Keikalla

keskiviikko 16. marraskuuta 2022

Blowup vol 6 Ääniwallissa, 15.10. 2022

Toinen festaripäivä koitti sateisena. Päivämatinea jäi välistä univelkojen vuoksi, vaikka epäilemättä sielläkin olisi ollut tarjolla kaikkea kiinnostavaa.

Varsinaisen festari-illan Ääniwallilla korkkasi viikset vipattaen svengaava instrumentaalibändi Aluk Todolo. Kovasti meni jalan alle. Kuulokuvista tuli mieleen kumman peilin kautta heijastuen milloin Circle, milloin rautalanka - ja loppuhidastuksista suorastaan Kiss! Tunnelmissa kuulostivat hyökyvän hiukan enemmän hiekkamyrskyt kuin avaruuden aallot. Olipa hauska kokonaisuus!

Aluk Todolo, 15. 10. 2022

Toisessa salissa lauloi tuokiokuvia akustisen kitaran säestyksellä Sami Kukka. Monien muiden esiintyjien sähköiseen tulivoimaan verrattuna tässä minimalismissa oli jotain liikuttavan haurasta ja herkkää. Myös siinä hankalassa mielessä, että hiljaisemmat kohdat pakkasivat hautautumaan baarin puolelta kaikuvan älämölön alle. Lisäksi jälkikäteen jäi mietityttämään, oliko joissain lyriikoissa näennäisen yksinkertaisen tuokiokuvan lisäksi voimakkaan symbolistinen taso.

Sami Kukka, 15. 10. 2022

Seuraavaksi oli vuorossa Atlantean Kodex, jota onkin odotettu pitkään ja hartaasti. (Atlantean Kodex ehti killua "bändejä, jotka haluaisin nähdä myös livenä"-listoillani useamman vuoden - ei sentään tarvinnut lähteä ulkomaille asti katsomaan niin kuin Battleroaria, ja sen lisäksi että Atlantean Kodex tuli soittamaan ihan Suomeen, saivat täällä myös pidemmän soittoajan kuin Battleroar Dublinissa. Kyllä kelpasi.) Kun näitä festareita pääasiassa tuli hyödynnettyä uuteen musiikkiin tutustumiseen, tuntui hetkittäin jopa hämmentävältä kuunnella vaihteeksi tuttuja biisejä. Tuttuuden lisäksi Atlantean Kodex erottui muusta tarjonnasta myös perinteisempää heavy metallia syleilevällä musiikkityylillään (jollain tavalla tästä erottuvaisuudesta tuli myös mieleen jossain takavuosien Blowupissa soittanut St. Vitus). Laulajan äänessä oli kyllä livenä vielä enemmän power metalliin taittavaa klangia kuin levyllä... Lavan eteen jo hyvissä ajoin ennen keikan alkua kerääntynyt uskollisten joukko riehui mukana riemukkaasti koko keikan - tosin pitkissä ja eeppisissä biiseissä oli sen verran käänteitä, että ajoittain yleisö riehaantui väliosaan vievistä valelopuista kuin kappaleiden vaihtumisesta konsanaan. Bändi vähän vihjaili, että esimerkiksi melodisia kitaraosuuksia sopii laulaa mukana, esimerkiksi Twelwe Stars And Azure Gownin liidejä, mutta ihan moiseen laulusuoritukseen ei kuulostanut suomalainen yleisö taipuvan.

Atlantean Kodex, 15.10. 2022

Toisessa salissa Ana Fosca soitteli synkkää ja uhkaavaa melua äänipöydällä. Visuaalinen mielikuva oli käänteinen Samara, kun kasvoilla roikkuivat vaaleat suortuvat mutta asu oli musta. Äskeisen hyvän keikan jälkeen keskittymisen suuntaaminen johonkin ihan toiseen tyylisuuntaan ei kuitenkaan onnistunut tuosta vaan, joten jätin tähän perehtymisen ensivaikutelman tasolle.

