keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Profane Omen ja Korpiklaani Apollossa 2.2.2019

 Se olis taas uusi keikkavuosi korkattu!

Sitä en ensi hätään muista, olenko nähnyt Profane Omenia livenä aikaisemmin - en ainakaan tämän blogin aikana, mutta se ei vielä takaa mitään esimerkiksi edeltävistä kymmenestä vuodesta.  Siispä keikkaan tuli suhtauduttua jokseenkin puhtaalta pöydältä ilman ennakkokäsityksiä.
Profane Omen, 2.2. 2019
Profane Omen, 2.2. 2019 
 Profane Omen osoittautui iloiseksi ja rokkaavaksi, useisiin eri tyylisuuntauksiin kurottelevin mausteryöpytyksin - sanoisin jopa hallitun tempoilevaksi. Lavalla näytti olevan yhtä hauskaa kuin miltä musiikki kuulosti.
Profane Omen, 2.2. 2019 
Profane Omen, 2.2. 2019 
Bändi esiintyi lainalaulajan kanssa (ja varsinainen laulaja osallistui showhun taustakuvan muodossa). En osaa verrata heitä juuri tämän bändin kontekstissa, mutta noin muuten lainalaulaja kuulosti hyvältä. Murinaosastossa oli hiukan samaa sävyä kuin Tomi Joutsenella, ja kliineissä kirkasta hardrock-tatsia.

Profane Omen, 2.2. 2019 
Profane Omen, 2.2. 2019 
Ja ai että tykkäsin rumpalin soitosta. Luulin ensin, että rumpusetti oli aseteltu lavan etuosaan laulajan ja kielisoittajien rinnalle ihan siitä ansiosta, että pääsee kaikki kansa pällistelemään lähempää taitavan rumpalin soittoa. Vasta myöhemmin huomasin, että siellähän olikin rumpujen tavalliselle paikalle jo kasattu Korpiklaanin vastaavat välineet ja lämppärin rumpalille ei sitten ollut sijaa siellä seassa.
Profane Omen, 2.2. 2019 
Profane Omen, 2.2. 2019 
Postimerkin kokoinen lavatila otettiin kyllä energisesti haltuun jokaista murusta myöten. Suoraan muistiinpanoista: "jos tanssijalkoja olisi noin 45 kpl, ne varmaan vipattaisivat villisti, mutta jos on noin kaksi vasenta jalkaa, meno on vähän vaisumpaa ruumiillisesti." Ööö, mitä?

Profane Omen, 2.2. 2019 
Profane Omen, 2.2. 2019 

Korpiklaani
on nähtynä ennenkin, mutta viimeisimmästä kerrastani oli tainnut ehtiä vieriä jo vuosikymmen tai yli. Vuosirenkaita näkyi kertyneen siinä ajassa. Musiikillisesti viimeisimmät mielikuvani olivat sitä osastoa, että sehän on se iloinen bilebändi, joten vähän pääsi yllättämään myös se, että Korpiklaani tuntuu vakavoituneen. Tosin tuskin mörkökään jaksaisi pelkkää iloista juomalaulua toisensa perään koko loppuikäänsä, vaikka niilläkin on paikkansa. (Niin elämässä yleensä, kuin keikkasetissäkin.)


Korpiklaani, 2.2.2019
Korpiklaani, 2.2.2019 
Korpiklaani, 2.2.2019 
Korpiklaani, 2.2.2019 

Nyt soitettiin jopa useampia biisejä, ennen kuin iski tanhuvaihde silmään, ja sen perään vakavoiduttiin uudestaan. Jälkikäteen muistiinpanoista voi päätellä, että setissä on koitettu tasapainotella vakavamman vaihteen ja hassuttelun välillä, mutta vaikutelmani keikalla oli se, että tasapainon sijaan ääripäät korostuivat.


Korpiklaani, 2.2.2019 
Korpiklaani, 2.2.2019 
Korpiklaani, 2.2.2019 
Uudessa materiaalissa oli polveilevampaa, jopa eeppisempää materiaalia.  Soundeissa vaivasi lievä puuroisuus koko keikan ajan, sekä verrattuna lämppäriin että ottaen huomioon pääbändin erikoisemmat soittimet, joita olisi ollut kiva kuulla kirkkaammin.

