ne soittoajat osuu aina vuodenaikaan, jolloin joutuu käyttämään bussia, ja kellonaikaan, jolloin on ehdittävä bussiin.)

Lord Vicar TVO:lla 1.12.2017

 Sattuneesta syystä tuli lämppärit missattua, ja ajoitus oli jokseenkin täydellinen Lord Vicarin saapuessa lavalle samaan aikaan kun puuskutimme ovesta sisään ja jokseenkin suoraan eturiviin, pois alta risut ja männynkävyt. Hetki tosin kesti vielä, ennen kuin keikka pääsi kunnolla alkamaan mikrofonien toimivuusongelman takia, joten kävihän se mielessä, olisiko Gongissa ehtinyt sittenkin katsoa viimeisen biisin loppuun asti. Tosin hiukankin myöhemmin saapuessa ei olisi voinut tietää, onko jo ehtinyt menettää jotain vai ei. Siispä täydellinen ajoitus.

Lord Vicar 1.12.2017

Lord Vicar 1.12.2017

Lord Vicarin setti oli melkoista murhaa, ja aivan hillitön hittiparaati. Kyllä voi olla doom metal energistä. Swallow the Sunin sopivasti vetristämällä selkärangalla sopi riehua mukana niin että seuraavina päivinä sai miettiä, oliko pakko. Oli!

Lord Vicar 1.12.2017

 

Lord Vicar 1.12.2017

 

Uusi basistikin kuulosti varsin kelpoiselta - ja bassosoundinsa kiemurtavalta käärmeeltä. (Tolpan taakse basso kuuluu aina hyvin, mutta kuvakulmia se hivenen rajaa.)

Lord Vicar 1.12.2017

 

Lord Vicar 1.12.2017

 

Leper, Leper sai nieleskelemään palaa kurkusta siihen malliin, että ehdin jo miettiä itkenkö taas räkä roiskuen vähintään puoli keikkaa niin kuin viimeksi, kun tolkuttoman fyysisen lisäksi kaikki on myös niin KAUNISTA ja murheellista. Ei sentään, sillä heti perään soitettiin the Green Man, jota kuunnellessaan ei voi vaeltaa murheen laaksossa! Seuraava liikutusansa oli tietenkin Funeral Pyre, johon perinteisesti keikat loppuvat, mutta tällä kertaa sitäkin seurasi vielä yksi.

Lord Vicar 1.12.2017

 

Lord Vicar 1.12.2017

 

Lord Vicar 1.12.2017

 

Mikä mahtava keikkailta kaikkinensa. Mikä ilo ja onni soittoajat, jotka eivät menneet päällekkäin.