Ana Fosca, 15.10. 2022

Seuraava bändi, josta sain jotain otetta, oli Rope Sect, jota olin ennakkokuvien ja bändin lavalle astuessaan vaatteisiinsa virittelemien hirttosilmukoiden johdosta kuvitellut joksikin itsetuhonysväykseksi, mutta sepä olikin varsin reipasta ja heliseväistä kitararokkia, josta tuli mieleen erityisesti Beastmilk ja Rob Coffinshaker's Underground Fire. Keikka tosin katkesi hetkeksi teknisiin ongelmiin, nimittäin katkenneisiin kieliin, mutta niin vain saatiin kielet vaihdettua ja keikka jatkumaan! Myös stemmalaulut toimivat maininnan arvoisesti. Jokseenkin hilpeänä yksityiskohtana kiinnitin huomiota siihen, että yleisön joukkoon ilmestyi porukkaa, joilla oli samanlaiset kengät kuin bändillä - olivat ilmeisesti tulleet juuri tätä bändiä katsomaan.

Rope Sect, 15. 10. 2022

Päälavan viimeisenä esiintyjänä kuultiin auto-onnettomuuteen joutunutta Messaa paikkaamaan tullut Telepathy. Jo toinen instrumentaalibändi tälle päivälle! Näillä oli hyvin haikeita säveliä ja hyvin eläväinen esiintyminen - musiikki kuulosti kyntävän mystisenä vellovia pimeitä meriä. Basisti puolestaan loikki tasajalkaa lavan laidasta toiseen ja sinkoili arvaamattomiin suuntiin.

Telepathy, 15. 10. 2022

Kun Telepathy näytti lopettavan, piti tsekata toisen lavan Kallio Underground, joka osoittautui hiphopiksi. Tausta jyrisi melko industrialiin malliin, ja lyriikkapuoli vaikutti varsin kantaaottavalta. Hotellivuoteen kutsu alkoi tässä vaiheessa myös soida sen verran houkuttelevasti, että lähtö alkoi houkuttaa sekin, ja narikalle suunnatessa selvisi, että Telepathy olikin palannut soittamaan encoren. No voi töhö! Olisi sitä voinut sen encorenkin kuunnella ennen kuin meni Kallio Undergorundia tsekkaamaan!

Kallio Underground 15. 10. 2022

Tämä kuulemma jää viimeiseksi Blowupiksi. Haikeaa. Toivottavasti tilalle löytyy jotain yhtä hyvillä kattauksilla varustettua, josta löytää niin uutta musiikkia kuin nähdä vanhoja suosikkeja.

Blowup vol 6 Ääniwallissa, 14.10. 2022

Blowup on entuudestaan ollut se festari, jonne voi ostaa liput sokkona ja luottaa silti siihen, että siellä tulee soittamaan kiinnostavia bändejä, joista ainakin osaa huomaa tarvitsevansa elämäänsä juuri tällä hetkellä, vaikka nimet olisivat entuudestaan vieraita. Ja onhan siellä täkynä usein ollut myös entuudestaan tuttuja ja kiinnostavia nimiä.

Festarin perjantaipäivän aloittaa hiljaisen haikea 40 Watt Sun, jonka musiikki kuulostaa siltä kuin kelluisit aaltojen ajeltavana aurinkoisena syyspäivänä. Vaikka auringon kilo vielä heijastuu aalloista, kesä on selvästi jo mennyt, rantojen ruoho kellastunut ja pimeys odottaa nurkan takana. Rumpalin peltityöskentelyä on taas ilo kuunnella, ja basistilla on aimo annos hopeanhohtavaa luomiväriä, josta voisi saada paremmalla kameralla oikein hauskan kuvan. Kännykällä kuvaaminen on taas vaihteeksi ihan viheliäistä puuhaa, kun nähtävästi sillä saa kuvia vain maisemista ja luurangoista, jotka pysyvät paikallaan.

40 Watt Sun, 14.10. 2022

Toisen lavan setti ehti alkaa jo ennen kuin 40 Watt Sun oli päässyt omansa loppuun. Siellä Jozef van Wissem soitti sankan savun keskellä hiukan erikoisempaa kielisoitinta, jonka arvioin paikan päällä barokkiluutuksi. Semmoinen se taisi ollakin, jälkikäteen etsityn tiedon perusteella. Setin loppupuolella oli instrumentaalien lisäksi myös laulettuja kappaleita, jotka kuulostivat jossain määrin postpunkilta rytmillisesti ja kaiutettuine lauluineen. Siis postpunkia barokkiluutulla. Ei hassumpaa.