Korpiklaani, 2.2.2019 
Korpiklaani, 2.2.2019 
Korpiklaani, 2.2.2019 
Ilmiö sinänsä oli myös joltain muulta kuulostavat biisit - joku kuulosti Candlemassilta, ja jossain välissä olin varma että nyt coveroidaan Manowarin Hail And Killiä, kunnes lopulta lauleltiinkin sitten jotain aivan muuta. Ei ollut tämmöistä silloin entisinä aikoina.


Korpiklaani, 2.2.2019 
Korpiklaani, 2.2.2019 
Korpiklaani, 2.2.2019 
Korpiklaani, 2.2.2019 

Kun bändi poistui lavalta jättäen yleisön vaatimaan lisää, ja palasi sitten takaisin viisihenkisen torviryhmän kanssa, arvelin että nyt kuullaan encore. Jossain seitsemännen biisin kohdalla totesin luultavasti menneeni laskuissa sekaisin, ja että tämähän taisi olla kokonainen toinen setti, kun oli encoreksi pitkän puoleinen.
Korpiklaani, 2.2.2019 
Korpiklaani, 2.2.2019 
Korpiklaani, 2.2.2019 
Korpiklaani, 2.2.2019 

Torviryhmän kanssa vedeltiin sitten etenkin niitä iloisia ja reippaita juomalauluja. Muistiinpanojen mukaan lavalla nähtiin myös riptiisiä ankaran torvenpäristyksen säestyksellä. (Okei, ennen kuin kukaan huolestuu tästä sen pahemmin, ilmeisesti joltain lähti takki. Vaatteita vähennettiin kuitenkin! Osa yleisöstä vaikutti myös olevan niin fyysisesti suuntautuneita, että varmaankin villiintyivät moisesta.)
Korpiklaani, 2.2.2019 
Korpiklaani, 2.2.2019 
Ja kun nyt vaatteisiin päästiin, niin yksityiskohtia pursuavia esiintymisasuja olisi voinut pällistellä vaikka päiväkausia, ja sittenkin joku detalji olisi jäänyt varmaan huomaamatta.


Korpiklaani, 2.2.2019 
Korpiklaani, 2.2.2019 
Korpiklaani, 2.2.2019 
Ja kun nyt päästiin yleisönkin kommentointiin - tuolla keikalla oli kaikkien eri keski-ikäisryhmien joukossa myös nuorta yleisöä. Huomattavasti. Ylipäätään yleisön ikäjakauma ulkoisin perustein arvioituna muutenkin laajempi kuin vähään aikaan missään.

maanantai 10. joulukuuta 2018

Messiah Paratroopers ja Kuolemanlaakso Katseessa 30.11. 2018

...Johan se tuntuu olevan tämän vuoden teemana lähteä Turkua edemmäs keikoille - tällä kertaa Jyväskylään.

Keikkapaikalle könyämisen ajoitus osui mitä eniten nappiin, sillä illan avausbändi Messiah Paratroopers oli juuri aloittamassa settiään. Lavan yllä pyöri irtopää katossa kuin diskopallo - ja se paljastui bändin, ei keikkapaikan lavarekvisiitaksi. Ehdin myös ilahtua, että onkos täälläkin tolppa lavan edessä niin kuin TVO:lla (heti tuli kotoisa olo),  mutta sepä paljastuikin vahvistintorniksi.
Messiah Paratroopers, 30.11. 2018
Välitön vaikutelma Messiah Paratroopersista oli 90-luku ja kasettien vaihtelu. Mixtapet, joiden kaikkia artisteja ja kappaleita ei enää muista nimeltä, mutta koukku siellä ja toinen täällä muistuttaa ihmisistä, joiden kanssa niitä kuunneltiin ja reissuista, joita niitä kuunnellen tehtiin. Eikä Messiah Paratroopersin materiaali sinänsä ole tuttua, vaan heijastaa peilinä tätäkin kummallista nostalgian lajia. Kitaroiden dialogista tuli mieleen yksi koukku yhdestä ja toinen toisesta, mutta muistikuvien virrasta ei ehtinyt saada kunnolla otetta mistä mikäkin muistuttaa, kun ne ovat jo muuttuneet toisiksi. 