Jozef van Wissem, 14.10.2022

Toisella lavalla oli tämän jälkeen aloittelemassa Sum of R, joka oli entuudestaan nimenä vieras, mutta teki vaikutuksen, eli kuului selvästi niihin bändeihin, joita huomaa tarvitsevansa juuri nyt. Laulaja oli tunnistettavissa Dark Buddha Risingin laulajaksi jo äänestä ennen näköhavaintoa, ja lavan kirkkaassa valossa corpsepainteissaan tämä näytti jotenkin Monotheistin aikaiselta Martin Eric Ainilta. Lopputulos on toista bändiä letkeämpi, kappalerakenteet ovat riffivetoisempia - ja silti kaaos astuu huoneeseen erityisesti laulajan kautta. Kuin samasta suusta laulaisi useampi ääni. Ja kyllä, osaltaan tähän illuusioon vaikuttaa useampi mikrofoni eri efekteillä, mutta aivan varmasti myös se, millaista ääntä niillä lähdetään käsittelemään.

Sum of R, 14.10. 2022

Toisessa salissa meno on puolestaan suoraviivaisempaa, Doodswens kuulostaa suorastaan punkilta äskeisen päälle, vaikka ehdin juuri epäillä että pitäisikö referenssin kuulostaa blackilta, kun bändi poistuukin jo lavalta.

Doodswens, 14.10. 2022

Isommalla lavalla seuraavaksi soittava Skepticism onkin vanha tuttu - joskin nykyisellään kuulostaa jollain eri tavalla rivakammalta ja rytmikkäämmältä kuin joskus aikaisemmin. Eikäpä myöskään koskaan aikaisemmin ole Skepticismin koskettimista tullut mieleen Summoning, mutta tällä kertaa useampana ohikiitävänä väläyksenä tuli. Valkoisten ruusujen estetiikka oli edelleen osa esiintymistä. Yleisö sai näistä ruusuista osansa, osa ruusuista taas päätyi dramaattiseksi terälehtisateeksi laulajan ylle. Laulajan äänen eläimelliset sävyt ovat entisellään.

Skepticism, 14.10.2022

Toisessa salissa kitaravallittelee Dödsrit, johon on hivenen vaikeaa keskittyä suoraan Skepticismin jälkeen, joten tutustuminen tähän jäi pintapuoliseksi. Paljon muuta yleisöä näytti kuitenkin olevan.

Dödsrit, 14.10. 2022

Seuraavana isommalla lavalla iloisesti teutaroitsee Demonic Death Judge, joka tuli paikkaamaan viimetipassa perunutta Conania. Paikkauspaikasta johtuen soittoslotti on myös varsin pitkä, ja salissa on toisaalta väljää, mutta toisaalta paikalla viihtyvillä näyttää olevan huomattavan korkea viihtymisen aste. "Bassosooloa seuraava rautalankakitarasoolo on erityishilpeä, ja vielä ollaan vasta ensimmäisessä kappaleessa", kertovat muistiinpanot. Oma turnauskestävyys alkaa kuitenkin illan osalta olla koetuksella, eikä hilpeys jaksa tarttua koko setin mittaa.

Demonic Death Judge, 14.10. 2022

On aika katsastaa pienemmän lavan seuraava esiintyjä Hide, joka tuo sinne murhaavan teollisuussoundin ja performanssia ja tanssiteatteria lähestyvän lavashown. Jo pelkkä nauru välkkyvien strobojen keskellä kuulostaa todella uhkaavalta, ja ahdistavuuden ruuvi kiristyy yhä kireämmälle konesoundin myötä. Hide myös ottaa lavalla kantaa Iranin naisten puolesta (olen kuullut joidenkin muidenkin bändien näin tehneen, mutta Hide taisi olla ensimmäinen jonka näin itse). Oma turnauskestävyys ei kuitenkaan tunnu paranevan siitä, että kiinnostaisi tietää mitä lavalla seuraavaksi tapahtuu, vaan ennen pitkää on lähdettävä päästäkseen vaakatasoon - melkoisen fear of missing outin saattelemana. Melkein olisin nähnyt mieluummin ensiksi Hiden kokonaan, ja Demonic Death Judgen hilpeys olisi voinut sitten toimia leppoisana pehmeänä laskuna yöhön.

Hide, 14.10. 2022

sunnuntai 13. marraskuuta 2022

Blowup vol 6 avajaisseremonia Tenalji von Fersenissä 13.10.2022

Holvit Suomenlinnassa taitaa olla keikkapaikaksi hiukan erikoisempi ratkaisu. Toisaalta juuri tässä yhteydessä se toimi aivan erinomaisesti - se, että keikan kuullakseen piti siirtyä pimenevässä illassa veden yli ja hämäriä polkuja pitkin tuntui lopulta valmistelevan vastaanottamaan sitä, mitä tenaljin holveissa oli tarjolla, irti arkitodellisuudesta.

Illan ensimmäinen esitys oli Hail Conjurer ja Metsäkirkko-yhteiskeikka. Hyvä katsella jälkeenpäin netistä, että jaa nää on tehneet yhteistyöjuttuja aikaisemminkin - kun ensin on mennyt keikalle tietämättä etukäteen oikeastaan yhtään, mitä odottaa. Toisaalta osa esityksen tehosta syntyy juuri siitä jännitteestä, joka väreilee tuntemattoman ja kokemuksen hetkellä ilmi tulevan välillä.

Metsäkirkko & Hail Conjurer, 13.10.2022

Vaikka esiintyjät lähtevätkin välillä lavalta kiertelemään yleisön joukossa soitellen samalla kelloja ja puhaltimia, olen silti liian kaukana lavasta nähdäkseni millä kaikella ääntä tuotetaan ja muokataan. Arvaan, että ainakin akustisesti tuotettujen elementtien sähköinen luuppaus on käytössä äänikollaaseja rakentaessa. Jotain vilauksia näkyy kanteleesta ja haitarista. Osa perkussiivisista elementeistä tuotetaan taittelemalla ja ravistelemalla äänekästä levyä (ja vahvistamalla sen ääntä sähköisesti), mutta rapisevan levyn materiaalista en ota kauempaa tähyilemällä tolkkua - ohutta metallia? Kartonkia? Mysteeriksi jää myös iso torvi, joka on hiukan sarvimaisen värinen, mutta voisi olla tuohtakin. Toisaalta, yleisön joukossa kiertely paljastaa lähempää nähtynä osan äänenlähteistä niistä lähtevää ääntä arkisemmiksi. Tai kelle nyt on aisakello arkinen ja kelle ei, mutta hyvinkin erikoiselta kuulostanut puhallin näyttikin lähempää katsottuna varsin tavalliselta nokkahuilulta, jonka äänen erikoisuus näytti olevan lähtöisin tavallisesta poikkeavasta sormituksesta.

Metsäkirkko & Hail Conjurer, 13.10.2022

Äänikollaasien ohessa tarjolla on myös runonlausuntaa, ja toisaalta myös hiukan selkeämpiä biisejä, joiden jälkeen siirtymä kolisteluun tuntuu jyrkemmältä kuin siirtymä kolistelusta kitaravetoisiin biiseihin. Myös näihin on rakennettu draaman kaari, joka alkaa läheltä neofolkia ja päätyy kohti kaaosta. Efektoidusta (puoli)akustisesta kitarasta lähtee varsin häijyn kuuloisia ääniä.

Metsäkirkko & Hail Conjurer, 13.10.2022

Holvien hämäryydessä (ja edelleen varsin kaukana lavasta) on kyllä vaikeaa saada kuvia - yritän kuvata yleisössä kulkevaa kellojen soittajaa, koska kellot nauhassa näyttävät esteettisesti miellyttäviltä, eikä millään meinaa onnistua. Ja kun käännän katseen takaisin lavaa kohti, siellä onkin vaatteet lähteneet päältä - herranen aika! Mitä täällä oikein tapahtuu! (Selkeyden vuoksi on todettava, että ilmeisesti kyseessä ei ollut kuitenkaan ihan niin dramaattinen käänne ja ihon ilojen julkituonti miltä ensin näytti, vaan Hail Conjurer oli riisunut takkinsa, siinä missä Metsäkirkko oli edelleen täysissä pukeissa. Jostain syystä se oli kuitenkin hyvin odottamatonta juuri sillä hetkellä.)