Messiah Paratroopers, 30.11. 2018 
Kitaroissa ja rummuissa oli kyllä kivoja koukkuja, joille entuudestaan tuttuina tulisi varmaan hurrattua niiden lävähtäessä korville, mutta jotenkin ne eivät tällä keikalla oikein sulautuneet kokonaisuuteen tai säästeliäästi käytettyinä nostaneet sitä puraisevammalle tasolle.

Messiah Paratroopers, 30.11. 2018 
Myöhemmin sain kuulla, että kyseessä on oikeasti veteraanibändi, joka on ollut kasassa 1980-luvun lopulta. 90-luvulta kuulostaminen ei siis sinänsä ole pelkkä illuusio, vaan materiaalikin on pitkälti sieltä.

Messiah Paratroopers, 30.11. 2018 

Kuolemanlaakso
aloitti jylhästi Aarnivalkealla, jonka jälkeen siirryttiin ensimmäisen levyn materiaaliin. Tulijoutsenelta kuultiin setin aikana vielä Tuonen Tähtivyö ja Me Vaellamme Yössä, mutta en olisi pannut pahakseni vaikka sitä olisi painotettu enemmänkin (tai vaikka keikka olisi kestänyt kaksi kertaa pidempään). Toisaalta innostihan tuo nyt ottamaan seuraavaksi tehokuunteluun debyytin, johon tutustumiseni on jäänyt melko pintapuoliseksi verrattuna Tulijoutsenen runsaaseen pyörittelyyn.
Kuolemanlaakso, 30. 11. 2018
Kuolemanlaakso, 30. 11. 2018  
Toisin kuin aiemmin näkemälläni Jalometallin keikalla, nyt sai kaikista instrumenteista selvän ja saattoi keskittyä fiilistelemään sitä, miten hienosti yksityiskohdat tukivat painavassa kokonaisuudessa toisiaan.

Kuolemanlaakso, 30. 11. 2018 
Kuolemanlaakso, 30. 11. 2018 
Keikkapaikkaan liittyvänä ilmiönä oli myös hienoa löytää lavan sivustalta paikka, josta näki ja kuuli bändin, mutta ei kuullut yleisöä. (Kuulumisten päivittäminen bändien soittaessa toimii aina yhtä huonosti, joten koittakaa nyt hyvät ihmiset ja kanssakeikoillakävijät tavata ystäviänne myös muuten kuin keikoilla. Tulee parempi mieli kaikille).

Kuolemanlaakso, 30. 11. 2018 
Kuolemanlaakso, 30. 11. 2018 
Kuolemanlaakso, 30. 11. 2018 
Päätösbiisin (jota toki en sen alkaessa vielä arvannut viimeiseksi) alku kuulosti röyhkeän merelliseltä ja vellovalta tavalla, joka melkein kompensoi sitä ettei Verihaaksea soitettu. Jälkikäteen oli myös vaikea löytää ihan vastaavaa tunnelmaa levyltä.

sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Myrkur ja Amorphis Logomossa, 9.11. 2018

Myrkurin luoma tunnelma oli taas varsin erikoinen. Kuin olisit olettanut meneväsi katsomaan musikaalia, mutta kevyen metsään eksymisen jälkeen huomannut olevasi keskellä David Lynchin visiota.
Myrkur, 9.11.2018 
Myrkur, 9.11.2018
Kokoonpano oli ainakin instrumenttivalikoiman puolesta muuttunut sitten viime näkemän  eli parin vuoden takaisen Tuskan - piano loisti poissaolollaan ja tilalla oli shamaanirumpu. Kitaristejakin taisi olla vähemmän. Myös laulu oli painottunut entistä enemmän kansanmusiikin suuntaan, hyödyntäen vielä enemmän karjankutsuhuudon tyyppistä tekniikkaa kuin Tuskassa.  Äärimetallimaisempi ilmaisu oli saanut väistyä sen tieltä vielä entisestään, vaikka tuntui jo silloin säästeliäästi säännöstellyltä. Vaikka olisihan sitäkin sopinut kuunnella - ensimmäinen karjaisu karmaisi niin ihanasti selkäpiitä, että jäin turhaan odottamaan lisää. Ehkä juuri nuo valitut laulutekniikat syövät toisiaan siinä missä joidenkin muiden välillä on helpompi vaihtaa? (Hyvä spekuloida, kun en itse osaa kumpaakaan.)