Metsäkirkko & Hail Conjurer, 13.10.2022

Illan toinen esiintyjä Vesperith tarjoili niin ikään mystisiä tunnelmia tuntemattoman ja ilmi tulevan väliltä. Kasvava humina alkaa sillä, kun gongin ympäri liikutetaan topattua kapulaa - ja vähitellen huminan joukkoon kasvaa sävyjä ja muita ääniä. Avaruusääniä vai meren kohinaa? Mahdollisesti avaruusääniä, sillä efektoidun ärinän joukosta erottuu sana "maailmankaikkeus." Taas saa ihmetellä, miten äänellisen matkan äänet on tuotettu ja miten niitä on muokattu - olen kuulevinani joukossa ebown, ja toisaalta ääni jota olisin pelkästään kuunneltuna veikannut efektoiduksi viuluksi näyttäisikin olevan ihmisääni, mahdollisesti jollain kurkkulaulutekniikalla toteutettu (ja efektillä muokattu). Tosin ehdin myös miettiä, vaikuttaako mielenkiintoni siihen, miten joitain ääniä tuotetaan, jo kykyyn nauttia niiden luomasta kokonaisuudesta. Ainahan se tosin on kiinnostanut... Sininen valaistus sopii tähän äänikudelmaan todella hienosti.

Vesperith, 13.10.2022

Keikan jälkeen koittaa paluumatka mantereelle, entisestään pimenneen veden yli ja itsekin nähdyn ja kuullun muuttamana. Laituriin saapuvan lautan nostattamat aallot kuulostavat rantaan lyödessään jatkavan keikan äänimaisemia.

perjantai 11. marraskuuta 2022

Melancholy Mass 24.9.2022

Tämäkin osoittautui festariksi, vaikka sen historia olikin jäänyt allekirjoittaneelle vieraaksi. Valkkasin festaripäivän pääesiintyjän perusteella - ja sen perusteella, ettei juuri se päivä ollut päällekkäin toisen keikan kanssa, jonne olin menossa. Kavereiden kanssa keskusteltiin etukäteen siitä, että mennäänpä yhdessä katsomaan Swallow the Sunia syyskuussa, ja seuraavaksi olikin kaverit varanneet lippunsa Tampereelle ja minä Helsinkiin, ja mietin että nyt ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Tosin lopulta osa seurueesta suunnitteli Suomen turneensa niin että kävi katsomassa kaikki bändit molemmissa kaupungeissa, ja niinpä oli sitten Helsingin keikallakin mukana kavereita, joista eksyä illan aikana useampaan otteeseen, kun aina joku halusi nähdä jonkun bändin lähempää kuin joku toinen.

Soittojärjestys oli ilmeisesti vaihdellut kaupunkien välillä. Helsingissä illan avasi Kaunis Kuolematon, jolta olin aiemmin nähnyt striimikeikan, ja arvellut että siitä olisi saanut enemmän irti jos biisit olisivat olleet entuudestaan tuttuja. Sama tuli mieleen tälläkin kertaa (ja tälläkin kertaa tuli hetkittäin ikävä Paaraa), mutta en sitten ollut tässä välillä tutustunut materiaaliin paremmin. Jotenkin pääsi yllättämään blastbeatin ja rähinälaulun runsas osuus, ja vasta kun kitaristi alkoi laulaa kliiniosuuksia, bändi kuulosti enemmän siltä millainen muistikuva siitä oli viimeksi jäänyt. Kauniita kohtia riitti, mutta siirtymät räyhästä suvantoon ja takaisin eivät omaan korvaani kuulostaneet ihan luontevilta, vaan jollain tavalla rasti ruutuun- suorittamiselta. Seurue kuitenkin näytti nauttivan keikasta täysin palkein. Bändiä ilahdutti yleisön runsaslukuisuus, ja se runsaslukuisuus tuntui vain tiivistyvän keikan loppua kohti.

Kaunis Kuolematon, 24.9.2022

Seuraavana soitti toisella lavalla Red Moon Architect, bändi jossa näytti olevan erittäin paljon tukkaa lavalla. Kun sen toisen lavan ensin sokkeloisesta Ääniwallista löysi... Edellisestä keikkakokemuksesta tämän bändin suhteen on ehtinyt vieriä muutama vuosi, ja kuulostikin siltä, että siinä ajassa on tapahtunut ydinmehun tiivistymistä johonkin suuntaan. Jotkut melodiat olivat silkkaa poppia vähän jazzahtavalla kulmalla, mutta ne soitettiin metallin ilmaisukeinoilla ja tavattoman painavasti.
Syksyisestä Kouvolasta kertova kappale oli kaunis - tosin yrityksestä huolimatta en muistanut oliko se lapsena niillä suunnilla vietetty syksy ihan niin painostava kuin bändin tulkinta aiheesta. Täytyy luottaa heidän sanaansa, että nykyiset syksyt ainakin ovat!
Jämähdän useampaan otteeseen keikan aikana kuuntelemaan sitä, miten kompin ja musiikin dialogi tuntuu jotenkin osasiaan äkkivääremmältä, joskin hyvällä tavalla - ja vasta keikan lopussa kiitellään tuuraajarumpalia. Tiedäpä tuosta sitten, oliko kiehtova äkkivääryys pysyvämpi ominaisuus vai tilannekohtaista.

Red Moon Architect, 24.9.2022

Sitten oli vuorossa, taas ensimmäisellä lavalla, tämän festarin ruotsalaisvahvistus October Tide. Ensimmäinen vaikutelma oli, että nyt on kuunneltu myöhempien aikojen Amorphista kovasti, ja päätetty sotkea yhteen Greed ja House of Sleep. October Tide oli illan muita bändejä pääsääntöisesti rivakampi, joten genre oli sitten varmaankin melodeath. Laulajan alkuun varsin reippailta kuulostaneet korinat tosin luistivat ennen pitkää lähemmäs räppimetallista muistuttanutta äyskimistä. Biiseissä oli kyllä hienoja kohtia (etenkin muutamat kitaranäppäilyt), mutta kokonaisuus ei selvästikään ollut minua varten - nautin Amorphikseni mieluummin Amorphiksen itsensä toimesta, enkä kalkeerikopioina. Taas oli näköjään joku ruotsalainen opetellut sanomaan suomeksi muutakin kuin "ei saa peittää", koska yht'äkkiä laulaja hihkaisi "kyrpä!" ja yleisö vastasi siihen riemukkaasti "iih!"

October Tide, 24.9.2022

Toisella lavalla soitti Marianas Rest, ja valitettavasti Red Moon Architectin aikana ihailemani "toisen lavan paremmat soundit" paljastuivat bändikohtaisiksi säädöiksi, jotka nyt tuntuivat olevan tiessään - salin etuosassa kaikui liikaa ja parempaa tolkkua soinnista sai vasta takaseinälle peräännyttyä. Lisäksi tässä vaiheessa iltaa alkoi olla hiukan Primordial-ongelmaa (vai kenties Tivoli-ongelmaa?), eli istumapaikkoja sinänsä oli jonkun verran, mutta ne myös olivat sen verran ahkerassa käytössä että jalkojen ja selän lepuuttaminen oli vaivan takana. Parhaimmillaan Marianas Restin kitaravallivyöryttelystä tuli mieleen Callisto ja Fall of Efrafa, pahimmillaan aivan väärällä tavalla Cradle of Filth. Yleensä vielä niin päin, että juurikin kun alkoi kuulostaa hyvältä, tapahtuikin äkkikäänne. Tosin tietysti mainitun kaikumisen johdosta voi olla kohtuullista tsekata tämäkin bändi myöhemmin uudestaan, toivottavasti jossain paremmankuuloisessa tilassa.

Marianas Rest, 24.9.2022

Tämän kaiken jälkeen tuli taas mieleen, miksi Swallow the Sun on murheellisen tunnelmoinnin kuningas, ja illan muut bändit tuntuivat siihen verrattuna olevan vasta matkalla kohti jotain, jota eivät vielä saaneet täysin välitettyä. Siirtymät tunnelmasta toiseen ja takaisin kuulostavat luontevilta osilta biisejä ja molemmat puolet Swallow the Sunilta itseltään, sen sijaan että asialla kuulostaisi olevan kaksi eri bändiä samaan aikaan. Samaan aikaan niin painavan fyysistä ja unenomaista. Kauneimmillaan bändi on myös pakahduttavimmillaan.