Myrkur, 9.11.2018 
Myrkur, 9.11.2018 
Käsieleet muistuttivat uskonnollisista maalauksista, tai niiden kummallisesta inversiosta.
Myrkur, 9.11.2018 
Myrkur, 9.11.2018 
Olisin veikannut biisimateriaaliakin pitkälti eriksi kuin Tuskan keikalla, mutta fanit valistivat lähinnä sovitusten poikkeavan.

Myrkur, 9.11.2018 
Myrkur, 9.11.2018 
Logomossa soundien puolesta joutuu yleensä jännittämään, mitä sieltä tulee. Myrkuriin se, mitä tänään oli tarjolla, tuntui suorastaan sopivan - laulun tavoitellessa taivaita tuulien lailla rytmiryhmä kynti syvällä maassa, rummut kaikuen kuin katedraalissa ja basso musertavan painavana - ja se kuulosti kerrassaan hienolta tasapainolta.
Myrkur, 9.11.2018 
Myrkur, 9.11.2018 
Valitettavasti lämppärin ja pääesiintyjän välillä soundit ehtivät heittää sillä viisiin häränpyllyä, että melkoinen osa niistä nyansseista, mitä Amorphis tarjoaa, jäi bassorummun varjoon. Asiaa ei varsinaisesti edistänyt kitaroiden puuroutuminen muutaman ensimmäisen biisin aikana (ja totta kai juuri aloitusbiisinä oli The Bee, jonka nopeammat näppäilyt eritoten kärsivät puuroutumisesta), ennen kuin jonkunlainen sopuratkaisu ja tasapaino, joskin edelleen basarin dominoima, löytyi.
Amorphis 9. 11. 2018
Amorphis 9. 11. 2018 
Amorphis 9. 11. 2018 
 Tomi Joutsenen ääni on kyllä tavattoman hieno. Taipuu niin äärimmäiseen herkkyyteen kuin jyrää vähemmän mahdikkaat suohon.

Amorphis 9. 11. 2018 
Amorphis 9. 11. 2018 
Amorphis 9. 11. 2018 
Bad Blood tuntui livenä svengaavan enemmän kuin levyllä tai enemmän kuin muistan sen aiemmin keikoilla svenganneen.

Amorphis 9. 11. 2018 
Amorphis 9. 11. 2018 
Amorphis 9. 11. 2018 
Sitten lavalle saapui shamaani (eli sanoittaja Pekka Kainulainen), ja kuultiin suomeksi runo, johon perustuu sitä seuranneen Wrong Directionin teksti.

Amorphis 9. 11. 2018 
Amorphis 9. 11. 2018 
Amorphis 9. 11. 2018 
The Smoke tällä kertaa kuulosti yllättävänkin herkältä, ja jopa sillalta Am Universumin aikoihin, vaikka se onkin vasta sen jälkeistä materiaalia. On kyllä hauskaa, miten keikalla voi todella kuulla koko kuljetun matkan menneistä ajoista nykyhetkeen. Eikä aina juuri siinä kohdassa, missä odottaisi.

Amorphis 9. 11. 2018 
Amorphis 9. 11. 2018 
Sekin on hauskaa, että menneistä ajoista rakennetaan siltaa nykyiseen niin, että uudenkin materiaalin joukosta löytyy pätkiä (Message In The Amber), joissa kuullaan myös Tomi Koivusaaren murinaa. Myös yleensä melodisten taustalaulujen mies Olli-Pekka Laine kuulostaa hetkittäin yllättävänkin ärhäkältä. 

Amorphis 9. 11. 2018 
Amorphis 9. 11. 2018 
Tällä kertaa keikalla tuli vastaan myös ilmeisesti Radio Rock-suosion nurjempi puoli, eli yleisön joukkoon oli eksynyt joku perseilyn piirimestaruuspyrkyri, joka yritti pilata keikkaa mahdollisimman monelta käymällä näiden kimppuun. Jotenkin oli silti hienoa, miten toisilleen entuudestaan tuntemattomat ihmiset yhdistivät voimansa, jotta saatiin järkkärit paikalle ja hyypiö ulos. Amorphis on bändi, jonka keikalle tullaan kuuntelemaan musiikkia, eikä perseilemään.