Swallow the Sun, 24.9.2022

Black Totem, Lyijykomppania ja Murheenlaakso plays ManaMana Apollossa 23.9. 2022

Tämä keikka siirtyi pandemian takia niin lukuisia kertoja, että tuntui melkein epätodelliselta että se lopulta pääsi tapahtumaan.

Illan avasi Black Totem, joka kuulosti juomaillalta maailmanlopun baarissa, ja ulkoinen esillepanokin oli varsin näyttävä. Yhtyeen letkeässä mutta maltillisen tempoisessa rokissa oli jopa hiukan doomahtavaa kulmaa. Visuaalisena elementtinä lystikäs pönttökitara ansaitsee sekin maininnan.

Black Totem, 23.9.2022

Seuraavaksi vuorossa olikin Lyijykomppania, joiden näkemistä taas kerran olinkin jo ehtinyt odottaa. Ja odotusten mukaisesti Lyijykomppania oli Lyijykomppania, ärhäkkä, kulmikas ja rytmikäs, paljon kansansuosikeiksi kasvaneita perillisiään jyrkempi ja äkkiväärempi. Kuulosti pahaenteiseltä myös silloin, kun lyriikat jotenkin toisin esitettyinä olisivat vihjanneet enemmän hassuttelun kuin kohta tapahtuvien hirveyksien suuntaan. Mutta juuri se pahaenteisyys, ja tietty sisäänpäinkääntynyt ankaruus on iso osa Lyijykomppanian viehätystä! Voisin kuvitella, että bändi esiintyisi samanlaista ehdottomuutta henkien riippumatta siitä, onko yleisöä kourallinen vai salintäysi. Pidän myös siitä, miten välillä suomenkieltä käytetään rytmisenä elementtinä, välillä rytmille alisteisena.

Lyijykomppania, 23.9.2022

Illan pääesiintyjänä soitti melkoisella nimellä paiskattu Murheenlaakso plays ManaMana, joka käsittääkseni koostuu enimmäkseen ManaManan jäljelläolevasta miehistöstä omaa perintöään soittamassa. En ole varma, missä määrin kokoonpano on sama joka soitti Mömmön muistokeikkoja rapiat parikymmentä vuotta sitten nimellä ManaMana. 2001 Kårenin keikkaa katselin sen verran salin takaosasta, etten kyllä muista yhtään minkä näköistä porukkaa siellä oli lavalla (eikä ne samalta kuitenkaan nykyisin näyttäisi), enkä edes kuinka monta. Sen sijaan lähempänä lavaa käyneen kaverin silloinen tokaisu, että bändin laulaja näyttää käläviäläiseltä perunanviljelijältä, oli niin ikimuistoinen, että syyskuussa 2022 vaivasin päätäni ihan liikaa sillä, onkohan tämä nyt Murheenlaakso plays ManaManan keulilla esiintynyt laulaja se käläviäläisen perunanviljelijän näköinen vai joku eri! Kitaristeja tämäniltaisessa kokoonpanossa näytti olevan peräti neljin kappalein, ellei niitä piileksinyt tolpan takana vielä lisää. Osa ManaManan kitarasoundin kauneutta on juuri siinä, että jokin kuulostaa olevan hiukan poissa paikaltaan tai riitelevän itsensä kanssa, mutta tavalla, joka soi kauniisti osana suurempaa kokonaisuutta. Paniikki on ekstaasin veli! Syöksytään diskoteekkiin! Keikan kestäessä alkoi Otra näyttää sen verran kärsivältä, että mielessä käväisi että kunhan nyt ei kävisi niin kuin Mark Sheltonille. No, ei sentään.

Murheenlaakso plays ManaMana, 23.9.2022

Sen sijaan muutama päivä keikan jälkeen seurasi uutinen, että Lyijykomppanian rumpali ja mastermind Moilanen on kuollut. Vaikkei keikalla yhtään näyttänyt siltä että heittää lusikan nurkkaan, hillitysti hikeä jaloviina-kuvioisella pyyhkeellä töpötteli rumpaloinnin lomassa ja silmät kekäleinä salin hämärässä hehkuivat. Että eipä tuota sitten tarvitse enää seuraavia keikkoja odotella.

torstai 10. marraskuuta 2022

Metal.Fucking.Hell Apollossa 3.9.2022

Taas tällainen päivän täsmäisku pidempään tapahtumaan...

Lauantaina pelipaikoille raahautuessa lauteilla mesosi jo Inferia. Eihän siinä ollut yhtään samannäköistä porukkaa kuin 13 vuotta sitten kun bändin viimeksi näin, lieneekö siinä ajassa jäsenet kovinkin rupsahtaneet tai vallan vaihtuneet. Ehdin jopa hetken miettiä, missattiinko sittenkin illan eka bändi (ovelle asti ei logo loistanut ihan samaan malliin kuin syvemmälle saliin), mutta ennen pitkää dildo viuhui lavalla siihen malliin, että kyllä bändi Inferiaksi paljastui. Varsin vauhdikasta menoahan se oli soitanta ja elämöinti.

Inferia 3.9. 2022

Toisena soittanut Galvanizer olikin tullut nähtyä aikaisemmin striimikeikalla, joten nyt pääsi muodostamaan käsitystä ihan paikan päällä. Sepä vaikutti olevan kovin rokkaavaa deathmetallia, joka laittoi luut liikkeelle. Kuororähinä kuulosti kaoottiselta, mikä menoon istuikin. Setin alku ja loppu kuulostivat siltä, että tässähän on ihan mahtava meno! Keskivaiheilla tapahtui notkahdus, jonka aikana ehti tulla mieleen, että vokalistin viikset näyttivät tupeelta joka on jostain lennähtänyt ja tarttunut naamaan. Onneksi se meno parani takaisi loppua kohti.

Galvanizer 3.9.2022

Yoth Iria oli itselleni uudempi tuttavuus, kuulemma koko joukko Rotting Christ-kytköksiä oli luvassa jäsenistössä, ja ne kuuluivatkin musiikissa ajoittain. Jollain tavalla musiikista tuli mieleen myös Primordial, ei siinä mielessä että se olisi kuulostanut samalta, vaan enemmän tunnelman suhteen. Ajoittain kuulosti mustemmalta, ajoittain jopa tuomionhuuruisemmalta. Ensin piti tosin käsitellä pettymys siitä, ettei keulilla patsastellutkaan videoilta tuttu tyylikkäästi pukeutunut ankara hahmo käärmekuvioisine kävelykeppeineen, vaan joku jokamies paintit naamassa. Corpsekalle oli sinänsä hyvin eläväinen esiintyjä ja otti kovasti kontaktia yleisöön. Basisti esitteli itsensä ja bändinsä hyvin kohteliain sanankääntein. "Toivottavasti pidätte uudesta yhtyeestäni." Kyllä kiitos, pidimme.

Yoth Iria, 3.9. 2022

Yoth Iria, 3.9.2022

Shape of Despair kärsi huonoista soundeista, kuin olisi väännetty kaikki nupit kaakkoon ja jätetty sinne. Kuten olen sanonut ennenkin, ei musiikin vaatimaa raskautta noin vaan lisätä pelkästään lisäämällä volyymiä kipurajan yli, vaan dynamiikka tuo monesti enemmän painoa. Shape of Despair olisi ansainnut parempaa. Sikäli kuin musiikista sai selvää, edelleen korpit kiertelevät raunioiden yllä, jossa tuuli ulvoo kiven koloissa. Pyörivät taustavalot saivat bändin jäsenet näyttämään mystisiltä silhueteilta, jotka istuivat tuohon mielikuvien rauniotemppeliin täydellisesti - ja kun valo osui vahingossakin hetkeksi jonkun kasvoihin, tuntui siltä kuin olisi nähnyt jotain luvatonta ja kiellettyä. Keikan loppupuolella joku kappale kuulosti enemmän avaruusalukselta (siis siltä, että avaruusalukseen tulee vika kesken matkan ja sinnepä jäät tyhjyyteen kellumaan lopuksi ikääsi), siis sinänsä joukosta poikkeavalta, mutta silti täysin Shape of Despairilta.

Shape of Despair, 3.9.2022